No vähän riippuu, mitä suunnitelmallisuudella tarkoitat: itse tarkoitan sellaista henkilöä, jolla on todellisuudessa paljon enemmän rikoksia tunnollaan kuin mistä on jäänyt kiinni. eiköhän tuo Moringiin sovi.Vargas81 kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 9:32 pmSillä on ekat huumeiden hallussapito tuomiot ja huumeratit jo -90 luvulta. Aika hyvin olen sen historian selvittäny, ei se ole suunnitelmallinen. Enneminkin naisia piinaava, raiskaava ja pahoinpitelevä addikti, Ensimmäinen pahoinpitely ja vapaudenriisto kakku on vuodelta 1990.hhdg kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 9:23 pmMoring on toiminut suunnitelmallisesti vuosikymmenet. On monia uhreja, kenties kalmojakin, jotka ovat jääneet tavoittamatta, tai tekijä uupuu. Viime vuosien huumeräpellys on voinut viedä painavimman terän, mene, tiedä. Voi olla myös, että itse ei ole huumeisiin koskenut.Vargas81 kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 9:19 pm
Ennemmin vaikuttaa mun mielestä sadistiselta ja impulssiiviselta. Ei niinkään suunnitelmalliselta.
Vahvasti uskon että Arvan kuolintapa on kuristaminen.
Ja viimeisimmät on ne mistä se istuu tuomiota, kaikki sen rikokset on samalla kaavalla tehtyjä ja aamat rikosnimikkeet toistuu ysärin alusta asti.
Aina sama kaava, ihan aina. Enneminkin kaavoihinsa kangistunut ihmispaska. Nimiä on ollut useita, Olander, Seinälä tai Sievälä ja Moring. Voisin lyödä vetoa että oikeudenkäyntien jälkeen vaihtuu taas nimi.
On tosiaan tullut kuuneltua useita podcastejä ja vaikka ja mitä tuosta tyypistä.
Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019

En mä kyllä näe suunnitelmallisuutena sitä, mutta se on varma että tuskin on edes puolesta tuomittu mitä on tehnyt. On sitä kuultu mm. Riina Mäkisen katoamiseenkin epäiltynä, uhrin profiili sopisi täydellisesti.hhdg kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 9:34 pmNo vähän riippuu, mitä suunnitelmallisuudella tarkoitat: itse tarkoitan sellaista henkilöä, jolla on todellisuudessa paljon enemmän rikoksia tunnollaan kuin mistä on jäänyt kiinni. eiköhän tuo Moringiin sovi.Vargas81 kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 9:32 pmSillä on ekat huumeiden hallussapito tuomiot ja huumeratit jo -90 luvulta. Aika hyvin olen sen historian selvittäny, ei se ole suunnitelmallinen. Enneminkin naisia piinaava, raiskaava ja pahoinpitelevä addikti, Ensimmäinen pahoinpitely ja vapaudenriisto kakku on vuodelta 1990.hhdg kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 9:23 pm
Moring on toiminut suunnitelmallisesti vuosikymmenet. On monia uhreja, kenties kalmojakin, jotka ovat jääneet tavoittamatta, tai tekijä uupuu. Viime vuosien huumeräpellys on voinut viedä painavimman terän, mene, tiedä. Voi olla myös, että itse ei ole huumeisiin koskenut.
Ja viimeisimmät on ne mistä se istuu tuomiota, kaikki sen rikokset on samalla kaavalla tehtyjä ja aamat rikosnimikkeet toistuu ysärin alusta asti.
Aina sama kaava, ihan aina. Enneminkin kaavoihinsa kangistunut ihmispaska. Nimiä on ollut useita, Olander, Seinälä tai Sievälä ja Moring. Voisin lyödä vetoa että oikeudenkäyntien jälkeen vaihtuu taas nimi.
On tosiaan tullut kuuneltua useita podcastejä ja vaikka ja mitä tuosta tyypistä.
Epäilen että sen rikoksia ei siksi ole päätynyt niin paljon poliisin tietoon, kun uhrit ovat aina olleet päihteidenkäyttäjiä, tai mielenterveydessä on ollut haateita, tai sitten molempia.
