Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
viivahattu
Horatio Caine
Viestit: 6069
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Superia kirjoitti: To Elo 06, 2026 1:57 pm
viivahattu kirjoitti: To Elo 06, 2026 1:54 pm Olen joskus asunut alueilla, joilla asuu supisuomalaisia juoppoja. Mölyä olen kuullut ja joskus on hissi saattanut haista kuselta, mutta ikinä en ole nähnyt niissä lähiöissä ja taloissa ihmispaskaa rapussa, kaatopaikkaa muistuttavaa jätekatosta tai ikkunoita, joihin on paiskottu kiviä. Suomalaiset juopot ovat pääsääntöisesti hyvinkin häveliästä sakkia. Ne törpöttelevät juoppokämpissään tai paikallisessa koivubaarissa pois muiden jaloista, ja erittäin harvoin aiheuttavat muuta kuin meluhaittaa. Eivät ne kiusallaan heitä muiden pyykkejä roskiksiin. Sitä tekevät vain kunniakansalaiset, jotka ovat mulkkuja ihan mulkkuna olemisen ilosta ja näyttääkseen kantiksille, kuka täällä nykyisin komentaa. Vai miksi nämä tällaiset ongelmat loistavat poissaolollaan paikoissa, joissa matuja ei ole, mikäli tämä on ihan tyypillistä suomijuoppojen käytöstä?

Nistit tietenkin saattavat keppostella vaikka mitä, mutta aika vähän rappuun paskomista ja pyykkien tarkoituksellista tärvelemistä tapahtuu sellaisissakaan taloissa, joissa asuu joku kantisnisti. Sen sijaan niillä alueilla, joilla tällaista tapahtuu, on AINA paljon muslimimatuja. Fiksumpi ihminen ymmärtää kyllä, mitä se tarkoittaa. Harmi vaan, että vasurit eivät ole kovin fiksuja.
Sellaista juoppo-ja narkkiromantisointia+lautamiehiin kuuluvaa poliittista öyhötystä.

Edelleen Kokoomuksen ja Persujen aikana Suomeen on tullut sellainen 50 000 maahanmuuttajaa muslimimaista ja noin 200 000 maahanmuuttajaa yhteensä. Mitä tekemistä sillä on vasureiden kanssa?
Siinä ei kuule ole mitään romanttista, kun rapajuoppo pilaa elämänsä viinalla. Se on kuitenkin fakta, että eivät ne pasko rappukäytäviin ja heittele ihmisten pyykkejä roskikseen. Sitä tekevät matut.

*pltmtxtvp*tm
Viimeksi muokannut viivahattu, To Elo 06, 2026 2:27 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
itikkapossu
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: To Huhti 14, 2022 1:23 am

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja itikkapossu »

aivoriihi kirjoitti: To Elo 06, 2026 5:46 am Jätekatoksesta löytyi synkkä viesti – Helsingissä on uusi asuinalue, jossa kuohuu nyt rajusti

Heka pyrkii nyt palauttamaan Postipuistoon asumisrauhan lisäämällä kiinteistöön vartiointia, kameravalvontaa ja muita turvatoimia.

Koko pitkä artikkeli: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/096a ... ca6f6570ba
Vartiointia asuintaloalueella?

Ennen vartioitiin mm. ostareita, toimistotiloja sekä julkisen liikenteen kulkuvälineitä ja terminaaleja. Nyt sitten alkaa olla jo vartijoille ja valvontakameroille tarvetta ihan jo kerrostalovaltaisilla asuinalueilla. Miten tuntuu siltä, että jokainen näistä viime vuosien pääkaupunkiseudun uusista asuinalueiden rakennushankkeista päättyy jonkinlaiseen "monikulttuuriseen" järjestyshäiriöiden ja moninaisten ongelmien täyttämään kaoottiseen lopputulokseen. On kyllä Suomi muuttunut muutamassa vuodessa.

