Kaksi nuorta kuoli tuhoisassa kolarissa Porvoossa – kolme tyttöä matkusti 18-vuotiaan Audi-kaaharin takakontissa
Helsingin hovioikeudessa alettiin torstaina käsitellä nykyisin 21-vuotiaan miehen syytteitä törkeistä kuolemantuottamuksista ja vammantuottamuksista.
Veeti Erkki Olavi Nikunen tuomittiin kaksi vuotta sitten Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kuudesta törkeästä vammantuottamuksesta 3 vuodeksi vankeuteen.
Syyttäjä on valittanut tuomiosta hovioikeuteen. Valituksessaan syyttäjä katsoo, että käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus on liian lievä ja vaatii syytetylle viittä vuotta vankeutta.
Syytetty itse olisi tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon eikä ole valittanut siitä hovioikeuteen. Hän katsoo, että syyttäjän valitus on hylättävä.
Käräjäoikeuden mukaan Nikunen ajoi ainakin 145 kilometrin tuntinopeudella kuudenkympin alueella.
Käräjäoikeuden mukaan Audi-kuskin rangaistusta lievensi se, ettei kolarissa voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, etteikö yhteentörmäykseen olisi vaikuttanut myös Skodaa kuljettaneen miehen päihtymystila ja sen vaikutus hänen ajosuoritukseensa.
Syyttäjä katsoo valituksessaan, että näyttö ei tue sitä, että Skoda-kuskin toiminnalla olisi ollut vaikutusta törmäykseen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011517053.html
Porvoon kolari: 2 kuoli, 8 loukkaantui – loukkaantuneista kolme löytyi toisen auton takaluukusta
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17950
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Porvoon kolari: 2 kuoli, 8 loukkaantui – loukkaantuneista kolme löytyi toisen auton takaluukusta
Tuomio nousi hovissa -> neljä vuotta vankeutta.
Iltalehti 29.10.2025 / https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3315 ... 546ca32975
18-vuotias rattijuoppo kaahasi seitsemän nuorta kyydissään – Ajo päättyi tragediaan
Hovioikeuden mukaan nuorukaisen teossa ei ollut rangaistusta lieventäviä seikkoja.
Helsingin hovioikeus on korottanut Porvoon kuolonkaahari Veeti Erkki Olavi Nikusen, 21, tuomion neljäksi vuodeksi vankeutta.
Nikunen ajoi seitsemän nuorta kyydissään hurjaa vauhtia Porvoossa lauantain vastaisena yönä 1. lokakuuta 2022. Kolme nuorista oli auton takakontissa. Nikunen törmäsi Audillaan Skodaan, jonka kyydissä oli kaksi parikymppistä miestä. Skodassa olleet miehet kuolivat rajussa törmäyksessä.
Käräjäoikeus tuomitsi nuorukaisen muun muassa kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja useista törkeistä vammantuottamuksista kolmeksi vuodeksi vankeuteen.
Käräjäoikeus otti rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon, että yhteentörmäykseen on osaltaan voinut vaikuttaa toisen autoilijan päihtymystila ja sen vaikutus hänen ajosuoritukseensa. Hovioikeus katsoi toisin, ja niinpä tuomio korottui vuodella.
Kolarissa kuolleen Skodan kuljettajan veressä oli huumausaineita ja hän oli tapahtumahetkellä ajokiellossa. Hovioikeuden mukaan tämä ei yksin osoita, että Skoda-kuski olisi myötävaikuttanut onnettomuuteen.
Hovioikeus huomioi, että Nikunen lähti auton rattiin kovassa humalassa ja ajoi kovaa ylinopeutta. Vaarallinen ajomatka oli pitkä. Hän ohitti useita valo-ohjattuja risteyksiä pimeään yöaikaan.
– Nikusen kohdalla kysymys ei siten ole ollut vain hetkellisestä harkintakyvyn pettämisestä, hovioikeus linjaa.
-
rikos12345
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 68
- Liittynyt: La Tammi 18, 2025 11:52 am
Porvoossa tapahtui lokakuussa 2022 vakava liikenneonnettomuus
------------------------------------
Video Aiheeseen Liittyen : https://youtu.be/vV_Dxfmq5qI
------------------------------------
Porvoossa tapahtui lokakuussa 2022 vakava liikenneonnettomuus, jossa kaksi nuorta ihmistä menetti henkensä ja kahdeksan loukkaantui.
Onnettomuus tapahtui Läntisen Mannerheiminväylän ja Hornhattulantien liikennevalo-ohjatussa risteyksessä, jossa kaksi henkilöautoa törmäsi toisiinsa.
Toisessa, Audi-merkkisessä henkilöautossa oli onnettomuushetkellä peräti kahdeksan matkustajaa, joista kolme matkusti takakontissa.
