Totta! Ihmettelen että mikseivät aja 150km/h vaikka suoraan kallioon. Miksi aina se rekka?Tackleberry kirjoitti:Kun on valmis tappamaan omia lapsia, niin olisi aika outoa, jos jonkun rekkakuskin tunteet otettaisiin huomioon.inka kirjoitti:Koskaan nämä itsekkäät perhesurmaajat eivät ilmeisesti tule ajatelleeksi, että sitä rekkaakin ajaa ihminen...
TIEDÄN että moni näistä rekkakuskeista ei pysty jatkamaan työtänsä täälläisen tapauksen jälkeen. Sitten ollaan hetki saikulla, sitten kortistoon ja mietitään millä elätetään perhe. Jotkut ovat ajaneet työkseen rekkaa 30-40 vuotta, toiset vähemmän, mutta kun tälläinen osuu kohdalle se jatkaminen yhtä vaikeaa jokaiselle ammattikuljettajalle.
Ehkä hieman OT, ehkä ei.
Kolme kuoli Sastamalassa liikenneonnettomuudessa - teko oli tahallinen
Re: Kolme kuoli Sastamalassa liikenneonnettomuudessa
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
-
ms.Detective
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 11
- Liittynyt: Pe Syys 02, 2016 6:17 pm
Re: Kolme kuoli Sastamalassa liikenneonnettomuudessa
Eikö kellään ole tästä perheestä enempää tietoa? Äiti oli siis Hämeenkyröstä?
Re: Kolme kuoli Sastamalassa liikenneonnettomuudessa
tai vaikka kuusamosta.ei kaiketi oo yhtään tarpellinen tietoms.Detective kirjoitti:Eikö kellään ole tästä perheestä enempää tietoa? Äiti oli siis Hämeenkyröstä?
Re: Kolme kuoli Sastamalassa liikenneonnettomuudessa
Selailin paikallislehteä ja muutaman viikon takaisessa oli kuolinilmoitukset. Pisti heti silmään kun 2012-2014 syntyneitä ja äiti kaikki samana päivänä. Todella surullinen tapaus, pitäisi vaan olla apua enemmän tarjolla ja helposti haettavissa. Rip.
-
poikani
- Telkkaridekkareiden asiantuntija
- Viestit: 9984
- Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
- Paikkakunta: ?? ???????
Re: Kolme kuoli Sastamalassa liikenneonnettomuudessa - teko oli tahallinen
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006378922.htmlIlta-Sanomat kirjoitti:Poliisi: Sastamalan kuolonkolari oli perhesurma – äiti tappoi itsensä ja 5- ja 6-vuotiaat lapset
Julkaistu: 16:43
Äiti tappoi 5- ja 6-vuotiaat lapset ja itsensä ajamalla päin täysperävaunurekkaa Sastamalassa toukokuussa, selviää STT:n keväällä tilaamasta poliisin tutkintamateriaalista.
Maanantaina lähetetyn materiaalin mukaan 46-vuotias äiti käänsi tarkoituksella kuljettamansa henkilöauton vastaan tulleen yhdistelmäajoneuvon eteen, eikä rekan kuljettajalla ollut mahdollisuutta väistää tai estää törmäystä. Kaikki kolme henkilöautossa ollutta kuolivat poliisin mukaan todennäköisesti heti törmäyksessä.
Törmäyksen jälkeen rekka liikkui vielä kymmeniä metrejä eteenpäin pysyen tiellä. Paikalla oli suora tie ja hyvä näkyvyys. Rekan kuljettaja loukkaantui lievästi.
Poliisi epäili tapahtumaa perhesurmaksi jo tuoreeltaan tapahtumien jälkeen.
STT
????? ?? ??????.
-
Bergkap129
- Scooby-Doo
- Viestit: 23
- Liittynyt: Ke Touko 10, 2017 5:15 pm
Re: Kolme kuoli Sastamalassa liikenneonnettomuudessa - teko oli tahallinen
Vuosien jälkeen lasten isä avaa tapahtumien taustoja ja tekoon johtaneita syitä.
https://www.is.fi/perhe/art-2000011991561.html
Äidin salatut päiväkirjat
Seitsemän vuotta sitten suomalainen perheenisä menetti hetkessä kaiken. Hänen vaimonsa surmasi itsensä ja parin kaksi pientä poikaa. Kun mies sai vaimonsa puhelimen auki, paljastuivat musertavat päiväkirjamerkinnät ja hirmuteon lohduton motiivi. Nyt perheensä menettänyt mies kertoo koko tarinan. Hän uskoo, että äidin ja lasten kuolema olisi voitu estää.
"Te olette maailman kauneimmat ja komeimmat ja suloisimmat pojat!”
Näin kirjoitti päiväkirjaansa äiti, joka surmasi omat lapsensa. Tämä on poikkeuksellinen tositarina suomalaisesta perhesurmasta ja siitä, mitä voi tapahtua, kun sairastunut jää vaille tarvitsemaansa apua. Kun oireiden arvioidaan olevan ”korvien välissä”.
Mikään ei oikeuta äidin tekoa – hän vei mukanaan kaksi viatonta lasta – mutta jälkeenpäin paljastuneet asiat herättävät kysymyksen: olisiko tragedia voitu estää?
Tätä juttua varten Ilta-Sanomat on haastatellut naisen lesken ja isän, joka menetti hetkessä kaiken. Leski on antanut IS:lle nähtäväksi vaimonsa puhelimeen kirjoittamat sadat päiväkirjamerkinnät.
Tekstit ovat raastavaa luettavaa.
Antti sanoo, ettei hän ole edesmenneelle vaimolleen vihainen tai katkera. Hän ikävöi seitsemän vuotta sitten kuolleita poikiaan yhä joka ikinen päivä.
Hän on varma siitä, että heidän kuolemansa olisi voitu estää. Mies uskoo, että jos perheen hätä olisi otettu tosissaan, hänen vaimonsa ja poikansa olisivat yhä elossa.
Isän toiveesta ja yksityisyyden suojaamiseksi tässä jutussa perheenjäsenistä ei puhuta heidän oikeilla nimillään. Tässä jutussa he ovat Kaisa (äiti), Antti (isä), Leo (poika, 6 vuotta) ja Oliver (poika, 5 vuotta).
"Olette tosi taitavia kiipeilemään puissa ja puolapuilla. Leon ihana hersyvä nauru on valloittava. Oliverilla on aivan ihanat hymykuopat ja tuikkivat velmu silmät, kun joku kepponen on mielessä."