Enkä todellakaan ihmettelisi, vaikka sen menneisyydessä muiltakin uhreilta olis lähteny henki, kiinnijääminen on paljon epätodennäköisempää kun uhrit ovat tuon kaltaisia, noin sanoi muistaakseni Jussi Wahe, tai joku muu poliisi jossain podcastissä.
"Don't do the crime if you can't do the time"
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Kriminologian ja oikeuspsykologian näkökulmasta tunnekylmä narsisti tai psykopaattisia piirteitä omaava tekijä ei yleensä toimi hetkellisen, lämpimän tunnekuohun vallassa.
Hänen tekemänsä henkirikos on tyypillisesti välineellistä, kontrolloivaa ja itsekästä väkivaltaa, jossa uhri nähdään esineenä tai esteenä. Psykologisessa kehyksessä tällaisen tekijän surmatavat ja teon dynamiikka jakautuvat yleensä piitkittyneeseen vapaudenriistoon ja hiipivään väkivaltaan. Eristäminen ja nälkiinnyttäminen on surman esileikkiä. Tekijä katkaisee uhrin yhteydet läheisiin ja kontrolloi tämän elämää täydellisesti.
Surma voi olla seurausta pitkään jatkuneesta fyysisestä kaltoinkohtelusta, laiminlyönnistä tai lääkkeiden/päihteiden pakkosyöttämisestä, jolloin kuolema voi ulkopuolisille näyttää onnettomuudelta tai terveydentilan pettämiseltä.
Tylppä tai kuristava väkivalta voi tulla myös kyseeseen tällaisella tekijällä. Koska tekijä pyrkii täydelliseen hallintaan, tekoon liittyy usein kuristamista tai fyysistä nujertamista. Nämä tavat edustavat äärimmäistä fyysisen vallan käyttöä, jossa uhri alistetaan loppuun saakka.
Kylmäverinen ja suunniteltu eliminointi on välineellistä surmaamista. Todisteiden hävittäminen kuuluu asiaan. Jos narsisti kokee, että uhri tietää hänestä liikaa tai uhkaa hänen mainettaan ja vapauttaan, uhri muuttuu "ongelmaksi", joka täytyy poistaa. Tällöin surmatapa valitaan usein sen perusteella, mikä jättää vähiten jälkiä (esimerkiksi myrkyttäminen, lavastetut yliannostukset tai teot syrjäisissä paikoissa, joissa ruumis voidaan kätkeä maastoon tai vesistöön).
Narsistin haavoittuneen egon aiheuttama raivo on kosto hylkäämisestä. Se tekee Moringin vaaralliseksi naisille. Suurin riski narsistin kumppanille on hetki, jolloin uhri yrittää lähteä suhteesta tai paljastaa tekijän todelliset kasvot. Tämä aiheuttaa tekijässä niin sanotun narsistisen raivon.Huumeiden käyttö on lisännyt Moringin vainoharhaisuutta reissun loppupuolella.
Vaikka tilanne eskaloituu raivoksi, tunnekylmä tekijä kykenee toteuttamaan väkivallan (kuten teräaseen käytön tai rajun pahoinpitelyn) ilman minkäänlaista sääliä tai empatiaa uhrin aneluista huolimatta.
Lavastaminen ja syyllisyyden siirtäminen kuuluu narsistin keinovalikoimaan. Hän maksimoi uhriutumisen.Tunnekylmälle narsistille on ominaista, että hän ei ota vastuuta teostaan edes sen jälkeen, kun uhri on kuollut. Hän voi lavastaa tilanteen näyttämään siltä, että nainen teki itsemurhan, joutui tapaturmaan tai että kyseessä oli hätävarjelu, jossa tekijä itse oli "todellinen uhri". Ruumis saatetaan myös kätkeä siten, että tekijä voi esittää huolestunutta etsijää tai syyttää kadonnutta naista hylkäämisestä.
Nämä kaikki näkyy Moringin tavasta toimia esitutkintapöytäkirjassa ja oikeudenkäynnissä kasvojen peittämistä myöten. Häntä on helppo lukea, koska muiunlaiiseen käytökseen ei pysty.

