Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
-
Sopankeittäjä
- Alokas
- Viestit: 1
- Liittynyt: La Elo 15, 2026 12:43 pm
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Hyppään uutena tähän kommentoimaan. Pisti silmään spekulointi ruumiin hajusta. Ihminen kun kuolee niin siinä on välittömästi kalman haju, sellainen hieman pistävä vahamainen haju, joka voimistuu tuntien edetessä. Olen saattohoitanut kuolevia ihmisiä ja laittanut vainajia, sisätiloissa haju tarttuu nenään, ihoon ja kumihanskoista huolimatta käsiin tarttuu kalman haju joka lähtee kun tarpeeksi monta kertaa saippualla ja vedellä kädet pesee. Eli ruumiin ei tarvitse olla kuin hetki autossa niin se erittää kangaspintoihin sen hajun ja koira joka on nimenomaan opetettu sitä haistelemaan niin se haistaa sen.
Sitten toinen asia on että aina ei tule vainajasta ulostetta tai virtsaa kuolin hetkellä, osalla voi tulla ja paljon. Sitten on ollut niitäkin keneltä ei ole tullut mitään.
Vainajahan on kuolinhetkellä ihan lötkö, elopainosta riippuen raskas käsiteltävä. Kuolonkankeus tulee tuntien päästä ja yleensä vainaja pyritään laittamaan kahden tunnin sisään kuolemasta koska kuolonkankeus kun tulee niin se on pirun vaikea käsiteltävä kun raajat ei liiku käytännössä mitenkään, eli luut pitäisi väkisin vääntämällä murtaa.
Tuo Mika on ääripään narsisti jolle ulkoiset puitteet pitää olla kunnossa, on hieno auto ns status symboli olen rikas ja mahtava vaikka on säälittävä loinen, siisti olemus, osaa olla mukava kun lirkuttaa naisia kyytiin ja naiset joita saalistanut on olleet sille voitonmerkkejä että saa alistettua kokonaan itselleen käyttöön niin kuin esineen. Koska miksi ei ole yrittänyt saalistaa ei päihdetaustaisia naisia ”uransa” aikana? Mikasika on tiennyt että ei pysty esittämään rikasta ja hienoa miestä kenellekkään täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevaan naiseen kun sitä ei olisi saanut alistettua helposti omiin käyttötarkoituksiin sopivaksi

Itselle on piirtynyt mieleen kuva, että Saara on mennyt elossa niemeen Moringin kanssa. Siellä on tapahtunut jotain, joka johti siihen, että äkkipikainen Mika surmasi Saaran.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
En usko tuohon millään, ruumiskoira, eritekoira ja erikoisruumiskoira merkkaili auton paksin. Saarasta on havainto neiturin kanavalta, sitten Moringin puhelin menee kiinni, salkarista vai västiläniemi mikä se paikka oli missä oli saunalautta, kuuluu naisen huutoa ja sen jälkeen Moring nähdään toisaalla vesannolla kiihtyneen oloisena, yksin.Savossa kirjoitti: La Elo 15, 2026 3:20 pm Itselle on piirtynyt mieleen kuva, että Saara on mennyt elossa niemeen Moringin kanssa. Siellä on tapahtunut jotain, joka johti siihen, että äkkipikainen Mika surmasi Saaran.
Vahvasti sitä mieltä että Arva on silloin kun Moring on nähty yksin kiihdyksissä, ollut jo hengettömänä audin paksissa.
"Don't do the crime if you can't do the time"
-
Paikallakerpeikkari
- Sofia Karppi
- Viestit: 438
- Liittynyt: Su Tammi 25, 2026 2:57 pm
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Mutta mistä sitä tietää keitä muita siellä takakontissaan on kuljetellu kuolleena. Asian luulisi kyllä olevan selvä, että Olanderin hullu sen tappo.Vargas81 kirjoitti: La Elo 15, 2026 3:27 pmEn usko tuohon millään, ruumiskoira, eritekoira ja erikoisruumiskoira merkkaili auton paksin. Saarasta on havainto neiturin kanavalta, sitten Moringin puhelin menee kiinni, salkarista vai västiläniemi mikä se paikka oli missä oli saunalautta, kuuluu naisen huutoa ja sen jälkeen Moring nähdään toisaalla vesannolla kiihtyneen oloisena, yksin.Savossa kirjoitti: La Elo 15, 2026 3:20 pm Itselle on piirtynyt mieleen kuva, että Saara on mennyt elossa niemeen Moringin kanssa. Siellä on tapahtunut jotain, joka johti siihen, että äkkipikainen Mika surmasi Saaran.