Pitkään kaikki oli hyvin. Aivan kuin missä tahansa tavanomaisessa suomalaisperheessä.
Kaisa oli korkeakoulutettu ja arvostettu ammattilainen, kuten myös Antti. Antti kertoo rakastuneensa Kaisan insinöörimäisyyteen. Nainen oli suunnitelmallinen ja maailmaa nähnyt.
He asuivat yli 100-vuotiaaseen vanhaan hirsitaloon, jossa lapsilla oli tilaa leikkiä ja remuta. Kaisa oli erittäin eläinrakas, ja perheeseen kuului myös kissoja ja koiria. Pojille opetettiin, että niitä kohdeltiin kunnioittavasti.
Kaisan päiväkirjamerkinnät piirtävät kuvan perhearjesta, joka oli täynnä rakkautta.
"Oliverin suukot ovat ihania ja pysyvät äidin huulilla ikuisesti. Samoin Oliverin pieni tiukka ote äidin tukasta nukkumaan mennessä. Leo isona nyt tarjoaa posken pusulle, mutta tulee tiukasti syliin. Leo olet ihana, kun kerrot äidille huolistasi. Se on tosi tärkeää! Aina löytyy joku turvallinen aikuinen tai ystävä, jonka kanssa purkaa murheita. Kukaan ei elämässä välty niiltä, niitä ei pidä padota möykyksi vaan antaa itkun tulla kun on sen aika. Tämä on teille molemmille pojille arvokas taito!"
Kaisan päiväkirjamerkinnöistä tuli ilmi valtava rakkaus poikia kohtaan. Näin hän muisteli erästä rakasta päivää: ”Ja miten äiti oli ylpeä kun sinä Leo opit polkemaan pyörällä ilman apurattaita. Aivan kerrasta tuhkahiekoitetulla kentällä. Voi sitä riemua. Oliver seuraa ihan pian perästä.”
Kaisan päiväkirjamerkinnöistä tuli ilmi valtava rakkaus poikia kohtaan. Näin hän muisteli erästä rakasta päivää: ”Ja miten äiti oli ylpeä kun sinä Leo opit polkemaan pyörällä ilman apurattaita. Aivan kerrasta tuhkahiekoitetulla kentällä. Voi sitä riemua. Oliver seuraa ihan pian perästä.” Kuva: Colourbox, kuvankäsittely: IS
Kaisa oli niin töissä kuin kotona hyvin tunnollinen, ehkä liiankin. Hän uupui ja alkoi tehdä lyhennettyä työaikaa.
Antin mukaan se tarkoitti käytännössä sitä, että Kaisa vietti vähemmän aikaa työpaikalla, mutta teki töitä kannettavallaan keittiön pöydän ääressä vielä pitkälle yöhön muun perheen mentyä jo nukkumaan.
– Varmaan työnantaja kiitti, kun palkkaa maksettiin vähemmän ja töitä silti tehtiin yhtä paljon, Antti hymähtää.
Antti arvelee, ettei Kaisa oikeasti koskaan toipunut työuupumuksestaan, vaikka tunnit palautettiin täysiksi.
Sitten tulivat kivut. ”Kuin sisuskaluja olisi kärvennetty.”
Kaisa ravasi lääkärissä. Hänelle tehtiin erilaisia vatsanalueen tutkimuksia, mutta syytä ei löydetty. Myös verikokeet ja sydänfilmi otettiin, mutta niissäkään ei ollut poikkeuksia.
Kaisan puhelimen muistiinpanoista löytyy 36 merkintää otsikolla En kestä enää kipuja. Hän koki, ettei kukaan ymmärtänyt, millaista niiden kanssa oli elää.
Kokonaisvaltaista, kuin kyljet olisi sisältä valettu bensalla ja sytytetty hitaalle liekille, kipu kun sydän yrittää pelastaa kehon ja sen kipu ylettää vihlovana kaulalle ja alaleukaan kohtausta enteillen, kun kaikki päivän energia menee sietämisen ja keho on niiiin väsynyt, että tekisi mieli kävellä silmät kiinni pelkästään luomien väsymyksestä. Selkäfileissä juilii ja liekehtii, sekin on kuin joku pensselöisi happoliuoksella; ei terävää vaan valelevaa kipua. Tunne, että kaikki sisäelimet vuorotellen särkevät. Kieli on turvonnut ja suussa on jatkuva pistävä metallin tai asetonin maku, mikä on jo yksistään hirveää. Kun yritän pysyä arjen syrjässä, mutta muiden päivittäisistä tapahtumista on tullut kivun kanssa täysin merkityksettömiä. Sieluni huutaa apua, mutta kukaan ei kuitenkaan ymmärrä kivun määrää.
Lääkärit eivät kyenneet auttamaan Kaisaa, joka haki heiltä epätoivoisesti apua. Antti uskoo, että uupumustausta painoi vaakakupissa paljon, liikaa.
"Potilaan kivuissa vaikutti olevan vahva psyykkinen komponentti", papereissa luki ja suositeltiin kasvattamaan mielialalääkkeiden määrä.
Kivuttomiakin päiviä oli. Silloin Kaisa omistautui perheelleen.
Olimme viikonloppuna yhdessä laivaristeilyllä. Vaikka olin väsynyt, nautin suunnattomasti ajasta yhdessä. Leo tykkäsi eniten pelata pleikalla ja Oliverin kanssa pelattiin Afrikan tähteä. Leo on tosi taitava kokoamaan Lego-rakennelmia ohjeista. Molemmat uskalsitte käydä halaamassa Ville Viikinki -kissaa. Ja tykkäsitte juoksennella käytävillä ja viihdyitte myös kiipeillen hytin kerrossängyissä.
Kaisa ihaili, miten reippaita pojat olivat risteilyllä.
Kaisa ihaili, miten reippaita pojat olivat risteilyllä.
Kun kivut palasivat, ne veivät äidin mukanaan. Kaisa koki, etteivät lääkärit ottaneet häntä tosissaan.
– Hän alkoi hakea selityksiä fyysisille kivuilleen muualta, Antti kertoo.
Niitä Kaisa myös löysi. Hän päätyi nopeasti Facebook-ryhmään, joissa levitettiin disinformaatiota rokotteiden haitoista.