Siis mitä!?? Sellainen henkilö joka on pahoinpitelijänsä kanssa kaupassa, hiljaiseksi hakattuna tai uhkailtuna, niin hänen pitäisi sun mielestä uskaltaa pyytää apua tai ilmoittaa hädästään?? Se ei mene niin. Siinä tilanteessa ei todellakaan uskalla ilmoittaa hädästään. Toivoo vaan, että joku ymmärtäisi edes katseesta kutsua apua! AINA jos näet tällaisen tilanteen, soita häkeen, se EI OLE se turha puhelu, joita jotkut idiootit huvikseen sinne soittelevat satoja päivässä.Näin se vain on kirjoitti: Ma Elo 10, 2026 9:50 pm Naama voi olla rutussa muunkin syyn takia kuin että on saanut turpaan. Jos ei pyydetä apua niin ei sitä hätäkeskukseen soitella. Ovat valitelleet että tulee paljon turhia puheluita.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Mistä sä tiedät että joku on pahoinpitelijänsä kanssa kaupassa?LadyLou kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 10:20 pmSiis mitä!?? Sellainen henkilö joka on pahoinpitelijänsä kanssa kaupassa, hiljaiseksi hakattuna tai uhkailtuna, niin hänen pitäisi sun mielestä uskaltaa pyytää apua tai ilmoittaa hädästään?? Se ei mene niin. Siinä tilanteessa ei todellakaan uskalla ilmoittaa hädästään. Toivoo vaan, että joku ymmärtäisi edes katseesta kutsua apua! AINA jos näet tällaisen tilanteen, soita häkeen, se EI OLE se turha puhelu, joita jotkut idiootit huvikseen sinne soittelevat satoja päivässä.Näin se vain on kirjoitti: Ma Elo 10, 2026 9:50 pm Naama voi olla rutussa muunkin syyn takia kuin että on saanut turpaan. Jos ei pyydetä apua niin ei sitä hätäkeskukseen soitella. Ovat valitelleet että tulee paljon turhia puheluita.
Siis jos se ei sano mitään?
Vaimo tuli viime vuonna pikku jouluista himaan ja kompuroi mun crockseihin kuistilla, silmäkulma valurautaseen oven kahvaan ja puoli naamaa ihan sinisenä, niin ettei edes isot aurinkolasit peittäny sitä jälkeä, olihan se helvetin noloa, pieni paikkakunta ja varmaan jokainen luuli että mä olen vedelly sen naaman siihen kuntoon.
Mutta sehän siitä olis puuttunu että joku olis soittanu kytät, että en nyt ihan varauksetta voi suositella tota ideaa.
"Don't do the crime if you can't do the time"
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Moring ja Arva ovat tulleet useasti nähdyksi sivullisten toimesta. Narsistinen henkilö tulee näistäkin kohtaamisista vainoharhaiseksi ja Arva on varmasti tullut pieksetyksi näiden kauppareissujenkin jälkeen. Häneen on kohdistettu pakottavaa kontrollia. Ellei hän ole kyennyt suunnittelemaan pakoa näillä kauppareissuilla etukäteen johonkin lukolliseen vessaan esim., ei hänellä ole ollut narsistisen Moringin kanssa mahdollisuutta paeta. Hän on vahtiinut Saaraa aivan koko ajan.
Saaran ainoa mahdollisuus olisi ollut suunnitella pako ja onnistua siinä. Tälläistä irtiottoja on voinut olla usean kuukauden reissulla, joissa Saara epäonnistunut. Niistä on rankaistu. Toinen mahdollisuus on esittää yhteiskykyistä riittävän selvästi, jolloin narsistin kontrolli laskee ja päästä fyysisestä kontrollista pois. Fyysisen etäisyyden päähän. Viranomaiset kehiin. Tämä pysäyttää narsistin, ei mikään muu. Ellei sivullinen hälytä apua. Mutta hyvin harvoin poliisin onnistuu kuitenkaan auttamaan ja pelastamasn ketään ajoissa. Lähes aina täytyy tapahtua henkirikos ensin.
Tälläinen onnistunut uhritarina oli Moringin jäädessä kiinni. Rohkea nainen.

-
Foliolippis
- Alokas
- Viestit: 1
- Liittynyt: Ke Elo 12, 2026 9:03 pm
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Mikään looginen päättelyprosessi ei puolla sitä, että Mika olisi tappanut Saaran ennen ovien koputtelua illalla 1.9.