Vahvasti sitä mieltä että Arva on silloin kun Moring on nähty yksin kiihdyksissä, ollut jo hengettömänä audin paksissa.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Nimenomaan ei välttämättä ole Saaran ruumiista kysymys ja äänet kulkee todella pitkiä matkoja tyynen veden pinnalla. Tekee vaikeaksi erottaa mistä äänet tulevat.kerpeikkari kirjoitti: La Elo 15, 2026 3:29 pmMutta mistä sitä tietää keitä muita siellä takakontissaan on kuljetellu kuolleena. Asian luulisi kyllä olevan selvä, että Olanderin hullu sen tappo.Vargas81 kirjoitti: La Elo 15, 2026 3:27 pmEn usko tuohon millään, ruumiskoira, eritekoira ja erikoisruumiskoira merkkaili auton paksin. Saarasta on havainto neiturin kanavalta, sitten Moringin puhelin menee kiinni, salkarista vai västiläniemi mikä se paikka oli missä oli saunalautta, kuuluu naisen huutoa ja sen jälkeen Moring nähdään toisaalla vesannolla kiihtyneen oloisena, yksin.Savossa kirjoitti: La Elo 15, 2026 3:20 pm Itselle on piirtynyt mieleen kuva, että Saara on mennyt elossa niemeen Moringin kanssa. Siellä on tapahtunut jotain, joka johti siihen, että äkkipikainen Mika surmasi Saaran.
Vahvasti sitä mieltä että Arva on silloin kun Moring on nähty yksin kiihdyksissä, ollut jo hengettömänä audin paksissa.
-
PaikallaPirjo-Riitta
- Alokas
- Viestit: 9
- Liittynyt: Su Elo 09, 2026 8:25 am
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Olisiko Moring voinut riuhtoa ja repiä Saaraa niemessä niin, että hupparista olis lähtenyt palanen? Sitä yrittää miettiä tapahtumien kulkua loogisesti, mutta Moringin ollessa kyseessä ei varmaan sillä ole edes väliä. Jos Saara olisi siis ollut elossa siinä vaiheessa. Veneellä kulkiessa ei kenkiä tarvitsisi, tai voisi tosiaan olla vaikka yli-isot Crocsit silloin jalassa.
Sitten taas jos S kuollut jo ennen niemeen päätymistä, miksi huppari erillään ruumiista?
Sitten taas jos S kuollut jo ennen niemeen päätymistä, miksi huppari erillään ruumiista?
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Voiko reikä olla siitä röökistä? Jos syttyi huppari palamaan? Moring suuttui sitten hupparin pilaamisesta.Pirjo-Riitta kirjoitti: La Elo 15, 2026 4:16 pm Olisiko Moring voinut riuhtoa ja repiä Saaraa niemessä niin, että hupparista olis lähtenyt palanen? Sitä yrittää miettiä tapahtumien kulkua loogisesti, mutta Moringin ollessa kyseessä ei varmaan sillä ole edes väliä. Jos Saara olisi siis ollut elossa siinä vaiheessa. Veneellä kulkiessa ei kenkiä tarvitsisi, tai voisi tosiaan olla vaikka yli-isot Crocsit silloin jalassa.
Sitten taas jos S kuollut jo ennen niemeen päätymistä, miksi huppari erillään ruumiista?
Pamppu on vasemmassa kädessä, koska asiakas on aina oikeassa.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Totta muuten, että harmaan HD-hupparin revennyt pala löytyi myös niemestä. Mitä se kertoo? Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen, että Mika on riuhtaissut ja se on mennyt rikki, jolloin Saara olisi ollut siellä vielä elossa, mutta toisaalta se oli suht neliönmuotoinen? Voiko kangas tuollaisessa tilanteessa tehdä noin? Vai olisiko katkennut vain kauttaaltaan läpi selän langansuunnan mukaisesti? Voiko linnut nokkia sen tuohon kuntoon?
Väittäisin myös, että Crocs-sandaali on Mikan jalasta tippunut. Jos ne on edes tyyliin 43, niin niillä kävely (ja toisen hukkaaminen) on vaikeaa. Lisätään siihen ylisuuret toppahousut, jotka ei meinaa pysyä jalassa.
Luulen, että tuo ihmispolo on sen verran kuitenkin tunteva ihminen, että on mennyt täysin paniikkiin tapettua ihmisen, ettei joku linkkari tai crocsi ole ollut mielessä, kun on lähtenyt tiehensä.