Kävin pitkästä aikaa Helsingin keskustassa, alueen kaupoissa ja matkustelin julkisen liikenteen kulkuneuvoilla vähän enemmänkin. On muuten järjestyksenvalvojien määrä lisääntynyt muutaman vuoden aikana: metroasemilla ja jopa metrovaunuissa päivystää ja partioi järjestyksenvalvojia ihan normaalina arkisena iltapäivänä. Niissä paikoissa, missä järjestyksenvalvojia on ollut ennenkin, niin nyt niiden määrää oltiin lisätty entisestään. Somaleita/arabeja katukuvassa entistä enemmän, ja näkyipähän siellä ihan oikea suomalainen nisti/sekakäyttäjäkin. Edellä mainittujen ryhmien käytöksessä yhtäläistä mm. jatkuva hölötys joko kaverille, puhelimeen, korvanappiin tai ihan vaan itsekseen. Hölötyksessä korviin pisti ennen kaikkea se, että lähes koko muu ölinä on vieraskielistä, mutta satunnaiset kirosanat tulevat suomeksi. Maahantulijataustaiset Woltti-ruokalähetit ovat vallanneet keskustan katukuvan: Välillä näkee edelleen sellaisia, jotka ovat peittäneet kasvonsa kommandopipolla tai huivilla. En edelleenkään ymmärrä, miksi rehellistä työtä tekevän Wolt-ruokalähetin pitää peittää kasvonsa huivilla kuumana kesäpäivänä: Ei kai vaan taustalla ole syy, jossa vältetään tunnistettavaksi joutumista.

Metrossa matkustaessani ihmettelin, kun täyteen iltapäiväruuhkan vaunuun tuli sitten Woltti-matu jonkinlaisen sähköskootterin kanssa. Kerroin tuosta kaverille niin se katsoi minua hölmistyneenä ja kysyi, että mitäs ihmeellistä tuossa on. Niin, jotenkin olen ymmärtynyt, että nuo sähköpyörät/skootterit ja sähkömopot ovat tarkoitettu ulkona ajelemiseen. Nyt niitä sitten kuljetetaan jo metroissakin Woltti-reput selässä. Tuon jälkeen matkustin metrolla toisen kerran niin tällä kertaa vaunuun tuli Woltti-matu sähkömopon kanssa. Metrosta pois jäädessäni metroaseman ylätasanteella oli taas Woltti-matu jonkinlaisen sähköpyörän kanssa kännykkää selailemassa. Kai sekin on nykyään ihan normaalia, että Woltti-matut tulevat metroasemien ovista sisään istumaan ja selailemaan puhelintaan, eikä ole mitään oleskelukieltoa, vaikkei kyseisellä henkilöllä olisi aikomustakaan mennä metroon.

Päivittäin tuolla liikkuvat ihmiset varmaan ihmettelevät tätä lukiessaan, että mitäs outoa tuossa nyt on, mutta jos ei päivittäin tuollaista riemua pääse kokemaan niin eipä siihen pääse turtumaankaan. Ei tuollaista meininkiä ollut vielä muutamia vuosia sitten.
mikkimouce
Armas Tammelin
Viestit: 85
Liittynyt: Pe Maalis 13, 2026 6:42 pm

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja mikkimouce »

Miksi roskasakki saa uusia asuntoja? Kalliiksi tulee, ja joku kunnollinen vuokralainen olisi iloinen ja tyytyväinen uudesta kämpästä.
Maahanmuuttaneille on annettu myös saunallisia asuntoja, joita kuivatushyuoneina pitäminä polttavat sitten asuntonsa ja ehkä perheensä.

Järjen käyttö, viisaus ja faktojen tunnustaminen ei ole rasismia. Oleskelijoille riittää vaatimattomampikin asunto ja joutilaat elätit voisivat olla myös kuollutta maaseutua rikastuttamassa. Ei tarvitsisi tuoda kouluun opiskelijota Kauko-Idästä, kun kylällä niitä jo olisi. Hidas oppiminen pitäisi oppilaslukua kätevästi yllä.