Epätoivoinen, kivuissa kärvistelevä nainen alkoi uskoa mitä kummallisimpiin selityksiin. Hän kehitti teorian, joka juonsi juurensa jo ennen lasten syntymää tehtyyn Thaimaan-matkaan.
Kun pojat olivat pieniä, sekä heiltä että Kaisalta oli löydetty loismato, joka piti häätää lääkekuurilla. Lääkärin mukaan loinen oli tullut Aasiasta ja elänyt huomaamatta Kaisan kehon sisällä.
Kaisa alkoi uskoa, että ennen Thaimaan-lomaa otetut rokotteet olivat osasyynä hänen heikentyneeseen vointiinsa.
Lisäksi hän oli varma, että hänellä oli elohopeamyrkytys, joka oli periytynyt myös hänen lapsilleen.
Rokotekriittinen yhteisö lietsoi Kaisan ajattelua.
Suomalainen terveydenhuolto oli Kaisan silmissä kelvoton. Hän otti yhteyttä ulkomaalaisiin lääkäreihin, piti heidän kanssaan Teams-kokouksia ja lähetti hiuksiaan laboratorioihin tutkittavaksi.
Kotiin sidottu, kukaan ei usko, lääkäreiltä ei saa apua. Täysi painajainen, jossa itken päivät sitä, etten näe poikieni kasvua.
Antti ei tiennyt, mihin uskoa. Hän yritti olla parhaansa mukaan vaimonsa tukena, käydä töissä ja huolehtia pojista.
– Kaisa oli hyvin vakuuttava. Hän imuroi valtavan määrän tietoa näistä aiheista ja soitteli Teamsilla ympäri maailmaa. Minulla ei ollut eväitä kyseenalaista häntä ja alkaa kumota hänen etsimäänsä tietoa perhearjen keskellä, Antti sanoo.
Kivuliaita päiviä alkoi olla yhä enemmän.
Roikun kontillani. Vatsa rentona ilmassa, polvet matalammalla patjalla, käsivarret sängyn reunalla. Yritän pitää polvilla hidasta liikettä keskivartalon liekehdintää vähentäen. Kuinka kauan pitää jaksaa? Kipu on jäätävä, mikään ei pysy nyt sisässä.
Päiväkirjat alkoivat täyttyä itsetuhoisista ajatuksista. Kaisa ei puhunut niistä Antille.
Mikä pahinta: äiti alkoi nähdä ”oireita” myös lapsissaan. Hän tarkkaili poikiaan omien sanojensa mukaan ”kuin piru Raamattua”. Kellertävät hampaat, tiheät vessakäynnit, tyynyjen pinoaminen vuoteessa ja muut tavalliset lasten touhut alkoivat näyttää hänen silmissään hälytysmerkeiltä.
Kaisa kirjoitti monta kertaa, ettei hän tahdo kuolla, mutta ei enää näe muutakaan ulospääsyä kivuista.
Kaisa uskoi, että pojatkin sairastuvat vakavasti. Päiväkirja alkoi täyttyä jäähyväiskirjeistä ja ohjeista Antille siitä, miten poikia pitäisi hoitaa.
Antti jäi yksin perheen kotiin – Tavallaan ymmärsin heti, mitää oli tapahtunut. Kotona oli kuitenkin kaikki ennallaan: poikien legoleikit levällään ja pyörät pitkin pihaa.
Antti jäi yksin perheen kotiin – Tavallaan ymmärsin heti, mitää oli tapahtunut. Kotona oli kuitenkin kaikki ennallaan: poikien legoleikit levällään ja pyörät pitkin pihaa.
Joulukuun 14. päivä vuonna 2018 vatsan ultraäänitutkimuksessa Kaisalla todettiin kolme sappikiveä, mutta ei muita poikkeavuuksia. Sappikiviä ei operoitu. Kaisalle varattiin kontrolliaika, jonka hän itse perui.
Kivut yltyivät niin sietämättömän koviksi, että Kaisa piti viedä sairaalaan. Sinne jouduttiin lähtemään myös perheen viimeisen yhteisen jouluaaton iltana.
Kaisan vastaanotti psykiatrinen sairaanhoitaja, päivystävänä lääkärinä oli lääketieteen kandidaatti. Papereihin on kirjattu, että Kaisa tuli hoitoon voimakkaan vatsakivun vuoksi, mutta uusia vatsan alueen tutkimuksia ei tarvita.
”Keskustelussa potilaasta syntyi voimakkaan ahdistunut vaikutelma. Varsinaista psykoottisuutta ei todettu, mutta kivun voimakas kokemus ja myös oma vahva epäily raskasmetallimyrkytyksestä viittasivat realiteetintajun häiriintymiseen.”
Kaisa lähetettiin kolmeksi viikoksi psykiatriselle osastolle diagnooseilla vaikea-asteinen masennustila ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Kun Kaisa palasi kotiin, Antti huomasi vaimossaan selvän muutoksen.
– Aivan kuin hän olisi luovuttanut jo täysin.
Kaisa ei kuitenkaan kertonut Antille mitään siitä, mitä hän päiväkirjansa sivuilla jo suunnitteli.
Jos otan pojat mukaan, niin tiedän, etten saa keneltäkään anteeksi.
Kaisa sanoi hakevansa kaupasta keksejä.
Se oli ihana lauantai. Antista vaikutti siltä, että Kaisa voi paremmin kuin aikoihin.
Antti ja Kaisa makoilivat sängyllä ja katsoivat Suomen MM-jääkiekkopeliä tietokoneen ruudulta. TV:ssä pyörivät lasten piirretyt.
Leijonat pääsi finaaliin.
Kaisa kertoi kutsuneensa kaverinsa kylään. Lähden ostamaan kaupasta keksejä ja otan lapset mukaan, hän sanoi.
– Jos olisin tiennyt, mitä hän aikoo tehdä, en olisi ikinä antanut poikien nousta auton kyytiin, Antti sanoo.
Kauppareissulla kesti ja kesti. Antti tarkisti puhelimestaan Leon kännykän sijainnin. Se paikantui läheiselle huoltoasemalle.
– Ajattelin, että he olivat lähteneet vielä jätskille.
Minuutit kuluivat. Outo tunne valtasi kehon. Antti soitti Kaisalle. Puhelin löytyi värisemästä parisängyn alta.
Antti kaahasi huoltoasemalle. Ei merkkiäkään perheestä. Kotimatkalla hän luki puhelimestaan uutisen: henkilöauto ajanut päin rekkaa, kyydissä keski-ikäinen nainen ja kaksi pientä lasta.
