Poliisi sai kiinni miesjoukon, joka ryösti 17-vuotiaalta kultakorun, puhelimen ja vaatteita
Poliisi on ottanut kiinni Keravalla tapahtuneen törkeän ryöstön epäillyt tekijät, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan lauantaina.
Poliisi pääsi saatujen yleisövihjeiden avulla tekijöiden jäljille ja otti kiinni vielä vapaana olleet tapaukseen liittyvät epäillyt.
Ryöstäjiä oli viisi, mutta poliisi otti jo aiemmin heistä kiinni kolme.
Poliisin mukaan miesjoukko ryösti 17-vuotiaan nuoren miehen teräaseella uhaten torstaiaamuna noin kello yhdeltä heinäkuun 23. päivänä.
Ryöstön yhteydessä uhria lyötiin kasvoihin ja potkaistiin keskivartaloon. Häntä myös uhattiin puukolla.
Tutkinnanjohtaja Sampsa Aukio Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että valvontakamerakuvien perusteella miesjoukko odotteli sopivaa uhria paikalla, mutta 17-vuotias päätyi uhriksi sattumalta. Rikos tapahtui Junailijanpolulla lähellä Keravan rautatieasemaa, josta uhri oli kävelemässä kotiin.
Ryöstäjät veivät uhrilta kultaisen kaulakorun, iPhone 15-puhelimen, kengät ja takin.
Tekijät olivat poliisin mukaan 18–20-vuotiaita. Uhri ei tuntenut heitä ennestään.
Törkeän ryöstön lisäksi tapausta tutkitaan vaarallisen esineen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoina.
Epäillyillä oli mukanaan puukon lisäksi nyrkkirauta.
Aukio kertoo, että vastaavankaltaisia katuryöstöjä tapahtui kaksi–kolme vuotta sitten enemmän, mutta parin viime vuoden aikana ne ovat selvästi harvinaistuneet. Aiemmat katuryöstöt liittyivät silloin pinnalla olleeseen roadman -ilmiöön.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000012188577.html