Väittäisin myös, että Crocs-sandaali on Mikan jalasta tippunut. Jos ne on edes tyyliin 43, niin niillä kävely (ja toisen hukkaaminen) on vaikeaa. Lisätään siihen ylisuuret toppahousut, jotka ei meinaa pysyä jalassa.
Luulen, että tuo ihmispolo on sen verran kuitenkin tunteva ihminen, että on mennyt täysin paniikkiin tapettua ihmisen, ettei joku linkkari tai crocsi ole ollut mielessä, kun on lähtenyt tiehensä.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
marpeli kirjoitti: La Elo 15, 2026 4:42 pm Totta muuten, että harmaan HD-hupparin revennyt pala löytyi myös niemestä. Mitä se kertoo? Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen, että Mika on riuhtaissut ja se on mennyt rikki, jolloin Saara olisi ollut siellä vielä elossa, mutta toisaalta se oli suht neliönmuotoinen? Voiko kangas tuollaisessa tilanteessa tehdä noin? Vai olisiko katkennut vain kauttaaltaan läpi selän langansuunnan mukaisesti? Voiko linnut nokkia sen tuohon kuntoon?
Väittäisin myös, että Crocs-sandaali on Mikan jalasta tippunut. Jos ne on edes tyyliin 43, niin niillä kävely (ja toisen hukkaaminen) on vaikeaa. Lisätään siihen ylisuuret toppahousut, jotka ei meinaa pysyä jalassa.
Luulen, että tuo ihmispolo on sen verran kuitenkin tunteva ihminen, että on mennyt täysin paniikkiin tapettua ihmisen, ettei joku linkkari tai crocsi ole ollut mielessä, kun on lähtenyt tiehensä.

Ei toi näytä irtirevityltä, vaan leikatulta. Ehkä leikkasi tolla veitsellä käyttääkseen mälliriepuna, siteenä? Jos sitten repikin, niin varmaan tarrautui kiinni Saaraan kun tämä yritti karkuun. Housujen lahkeiden hajoaminen voisi olla seurausta siitä, että juoksi ilman kenkiä.
Tässä kuvassa housut näyttävät hapertuneen vaan luonnossa itsekseen rikki kulumakohdista.
Mitähän ainetta toi valkoinen paska crocksissa on..
Pamppu on vasemmassa kädessä, koska asiakas on aina oikeassa.
-
viivahattu
- Horatio Caine
- Viestit: 6081
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Tätä Saikarin huutoa ei kuultu veden yli, vaan metsän halki. Havainnon tekijä sanoi huudon kuultuaan ajaneensa Saikarintien ja Västinniementien risteykseen, minne saavuttua ei enää kuulunut mitään. Ja tuskinpa vaan on Niiniveden vastarannalta ajanut. Tietä pitkin matkaa tulisi kymmeniä kilometrejä. Etpk:ssa oli sitä paitsi mustattu kartta, jolle havainnon tekijä oli merkinnyt oman mökkinsä sijainnin ja arvioimansa alueen, jolta huuto kuului, mutta Tervolan kanavan (Saikarinniemen poikki kaivettu avokanava) pohjoispuolisen kannaksen osan kartan mustaamattomasta yläreunasta voi tunnistaa.Savossa kirjoitti: La Elo 15, 2026 3:41 pmNimenomaan ei välttämättä ole Saaran ruumiista kysymys ja äänet kulkee todella pitkiä matkoja tyynen veden pinnalla. Tekee vaikeaksi erottaa mistä äänet tulevat.kerpeikkari kirjoitti: La Elo 15, 2026 3:29 pmMutta mistä sitä tietää keitä muita siellä takakontissaan on kuljetellu kuolleena. Asian luulisi kyllä olevan selvä, että Olanderin hullu sen tappo.Vargas81 kirjoitti: La Elo 15, 2026 3:27 pm
En usko tuohon millään, ruumiskoira, eritekoira ja erikoisruumiskoira merkkaili auton paksin. Saarasta on havainto neiturin kanavalta, sitten Moringin puhelin menee kiinni, salkarista vai västiläniemi mikä se paikka oli missä oli saunalautta, kuuluu naisen huutoa ja sen jälkeen Moring nähdään toisaalla vesannolla kiihtyneen oloisena, yksin.
Vahvasti sitä mieltä että Arva on silloin kun Moring on nähty yksin kiihdyksissä, ollut jo hengettömänä audin paksissa.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Moring on kuulusteluissa toistanut useasti, että voihan se olla että työkaluihin on verta tullut kun sohinut sormeen jne. Olisiko Saara voinut saada haavan siellä niemessä esim puita pilkkoessa (hiiletkin olivat löytyneet, olisiko nuotiota yrittäneet tehdä), Mika leikannut hupparista siteen, mutta verenvuoto oli niin kova, eikä kännykkää ollut mukana, Mika ei sitten soittanut apua ja jätti Saaran siihen tuupertuneena? Autoja pisti pesemään, niin miksei puitakin pilkkoisi. Jos se sen takia kävi koputtamassa ihmisten oville, pyytäkseen siteitä tai muuta apua.