Mika ei olisi niin tyhmä, että menisi talojen ovilta kyselemään Saaran perään, jos ruumis olisi jossain lähimaastossa. Jos joku olisi avannut oven ja alkanut jutuille, niin silloin olisi ollut ilmeinen vaara, että Saaraa olisi heti alettu etsimään isommalla porukalla.
Aikaikkunat ennen Helsinkiin paluuta ovat liian tiukkoja ruumiin kuljetukseen löytöpaikalle ja lisäksi on nuo pankkikortin käytöt 1.9. - varsinkin klo 18 jälkeen. En usko, että Mika olisi niin varomaton, että käyttäisi Saaran pankkikorttia tämän kuoltua.
Mielestäni Mikan tarina pitää pääosin paikkansa siihen asti, kun hän lopetti ovien koputtelun ja lähti ajamaan hiekkatietä isommalle tielle päin.
Sittenpä veikkaan, että hän onkin autolla saavuttanut kävelevän Saaran.
Tappo on tapahtunut heti, tai myöhemmin matkalla Helsinkiin.
En kuitenkaan usko, että hän ruumis peräkontissa olisi Helsinkiin mennyt, vaan Saara on kiskottu johonkin puskaan piiloon hetimiten tapon jälkeen. Tämän jälkeen on tultu nilkka suorana äidin luo.
Sitten on ollutkin rauhassa hetki aikaa miettiä tekosiaan ja tutkia karttaa. Veikkaisin, että 5. – 6.9. on lähdetty kyyditsemään Saaraa niemeen. Mikan seuranhakutekstiviesteissä on ainakin sopivasti taukoa tuolloin. Muuten seuranhakusekstiviestejä on lähetelty lähes tauotta.
Kyyditysreissulle on todennäköisesti lähdetty jollain muulla autolla kuin ”omalla”, ja puhelin on tietysti jätetty Helsinkiin.
Illan, yön ja aamun hämärissä on viety ruumis niemeen. Ehkä jopa todennäköisemmin maitse kuin veneellä…jompikumpi.
Vaihtoehto tälle tapahtumakululle on se, että Saara on aineissaan itse hortoillut tuonne kuolemaan. Sinne menee aika suorakin polku lähimaastoon tuosta väitetyltä lähtöpaikalta…mutta tuskin.
Jos olisin poliisi, niin haluaisin ehdottomasti selvittää Mikan lähipäivien liikkeet tuon Helsinkiin palaamisen jälkeen. Voihan olla, että tämä tapahtumakulku on pois suljettu. ETPK:ssa on paljon mustaa.

Ajatonkello
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 535
- Liittynyt: La Joulu 14, 2024 5:12 pm
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Miksi se kävi vaan kahdella ovella? Ei kuitenkaan ajellut katselemaan suonenjoelle päin josko olisi tien varrella? Tai käynyt useammalla ovella?
Mistä Saara olisi saanut kamaa? Saara ei kuulemma syönyt tai juonut, joten tuskin oli kännissäkään?
Mutta oli sillä moringin mukaan joku pullo, mitä siinä oli?
Oliko siinä jotain nestettä siltä varalta jos alkaisi vielä juomaan vaikka lopetti senkin?
Tupakat lähti mukaan, näkikö kukaan ketään tupruttelua missään? Veikö vesantolainen kettu marlborot ja pisti kolossaan palamaan? Onko iltalehdessä vielä joku päivä kuva ketusta jolla on lenkkarit mustilla nauhoilla?

Oli ja meni
-
PaikallaLiinuLiinu
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 64
- Liittynyt: Pe Marras 24, 2017 11:13 pm
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
En jotenkin jaksais uskoa, että Moring olisi ajanut ruumis kyydissä helsinkiin asti. Mutta voisi olla, että oisko Saara onnistunut jollain tavalla pakenemaan, Moring paniikissa hakannut ovia ja sitten havainnut jossain Saaran. Siitä mennyt sitten vintti pimeeksi ja kuristanut Saaran.Foliolippis kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 10:49 pm Mikään looginen päättelyprosessi ei puolla sitä, että Mika olisi tappanut Saaran ennen ovien koputtelua illalla 1.9.
