Jyväskylä, samassa osoitteessa 5 paloa lyhyen ajan sisään.

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Iivis
Michael Knight
Viestit: 4023
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Jyväskylä, samassa osoitteessa 5 paloa lyhyen ajan sisään.

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Kaakonpyrstössä Jyväskylässä jo viides tulipalo samassa kerrostalossa – poliisi tutkii tuhotyönä

Keski-Suomen pelastuslaitoksen mukaan palo ei päässyt leviämään kerrostalon muihin tiloihin.

Jyväskylässä Kaakkolammella, Sulun alueella sijaitsevassa Kaakonpyrstössä on jälleen ollut tulipalo.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen mukaan palo oli kerrostalon kellaritiloissa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuureksi luokitellusta rakennuspalosta noin kello 1.30 keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Palopaikalle hälytettiin yhteensä yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä.

Pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan, että palo ei päässyt leviämään kerrostalon muihin tiloihin, eikä ihmisiä altistunut palolle.

Poliisi tutkii Kaakonpyrstössä hiljattain tapahtuneita useita kerrostalopaloja.

Aiemmat neljä paloa ovat olleet osoitteessa Kaakonpyrstö 5.
https://yle.fi/a/74-20236553
Jokuheppu
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Su Loka 13, 2024 10:54 pm

Re: Jyväskylä, samassa osoitteessa 5 paloa lyhyen ajan sisään.

Viesti Kirjoittaja Jokuheppu »

Nyt on joku vangittu tähän juttuun liittyen
Lady Luna
Nikke Knatterton
Viestit: 174
Liittynyt: La Helmi 17, 2018 11:35 pm

Re: Jyväskylä, samassa osoitteessa 5 paloa lyhyen ajan sisään.

Viesti Kirjoittaja Lady Luna »

Tietoo kuka on kiinni näistä?
Jokuheppu
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Su Loka 13, 2024 10:54 pm

Re: Jyväskylä, samassa osoitteessa 5 paloa lyhyen ajan sisään.

Viesti Kirjoittaja Jokuheppu »

Lady Luna kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 1:54 pm Tietoo kuka on kiinni näistä?
Forsman, Jani Ville Tapani
Just joku aika sit laitoin johonkin tän forsmanin juttuun kun etsi asuntoa jyväskylästä että siitä joku saa kivan naapurin 😂
Lady Luna
Nikke Knatterton
Viestit: 174
Liittynyt: La Helmi 17, 2018 11:35 pm

Re: Jyväskylä, samassa osoitteessa 5 paloa lyhyen ajan sisään.

Viesti Kirjoittaja Lady Luna »

Jokuheppu kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 4:16 pm
Forsman, Jani Ville Tapani
Just joku aika sit laitoin johonkin tän forsmanin juttuun kun etsi asuntoa jyväskylästä että siitä joku saa kivan naapurin 😂
Siis voi ei 🤦 tätä kaveria ei tosiaan asumisrauha seuraa.. 😅
Avatar
swaghettiyolognese
Hetty Wainthropp
Viestit: 455
Liittynyt: Pe Kesä 21, 2019 3:47 pm

Re: Jyväskylä, samassa osoitteessa 5 paloa lyhyen ajan sisään.

Viesti Kirjoittaja swaghettiyolognese »

Lady Luna kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 7:04 pm
Jokuheppu kirjoitti: Ti Heinä 21, 2026 4:16 pm
Forsman, Jani Ville Tapani
Just joku aika sit laitoin johonkin tän forsmanin juttuun kun etsi asuntoa jyväskylästä että siitä joku saa kivan naapurin 😂
Siis voi ei 🤦 tätä kaveria ei tosiaan asumisrauha seuraa.. 😅
Pankaas tarinaa tai linkkiä!
RL11/6 kirjoitti: Ti Tammi 02, 2024 1:41 amKyllä me kaipaamme kovasti Adolf Hitleriä
olenoikeassa
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am

Re: Jyväskylä, samassa osoitteessa 5 paloa lyhyen ajan sisään.

Viesti Kirjoittaja olenoikeassa »

Tässä nimikaima. Saattaa olla sama henkilö...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jani_Forsman
olenoikeassa
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am

Re: Jyväskylä, samassa osoitteessa 5 paloa lyhyen ajan sisään.

Viesti Kirjoittaja olenoikeassa »

olenoikeassa kirjoitti: Ke Heinä 22, 2026 9:55 am Tässä nimikaima. Saattaa olla sama henkilö...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jani_Forsman
viewtopic.php?t=6352&start=8
Vastaa Viestiin