Silloin hän tiesi.
Muutama viikko perheen kuoleman jälkeen Antti sai puhelinsoiton vakuutusyhtiöltä. Häneltä kysyttiin, olisiko hän voinut maksaa kuolonkolarissa olleen rekkayhtiön kulut. Antti on edelleen soitosta sydämistynyt.
Muutama viikko perheen kuoleman jälkeen Antti sai puhelinsoiton vakuutusyhtiöltä. Häneltä kysyttiin, olisiko hän voinut maksaa kuolonkolarissa olleen rekkayhtiön kulut. Antti on edelleen soitosta sydämistynyt.
En itse uskonut hetkeäkään, että vika olisi hänen päässään, Antti sanoo.
Kivut eivät olleet Kaisan mielikuvituksen syytä. Ei niiden syy tietenkään ollut myöskään rokote tai elohopeamyrkytys, kuten Kaisa oli kuvitellut.
Vasta kuolonkolarin jälkeen tehdyssä ruumiinavauksessa paljastui, että yksi Kaisan sappikivistä oli kiilautunut sappitiehyeeseen.
– Olin vihainen. Tämä asia olisi ollut hoidettavissa, Antti sanoo.
Kaisan isä laati valituksen Valviraan. Kaisaa hoitaneet lääkärit selittivät, etteivät he osanneet epäillä tiehyen ongelmia, sillä Kaisa ei kuulunut tyypilliseen riskiryhmään ja häneltä puuttui ominainen oire, keltaisuus. Lääkärit kuvailivat Kaisaa ”haastavaksi” potilaaksi.
Valviran mukaan Kaisan hoidossa ei tehty virheitä. Myöskään sosiaaliviranomaisten toiminnassa ei nähty moitteen sijaa. Kaisan sisko oli tehnyt pojista lastensuojeluilmoituksen, mutta sitä ei koskaan ehditty käsitellä.
Kaisa kirjoitti päiväkirjaansa monta kertaa, miten pettynyt hän on Suomen terveydenhuoltoon. Niin on Anttikin.
– Kyllähän sen näki Kaisasta, että aina kun hänellä oli kivuton päivä, hän jaksoi puuhata normaalisti ja voi mieleltäänkin paremmin.
Päiväkirjaansa Kaisa oli kirjoittanut myös oman elämäntarinansa. Näin hän muisteli muun muassa lapsuuttaan: Tykkäsin aina eläimistä. Ne ovat edustaneet vilpittömyyttä, suvaitsevuutta ja ystävyyttä ilman arvostelua. Pienenä sain olla mukana kesällä navetta töissä serkkujen luona. Talutettiin lehmiä laitumelle. Syötettiin ruohoa.
Päiväkirjaansa Kaisa oli kirjoittanut myös oman elämäntarinansa. Näin hän muisteli muun muassa lapsuuttaan: Tykkäsin aina eläimistä. Ne ovat edustaneet vilpittömyyttä, suvaitsevuutta ja ystävyyttä ilman arvostelua. Pienenä sain olla mukana kesällä navetta töissä serkkujen luona. Talutettiin lehmiä laitumelle. Syötettiin ruohoa.
Pitkään Antti ei tiennyt juuri mitään siitä, miksi hänen vaimonsa päätyi niin järkyttävään tekoon. Ja miksi hän vei pojatkin?
Hän sai Kaisan puhelimen auki vasta, kun tajusi irrottaa sen suojakuoret. Välistä tippui pieni paperilappu, jolle oli kirjoitettu pääsykoodi.
Antti uskoo, että Kaisa jätti sen tarkoituksella. Hän löysi vaimonsa salaiset kirjoitukset, joista osa oli osoitettu suoraan hänelle.
Viimeisimmän merkintänsä Kaisa oli kirjoittanut surmapäivän aamuna. Sen otsikko on Anteeksi!
Siinä hän hokee harhojaan.
Tämä ei ole kosto Antille, maailman parhaimmalle isille, joka on tukenut minua koko tämän 8 kk piinan ja pitäisi huolta pojista.
Kaisa pyytää anteeksi pojiltaan.
Hän pyytää anteeksi rekkakuskilta.
Kaisa jätti jälkeensä myös tekstin, jonka hän toivoi julkaistavan postuumisti somessa. Se on täynnä salaliittoteoriaa. Sitä ei koskaan julkaistu.
Kaisa oli laatinut hautajaisiin tarkat suunnitelmat ja puheen.
– Koska hän vei myös poikani mukanaan, en näitä toiveita noudattanut. Halusin haudata pojat niin, että voin käydä heidän haudallaan itsekin, Antti sanoo.
Poikien ja Kaisan hauta. Hautakivessä oleva koira ilmentää Kaisan valtavaa eläinrakkautta.
Poikien ja Kaisan hauta. Hautakivessä oleva koira ilmentää Kaisan valtavaa eläinrakkautta.
Kaisan, Leon ja Oliverin kuolemasta on nyt kulunut seitsemän vuotta. Antti uskoo, että neljän vuoden intensiivinen terapia pelasti hänet.
– Elämässä on pakko mennä eteenpäin. Ei suruun voi jäädä märehtimään ja katkeroitua. Minulla on tietenkin poikia edelleen joka ikinen päivä kova ikävä.
Leo ja Oliver vierailevat usein isänsä unissa. Pojat olisivat nyt teini-käisiä, jos olisivat saaneet elää.
Antti on surullinen myös Kaisan puolesta. Eivät hänen kirjoituksensa ole pelkästään synkkiä ja sekavia. Niiden keskeltä pilkahtaa usein se, että Kaisa olisi halunnut elää.
– Hän oli kirjoittanut myös kirjeitä tulevaisuutta varten siitä, kuinka selvisikin kaikesta, Antti kertoo.
"Ulkona on kesä, pojat pulikoivat altaassa, menivät Särkänniemeen hattaralle. Voi kuinka haluaisin olla mukana, mutta en kivultani kykene."
https://www.is.fi/perhe/art-2000011991561.html
Äidin salatut päiväkirjat
Seitsemän vuotta sitten suomalainen perheenisä menetti hetkessä kaiken. Hänen vaimonsa surmasi itsensä ja parin kaksi pientä poikaa. Kun mies sai vaimonsa puhelimen auki, paljastuivat musertavat päiväkirjamerkinnät ja hirmuteon lohduton motiivi. Nyt perheensä menettänyt mies kertoo koko tarinan. Hän uskoo, että äidin ja lasten kuolema olisi voitu estää.
