Sellainen kutina on, että keskiajan kirjarovioissa roihusi suhteellisesti merkittävämpi määrä kirjallisuutta.
Modernissa maailmassa jonkin kirjan totaalinen hävittäminen alkaa olla melko hankalaa varsinkin jos painosmäärät ovat suuria ja kirjaa levitetään kansainvälisesti.
Jottei huttu ihan karkaisi lapasista niin tuleeko kellään mieleen jotain niin pahaa kirjaa, että se pitäisi hävittää tai ainakin lukita Vatikaanin kellareihin?
Hyviä ehdokkaita ovat tietysti jo aiempana mainitut LaVey, Crowley jne.
Okkultismi ja pahuus
Tulipa tuossa ennen joulua kahvipöytäkeskustelussa duunissa Mainittua että olen kaiketi ikuinen hivenen ortodoksisuuteen taipuva agnostikko (=epäilijä, ei sulje pois korkeamien voimien olemassaoloa mutei niihin usko. Koska ei voi tietää)
No nyt on eräs työtoveri käynyt puhumassa jatkuvasti nää muutamat päivät mulle siitä, miten mun tulis pelastua. Äärimmäisen mustavalkoinen ihminen ajattelutavoiltaan. Olenkin ihan vakavissani miettinyt voiko esimiehelle tehdä valituksen uskonnollisesta häirinnästä, sillä vaikka nää saarnat ei loukkaa mua henkisesti, ne aiheuttaa pitkiä toveja työhöni joka näkyy suoraan siitä mitä saan aikaan. Kyllä tämä nainen raamattunsa tuntee. Tai tuntee ja tuntee. Pudottelee sieltä ulkoaopittuja fraaseja jotka on irti kontekstistaan. Tiedän tämän koska olen raamattuni, ja varsinkin uuden testamentin kahlannut läpi ihan mielenkiinnosta useita kertoja.
Joka tapauksessa tulee mieleen tämän innoittamina muutamia seikkoja.
Jos ei ole Jumalaa, ei ole saatanaakaan. Saatana on Jumalan luoma langennut enkeli. Näin ollen on naurettavaa uskoa saatanaan jos ei samalla usko jumalaan. Satanismi taas on eri asia, ouhun nyt siis saatananpalvojista.
Ken muuta väittää, hän vaan kapinoi. Kenties vanhempiaan vastaan, hieman samoin kun monilla oli 60-70 luvulla vankka vasemmistolainen ajatusmaailma nimenomaan yliopistopiireissä millä kapinoivat porvarillisia vanhempiaan kohtaan. Silloin kun oli ääriharvinaista että ihan duunariperheen lapset olisivat yliopistoon päässeet.
Jos Jumala on kaikkivaltias ja kaukaaviisas, kuten tuntemattomankin alkusivulla opetetaan, hän on myös sadisti. Jumalan olisi pitänyt tietää luomastaan että syntiinlankeemus tulee tapahtumaan. Jos hän lahjoitti ihmiselle älyn ja uteliaisuuden, hän olisi tiennyt että hyvän ja pahan tiedon puusta tullaan syömään.
Genesis (1. mooseksen kirja) kertoo että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja näki sangen hyvää. Vapaasti Markku Envallin kirjaa "Samurai nukkuu" lainatakseni. Katsoiko Jumala omaksi kuvakseen luomaa ja näki sangen hyvää - kuin peiliin katsoisi...
Kuitenkin asia joka hämmästyttää minua loputtomiin: Miten on mahdollista että raamatun luomiskertomuksen luomisjärjestys on niin samanlainen kuin tieteiden puolestapuhujien ja evoluutioteoriaan uskovien on? Raamatun kirjoittamisen aikaanhan puhuttiin vertauksin joten tämä kuusi luomisen päivää (ja seitsämäs lepopäivä) on asia joka tulikin kertoa aikalaisilleen vertauksin, koska nykyihminenkään ei oikeasti pysty käsittämään niitä aikavälejä milloin evoluution kehitys on tapahtunut.