Pamppu on vasemmassa kädessä, koska asiakas on aina oikeassa.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Tällaisessa tapauksessa ruumiiskoira ei olisi merkannut takakonttia. Eritekoira merkkaa veret, spermat jopa syljet. Ruumiskoira merkkaa vain ja ainoastaan jos autossa on ollut kuollut ihminen.Barbie kirjoitti: La Elo 15, 2026 5:31 pm Moring on kuulusteluissa toistanut useasti, että voihan se olla että työkaluihin on verta tullut kun sohinut sormeen jne. Olisiko Saara voinut saada haavan siellä niemessä esim puita pilkkoessa (hiiletkin olivat löytyneet), Mika leikannut hupparista siteen, mutta verenvuoto oli niin kova, eikä kännykkää ollut mukana, Mika ei sitten soittanut apua ja jätti Saaran siihen tuupertuneena? Autoja pisti pesemään, niin miksei puitakin pilkkoisi. Jos se sen takia kävi koputtamassa ihmisten oville, pyytäkseen siteitä tai muuta apua.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Ehkä se oli edellisen ruumiin hajut.manearia kirjoitti: La Elo 15, 2026 5:36 pmTällaisessa tapauksessa ruumiiskoira ei olisi merkannut takakonttia. Eritekoira merkkaa veret, spermat jopa syljet. Ruumiskoira merkkaa vain ja ainoastaan jos autossa on ollut kuollut ihminen.Barbie kirjoitti: La Elo 15, 2026 5:31 pm Moring on kuulusteluissa toistanut useasti, että voihan se olla että työkaluihin on verta tullut kun sohinut sormeen jne. Olisiko Saara voinut saada haavan siellä niemessä esim puita pilkkoessa (hiiletkin olivat löytyneet), Mika leikannut hupparista siteen, mutta verenvuoto oli niin kova, eikä kännykkää ollut mukana, Mika ei sitten soittanut apua ja jätti Saaran siihen tuupertuneena? Autoja pisti pesemään, niin miksei puitakin pilkkoisi. Jos se sen takia kävi koputtamassa ihmisten oville, pyytäkseen siteitä tai muuta apua.
Pamppu on vasemmassa kädessä, koska asiakas on aina oikeassa.
-
jokumummovaan
- Remington Steele
- Viestit: 204
- Liittynyt: To Elo 06, 2020 10:14 am
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Hiilet olivat vanhoja. Aikajana on sellainen, etteivät olisi mitenkään ehtineet tulia tekemään niemessä, koska kuuden maissa olivat pankkiautomaatilla ja tankilla, ennen kahdeksaa koputtelut oville ja herra lähti sen jälkeen renkaat punaisena ajamaan kohti Helsinkiä.Barbie kirjoitti: La Elo 15, 2026 5:31 pm Moring on kuulusteluissa toistanut useasti, että voihan se olla että työkaluihin on verta tullut kun sohinut sormeen jne. Olisiko Saara voinut saada haavan siellä niemessä esim puita pilkkoessa (hiiletkin olivat löytyneet, olisiko nuotiota yrittäneet tehdä), Mika leikannut hupparista siteen, mutta verenvuoto oli niin kova, eikä kännykkää ollut mukana, Mika ei sitten soittanut apua ja jätti Saaran siihen tuupertuneena? Autoja pisti pesemään, niin miksei puitakin pilkkoisi. Jos se sen takia kävi koputtamassa ihmisten oville, pyytäkseen siteitä tai muuta apua.
Hän kertoi käyneensä ovilla kysyäkseen, onko joku vienyt Saaran junalle Suonenjoelle.
Re: Saara Arva, 35, nähty viimeksi Vesannolla elo-syyskuun vaihteessa 2019
Mun vahva veikkaus on että lapin reissut liittyy huumekauppaan.
M:n sekoiluviesteissä Saaran isälle oli jotain ”jos joku jää kilostakin kiinni”. Ei varmaan epäselvää, että kyse on huumeista. Siinä varmaan yksi äijän toimeentulokanava. Mutta tää on semmonen Hannu Hanhi, että kun ei jää murhastakaan kiinni niin ei varmasti huumebisneksistäkään.