Vihaksi pistää, kun yhteistä omaisuutta tuhotaan, perseillään ja hulinoidaan. Slummiutumista ei voida estää, vaikka väestöä yritetään sekoittaa. Kunnon kansalaiset muuttavat pois, kun ilmaiseksi asujat tuhoavat alueen. Ikävää, että itse asumisensa maksavat voivat joutua siirtymään kauemmaksi, jotta loiset saavat rellestää.
Anoteus
Axel Foley
Viestit: 2334
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 7:12 pm

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja Anoteus »

itikkapossu kirjoitti: To Elo 06, 2026 2:26 pm
aivoriihi kirjoitti: To Elo 06, 2026 5:46 am Jätekatoksesta löytyi synkkä viesti – Helsingissä on uusi asuinalue, jossa kuohuu nyt rajusti

Heka pyrkii nyt palauttamaan Postipuistoon asumisrauhan lisäämällä kiinteistöön vartiointia, kameravalvontaa ja muita turvatoimia.

Koko pitkä artikkeli: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/096a ... ca6f6570ba
Vartiointia asuintaloalueella?

Ennen vartioitiin mm. ostareita, toimistotiloja sekä julkisen liikenteen kulkuvälineitä ja terminaaleja. Nyt sitten alkaa olla jo vartijoille ja valvontakameroille tarvetta ihan jo kerrostalovaltaisilla asuinalueilla. Miten tuntuu siltä, että jokainen näistä viime vuosien pääkaupunkiseudun uusista asuinalueiden rakennushankkeista päättyy jonkinlaiseen "monikulttuuriseen" järjestyshäiriöiden ja moninaisten ongelmien täyttämään kaoottiseen lopputulokseen. On kyllä Suomi muuttunut muutamassa vuodessa.

Kävin pitkästä aikaa Helsingin keskustassa, alueen kaupoissa ja matkustelin julkisen liikenteen kulkuneuvoilla vähän enemmänkin. On muuten järjestyksenvalvojien määrä lisääntynyt muutaman vuoden aikana: metroasemilla ja jopa metrovaunuissa päivystää ja partioi järjestyksenvalvojia ihan normaalina arkisena iltapäivänä. Niissä paikoissa, missä järjestyksenvalvojia on ollut ennenkin, niin nyt niiden määrää oltiin lisätty entisestään. Somaleita/arabeja katukuvassa entistä enemmän, ja näkyipähän siellä ihan oikea suomalainen nisti/sekakäyttäjäkin. Edellä mainittujen ryhmien käytöksessä yhtäläistä mm. jatkuva hölötys joko kaverille, puhelimeen, korvanappiin tai ihan vaan itsekseen. Hölötyksessä korviin pisti ennen kaikkea se, että lähes koko muu ölinä on vieraskielistä, mutta satunnaiset kirosanat tulevat suomeksi. Maahantulijataustaiset Woltti-ruokalähetit ovat vallanneet keskustan katukuvan: Välillä näkee edelleen sellaisia, jotka ovat peittäneet kasvonsa kommandopipolla tai huivilla. En edelleenkään ymmärrä, miksi rehellistä työtä tekevän Wolt-ruokalähetin pitää peittää kasvonsa huivilla kuumana kesäpäivänä: Ei kai vaan taustalla ole syy, jossa vältetään tunnistettavaksi joutumista.

Metrossa matkustaessani ihmettelin, kun täyteen iltapäiväruuhkan vaunuun tuli sitten Woltti-matu jonkinlaisen sähköskootterin kanssa. Kerroin tuosta kaverille niin se katsoi minua hölmistyneenä ja kysyi, että mitäs ihmeellistä tuossa on. Niin, jotenkin olen ymmärtynyt, että nuo sähköpyörät/skootterit ja sähkömopot ovat tarkoitettu ulkona ajelemiseen. Nyt niitä sitten kuljetetaan jo metroissakin Woltti-reput selässä. Tuon jälkeen matkustin metrolla toisen kerran niin tällä kertaa vaunuun tuli Woltti-matu sähkömopon kanssa. Metrosta pois jäädessäni metroaseman ylätasanteella oli taas Woltti-matu jonkinlaisen sähköpyörän kanssa kännykkää selailemassa. Kai sekin on nykyään ihan normaalia, että Woltti-matut tulevat metroasemien ovista sisään istumaan ja selailemaan puhelintaan, eikä ole mitään oleskelukieltoa, vaikkei kyseisellä henkilöllä olisi aikomustakaan mennä metroon.

