Kiitos erinomaisesta koosteesta!QWERTY kirjoitti: To Elo 13, 2026 12:56 pm Verinuoli sanoi:
“On helvetin surkeaa katsoa noita videopätkiä tapahtumasta ja varsinkin nuorten haastatteluja joista aistii että heillä on lapsen usko että asia käsiteltäisiin oikeudenmukaisesti.”
Tunnustan:
Minäkin, keski-ikäinen akateemisesti koulutettu ihminen, elin lapsen uskossa vielä maanantaihin 10.8. saakka. Luulin, ettei poliisirikoksia tutkivan syyttäjän objektiivisuutta ja puolueettomuutta ole syytä epäillä.
Kaava on mielestäni johdonmukainen:
tutkinnanjohtaja myötäilee tutkinnan kohdetta; ensin faktojen tasolla, sitten, kuten alta näkyy, myös asenteen tasolla.
Poliisia tutkiva syyttäjä toistaa Poliisin narratiivia miltei sanasta sanaan, myös korjausten ja korjausten korjausten osalta. Esimerkiksi Haapalehdon ensimmäisen tiedotteen faktaväitteet (“lieviä vammoja”, ambulanssi “paikalle”, “ei jatkotoimia”) olivat poliisin kirjauksia, jotka kaatuivat yksi kerrallaan. Kun poliisi joutui korjaamaan tietojaan (“tarkentamaan”, mikä eufemismi), syyttäjän lausumat korjautuivat miltei sanatarkasti samoin muotoiluin.
Sitten piffi:
Keskiviikon lainaus Ylen jutusta:
”Tapausta tutkiva aluesyyttäjä Haapalehto on samoilla linjoilla Rinteen kanssa. Haapalehdon mukaan on vaarallista, että asiasta levitetään huhuja. Toiminta on ollut täysin asiatonta yksittäistä poliisiviranomaista kohtaan, hän sanoo.
– En olisi uskonut, että suomalaiset, sivistyneet ihmiset lähtevät tällaiseen lynkkausmielialaan, Haapalehto sanoo.”
Huom. sanavalinta: ‘yksittäistä’. Täsmälleen se termi, jota Poliisihallitus toisti A-studiossa viidesti ja jonka Ylen analyysi nimesi poliisin vakioväistöksi. ”Yksittäinen, yksittäistapaus”.
Syyttäjän ammatin ydin on väitteiden sitominen näyttöön. “Lynkkausmieliala” on kategorinen väite ilmiöstä, jota hän ei tutki ja jonka julkinen näyttö on tasoa “tiettävästi”.
Hän varoitti huhuista huhun voimalla; sanoisin.
Eikä tämä ole tutkinnasta tiedottamista millään luennalla.
Se on moraalisaarna kansakunnalle, kesken esitutkinnan, julkisesti asemoituneena epäillyn ammattiliiton linjoille.
Pikanttina yksityiskohtana: liiton puheenjohtaja Rinne muisti tiedotteessaan tuomita myös loukkaantuneeseen nuoreen kohdistuneet ala-arvoiset kommentit.
Tutkinnanjohtaja, jonka oman tutkinnan asianomistaja se lapsi on, ei maininnut häntä sanallakaan.
Tutkinnanjohtajan puolueettomuus on hänen virkansa sisältö, ja sen on paitsi toteuduttava myös näytettävä siltä.
Kuvitelkaa tutkinnanjohtaja, joka sanoisi kesken tutkinnan: “En olisi uskonut, että suomalainen poliisi kohtelee lasta näin.” Se tuomittaisiin välittömästi ja aiheellisesti esituomitsemisena.
Haapalehdon lause oli tämän tarkka peilikuva. Se pääsi läpi.
Hiljaiseksi vetää - ja surulliseksi! Näin asioita hoidetaan oikeusvaltio Suomessa tänään. Jos olisin pojan vanhempi, en luottaisi pätkääkään syyttäjä Haapalehtoon, joka on varsin näkyvästi linjansa valinnut (liekö edellytys viralle..) Todennäköisesti syyttäjä lähtee varovasti ja matalalla kynnyksellä syyttämään. Kannattaisi melkein pojan vanhempien etsiä taitava rikosjuristi, jolla on motivaatio ja palo hoitaa juttu maaliin, niin että oikeus edes jotenkin toteutuisi.
Poliisin surkea viestintä ja ulostulot asiassa kertoo myös, ettei päätetystä linjasta lipsuta. Kansa mylvii ja menettää luottamustaan viranomaisiin, mutta ylemmyydentuntoinen ammattikunta ei voi myöntää virheitään ja avautua rehelliseen tiedottamiseen. Poliisi on tämän keissin myötä mustannut itse maineensa ja nuoret tulevat tämän muistamaan.