"Te olette maailman kauneimmat ja komeimmat ja suloisimmat pojat!”
Näin kirjoitti päiväkirjaansa äiti, joka surmasi omat lapsensa. Tämä on poikkeuksellinen tositarina suomalaisesta perhesurmasta ja siitä, mitä voi tapahtua, kun sairastunut jää vaille tarvitsemaansa apua. Kun oireiden arvioidaan olevan ”korvien välissä”.
Mikään ei oikeuta äidin tekoa – hän vei mukanaan kaksi viatonta lasta – mutta jälkeenpäin paljastuneet asiat herättävät kysymyksen: olisiko tragedia voitu estää?
Tätä juttua varten Ilta-Sanomat on haastatellut naisen lesken ja isän, joka menetti hetkessä kaiken. Leski on antanut IS:lle nähtäväksi vaimonsa puhelimeen kirjoittamat sadat päiväkirjamerkinnät.
Tekstit ovat raastavaa luettavaa.
Antti sanoo, ettei hän ole edesmenneelle vaimolleen vihainen tai katkera. Hän ikävöi seitsemän vuotta sitten kuolleita poikiaan yhä joka ikinen päivä.
Hän on varma siitä, että heidän kuolemansa olisi voitu estää. Mies uskoo, että jos perheen hätä olisi otettu tosissaan, hänen vaimonsa ja poikansa olisivat yhä elossa.
Isän toiveesta ja yksityisyyden suojaamiseksi tässä jutussa perheenjäsenistä ei puhuta heidän oikeilla nimillään. Tässä jutussa he ovat Kaisa (äiti), Antti (isä), Leo (poika, 6 vuotta) ja Oliver (poika, 5 vuotta).
"Olette tosi taitavia kiipeilemään puissa ja puolapuilla. Leon ihana hersyvä nauru on valloittava. Oliverilla on aivan ihanat hymykuopat ja tuikkivat velmu silmät, kun joku kepponen on mielessä."
Pitkään kaikki oli hyvin. Aivan kuin missä tahansa tavanomaisessa suomalaisperheessä.
Kaisa oli korkeakoulutettu ja arvostettu ammattilainen, kuten myös Antti. Antti kertoo rakastuneensa Kaisan insinöörimäisyyteen. Nainen oli suunnitelmallinen ja maailmaa nähnyt.
He asuivat yli 100-vuotiaaseen vanhaan hirsitaloon, jossa lapsilla oli tilaa leikkiä ja remuta. Kaisa oli erittäin eläinrakas, ja perheeseen kuului myös kissoja ja koiria. Pojille opetettiin, että niitä kohdeltiin kunnioittavasti.
Kaisan päiväkirjamerkinnät piirtävät kuvan perhearjesta, joka oli täynnä rakkautta.
"Oliverin suukot ovat ihania ja pysyvät äidin huulilla ikuisesti. Samoin Oliverin pieni tiukka ote äidin tukasta nukkumaan mennessä. Leo isona nyt tarjoaa posken pusulle, mutta tulee tiukasti syliin. Leo olet ihana, kun kerrot äidille huolistasi. Se on tosi tärkeää! Aina löytyy joku turvallinen aikuinen tai ystävä, jonka kanssa purkaa murheita. Kukaan ei elämässä välty niiltä, niitä ei pidä padota möykyksi vaan antaa itkun tulla kun on sen aika. Tämä on teille molemmille pojille arvokas taito!"
Kaisan päiväkirjamerkinnöistä tuli ilmi valtava rakkaus poikia kohtaan. Näin hän muisteli erästä rakasta päivää: ”Ja miten äiti oli ylpeä kun sinä Leo opit polkemaan pyörällä ilman apurattaita. Aivan kerrasta tuhkahiekoitetulla kentällä. Voi sitä riemua. Oliver seuraa ihan pian perästä.”
Kaisan päiväkirjamerkinnöistä tuli ilmi valtava rakkaus poikia kohtaan. Näin hän muisteli erästä rakasta päivää: ”Ja miten äiti oli ylpeä kun sinä Leo opit polkemaan pyörällä ilman apurattaita. Aivan kerrasta tuhkahiekoitetulla kentällä. Voi sitä riemua. Oliver seuraa ihan pian perästä.” Kuva: Colourbox, kuvankäsittely: IS
Kaisa oli niin töissä kuin kotona hyvin tunnollinen, ehkä liiankin. Hän uupui ja alkoi tehdä lyhennettyä työaikaa.
Antin mukaan se tarkoitti käytännössä sitä, että Kaisa vietti vähemmän aikaa työpaikalla, mutta teki töitä kannettavallaan keittiön pöydän ääressä vielä pitkälle yöhön muun perheen mentyä jo nukkumaan.
– Varmaan työnantaja kiitti, kun palkkaa maksettiin vähemmän ja töitä silti tehtiin yhtä paljon, Antti hymähtää.
Antti arvelee, ettei Kaisa oikeasti koskaan toipunut työuupumuksestaan, vaikka tunnit palautettiin täysiksi.
Sitten tulivat kivut. ”Kuin sisuskaluja olisi kärvennetty.”
Kaisa ravasi lääkärissä. Hänelle tehtiin erilaisia vatsanalueen tutkimuksia, mutta syytä ei löydetty. Myös verikokeet ja sydänfilmi otettiin, mutta niissäkään ei ollut poikkeuksia.
Kaisan puhelimen muistiinpanoista löytyy 36 merkintää otsikolla En kestä enää kipuja. Hän koki, ettei kukaan ymmärtänyt, millaista niiden kanssa oli elää.
Kokonaisvaltaista, kuin kyljet olisi sisältä valettu bensalla ja sytytetty hitaalle liekille, kipu kun sydän yrittää pelastaa kehon ja sen kipu ylettää vihlovana kaulalle ja alaleukaan kohtausta enteillen, kun kaikki päivän energia menee sietämisen ja keho on niiiin väsynyt, että tekisi mieli kävellä silmät kiinni pelkästään luomien väsymyksestä. Selkäfileissä juilii ja liekehtii, sekin on kuin joku pensselöisi happoliuoksella; ei terävää vaan valelevaa kipua. Tunne, että kaikki sisäelimet vuorotellen särkevät. Kieli on turvonnut ja suussa on jatkuva pistävä metallin tai asetonin maku, mikä on jo yksistään hirveää. Kun yritän pysyä arjen syrjässä, mutta muiden päivittäisistä tapahtumista on tullut kivun kanssa täysin merkityksettömiä. Sieluni huutaa apua, mutta kukaan ei kuitenkaan ymmärrä kivun määrää.