Päivittäin tuolla liikkuvat ihmiset varmaan ihmettelevät tätä lukiessaan, että mitäs outoa tuossa nyt on, mutta jos ei päivittäin tuollaista riemua pääse kokemaan niin eipä siihen pääse turtumaankaan. Ei tuollaista meininkiä ollut vielä muutamia vuosia sitten.
Eikös tietynkokoiset akkulaitteet ole kiellettyjä metrossa? Käsittääkseni ainoastaan invat saavat luistaa tästä liikkumisen takia..
M.Saaarinen
Sabrina Duncan
Viestit: 365
Liittynyt: Su Helmi 16, 2025 8:10 pm

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja M.Saaarinen »

Ei maahanmuuttajia voi mihinkään maaseudun korpeen laitella,ei ole sossut siinä nurkantakana eikä voi kulkea kauemmaksi kun ei pääse millään.
Sinne keskustoihin ne laitetaan,lähtisivätkö ne edes syrjempään asumaan?
Superia
Harjunpää
Viestit: 293
Liittynyt: To Maalis 12, 2026 9:57 pm

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja Superia »

viivahattu kirjoitti: To Elo 06, 2026 2:26 pm
Superia kirjoitti: To Elo 06, 2026 1:57 pm
viivahattu kirjoitti: To Elo 06, 2026 1:54 pm Olen joskus asunut alueilla, joilla asuu supisuomalaisia juoppoja. Mölyä olen kuullut ja joskus on hissi saattanut haista kuselta, mutta ikinä en ole nähnyt niissä lähiöissä ja taloissa ihmispaskaa rapussa, kaatopaikkaa muistuttavaa jätekatosta tai ikkunoita, joihin on paiskottu kiviä. Suomalaiset juopot ovat pääsääntöisesti hyvinkin häveliästä sakkia. Ne törpöttelevät juoppokämpissään tai paikallisessa koivubaarissa pois muiden jaloista, ja erittäin harvoin aiheuttavat muuta kuin meluhaittaa. Eivät ne kiusallaan heitä muiden pyykkejä roskiksiin. Sitä tekevät vain kunniakansalaiset, jotka ovat mulkkuja ihan mulkkuna olemisen ilosta ja näyttääkseen kantiksille, kuka täällä nykyisin komentaa. Vai miksi nämä tällaiset ongelmat loistavat poissaolollaan paikoissa, joissa matuja ei ole, mikäli tämä on ihan tyypillistä suomijuoppojen käytöstä?

Nistit tietenkin saattavat keppostella vaikka mitä, mutta aika vähän rappuun paskomista ja pyykkien tarkoituksellista tärvelemistä tapahtuu sellaisissakaan taloissa, joissa asuu joku kantisnisti. Sen sijaan niillä alueilla, joilla tällaista tapahtuu, on AINA paljon muslimimatuja. Fiksumpi ihminen ymmärtää kyllä, mitä se tarkoittaa. Harmi vaan, että vasurit eivät ole kovin fiksuja.
Sellaista juoppo-ja narkkiromantisointia+lautamiehiin kuuluvaa poliittista öyhötystä.

Edelleen Kokoomuksen ja Persujen aikana Suomeen on tullut sellainen 50 000 maahanmuuttajaa muslimimaista ja noin 200 000 maahanmuuttajaa yhteensä. Mitä tekemistä sillä on vasureiden kanssa?
Siinä ei kuule ole mitään romanttista, kun rapajuoppo pilaa elämänsä viinalla. Se on kuitenkin fakta, että eivät ne pasko rappukäytäviin ja heittele ihmisten pyykkejä roskikseen. Sitä tekevät matut. Ja onpa ikävää, että otit itseesi tästä yleisesti vasureille tarkoitetusta heitosta. Oletko muuten moderaattori, kun näköjään päätät, mikä kuuluu lautamiehiin ja mikä ei?
Ihan varmasti juopot kusee ja paskoo hisseihin ja rappukäytäviin. Kantasuomalaiset juopot.
Superia
Harjunpää
Viestit: 293
Liittynyt: To Maalis 12, 2026 9:57 pm

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja Superia »

itikkapossu kirjoitti: To Elo 06, 2026 2:26 pm
aivoriihi kirjoitti: To Elo 06, 2026 5:46 am Jätekatoksesta löytyi synkkä viesti – Helsingissä on uusi asuinalue, jossa kuohuu nyt rajusti

Heka pyrkii nyt palauttamaan Postipuistoon asumisrauhan lisäämällä kiinteistöön vartiointia, kameravalvontaa ja muita turvatoimia.

