ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?

Yksi ääni/äänestäjä. Nyt ei ole kysymys siitä, onko tekijä äänestäjän mielestä (Anneli) Auer vai ei vaan siitä - olipa se sitten Auer tai naapurin Pena - selviääkö Ulvilan murha koskaan.
Olisi toivottavaa, jos edes muutamalla lauseella perustelisit vastauksesi.
Itse äänestin ei.
Perustelut
On harvinaista, että henkirikos (murha) selviää enää 20 vuoden jälkeen, toki poikkeuksia on, mutta varsin vähän. Lisäksi murha on jo kaksi kertaa käynyt kaikki oikeusasteet.
Se selviää ainoastaan, jos tekijä tulee sen tunnustamaan ja minä en usko näihin "kuolinvuodetunnustuksiin". Ne ovat legendaa.
Tampereella Pasi Aaltosen vuonna 2002 tapahtunut tappo selvisi noin 15 vuotta teon jälkeen, mutta surmaaja oli ehtinyt jo kuolla.

".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
-
Arkipäiväinen
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 531
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 3:21 pm
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Vastasin ei. Vaikka syyttäjällä saattaisi olla tahtotilaa kiusata Aueria, ei ehkä kuitenkaan ole enää pokkaa lähteä tekemään hänestä kepulikonstein syyllistä, kun vihjeet virkavallan venkoilusta tuotiin seri-oikeudenkäynnin aikana sen verran selkeästi esiin. Hieman salaliittoteorialta kuulostaa, mutta niin monesta suunnasta on tullut signaalia siitä, että poliisi tietää tekijän mutta tietoa peitellään. Jos Lahden murhan selvittäminen vaatisi sisäistä tutkintaa ja jonkin tason korruptiomediahässäkän käynnistämistä, ei sellaiseen kukaan halua enää lähteä.
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
^ Olipa Auer syyllinen tai syytön, niin paikkatutkinnan tehnyt Matti Mäkinen etunenässä ryssi sen niin huolellisesti, ettei tästä ketään enää tuomiolle saada.
Vaikka erittäin vakava asia onkin kyseessä niin en voinut olla nauramatta kun aikanaan kuulin Mäkisen ennen kuin ovea oli edes kuvattu rysäyttäneen tuolin siitä ulos (vai sisälle) niin että ikkuna särkyi tuhannen vielä enemmän päreeksi.
Tämä Mäkisen toiminta voi jopa selittää sen Kuusirannan kirjassa Auerin syyllisyyttä tukevan seikan, että Lahden veripisarpita löytyi takapihan terassilta lasinsirujen alta.
Mäkinen ei muutenkaan ollut usean valvotun yön ja ainakin tuolloin heikon terveydentilansa vuoksi missään olosuhteissa työkykyinen.
Pahimmillaan - jos Auer on syytön - hän aiheutti touhuillaan sen, että Auer syytetyksi joutui.
Aivan sama kuin lääkäri hoitaisi potilaita päihteiden vaikutuksen alaisena.
Joka on muuten valitettavan yleistä mutta he sentään yleensä tunnistavat työkyvyttömyytensä ja ovat useimmiten vastuullisempia kuin poliisit.
Vaikka erittäin vakava asia onkin kyseessä niin en voinut olla nauramatta kun aikanaan kuulin Mäkisen ennen kuin ovea oli edes kuvattu rysäyttäneen tuolin siitä ulos (vai sisälle) niin että ikkuna särkyi tuhannen vielä enemmän päreeksi.
Tämä Mäkisen toiminta voi jopa selittää sen Kuusirannan kirjassa Auerin syyllisyyttä tukevan seikan, että Lahden veripisarpita löytyi takapihan terassilta lasinsirujen alta.
Mäkinen ei muutenkaan ollut usean valvotun yön ja ainakin tuolloin heikon terveydentilansa vuoksi missään olosuhteissa työkykyinen.
Pahimmillaan - jos Auer on syytön - hän aiheutti touhuillaan sen, että Auer syytetyksi joutui.
Aivan sama kuin lääkäri hoitaisi potilaita päihteiden vaikutuksen alaisena.
Joka on muuten valitettavan yleistä mutta he sentään yleensä tunnistavat työkyvyttömyytensä ja ovat useimmiten vastuullisempia kuin poliisit.
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Krp:n viimeisen ulostulon jälkeen totean, että ei selviä. Niin huutavassa hukassa ja hetteikössä Krp vaikuttaa olevan. Ja se on avainpaikalla tutkinnassa tässä keississä.
