Vantaan tragedian johdosta olen viime päivinä muistellut Kauhajoenkin kouluampumista. Tästä tapauksesta on ehdottomasti eniten materiaalia saatavilla netistä johtuen mahdollisesti opiskelijoiden ja uhrien täysi-ikäisyydestä. Erityisen kiinnostavaa on ollut kuulla ampujan kohdanneiden selviytyjien haastatteluja, joita ei ole esimerkiksi Jokelan tapaukseen liittyen sattunut omaan silmään laisinkaan.
Kaikista eniten mua kiinnostaa kuitenkin kolmen opiskelijan pelastuminen luokasta. Saari oli ampunut joitain uhrejaan jopa 20 kertaa. Miten voi olla mahdollista, että kaksi naista jäi kokonaan huomaamatta, vaikka toinen oli vielä puhelimella yhteydessä hätäkeskukseen? Järki sanoo, että ovat keksineet mennä piiloon johonkin kaappiin tai vastaavaan, mutta tutkintalautakunnan raportin mukaan makasivat lattialla ja teeskentelivät kuollutta. Missähän kohtaa luokkahuonetta makasivat? Jos Saari ampui ensin luokan etuosaan olisi varmasti ollut järkevintä makoilla siinä, koska eihän takaosassa luokkaa voinut tässä vaiheessa olla kuolleita. Eipä ampuja varmaan kovin rationaalisesti tilanteessa kyennyt toimimaan. Tuossa oli lisäksi mahdollisuus tulla poltetuksi elävältä. Siitäkin selviytyivät. Jospa jonakin päivänä joku luokkahuoneesta selviytynyt rohkenee antaa haastattelun.
Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksen ammuskelu 2008
-
phonyjoker
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 533
- Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 8:21 pm
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17917
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksen ammuskelu 2008
Ketju on lukittu, joten täytyy menetellä näin.
Eli, täältä löytyy esitutkintapöytäkirja: https://mega.nz/folder/0X9lGIQC#lNgFTVBTGHPTbbvxjtVCVg
Avattu. Yhdistetty
-NILS-
Eli, täältä löytyy esitutkintapöytäkirja: https://mega.nz/folder/0X9lGIQC#lNgFTVBTGHPTbbvxjtVCVg
Avattu. Yhdistetty
-NILS-
Re: Kauhajoen koti- ja laitostalousoppilaitoksen ammuskelu 2008
Ilokseni huomasin, että tämä ketju ei ole enää lukittu!Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Su Marras 24, 2024 1:21 am Ketju on lukittu, joten täytyy menetellä näin.
Vaikka mulla ei kyllä tähän ketjuun ole nyt mitään arvokasta annettavaa, ajattelin nostaa koska tämä aihe kiinnostaa itseäni ja kun katsoo vastausten määrää, niin myös muita.
Ja ehkäpä tähänkin olisi nyt melkein 2 vuoden jälkeen jotain uutta, ehkä jopa sisäpiiritietoa?