Noniin nyt alkaa olemaan vaikutteita Japanista asti, onneksi nämä on helppo poimia somesta sakkoja varten.Automiitti kokoontui keskelle moottoritietä – poliisi sai ilmoituksen kiihdytysajoista
Nelostiellä vedettiin kiihdytyskisoja, kun muu liikenne seisoi.
Liikenne seisoi moottoritiellä järjestetyn automiitin vuoksi. Video: Totti Laakso/Lukijan video
Kuuntele juttu
Fanni Helenius
7.8. 23:57
Lahdenväylää perjantai-iltana ajaneen Totti Laakson matka tyssäsi yllättävästä syystä. Keskellä Nelostietä oli kello kymmenen aikaan meneillään usean auton kokoontuminen, joka tukki tien kokonaan muulta liikenteeltä.
Laakson mukaan liikenne seisoi Mäntsälän kohdalla reilun puolen tunnin ajan. Jono kasvoi arviolta yli kilometrin mittaiseksi.
– Miitin yhteydessä tehtiin kiihdytysvetoja. Siellä oli tuunattuja urheiluautoja, joilla he päättivät vetää kisoja siinä tiellä, Laakso kertoo.
Hänen mukaansa suurin osa kokoontumiseen osallistuneista oli nuoria. Laakson tilanteesta kuvaamalla videolla näkyy, kuinka useita ihmisiä liikkuu myös moottoritien keskipientareella.
Tunnelma jonossa oli turhautunut. Tiellä seisoi Laakson mukaan niin rekkoja kuin henkilöautoja.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos selvittää Nelostiellä tapahtunutta kokoontumista. Poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kerrotaan, että kokoontujat olivat ehtineet hajaantua viranomaisen saapuessa paikalle.
Kello 23:een mennessä liikenne sujui Nelostiellä jälleen normaalisti.
Poliisi sai ilmoituksen sivulliselta ja oli tietoinen kokoontumisen yhteydessä tapahtuneista kiihdytysajoista.
Laakson mukaan kokoontujat jatkoivat matkaansa muun muassa viereiselle teollisuusalueelle liikenteen purkautuessa.
Miksi ei mennyt lentokentälle? Vai onko pakko olla niin vitun ug jossain nelostiellä?
Otsikkoa siistitty