Mika ei olisi niin tyhmä, että menisi talojen ovilta kyselemään Saaran perään, jos ruumis olisi jossain lähimaastossa. Jos joku olisi avannut oven ja alkanut jutuille, niin silloin olisi ollut ilmeinen vaara, että Saaraa olisi heti alettu etsimään isommalla porukalla.
Aikaikkunat ennen Helsinkiin paluuta ovat liian tiukkoja ruumiin kuljetukseen löytöpaikalle ja lisäksi on nuo pankkikortin käytöt 1.9. - varsinkin klo 18 jälkeen. En usko, että Mika olisi niin varomaton, että käyttäisi Saaran pankkikorttia tämän kuoltua.
Mielestäni Mikan tarina pitää pääosin paikkansa siihen asti, kun hän lopetti ovien koputtelun ja lähti ajamaan hiekkatietä isommalle tielle päin.
Sittenpä veikkaan, että hän onkin autolla saavuttanut kävelevän Saaran.
Tappo on tapahtunut heti, tai myöhemmin matkalla Helsinkiin.
En kuitenkaan usko, että hän ruumis peräkontissa olisi Helsinkiin mennyt, vaan Saara on kiskottu johonkin puskaan piiloon hetimiten tapon jälkeen. Tämän jälkeen on tultu nilkka suorana äidin luo.
Sitten on ollutkin rauhassa hetki aikaa miettiä tekosiaan ja tutkia karttaa. Veikkaisin, että 5. – 6.9. on lähdetty kyyditsemään Saaraa niemeen. Mikan seuranhakutekstiviesteissä on ainakin sopivasti taukoa tuolloin. Muuten seuranhakusekstiviestejä on lähetelty lähes tauotta.
Kyyditysreissulle on todennäköisesti lähdetty jollain muulla autolla kuin ”omalla”, ja puhelin on tietysti jätetty Helsinkiin.
Illan, yön ja aamun hämärissä on viety ruumis niemeen. Ehkä jopa todennäköisemmin maitse kuin veneellä…jompikumpi.
Vaihtoehto tälle tapahtumakululle on se, että Saara on aineissaan itse hortoillut tuonne kuolemaan. Sinne menee aika suorakin polku lähimaastoon tuosta väitetyltä lähtöpaikalta…mutta tuskin.
Jos olisin poliisi, niin haluaisin ehdottomasti selvittää Mikan lähipäivien liikkeet tuon Helsinkiin palaamisen jälkeen. Voihan olla, että tämä tapahtumakulku on pois suljettu. ETPK:ssa on paljon mustaa.
Joka tapauksessa, mä uskon, että tekotapa ollut kuristaminen.
-
PaikallaLiinuLiinu
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 64
- Liittynyt: Pe Marras 24, 2017 11:13 pm
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Morning on voinut alistaen pitää nälässä sekä juomatta. Mä en usko sanaakaan mitä tuosta sanoi, että Saara olisi itse jättänyt syömättä/juomatta. Mä luulen et toi kettu kinkkaa tyytyväisenä toinen crocksi jalassa pitkin vesantoaAjatonkello kirjoitti: Ke Elo 12, 2026 11:15 pm Miksi se kävi vaan kahdella ovella? Ei kuitenkaan ajellut katselemaan suonenjoelle päin josko olisi tien varrella? Tai käynyt useammalla ovella?
Mistä Saara olisi saanut kamaa? Saara ei kuulemma syönyt tai juonut, joten tuskin oli kännissäkään?
Mutta oli sillä moringin mukaan joku pullo, mitä siinä oli?
Oliko siinä jotain nestettä siltä varalta jos alkaisi vielä juomaan vaikka lopetti senkin?
Tupakat lähti mukaan, näkikö kukaan ketään tupruttelua missään? Veikö vesantolainen kettu marlborot ja pisti kolossaan palamaan? Onko iltalehdessä vielä joku päivä kuva ketusta jolla on lenkkarit mustilla nauhoilla?
-
PaikallaLiinuLiinu
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 64
- Liittynyt: Pe Marras 24, 2017 11:13 pm
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Ennemmin vaikuttaa mun mielestä sadistiselta ja impulssiiviselta. Ei niinkään suunnitelmalliselta.