Koko pitkä artikkeli: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/096a ... ca6f6570ba
Vartiointia asuintaloalueella?

Ennen vartioitiin mm. ostareita, toimistotiloja sekä julkisen liikenteen kulkuvälineitä ja terminaaleja. Nyt sitten alkaa olla jo vartijoille ja valvontakameroille tarvetta ihan jo kerrostalovaltaisilla asuinalueilla. Miten tuntuu siltä, että jokainen näistä viime vuosien pääkaupunkiseudun uusista asuinalueiden rakennushankkeista päättyy jonkinlaiseen "monikulttuuriseen" järjestyshäiriöiden ja moninaisten ongelmien täyttämään kaoottiseen lopputulokseen. On kyllä Suomi muuttunut muutamassa vuodessa.

Ja tällähän ei ole mitään tekemistä kantasuomalaisten huumeongelman kanssa? Ei kun matut, matut, matut...

Veikkaan, että esim.verkkokellareihin murtautujien kotimaisuusaste on lähellä 100%.
m1ckey
Theo Kojak
Viestit: 1115
Liittynyt: Pe Joulu 20, 2024 4:50 am

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja m1ckey »

mikkimouce kirjoitti: To Elo 06, 2026 2:36 pm Miksi roskasakki saa uusia asuntoja? Kalliiksi tulee, ja joku kunnollinen vuokralainen olisi iloinen ja tyytyväinen uudesta kämpästä.
Maahanmuuttaneille on annettu myös saunallisia asuntoja, joita kuivatushyuoneina pitäminä polttavat sitten asuntonsa ja ehkä perheensä.

Normaaililla suomalaisella työssäkäyvällä hetero-veronmaksajalla ei ole yksinkertaisesti varaa asua noissa kohteissa.

aivoriihi
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4777
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Feliza kirjoitti: To Elo 06, 2026 8:34 am Ihan alusta asti ollut samat ongelmat, oli lehtijuttuja myös jo silloin, kun Postipuisto valmistui. Mitään ei tehty ja tässä on tulos.

Miksi niille annetaan uusia puhtaita asuntoja! Miksi niille annetaan yleensä asuntoja kantakaupungista? Miksi Heka ei priorisoi asuntojaan työssäkäyville suomalaisille? Suomi on täynnä kuntien ja pienten kaupunkien halpoja, tyhjiä asuntoja. Saisivat rahaa ja taloudellista hyötyä, rahaa se on toinerntulotukikin kaupoissa.

Miksi Helsinki täytetään matuilla? Miksi kanta-asukkaat joutuvat muuttamaan lähiöihin ja maksamaan työmatkoista? Miksi sosiaalitapaukset on nakitettu Hekalle!? Kun muut eivät huoli.

Jos turvapaikkaa haetaan, silloin luulisi olevan riittävää, että saa katon päänsä päälle. Onko pakko tunkea pääkaupunkiin tuhoamaan paikat? Ja sitten on tämä idealistiporukka, joka vaatii että kouluihin jaetaan suomalaisia lapsia opettamaan kieltä, vaikka tulos on päinvastainen wallah.

Sitten vaaditaan, että matuja jaetaan jokaiseen kaupunginosaan, ettei tapahdu segregaatiota. Paitsi että tapahtuu niin, että paskotaan koko kaupunki, laidasta laitaan. Segregaatiosta puhuttaessa pitäisi käyttää sanaa NO-GO-ZONE.

Mitä vittua tässä maassa tapahtuu?
Onko tyhmyydellä mitään rajaa.
:twisted:
Totta joka sana. Tämä valitettavasti kuitenkin näyttää olevan kehityksen suunta.