Suotakoon tähän loppuun kevennys jonka tarkoitus ei ole olla sovinistinen, vaikka se sitä itse asiassa onkin. Juttu vaan on sen verran hauska omasta mielestäni etten voi välttyä kiusaukselta:
Miten äänentoistoon liittyvä HiFi-harrastus sai alkunsa? Kun jumala loi Adamin kylkiluusta maailman ensimmäisen kovaäänisen.
n
edit: ihmisellä joka kokee harhoja tai hallusinaatioita on selkeästi halu uskoa näkemänsä paikkansapitävyyteen.
Jos jonkun ihmisen pystyssäpitävä voima on usko, miksi viedä häneltä tämä kävelykeppi jonka voimalla hän jaksaa eteenpäin?
Jos ihminen hakeutuu tietoisesti kohti (ainakin useimmiten kuvitteellista pahaa) on se tuomittavaa jo sen perusteella että tuolloin ihminen löytää, ja hyödyntää itsessään olevan pahan, sen sijaan että pyrkisi hyvään.
No nyt on eräs työtoveri käynyt puhumassa jatkuvasti nää muutamat päivät mulle siitä, miten mun tulis pelastua. Äärimmäisen mustavalkoinen ihminen ajattelutavoiltaan. Olenkin ihan vakavissani miettinyt voiko esimiehelle tehdä valituksen uskonnollisesta häirinnästä, sillä vaikka nää saarnat ei loukkaa mua henkisesti, ne aiheuttaa pitkiä toveja työhöni joka näkyy suoraan siitä mitä saan aikaan. Kyllä tämä nainen raamattunsa tuntee. Tai tuntee ja tuntee. Pudottelee sieltä ulkoaopittuja fraaseja jotka on irti kontekstistaan. Tiedän tämän koska olen raamattuni, ja varsinkin uuden testamentin kahlannut läpi ihan mielenkiinnosta useita kertoja.
Joka tapauksessa tulee mieleen tämän innoittamina muutamia seikkoja.
Jos ei ole Jumalaa, ei ole saatanaakaan. Saatana on Jumalan luoma langennut enkeli. Näin ollen on naurettavaa uskoa saatanaan jos ei samalla usko jumalaan. Satanismi taas on eri asia, ouhun nyt siis saatananpalvojista.
Ken muuta väittää, hän vaan kapinoi. Kenties vanhempiaan vastaan, hieman samoin kun monilla oli 60-70 luvulla vankka vasemmistolainen ajatusmaailma nimenomaan yliopistopiireissä millä kapinoivat porvarillisia vanhempiaan kohtaan. Silloin kun oli ääriharvinaista että ihan duunariperheen lapset olisivat yliopistoon päässeet.
Jos Jumala on kaikkivaltias ja kaukaaviisas, kuten tuntemattomankin alkusivulla opetetaan, hän on myös sadisti. Jumalan olisi pitänyt tietää luomastaan että syntiinlankeemus tulee tapahtumaan. Jos hän lahjoitti ihmiselle älyn ja uteliaisuuden, hän olisi tiennyt että hyvän ja pahan tiedon puusta tullaan syömään.
Genesis (1. mooseksen kirja) kertoo että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja näki sangen hyvää. Vapaasti Markku Envallin kirjaa "Samurai nukkuu" lainatakseni. Katsoiko Jumala omaksi kuvakseen luomaa ja näki sangen hyvää - kuin peiliin katsoisi...
Kuitenkin asia joka hämmästyttää minua loputtomiin: Miten on mahdollista että raamatun luomiskertomuksen luomisjärjestys on niin samanlainen kuin tieteiden puolestapuhujien ja evoluutioteoriaan uskovien on? Raamatun kirjoittamisen aikaanhan puhuttiin vertauksin joten tämä kuusi luomisen päivää (ja seitsämäs lepopäivä) on asia joka tulikin kertoa aikalaisilleen vertauksin, koska nykyihminenkään ei oikeasti pysty käsittämään niitä aikavälejä milloin evoluution kehitys on tapahtunut.