Audissa oli 18-vuotiaan mieskuskin lisäksi toinen 18-vuotias mies, yksi 16-vuotias poika, kolme 16-vuotiasta tyttöä ja kaksi 15-vuotiasta tyttöä.
Onnettomuudessa kuolivat Skodaa kuljettanut 19-vuotias mies sekä hänen kyydissään ollut 26-vuotias mies. Audin kyydissä olleissa vakavimmin loukkaantuivat 18-vuotias kuljettaja ja yksi takakontissa matkustanut 16-vuotias tyttö.
Audissa matkustaneet nuoret tunsivat toisensa samasta koulusta. He olivat viettäneet illalla aikaa Askolan Tanhuvaarassa nuorisotalolla, jossa osa heistä oli myös nauttinut alkoholia. Jossain vaiheessa nuoret päättivät lähteä käymään Kuninkaanportin Shellillä.
Kukaan ei halunnut jäädä nuorisotalolle odottelemaan toisten paluuta, joten ongelmaksi muodostui, miten kahdeksan ihmistä mahtuisi tavalliseen henkilöautoon.
– Joku sitten ehdotti, että takaluukkuun voisi mennä, johon vastasin, että se ei käy. Sitten jotenkin ryhmäpaineen alla suostuin kuitenkin, kun ne pyytäjät olivat tyttöjä, kuljettaja kertoi poliisikuulusteluissa.
Lopulta takakonttiin ahtautui kolme tyttöä.
Autoa kuljettanut nuori mies oli ennen ajoa juonut alkoholia. Osa kyytiin lähteneistä oli huomannut miehen juoneen nuorisotalolla muutaman oluen. Kukaan nuorista ei kuitenkaan poliisille kertomansa mukaan huomannut, että tämä olisi ollut humalassa.
Matkalla kuljettaja ajoi poliisin epäilyn mukaan reippaasti ylinopeutta. Suurin osa kyydissä olleista ei kuitenkaan kiinnittänyt tähän huomiota. Kyydissä olleet pojat kertoivat olleensa humalassa, takakontissa matkustaneet tytöt taas keskittyivät kuuntelemaan musiikkia.
– Kuuntelimme takakontissa musaa. En kiinnittänyt huomiota yhtään mihinkään muuhun, yksi tytöistä sanoin kuulusteluissa.
Nuoret ajoivat Shellille. Sen jälkeen he päättivät poiketa vielä läheisellä McDonald’silla, koska jollakin porukasta oli nälkä.
Näin myös tehtiin. McDonald’silla käynnin jälkeen nuoret aikoivat palata takaisin nuorisotalolle, mutta matka katkesi jo ensi metreillä.
– Ainoa, minkä muistan, on se, että jäin Mäkkärin risteyksen valoihin. Sen jälkeisistä tapahtumista minulla ei ole mitään muistikuvaa. Seuraava, mitä muistan, on se, kun minua leikataan autosta ulos, kuljettaja kertoi poliisille.
Etupenkillä istunut tyttö muisteli kuulusteluissa, että vauhti oli ollut kova ennen kolaria.
– Muistelen, että aika kovaa ajoi, en osaa sanoa vauhdista sen tarkemmin.
Tyttö muisteli laittaneensa turvavyön kiinni juuri ennen kuin kolari tapahtui. Hänen seuraava muistikuvansa on se, kun hän heräsi autossa ja ymmärsi onnettomuuden tapahtuneen.
– Herään autosta. Etsin puhelintani, en saa auki turvavyötä enkä ovea.Joku sivullinen yritti myös avata oveani, mutta ei saanut sitä auki. Seuraavaksi heräänkin ambulanssista.
Toisessa autossa matkustaneet nuoret miehet olivat olleet viettämässä iltaa Kuninkaanportin Shellillä. He olivat liikkeellä vanhemman, 26-vuotiaan miehen autolla, mutta kohtalokkaaksi koituneella matkalla ratissa oli miehen 19-vuotias kaveri.
Vanhemman miehen siskopuoli kertoi poliisille, että miesten oli tarkoitus tulla hänen luokseen kylään. Perille he eivät koskaan päässeet.
Skodaa kuljettanut 19-vuotias todettiin onnettomuuspaikalla kuolleeksi. Kyydissä ollut 26-vuotias kuoli myöhemmin sairaalassa.
Audi-kuskia syytetään oikeudessa kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, useista törkeistä vammantuottamuksista, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Poliisin esitutkinnan mukaan törmäys oli kova, vaikka Läntisellä Mannerheiminväylällä nopeusrajoitus on vain 60 kilometriä tunnissa ja Hornhattulantiellä risteystä lähestyttäessä 50 kilometriä tunnissa.
Esitutkinnassa kuultiin myös silminnäkijöitä, jotka olivat tehneet havaintoja hyvin lujaa ajavasta Audista vähän ennen onnettomuutta.