Helsinki on aina ollut Suomen kalleinta asuinaluetta. Ja ylimääräistä extraa pitää maksaa, jos jostain asunnon ikkunankulmasta edes pikkuisen vilahtaakaan meri. :roll:

Jengi ei ehkä enää muista/tiedä aikaa, jolloin Hekan asuntoihin oli vuosien jonotus. Jos onnistui kämpän saamaan, se oli sama kuin pienoinen lottovoitto! Vuokrat olivat huomattavasti alhaisemmat kuin vapailla markkinoilla. Asunnot ja naapurustot olivat siistejä ja turvallisia, toki sinne aina jokunen juoppo tai muu häirikkö mukaan mahtui, mutta pääosin lintukotomaista meininkiä.

Eipä ole enää. Juuri nyt 65% Hekan asuntoa hakeneista ja sen saaneista kieltäytyy tarjouksesta! Toki vuokrat ovat kohonneet menneisyyden tasolta, mutta kyllä siinä hakemuksessa kysytään vuokratasoa, jonka olet valmis maksamaan.

Miksi 65% asunnon saaneista kieltäytyy tarjouksesta? Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että ghettoutuville alueille ei kukaan täysjärkinen halua muuttaa.


HS: Heka otti uuden keinon käyttöön, kun yhä useampi kieltäytyy asunnosta

Selvästi yli puolet asunnonhakijoista ei ota vastaan Helsingin kaupungin Hekan tarjoamaa asuntoa.

Helsingin kaupungin vuokra-asuntoyhtiö Hekalla on vaikeuksia saada asukkaita osaan asuntoihin. Tyhjät asunnot rasittavat Hekan taloutta.

Helsingin kaupungin asumispalvelupäällikkö Oscar Ailio kertoo Helsingin Sanomille, että kaupunki kokeilee mallia, jossa asuntoa tarjotaan usealle hakijalle yhtä aikaa. Silti asunto pitää antaa sitä kiireimmin tarvitsevalle.

Kokeilulla pyritään nopeuttamaan vuokrausta. Ailion mukaan joitakin vaikeasti vuokrattavia asuntoja voidaan joutua tarjoamaan ”todella monta kertaa” ennen sopimuksen syntymistä.

Valtion tukemia vuokra-asuntolainoja koskevaa lakia on tarkoitus muuttaa. Helsinki on antanut lausuntonsa siitä, ja kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan juhannuksen alla. Pöytäkirjasta ilmenee, että viime vuonna hakijoista, joille tarjottiin Hekan asuntoa, 61 prosenttia kieltäytyi ottamasta sitä vastaan.

Osuus on kasvanut tänä vuonna edelleen. Tammi–kesäkuussa 65 prosenttia asuntotarjouksista johti HS:n mukaan kieltäytymiseen. Vuonna 2021 osuus oli 43 prosenttia.

Alkuvuonna noin 3 300 tarjouksen saanutta otti asunnon vastaan, miltei 6 200 ei ottanut. Viime huhtikuussa oli 1 600 tyhjää asuntoa.

----
Koko artikkeli: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012170659.html
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
viivahattu
Horatio Caine
Viestit: 6069
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Superia kirjoitti: Pe Elo 07, 2026 1:43 am Ihan varmasti juopot kusee ja paskoo hisseihin ja rappukäytäviin. Kantasuomalaiset juopot.
Kantasuomalaisia juoppoja asuu huomattavan paljon myös paikoissa, joissa ei asu suurta määrää muslimimatuja. Miksi he paskovat rappukäytäviin vain siellä, missä asuu myös nusulmaaneja?
jasso
Christopher Lorenzo
Viestit: 1624
Liittynyt: Ke Huhti 29, 2020 7:29 am

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja jasso »

Superia kirjoitti: Pe Elo 07, 2026 1:45 am
Ja tällähän ei ole mitään tekemistä kantasuomalaisten huumeongelman kanssa? Ei kun matut, matut, matut...