Lääkärit eivät kyenneet auttamaan Kaisaa, joka haki heiltä epätoivoisesti apua. Antti uskoo, että uupumustausta painoi vaakakupissa paljon, liikaa.
"Potilaan kivuissa vaikutti olevan vahva psyykkinen komponentti", papereissa luki ja suositeltiin kasvattamaan mielialalääkkeiden määrä.
Kivuttomiakin päiviä oli. Silloin Kaisa omistautui perheelleen.
Olimme viikonloppuna yhdessä laivaristeilyllä. Vaikka olin väsynyt, nautin suunnattomasti ajasta yhdessä. Leo tykkäsi eniten pelata pleikalla ja Oliverin kanssa pelattiin Afrikan tähteä. Leo on tosi taitava kokoamaan Lego-rakennelmia ohjeista. Molemmat uskalsitte käydä halaamassa Ville Viikinki -kissaa. Ja tykkäsitte juoksennella käytävillä ja viihdyitte myös kiipeillen hytin kerrossängyissä.
Kaisa ihaili, miten reippaita pojat olivat risteilyllä.
Kaisa ihaili, miten reippaita pojat olivat risteilyllä.
Kun kivut palasivat, ne veivät äidin mukanaan. Kaisa koki, etteivät lääkärit ottaneet häntä tosissaan.
– Hän alkoi hakea selityksiä fyysisille kivuilleen muualta, Antti kertoo.
Niitä Kaisa myös löysi. Hän päätyi nopeasti Facebook-ryhmään, joissa levitettiin disinformaatiota rokotteiden haitoista.
Epätoivoinen, kivuissa kärvistelevä nainen alkoi uskoa mitä kummallisimpiin selityksiin. Hän kehitti teorian, joka juonsi juurensa jo ennen lasten syntymää tehtyyn Thaimaan-matkaan.
Kun pojat olivat pieniä, sekä heiltä että Kaisalta oli löydetty loismato, joka piti häätää lääkekuurilla. Lääkärin mukaan loinen oli tullut Aasiasta ja elänyt huomaamatta Kaisan kehon sisällä.
Kaisa alkoi uskoa, että ennen Thaimaan-lomaa otetut rokotteet olivat osasyynä hänen heikentyneeseen vointiinsa.
Lisäksi hän oli varma, että hänellä oli elohopeamyrkytys, joka oli periytynyt myös hänen lapsilleen.
Rokotekriittinen yhteisö lietsoi Kaisan ajattelua.
Suomalainen terveydenhuolto oli Kaisan silmissä kelvoton. Hän otti yhteyttä ulkomaalaisiin lääkäreihin, piti heidän kanssaan Teams-kokouksia ja lähetti hiuksiaan laboratorioihin tutkittavaksi.
Kotiin sidottu, kukaan ei usko, lääkäreiltä ei saa apua. Täysi painajainen, jossa itken päivät sitä, etten näe poikieni kasvua.
Antti ei tiennyt, mihin uskoa. Hän yritti olla parhaansa mukaan vaimonsa tukena, käydä töissä ja huolehtia pojista.
– Kaisa oli hyvin vakuuttava. Hän imuroi valtavan määrän tietoa näistä aiheista ja soitteli Teamsilla ympäri maailmaa. Minulla ei ollut eväitä kyseenalaista häntä ja alkaa kumota hänen etsimäänsä tietoa perhearjen keskellä, Antti sanoo.
Kivuliaita päiviä alkoi olla yhä enemmän.
Roikun kontillani. Vatsa rentona ilmassa, polvet matalammalla patjalla, käsivarret sängyn reunalla. Yritän pitää polvilla hidasta liikettä keskivartalon liekehdintää vähentäen. Kuinka kauan pitää jaksaa? Kipu on jäätävä, mikään ei pysy nyt sisässä.
Päiväkirjat alkoivat täyttyä itsetuhoisista ajatuksista. Kaisa ei puhunut niistä Antille.
Mikä pahinta: äiti alkoi nähdä ”oireita” myös lapsissaan. Hän tarkkaili poikiaan omien sanojensa mukaan ”kuin piru Raamattua”. Kellertävät hampaat, tiheät vessakäynnit, tyynyjen pinoaminen vuoteessa ja muut tavalliset lasten touhut alkoivat näyttää hänen silmissään hälytysmerkeiltä.
Kaisa kirjoitti monta kertaa, ettei hän tahdo kuolla, mutta ei enää näe muutakaan ulospääsyä kivuista.
Kaisa uskoi, että pojatkin sairastuvat vakavasti. Päiväkirja alkoi täyttyä jäähyväiskirjeistä ja ohjeista Antille siitä, miten poikia pitäisi hoitaa.
Antti jäi yksin perheen kotiin – Tavallaan ymmärsin heti, mitää oli tapahtunut. Kotona oli kuitenkin kaikki ennallaan: poikien legoleikit levällään ja pyörät pitkin pihaa.
Antti jäi yksin perheen kotiin – Tavallaan ymmärsin heti, mitää oli tapahtunut. Kotona oli kuitenkin kaikki ennallaan: poikien legoleikit levällään ja pyörät pitkin pihaa.
Joulukuun 14. päivä vuonna 2018 vatsan ultraäänitutkimuksessa Kaisalla todettiin kolme sappikiveä, mutta ei muita poikkeavuuksia. Sappikiviä ei operoitu. Kaisalle varattiin kontrolliaika, jonka hän itse perui.
Kivut yltyivät niin sietämättömän koviksi, että Kaisa piti viedä sairaalaan. Sinne jouduttiin lähtemään myös perheen viimeisen yhteisen jouluaaton iltana.
Kaisan vastaanotti psykiatrinen sairaanhoitaja, päivystävänä lääkärinä oli lääketieteen kandidaatti. Papereihin on kirjattu, että Kaisa tuli hoitoon voimakkaan vatsakivun vuoksi, mutta uusia vatsan alueen tutkimuksia ei tarvita.
”Keskustelussa potilaasta syntyi voimakkaan ahdistunut vaikutelma. Varsinaista psykoottisuutta ei todettu, mutta kivun voimakas kokemus ja myös oma vahva epäily raskasmetallimyrkytyksestä viittasivat realiteetintajun häiriintymiseen.”