Suotakoon tähän loppuun kevennys jonka tarkoitus ei ole olla sovinistinen, vaikka se sitä itse asiassa onkin. Juttu vaan on sen verran hauska omasta mielestäni etten voi välttyä kiusaukselta:
Miten äänentoistoon liittyvä HiFi-harrastus sai alkunsa? Kun jumala loi Adamin kylkiluusta maailman ensimmäisen kovaäänisen.
n
edit: ihmisellä joka kokee harhoja tai hallusinaatioita on selkeästi halu uskoa näkemänsä paikkansapitävyyteen.
Jos jonkun ihmisen pystyssäpitävä voima on usko, miksi viedä häneltä tämä kävelykeppi jonka voimalla hän jaksaa eteenpäin?
Jos ihminen hakeutuu tietoisesti kohti (ainakin useimmiten kuvitteellista pahaa) on se tuomittavaa jo sen perusteella että tuolloin ihminen löytää, ja hyödyntää itsessään olevan pahan, sen sijaan että pyrkisi hyvään.
Tyhmälle iloksi on ilkityön teko, mutta ymmärtäväiselle miehelle viisaus.
Sananlaskut 10:23
Sananlaskut 10:23
-
MissHolmes
- Ben Matlock
- Viestit: 8826
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2007 2:19 pm
- Paikkakunta: Etelä-Suomi
-
EuroJR
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3332
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 7:26 pm
- Paikkakunta: Costa del Crime
Niin noh. Ensinnäkin paha ja kärsimys on suhteellista. Jos oltaisiin koko lössi keskitysleirillä, yksi kovettunut ylimääräinen leivänpalanen tekisi päivästä onnen ja ilon päivän.MissHolmes kirjoitti:Tai miksi uskoa Jumalaan kaikkivaltiaaseen, jos tuo kaikkea hallitseva antaa pienten viattomien lasten kärsiä ja nähdä maailman pahaa?
Tässä vaiheessa uskoisin mieluumin Karman lakiin.
Mies joka kantaa mukanaan puolen elämänsä aikana rautakankea, kokee onnea ja iloa kun sen vihdoin heittää pois turhana painolastinaan.
jne.
Mitä taas tähän ikuisesti esitettyyn viattomien lasten kysymykseen tulee niin siihenhän vastaus on sangen yksinkertainen.
Kristinuskossa puhutaan ns. vapaasta tahdosta. Onhan se päivänselvää, ettei mitään vapaata tahtoa olisi, jos huomattaisiin etteivät viattomat lapset koskaan kärsi mitään pahaa. Menisi pohja uskolta alta sano.
Muutenkin uskonasioissa hieman häiritsee uskovaisten filosofian heittelehtivyys. Ei oikein pidetä kiinni tuosta vapaan tahdon kohdasta. Milloin on Jumala auttanut hädästä siellä ja täällä ja milloin on enkeli tullut rukouksesta auttamaan, mutta yhtäkaikki samalla unohdetaan taustalta kaikki ne muut onnettomuudet ja hirmutyöt joihin enkelit ja Jumalan armo eivät ehtineet paikalle.
Vai onko kysymys työvoimapulasta? Herran joukot ehtivät auttamaan vain niitä, joiden puolesta eniten rukoillaan?
Pitää kuitenkin muistaa, että pahuus ja eettiset kysymykset ovat aina täysin kulttuuri- ja ilmapiirisidonnaisia. Sodan aikana yhteiskunnassa nk. vihollisen tappaminen on jopa ylevä teko, kun sille annetaan motiivi ulkopuolelta. Yhtä lailla toisina ajanhetkinä omassakin kulttuurissamme ovat monet sellaiset asiat, jotka nykyään puistattaisivat, olleet täysin arkipäivää, ja toiset tuolloin tuomitut asiat ovat nykyään enemmän kuin hyväksyttäviä.
Onko "pahuus" välinpitämättömyyttä muista vai täydellistä riippumattomuutta yhteiskunnan yleisistä moraalisäännöistä... todellinen julmuus on juuri sellaista, että tietää tekevänsä jotakin todella pahaa toiselle ihmiselle, mutta ei välitä. Ja toisaalta täysin "järjissään" olevat ihmiset ovat suutuksissaan murhanneet tai raiskanneet kännissä.