Veikkaan, että esim.verkkokellareihin murtautujien kotimaisuusaste on lähellä 100%.
Kellareihin murtautuu narkkarit se on satavarma, mutta väitätkö, että narkkarit ja/tai juopot heittelee kiviä ja ampuu ilotulitteita rappukäytävässä, kuten avauksessa mainitaan?
Oulun_Kungas
Rico Tubbs
Viestit: 1235
Liittynyt: Su Maalis 09, 2025 3:20 pm

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja Oulun_Kungas »

viivahattu kirjoitti: Pe Elo 07, 2026 9:21 am
Superia kirjoitti: Pe Elo 07, 2026 1:43 am Ihan varmasti juopot kusee ja paskoo hisseihin ja rappukäytäviin. Kantasuomalaiset juopot.
Kantasuomalaisia juoppoja asuu huomattavan paljon myös paikoissa, joissa ei asu suurta määrää muslimimatuja. Miksi he paskovat rappukäytäviin vain siellä, missä asuu myös nusulmaaneja?
Kantasuomalaiset juopot on kusseet, paskoneet ja oksennelleet rappukäytäviin jo silloin Suomessa, kun Kari Suomalainen vasta aloitteli rasistista kuvittamistaan eikä itsekään oikein vielä tiennyt, että miltä ne mustat näyttävät.

Ei tuollainen loputon valehtelu siitä miten suomalaiset juopot ovat mukavia ja eivät aiheuta häiriöitä johda yhtään mihinkään :lol:
Keplotteleva konna
Michael Knight
Viestit: 4445
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja Keplotteleva konna »

Eipä tainnut Karikaan osata piirtää suomalaista spurgua ilotulitteita ampumassa.

Tämän ketjun tekijät lienee kohtuu varmuudella matuja.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
viivahattu
Horatio Caine
Viestit: 6069
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Oulun_Kungas kirjoitti: Pe Elo 07, 2026 11:38 am
viivahattu kirjoitti: Pe Elo 07, 2026 9:21 am
Superia kirjoitti: Pe Elo 07, 2026 1:43 am Ihan varmasti juopot kusee ja paskoo hisseihin ja rappukäytäviin. Kantasuomalaiset juopot.
Kantasuomalaisia juoppoja asuu huomattavan paljon myös paikoissa, joissa ei asu suurta määrää muslimimatuja. Miksi he paskovat rappukäytäviin vain siellä, missä asuu myös nusulmaaneja?
Kantasuomalaiset juopot on kusseet, paskoneet ja oksennelleet rappukäytäviin jo silloin Suomessa, kun Kari Suomalainen vasta aloitteli rasistista kuvittamistaan eikä itsekään oikein vielä tiennyt, että miltä ne mustat näyttävät.

Ei tuollainen loputon valehtelu siitä miten suomalaiset juopot ovat mukavia ja eivät aiheuta häiriöitä johda yhtään mihinkään :lol:
No jos se, että ei pasko rappukäytävään tai heitä naapureiden kuivumassa olevia pyykkejä roskikseen, tekee ihmisestä mukavan, niin kaipa ne sitten mukavia ovat. Itse en ole näin kyllä väittänyt, vaan ainoastaan sanonut, että enimmäkseen pysyttelevät omissa oloissaan ja meluhaittaa tulee, mutta yleensä ei muuta.

Osaat varmaan nimetä Suomesta lukuisia lähiöitä, joissa tätä jatkuvaa rappuun paskomista tapahtuu, ja joissa sen on pakko olla suomispurgujen tekemää, koska matuja ei siellä edes asu? Siis pakkohan sinun on osata sellaisia paikkoja nimetä, kun noin suurella varmuudella asiasta julistat?
Suomentoivo
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Syys 02, 2025 9:54 pm

Re: Ilkivaltaa Pasilan Postipuistossa: rappuihin paskotaan, pyykkejä pilataan ja jätekatos kuin pommin jäljiltä

Viesti Kirjoittaja Suomentoivo »

