Ei suomirock ihan vielä mihinkään lopu vaikka Eppu Normaali lopettaa keikkailun mikä on muuten juurikin Eppu Normaalin kohdalla hyvin mielenkiintoinen asia sikäli että Eppu Normaali ei ole ollut vuosikymmeniin mikään aktiivisesti kiertävä keikkakone. Aktiivisia kausia on ollut tasan kaksi. Yksi oli uran alussa ja toinen 80-luvun puolivälissä kun bändin suosio oli suurimmillaan. Muuten se on ollut sitä että bändi tekee keikan joskus jossain ja ehkä jopa lyhyen kiertueen jos oikein innostuvat ja sitten ei taas keikkailla moneen vuoteen, mutta suosio pysyy silti vakiona.
Tätä se on ollut jo vuosikymmeniä ja sikäli tämä median hehkutus viimeisistä keikoista on saanut kohtuuttoman paljon palstatilaa vaikka onhan sekin toki omalta osaltaan auttanut myymään stadionit täyteen useaan kertaan. Harvassa ovat ne nimet jotka siihen tässä maassa kykenevät edes median avulla.
Ei kuitenkaan mitään pois Epuilta. Suosion salaisuus ei ole hillitön keikkatahti vaan biisit jotka ovat purreet suomalaiseen sieluun ja sielunmaisemaan ainakin yhden sukupolven verran. Itse olen nähnyt Eput lavalla tasan kerran ja silloinkin vasta ihan keikan lopussa

mutta niillä on paljon biisejä joista pidän ja joihin tulee aina välillä palailtua.
Tässä niistä ikivihreistä vielä yksi...