Ei rikos eikä onnettomuus, mutta ajankohtainen ja ainutlaatuinen tapaus:
VR:n junassa syntyi tiistaina illalla vauva.
Asia vahvistetaan Ilta-Sanomille junayhtiön viestinnästä.
– Kaikin tavoin ihana uutinen, VR:n viestintäpäällikkö Tiina Nummenmaa kommentoi tapausta.
– Toki hieman poikkeuksellinen tilanne. VR onnittelee lämpimästi perhettä tästä erityisestä hetkestä, hän lisää.
Synnytys tapahtui Helsingistä Vaasaan matkanneessa IC 49 -junassa.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan ainakin yksi kanssamatkustaja olisi auttanut synnyttäjää, ja vauva ja vanhempi saatiin Seinäjoen asemalla ambulanssin kyytiin.
VR:n Nummenmaa vahvistaa, että junassa tarvittiin viranomaisapua matkustajan auttamiseksi.
– Junasta hälytettiin ambulanssi Seinäjoelle. Junahenkilökunta hoiti tilanteen rauhallisesti ja ammattitaitoisesti.
Nummenmaan mukaan VR:n henkilöstöllä on selkeät toimintamallit äkillisiä terveystilanteita varten, ja niissä tehdään tiivistä yhteistyötä hätäkeskuksen sekä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.
Synnytykset junassa ovat kuitenkin harvinaisia, hän sanoo.
– Ainakaan viime vuosilta meillä ei ole tiedossa vastaavia tapauksia, mutta emme pysty vahvistamaan koko VR:n historian osalta, onko synnytyksiä tapahtunut junissa aiemminkin.
Junan matka jatkui pääosin aikataulun mukaisesti, eikä tilanteesta aiheutunut merkittäviä viivästyksiä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012199357.html
Siinä pitäisi VR:n lahjoittaa jotain vauvalle ja tuoreille vanhemmille.
VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Re: VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Taitaa olla viimeksi näitä talvi- ja jatkosodan aikana tapahtunut, kun evakot matkasivat Karjalasta Suomeen. Esimerkiksi serkkuni isän puolen täti on tiettävästi syntynyt junassa vuonna 1944.
Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
Re: VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Eräs1 kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 2:12 pm Taitaa olla viimeksi näitä talvi- ja jatkosodan aikana tapahtunut, kun evakot matkasivat Karjalasta Suomeen. Esimerkiksi serkkuni isän puolen täti on tiettävästi syntynyt junassa vuonna 1944.
2014 olin junassa, jossa syntyi lapsi tai ainakin synnytys käynnistyi. Junassa oli mies- ja naiskonnari, ja nuori naiskonnari oli paniikissa, mutta mieskonnari klaarasi tilanteen hienosti (ehkä oli omia lapsia?) En nähnyt itse tapahtumaa koska tapahtui makuuvaunussa. Kaikki meni kuitenkin käsittääkseni hyvin. Ambulanssi tuli seuraavalle asemalle ja mieskonnari kuulutti sitten ilouutisen kaikille.
-
M.Saaarinen
- Sabrina Duncan
- Viestit: 365
- Liittynyt: Su Helmi 16, 2025 8:10 pm
Re: VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Onhan näitä sattunu mutta ei kaikista uutisia tehdä,myös muissa paikoissa syntyy vauvoja,kaikki ei edes halua että julkisuuteen kerrotaan.
Entisaikaan kun ei nettejä ja soneja ollu niin varmasti syntyi kun tapauksia tiedänkin.
Entisaikaan kun ei nettejä ja soneja ollu niin varmasti syntyi kun tapauksia tiedänkin.
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3256
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Vaavilla ei ollunna tikettilöitä ni virkavalta haki sen poies, lasku terveydenhuoltoalueelta tulee kyllä perässä.Eräs1 kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 1:35 pm Ei rikos eikä onnettomuus, mutta ajankohtainen ja ainutlaatuinen tapaus:
VR:n junassa syntyi tiistaina illalla vauva.
Asia vahvistetaan Ilta-Sanomille junayhtiön viestinnästä.
– Kaikin tavoin ihana uutinen, VR:n viestintäpäällikkö Tiina Nummenmaa kommentoi tapausta.
---
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012199357.html
Siinä pitäisi VR:n lahjoittaa jotain vauvalle ja tuoreille vanhemmille.
Mens malus in corpore sano
Re: VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Itsekin olen matkustanut pääkaupunkiseudulla lähijunassa, johon nousi kyytiin synnytyskivuissa puhiseva nainen ystävättärensä kanssa. Naiset kuuluivat puhuneen että taksimatka synnytyslaitokselle olisi halvempi seuraavalta pysäkiltä. Lapsi ei kuitenkaan ehtinyt syntyä junaan.
Tässä tapauksessa synnytys on vain ehtinyt alkamaan kahden pysäkin välillä ja ollut niin nopea, ettei naista ole ehditty viedä junasta mihinkään sairaalaan ennen lapsen syntymää.
Tässä tapauksessa synnytys on vain ehtinyt alkamaan kahden pysäkin välillä ja ollut niin nopea, ettei naista ole ehditty viedä junasta mihinkään sairaalaan ennen lapsen syntymää.
Re: VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Uutisen perusteella uskon, että tuli yllätyksenä.
Muuten tienvarsiin ja matkalla synnytyssairaalaan syntyneiden määrä on kasvanut rajusti. Kaikki Kehä III:n ulkopuolella asuvat tietävät miksi näin käy.
Muuten tienvarsiin ja matkalla synnytyssairaalaan syntyneiden määrä on kasvanut rajusti. Kaikki Kehä III:n ulkopuolella asuvat tietävät miksi näin käy.
-
weisses fleisch
- Sabrina Duncan
- Viestit: 357
- Liittynyt: To Loka 20, 2016 5:53 pm
Re: VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Olikohan kyseessä raskaana oleva mies?
Ilta-Sanomien tietojen mukaan ainakin yksi kanssamatkustaja olisi auttanut synnyttäjää, ja vauva ja vanhempi saatiin Seinäjoen asemalla ambulanssin kyytiin.
-
Crisuliini
- Alokas
- Viestit: 9
- Liittynyt: To Elo 24, 2023 1:52 pm
Re: VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Olikohan kyseessä mamu... sikiävät niin vauhdilla ettei sairaalaankaan ehdi..
Re: VR: Vauva syntyi junassa!, Seinäjoelta ambulanssin kyytiin, 11.8.26
Työnnä nuo mamujutut perseesesi. Aivan kantasuomalainen kyseessä.