Dostojevskin kirjassa Rikos & rangaistus (kannattaa lukea, puuduttava alku, mutta sitten lähtee!) on aika hyvin pohdittu koko murhaa käsitteenä. Ja myös sitä, millä tavalla ihminen pärjää omatuntonsa kanssa. Moniko murhaaja voi oikeasti elää täysin normaalia elämää teon jälkeen, jos ei jää kiinni? Siinä on pakko muuttaa omaa maailmankatsomustaan ja suhtautumistaan elämään, asettaa itsensä tavallisen yhteiskunnan ulkopuolelle. Samaa tekevät myös esimerkiksi pedofiilit, jotka perustelevat tekojaan muille täysin käsittämättömin argumentein lasten seksuaalisuudesta ja tunteista, ja näille ihmisille ne ovat kuitenkin täyttä totta jonkin ajan jälkeen. Samalla tavalla sitä, aika paljon lievemmin vaan, sitä kai perustelee itselleen pienempiä rikkeitä hiljentääkseen omatunnon ääntä.
No joo.
Vähän huvittaa se, kun aina joku keksii kysyä, että miksi on sotia/pedofiilejä/murhia/Timo Koivusalon elokuvia, jos Jumala on olemassa. Tämä tällainen menestystä ja omia tarkoitusperiä palveleva Jumala, siinä mielessä kuin se nykyään nähdään, on lopulta aika uusi keksintö, samalla tavalla kuin fundamentalistinen raamatuntulkinta. Jobinkaan tarinassa tuskin on kysymys siitä, että kannattaa uskoa Jumalan hyvyyteen, vaikka se miten vittuilee, vaan siitä, että usko tulevaisuuteen kannattaa säilyttää. Tuo Jobin myytti on lähtöisin juutalaisuudesta, joka oli noihin aikoihin aika lailla eri kamaa kuin kristinusko nykyään.
Uskoisin kyllä, että pään sisällä kuuluvat äänet ja sen sellainen ovat kuitenkin aika paljon peräisin ihan omasta päästä eikä niinkään pahojen henkien kuiskuttelua. Tai voihan sen sellaiseksikin tulkita, kaikkihan me omien demoniemme kanssa painimme. Koulusurmissa, saatananpalvojien hulluksi tulemisessa ja sen sellaisissa on minusta aina kyse vain syvästä yhteiskunnasta vieraantumisesta, eri keinoin tietenkin.
Se, mikä sitten ihmisiä lopulta ajaa täysin järjettömiin tekoihin ja sellaiseen, on vaikea sanoa, mutta miltä kuulostaa sellainen väite, että suuret hyväntekijät ja historian kulkua muuttaneet kovat jätkät ovat yhtä lailla sekaisin kuin ne pahimmat roistotkin. Tämä on vähän "dostojevskiaaninen" ajatus, mutta minusta kaikkia näitä yhdistää se välinpitämättömyys, mitä sivuvaikutuksia omaan päämäärään pyrkimisellä voi olla - millaisia mullistuksia ja sekasortoa se saa aikaan kaikkien muiden elämässä, kuoleeko muita rytäkässä ja sen sellaista. Totta kai menetelmät ja arvot ovat ihan toiset näillä ääripäillä, mutta minusta se vaatii melkoista sosiopatiaa ja kylmyyttä ryhtyä vallankumouksiin ja sotiin ja sen sellaiseen. Siinä joutuu joka tapauksessa omistamaan elämänsä päämäärilleen ja elämään sitten tekojensa kanssa. Aika paljon on "harmaalla alueella" olevia hahmoja historiassa, näistä tyypeistä on paha sanoa, olivatko ne suurmiehiä vai historian pahimpia konnia, ihan samalla tavalla kuin pahimmiksi konniksi leimatuilla on myös ansionsa.