Hyi helvetti olisi hirveää asua nykypäivän Helsingissä. Täysin paskottu kaupunki ja tämä on vasta alkua. parhaassa tapauksessa vuosikymmenen päästä vasemmisto on ollut vallassa kaksi kautta putkeen, rajat ovat olleet sepposen selällään ja muslimit ovat lisääntyneet eksponentiaalisesti. Me eletään tätä menoa kohta kehitysmaassa ja siltä se jo tällä hetkellä vaikuttaa. Joudutaan maksamaan maailman suurimpia veroja, ihan vain että muslimit saisivat paskoa joka paikan, lisääntyä ja lopulta ottaa itse vallan. Kehitysmaalaisten muslimien tavat eivät muutu sillä, että he asuvat omissa varjoyhteiskunnissaan länsimaissa, paikallisen väestön elättämänä. Nehän nauravat partaansa kun länsimaalainen on niin tyhmä ja naivi, että mahdollistaa heille tuollaisen elämäntavan. Kertovat suomalaisille aina sitä mitä he haluavat kuulla, mutta keskenään on täysin eri ääni kellossa. Suomalainen on pohjimmiltaan niin ääriään myöten rehellinen, että eihän se ymmärrä millainen muslimikulttuurin edustaja voi olla. Suomalainen luulee, että kun toiselle on ystävällinen ja rehellinen, niin sitä kohtelua saa vastaisuudessaan myös itse. Muslimit näkevät tuollaisen nöyristelyn heikkoutena, josta kuuluu vetää kaikki löysä pois. Suomi ei ole heiltä saamassa yhtään mitään. Tämä on heille vain paikka missä vääräuskoista pannaan halvalla ja lopulta syrjäytetään, kun pieni, vähälukuinen kansakunta naiveine asukkaineen yskii viimeisiään.

Kehitys, mitä todistamme tapahtuu kuitenkin sen verran hitaasti ja pienin askelin, että muutosta ei välttämättä kaikki ymmärräkkään. Sen huomaa vasta vuosien kuluttua, kun alkaa miettimään miten hyvin asiat vielä joskus olivat kun, joka nurkalla ei ollut muslimilaumaa vääntämässä kurkkuäänteitä toisilleen ja vaanimassa vaaleahiuksisia, sinisilmäisiä suomalaistyttöjä raiskattavaksi. Harmittavaa tässä on se, että tätä on tapahtunut jo niin kauan, että meillä on aikuisia suomalaisia, jotka eivät ole koskaan nähneet Suomea sellaisena, kuin se joskus oli. Silloin pahimmat naapuruston ongelmat olivat juuri nuo keski-ikäiset juopottelevat elämänkoululaiset. Nykyään meillä on suomalaisia arvoja vihaavia muslimivarjoyhteiskuntia, joissa hunnutetut äidit opettavat lapsiaan halveksumaan länsimaalaista elämäntyyliä.

Jotain positiivista tässä kuitenkin on, sillä Suomi ei ole muslimisaatiossa vielä niin pitkällä, kuin Ruotsi ja monet keskieuroopan maat. Siellä se paska on lentänyt tuulettimeen jo paljon aikaisemmin ja ihmiset alkavat oikeasti olla aika tympääntyneitä tilanteeseen, vaikkei valtamedia sitä haluakkaan meille kertoa. Parhaassa tapauksessa saamme todistaa sisällissotien syntymistä 20 vuoden sisällä ja sitä kautta roska lakaistaan talosta ulos. Juurikin sodat ovat se ainut keino enää tässä välissä päästä pois tuosta valtavasta loisarmeijasta, joka eurooppaa tällä hetkellä raiskaa. Jos haluamme nähdä sen vanhan, turvallisemman Euroopan vielä elinaikanamme, niin tuo kipeä ajanjakso on valitettavasti kestettävä. Sitä ennen tulemme näkemään vielä paljon pahempaa, mitä se tällä hetkellä on. Sen takaa jatkuvasti lisääntyvä muslimipopulaatio. On tietty olemassa myös niitä "hyviä muslimeja", mutta siinä välissä kun puolia aletaan jakamaan, niin he kyllä kääntyvät omiensa joukkoon. Islam on syöpä, ideologia joka tuhoaa eurooppalaisen elämäntyylin ja kaiken, mitä eurooppalaiset ovat tänne vuosisatoja rakentaneet tasa-arvosta lähtien. Tilalle tulee primitiivisten ihmisten fasistinen valtakunta, jossa ihmisarvolla ei ole sijaa. Hauskinta tässä kaikessa on, että juurikin ne, jotka eniten tulevaisuudessa tästä tulee kärsimään, on niitä jotka tämän kaiken mahdollistaa: naiset ja seksuaalivähemmistöt. He ovat vasemmiston suurin äänestäjäkunta.
Vastaa Viestiin