Kaisa lähetettiin kolmeksi viikoksi psykiatriselle osastolle diagnooseilla vaikea-asteinen masennustila ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Kun Kaisa palasi kotiin, Antti huomasi vaimossaan selvän muutoksen.
– Aivan kuin hän olisi luovuttanut jo täysin.
Kaisa ei kuitenkaan kertonut Antille mitään siitä, mitä hän päiväkirjansa sivuilla jo suunnitteli.
Jos otan pojat mukaan, niin tiedän, etten saa keneltäkään anteeksi.
Kaisa sanoi hakevansa kaupasta keksejä.
Se oli ihana lauantai. Antista vaikutti siltä, että Kaisa voi paremmin kuin aikoihin.
Antti ja Kaisa makoilivat sängyllä ja katsoivat Suomen MM-jääkiekkopeliä tietokoneen ruudulta. TV:ssä pyörivät lasten piirretyt.
Leijonat pääsi finaaliin.
Kaisa kertoi kutsuneensa kaverinsa kylään. Lähden ostamaan kaupasta keksejä ja otan lapset mukaan, hän sanoi.
– Jos olisin tiennyt, mitä hän aikoo tehdä, en olisi ikinä antanut poikien nousta auton kyytiin, Antti sanoo.
Kauppareissulla kesti ja kesti. Antti tarkisti puhelimestaan Leon kännykän sijainnin. Se paikantui läheiselle huoltoasemalle.
– Ajattelin, että he olivat lähteneet vielä jätskille.
Minuutit kuluivat. Outo tunne valtasi kehon. Antti soitti Kaisalle. Puhelin löytyi värisemästä parisängyn alta.
Antti kaahasi huoltoasemalle. Ei merkkiäkään perheestä. Kotimatkalla hän luki puhelimestaan uutisen: henkilöauto ajanut päin rekkaa, kyydissä keski-ikäinen nainen ja kaksi pientä lasta.
Silloin hän tiesi.
Muutama viikko perheen kuoleman jälkeen Antti sai puhelinsoiton vakuutusyhtiöltä. Häneltä kysyttiin, olisiko hän voinut maksaa kuolonkolarissa olleen rekkayhtiön kulut. Antti on edelleen soitosta sydämistynyt.
Muutama viikko perheen kuoleman jälkeen Antti sai puhelinsoiton vakuutusyhtiöltä. Häneltä kysyttiin, olisiko hän voinut maksaa kuolonkolarissa olleen rekkayhtiön kulut. Antti on edelleen soitosta sydämistynyt.
En itse uskonut hetkeäkään, että vika olisi hänen päässään, Antti sanoo.
Kivut eivät olleet Kaisan mielikuvituksen syytä. Ei niiden syy tietenkään ollut myöskään rokote tai elohopeamyrkytys, kuten Kaisa oli kuvitellut.
Vasta kuolonkolarin jälkeen tehdyssä ruumiinavauksessa paljastui, että yksi Kaisan sappikivistä oli kiilautunut sappitiehyeeseen.
– Olin vihainen. Tämä asia olisi ollut hoidettavissa, Antti sanoo.
Kaisan isä laati valituksen Valviraan. Kaisaa hoitaneet lääkärit selittivät, etteivät he osanneet epäillä tiehyen ongelmia, sillä Kaisa ei kuulunut tyypilliseen riskiryhmään ja häneltä puuttui ominainen oire, keltaisuus. Lääkärit kuvailivat Kaisaa ”haastavaksi” potilaaksi.
Valviran mukaan Kaisan hoidossa ei tehty virheitä. Myöskään sosiaaliviranomaisten toiminnassa ei nähty moitteen sijaa. Kaisan sisko oli tehnyt pojista lastensuojeluilmoituksen, mutta sitä ei koskaan ehditty käsitellä.
Kaisa kirjoitti päiväkirjaansa monta kertaa, miten pettynyt hän on Suomen terveydenhuoltoon. Niin on Anttikin.
– Kyllähän sen näki Kaisasta, että aina kun hänellä oli kivuton päivä, hän jaksoi puuhata normaalisti ja voi mieleltäänkin paremmin.
Päiväkirjaansa Kaisa oli kirjoittanut myös oman elämäntarinansa. Näin hän muisteli muun muassa lapsuuttaan: Tykkäsin aina eläimistä. Ne ovat edustaneet vilpittömyyttä, suvaitsevuutta ja ystävyyttä ilman arvostelua. Pienenä sain olla mukana kesällä navetta töissä serkkujen luona. Talutettiin lehmiä laitumelle. Syötettiin ruohoa.
Päiväkirjaansa Kaisa oli kirjoittanut myös oman elämäntarinansa. Näin hän muisteli muun muassa lapsuuttaan: Tykkäsin aina eläimistä. Ne ovat edustaneet vilpittömyyttä, suvaitsevuutta ja ystävyyttä ilman arvostelua. Pienenä sain olla mukana kesällä navetta töissä serkkujen luona. Talutettiin lehmiä laitumelle. Syötettiin ruohoa.
Pitkään Antti ei tiennyt juuri mitään siitä, miksi hänen vaimonsa päätyi niin järkyttävään tekoon. Ja miksi hän vei pojatkin?
Hän sai Kaisan puhelimen auki vasta, kun tajusi irrottaa sen suojakuoret. Välistä tippui pieni paperilappu, jolle oli kirjoitettu pääsykoodi.
Antti uskoo, että Kaisa jätti sen tarkoituksella. Hän löysi vaimonsa salaiset kirjoitukset, joista osa oli osoitettu suoraan hänelle.
Viimeisimmän merkintänsä Kaisa oli kirjoittanut surmapäivän aamuna. Sen otsikko on Anteeksi!
Siinä hän hokee harhojaan.
Tämä ei ole kosto Antille, maailman parhaimmalle isille, joka on tukenut minua koko tämän 8 kk piinan ja pitäisi huolta pojista.
Kaisa pyytää anteeksi pojiltaan.
Hän pyytää anteeksi rekkakuskilta.
Kaisa jätti jälkeensä myös tekstin, jonka hän toivoi julkaistavan postuumisti somessa. Se on täynnä salaliittoteoriaa. Sitä ei koskaan julkaistu.
Kaisa oli laatinut hautajaisiin tarkat suunnitelmat ja puheen.