Onko "pahuus" välinpitämättömyyttä muista vai täydellistä riippumattomuutta yhteiskunnan yleisistä moraalisäännöistä... todellinen julmuus on juuri sellaista, että tietää tekevänsä jotakin todella pahaa toiselle ihmiselle, mutta ei välitä. Ja toisaalta täysin "järjissään" olevat ihmiset ovat suutuksissaan murhanneet tai raiskanneet kännissä.
Dostojevskin kirjassa Rikos & rangaistus (kannattaa lukea, puuduttava alku, mutta sitten lähtee!) on aika hyvin pohdittu koko murhaa käsitteenä. Ja myös sitä, millä tavalla ihminen pärjää omatuntonsa kanssa. Moniko murhaaja voi oikeasti elää täysin normaalia elämää teon jälkeen, jos ei jää kiinni? Siinä on pakko muuttaa omaa maailmankatsomustaan ja suhtautumistaan elämään, asettaa itsensä tavallisen yhteiskunnan ulkopuolelle. Samaa tekevät myös esimerkiksi pedofiilit, jotka perustelevat tekojaan muille täysin käsittämättömin argumentein lasten seksuaalisuudesta ja tunteista, ja näille ihmisille ne ovat kuitenkin täyttä totta jonkin ajan jälkeen. Samalla tavalla sitä, aika paljon lievemmin vaan, sitä kai perustelee itselleen pienempiä rikkeitä hiljentääkseen omatunnon ääntä.
No joo.
Vähän huvittaa se, kun aina joku keksii kysyä, että miksi on sotia/pedofiilejä/murhia/Timo Koivusalon elokuvia, jos Jumala on olemassa. Tämä tällainen menestystä ja omia tarkoitusperiä palveleva Jumala, siinä mielessä kuin se nykyään nähdään, on lopulta aika uusi keksintö, samalla tavalla kuin fundamentalistinen raamatuntulkinta. Jobinkaan tarinassa tuskin on kysymys siitä, että kannattaa uskoa Jumalan hyvyyteen, vaikka se miten vittuilee, vaan siitä, että usko tulevaisuuteen kannattaa säilyttää. Tuo Jobin myytti on lähtöisin juutalaisuudesta, joka oli noihin aikoihin aika lailla eri kamaa kuin kristinusko nykyään.
Uskoisin kyllä, että pään sisällä kuuluvat äänet ja sen sellainen ovat kuitenkin aika paljon peräisin ihan omasta päästä eikä niinkään pahojen henkien kuiskuttelua. Tai voihan sen sellaiseksikin tulkita, kaikkihan me omien demoniemme kanssa painimme. Koulusurmissa, saatananpalvojien hulluksi tulemisessa ja sen sellaisissa on minusta aina kyse vain syvästä yhteiskunnasta vieraantumisesta, eri keinoin tietenkin.
Se, mikä sitten ihmisiä lopulta ajaa täysin järjettömiin tekoihin ja sellaiseen, on vaikea sanoa, mutta miltä kuulostaa sellainen väite, että suuret hyväntekijät ja historian kulkua muuttaneet kovat jätkät ovat yhtä lailla sekaisin kuin ne pahimmat roistotkin. Tämä on vähän "dostojevskiaaninen" ajatus, mutta minusta kaikkia näitä yhdistää se välinpitämättömyys, mitä sivuvaikutuksia omaan päämäärään pyrkimisellä voi olla - millaisia mullistuksia ja sekasortoa se saa aikaan kaikkien muiden elämässä, kuoleeko muita rytäkässä ja sen sellaista. Totta kai menetelmät ja arvot ovat ihan toiset näillä ääripäillä, mutta minusta se vaatii melkoista sosiopatiaa ja kylmyyttä ryhtyä vallankumouksiin ja sotiin ja sen sellaiseen. Siinä joutuu joka tapauksessa omistamaan elämänsä päämäärilleen ja elämään sitten tekojensa kanssa. Aika paljon on "harmaalla alueella" olevia hahmoja historiassa, näistä tyypeistä on paha sanoa, olivatko ne suurmiehiä vai historian pahimpia konnia, ihan samalla tavalla kuin pahimmiksi konniksi leimatuilla on myös ansionsa.