Vahvasti uskon että Arvan kuolintapa on kuristaminen.
[/quote]
Samoilla linjoilla. Mä luulen, et lähtökohtaisesti ei ole ollut välttämättä tappaa,ainakaan just siinä hetkessä. On tapahtunut jotain,mistä Moring vetänyt hiilet ja sit vaan kävi näin. Joku tilanne,että nainen päässyt sattumalta pakoon, Moring saanut hänet kiinni, ja sit kilahtanut ja kuristanut.

Mehiläinen
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 61
- Liittynyt: Ke Heinä 09, 2014 3:11 pm
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Näistä naisenhakuilmoituksista näkee että "pari etsii naista seuraksi" muuttui "mies etsii naista" hyvissä ajoin ennen kuin Saara katosi. Eli suunnitteli homman
- Liitteet
-
- Screenshot_2026-08-09-20-04-44-457-edit_com.android.chrome.jpg (1.19 MiB) Katsottu 325 kertaa
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Veikkaan, että tapposyyte tulee kaatumaan. Mitä olen mediasta seurannut tuon oikeudenkäynnin etenemistä, niin kyllä poliisi taas möhlinyt: jopa ruumiskoiravideo oli kadonnut ja nyt selvisi, ettei löydetystä linkkuveitsessä/ terässä, ollutkaan välttämättä verta.
Ja jos ottaa huomioon poliisin nykytilan, en pitäisi Moringin heittoa lavastuksesrakaan mahdottomana (tarkoitan ruumiskoira- episodia).
Poliisi ja yleisö voi olla varmoja Moringin syyllisyydestä, mutta kun se pitäisi oikeusvaltiossa vielä todistaa. Minäkin olen lähes varma, että Moring on voinut tappaa useammankin naisen, mutta se ei riitä kenenkään tuomitsemiseen oikeudessa.
Ihmettelen kyllä, jos näillä näytöillä menee läpi. Toki hulljmpiakin syytteitä on mennyt, esim. Ylen: n "Todistaja" - podcast...Vahva suositus kuunnella, kertoo paljon oikeuslaitoksemme luotettavuudesta ja poliisin "rehellisyydestä".
Ja jos ottaa huomioon poliisin nykytilan, en pitäisi Moringin heittoa lavastuksesrakaan mahdottomana (tarkoitan ruumiskoira- episodia).
Poliisi ja yleisö voi olla varmoja Moringin syyllisyydestä, mutta kun se pitäisi oikeusvaltiossa vielä todistaa. Minäkin olen lähes varma, että Moring on voinut tappaa useammankin naisen, mutta se ei riitä kenenkään tuomitsemiseen oikeudessa.
Ihmettelen kyllä, jos näillä näytöillä menee läpi. Toki hulljmpiakin syytteitä on mennyt, esim. Ylen: n "Todistaja" - podcast...Vahva suositus kuunnella, kertoo paljon oikeuslaitoksemme luotettavuudesta ja poliisin "rehellisyydestä".
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Samaa mietin, osui silmään heti kun tuota listaa luki.Mehiläinen kirjoitti: To Elo 13, 2026 5:37 am Näistä naisenhakuilmoituksista näkee että "pari etsii naista seuraksi" muuttui "mies etsii naista" hyvissä ajoin ennen kuin Saara katosi. Eli suunnitteli homman
"Don't do the crime if you can't do the time"
-
Matti Ja Maija
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3004
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Tää Mika vaikuttaa melkoisen äkkikireältä tyypiltä, mitä ole käräjiä seurannut. Varmaan suuttunut jos Saara sanonut EI, ja laittanut kylmäksi.Vargas81 kirjoitti: To Elo 13, 2026 7:20 amSamaa mietin, osui silmään heti kun tuota listaa luki.Mehiläinen kirjoitti: To Elo 13, 2026 5:37 am Näistä naisenhakuilmoituksista näkee että "pari etsii naista seuraksi" muuttui "mies etsii naista" hyvissä ajoin ennen kuin Saara katosi. Eli suunnitteli homman
ps. Toivottavasti tämä Miinalainenkin löytyy, että omaiset saisivat haudata hänet ja saada osan epätietoisuudesta loppuunkäsiteltyä.
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.