– Koska hän vei myös poikani mukanaan, en näitä toiveita noudattanut. Halusin haudata pojat niin, että voin käydä heidän haudallaan itsekin, Antti sanoo.
Poikien ja Kaisan hauta. Hautakivessä oleva koira ilmentää Kaisan valtavaa eläinrakkautta.
Poikien ja Kaisan hauta. Hautakivessä oleva koira ilmentää Kaisan valtavaa eläinrakkautta.
Kaisan, Leon ja Oliverin kuolemasta on nyt kulunut seitsemän vuotta. Antti uskoo, että neljän vuoden intensiivinen terapia pelasti hänet.
– Elämässä on pakko mennä eteenpäin. Ei suruun voi jäädä märehtimään ja katkeroitua. Minulla on tietenkin poikia edelleen joka ikinen päivä kova ikävä.
Leo ja Oliver vierailevat usein isänsä unissa. Pojat olisivat nyt teini-käisiä, jos olisivat saaneet elää.
Antti on surullinen myös Kaisan puolesta. Eivät hänen kirjoituksensa ole pelkästään synkkiä ja sekavia. Niiden keskeltä pilkahtaa usein se, että Kaisa olisi halunnut elää.
– Hän oli kirjoittanut myös kirjeitä tulevaisuutta varten siitä, kuinka selvisikin kaikesta, Antti kertoo.
"Ulkona on kesä, pojat pulikoivat altaassa, menivät Särkänniemeen hattaralle. Voi kuinka haluaisin olla mukana, mutta en kivultani kykene."
Re: Kolme kuoli Sastamalassa liikenneonnettomuudessa - teko oli tahallinen
Onko tuossa käynyt niin, että kivut ohitettu ja keskitytty mielenterveyteen.
Helposti saa hörhön maineen rokotekeskusteluissa sun muissa itsediagnooseissa.
Helposti saa hörhön maineen rokotekeskusteluissa sun muissa itsediagnooseissa.
Kukin saa ansionsa mukaan, niin muista... sinäkin saat... Älä väitä, ettet olisi ansainnut 
-
ajanpatina
- Javier Pena
- Viestit: 1837
- Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
- Paikkakunta: Loimaa, Tampere
- Viesti:
Re: Kolme kuoli Sastamalassa liikenneonnettomuudessa - teko oli tahallinen
Enpä muistanut tätä tapausta edes lukeneeni, vaikka siitä on vain 7 vuotta aikaa... 
Luin Iltasanomasta sen nyt ja mieleeni muistui Kuopiosta muutaman vuoden takaa tapaus, jossa äiti hukutti kaksi lastaan, kun aviomies oli lähtenyt töihin. Muistaakseni soitteli ukolleen perään duuniin, että lapset on hukutettu, sorry...
Tutkimuksissa ilmeni sangen nopeasti muijan meditaatiot ja joogaamiset, elikä hän oli perehtynyt itämaisiin filosofioihin, uskontoisin ja niiden myötä alkoi lanttu vippaan, mikä lopulta johti omien lasten tappamiseen.
Mieleeni vain tuli, olisikohan tämäkin äiti jossain elämänsä vaiheessa perehtynyt itämaisiin uskontoihin, salatieteisiin, tahi vastaaviin!? Niihin, kun alkaa perehtymään, niin sata varmasti alkaa nuppi sekoileen, visiot liiteleen salaisuusteorioineen.
Sen myötä voi hyvinkin psyyke krakata ja tulla myös fyysisiä kipuja, tuskia, jotka eivät johdu varsinaisesti fysiikasta, vaan psyykkisistä syistä, kuten masennuskin.
Mene ja tiedä? Kunhan speguloin...
Mutta, ilmenihän tuossa artikkelissa, että äidillä oli masennuslääkkeitä.
Sisko oli myös tehnyt lapsista lastensuojeluilmoituksen, mihin ei, yllätys, yllätys, ei sosiaalivirannoimaiset olleet / taikka kerinneet puuttumaan ajoissa!?
Tähän artikkeliin ei haastateltu siskoa ja kyselty, miksi hän teki siskostaan ja lapsista lastensuojeluilmoituksen!? 
Elikä, kyllähän sielä perhe-elämässä oli jotain siksi pahasti pielessä, kun sisko koitti saada viranomaisia puuttumaan asiaan. Artikkeli kertoo vain isukin siloitetun stoorin ja terveysviranomaisten syyllistämisen.!???
Luin Iltasanomasta sen nyt ja mieleeni muistui Kuopiosta muutaman vuoden takaa tapaus, jossa äiti hukutti kaksi lastaan, kun aviomies oli lähtenyt töihin. Muistaakseni soitteli ukolleen perään duuniin, että lapset on hukutettu, sorry...
Tutkimuksissa ilmeni sangen nopeasti muijan meditaatiot ja joogaamiset, elikä hän oli perehtynyt itämaisiin filosofioihin, uskontoisin ja niiden myötä alkoi lanttu vippaan, mikä lopulta johti omien lasten tappamiseen.
Mieleeni vain tuli, olisikohan tämäkin äiti jossain elämänsä vaiheessa perehtynyt itämaisiin uskontoihin, salatieteisiin, tahi vastaaviin!? Niihin, kun alkaa perehtymään, niin sata varmasti alkaa nuppi sekoileen, visiot liiteleen salaisuusteorioineen.
Sen myötä voi hyvinkin psyyke krakata ja tulla myös fyysisiä kipuja, tuskia, jotka eivät johdu varsinaisesti fysiikasta, vaan psyykkisistä syistä, kuten masennuskin. Mene ja tiedä? Kunhan speguloin...
Mutta, ilmenihän tuossa artikkelissa, että äidillä oli masennuslääkkeitä.
Sisko oli myös tehnyt lapsista lastensuojeluilmoituksen, mihin ei, yllätys, yllätys, ei sosiaalivirannoimaiset olleet / taikka kerinneet puuttumaan ajoissa!?
Tähän artikkeliin ei haastateltu siskoa ja kyselty, miksi hän teki siskostaan ja lapsista lastensuojeluilmoituksen!?
Elikä, kyllähän sielä perhe-elämässä oli jotain siksi pahasti pielessä, kun sisko koitti saada viranomaisia puuttumaan asiaan. Artikkeli kertoo vain isukin siloitetun stoorin ja terveysviranomaisten syyllistämisen.!???
Kaikella on aikansa.
