Juuri tuohon suuntaan on siellä rannassa minun aavistusten mukaan tapahtunut, noiden kuultujen huutojen aikaan, M.M. puhelin on ollut suljettuna.Mikisu kirjoitti: To Elo 13, 2026 1:12 pmMutta jos niin on, että merkkaukset on luotettavia, niin olisiko Moring työntänyt huutavan Arvan auton takapenkille ja mätkinyt tai kuristanut hänet sinne niin, että on vaiennut? Sitten nopea siirto (vasemman puolen takaoven kohdalla oli yksi merkkaus) takakonttiin (josta vahva merkkaus) ja siirtymä kannakselle. Moringilla on jommassakummassa kädessä vamma. Sopiiko se nimenomaan siihen, että olisi ottanut Arvan vasemmalta puolelta pois autosta? Mikan puolelta, koska ei ole enää mitään Saaraa vaan pelkkää Mikan omaisuutta.Vargas81 kirjoitti: To Elo 13, 2026 12:48 pm Kannattaa lukea ruumis, erikoisruumis ja eritekoirien merkkaus tavoista ja muusta tästä ketjusta aiemmin, koira merkkaa eritavalla eritteet ja ruumiin hajun.
Eikä siinä ole kyse eritteistä vaan kadaveriini ja putreskiini nimisistä yhdisteistä jota ihminen ei heti haista mutta niitä alkaa muodostua heti viimeisen hengenvedon jälkeen ja koirat haistaa olemattoman pieniä määriä noita.
Ja olen suhteellisen varma että uumis on ollut autossa sieltä asti missä mökkiläinen kuuli naisen kovaa huutoa ja karjumista oliko paikka västilänniemi(muistaakseni) sinne pienen vesijärven ja ison vesijärven väliselle kannakselle, missä veneen omistaja on havainnut pariskunnan aiemmin ja jossa on todennäköisesti hänen venettä lainattu, airot olivat olleet eri tavalla kuin hän oli ne jättänyt. Ja silloin on havaittu myös soutuvene niemen lähellä josta Arvan jäänteet löytyi, bonuksena juuri tuolloin 31.8.-1.9. on Moringin puhelin ollut usein pois päältä pidempiä pätkiä.
Tässä keskustelussa on sivulla 27 LeaSommer laittanut tarkan aikajanan tapahtumille ja puhelimen kiinni oloille. Se on ehkä mun mielestä se ratkasevin asia, tai eniten antaa vastauksia mitä on tapahtunut.
Eikö sillä ollut joku vika ranteessa, siis pidemmän ajan homma, rannekanava/jännetupintulehdus tai vastaavaa, voin muistaa väärinkin tuon..