- Petu Pandetta
- Martin Beck
- Viestit: 764
- Liittynyt: Ti Syys 29, 2009 2:46 pm
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Jos katsotaan viranomaisten aiempia tiedotuksia, niin toisenlainenkin tulkinta on mahdollinen.Kyo_Saki2 kirjoitti: Ma Elo 24, 2026 11:58 am Krp:n viimeisen ulostulon jälkeen totean, että ei selviä. Niin huutavassa hukassa ja hetteikössä Krp vaikuttaa olevan. Ja se on avainpaikalla tutkinnassa tässä keississä.
Kun mennään hieman enemmän ajassa taaksepäin, tiedottiin, että tapaus ei ole päällimmäisenä pöydällä ja tapausta kyllä tutkittaisiin, mikäli jotain tutkittavaa tulisi eteen. Ja että tarvittaessa resursseja pystytään irrottamaan enemmänkin tapauksen tutkintaan, mutta juuri nyt tilanne on sellainen, että tapausta tutkitaan muiden töiden lomassa.
Sen jälkeen tiedotettiin, että tapaus on otettu aktiiviseen tutkintaan, mutta kuitenkin niin, että KRP:llä ei ole epäiltyä, mutta ketään ei kuitenkaan ole myöskään suljettu tutkinnan ulkopuolelle.
Ja nyt sanottiin näin:
Eiköhän KRP tämän tapauksen vielä selvitä, ennemmin tai myöhemmin.22.8.
Siihen Töyräs ei ota kantaa, onko KRP:lle muodostunut tutkinnan aikana pääepäilty.
– Siihen en lausu täältä päästä yhtään mitään. Se on tutkinnan sisäinen asia.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012215164.html
Etteenpäin, täydellä höyryllä! Post nubila Phoebus!?
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Ei. En usko että Anneli tunnustaa (toistamiseen).
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Ei valitettavasti selviä.
Kuollut ryssä on hyvä ryssä.
-
nihilistinahalisti
- Martin Beck
- Viestit: 835
- Liittynyt: To Loka 31, 2024 4:34 pm
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Ei, koska ei haluta selviävän.
Torpattiinhan siirto krp:le jo alkumetreillä kun Joutsenlahti esitti siirtoa.
Tällöin alkoi systemaattinen ns. 'tutkinta' saada joku muu syylliseksi kuin oikea tekijä, joka on kyllä tiedossa.
Kuunnelkaa se tallenne, vaikkakin on vaimenneltukkin, mutta miettikää sitä, että tallennetta on useaan kertaan muka tutkittu, väännelty ja käännelty, myöskin ehkä se täysin alkuperäinenkin on kokenut muokkauksia.
Joutsenlahti toisaalta liian rehellinen poliisina ja luovutti kaikki aineistonsa, myöskin kopioimansa täysin alkuperäisen tallenteen.
Tässä voin sen sanoa, että Lahti ei ollut tyhmä mies ollenkaan ja luvatalta se ei ole kukaan, ei myöskään Ulvilasta tai Porista.
Kytköksiä löytyy Porvoon suuntaan, että siksi myös Puputti kuoli Lahden opiskelukaverina, pelko siitä mitä Lahti kertonut Puputille, niin varmistettu murhaamalla kumpikin.
Lukekaa asioita uutena, havannoikaa vuosilukuja/kuukaudet ja tapahtumat, Ulvila, Helsinki, Porvoo ja jokainen on liitoksissa toisiinsa.
Eipä mulla muuta.

Ei veneellä pääse eteen päin, jos liikuttaa airoja ilmassa, eikä veden alla 
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään

- Sarjahurmaaja
- Theo Kojak
- Viestit: 1134
- Liittynyt: To Loka 19, 2023 11:22 pm
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Poliisi on niin lyöty ja nöyryytetty tuon seksuaalirikosskandaalin jäljiltä että ainakaan Aueria tästä tuskin enää lähdetään syyttämään. Ketä muuta sitten syytettäisiin, en tiedä. Jäänee pimeäksi.
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Uuden tekniikan avulla selviää.
Rationaalinen tieto nojautuu luonnonlakeihin, mutta intuitiivinen tieto antaa selityksen sille, mihin luonnonlait lopulta perustuvat.
- Marokon Kauhu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4901
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
- Paikkakunta: Rio Grande
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Gallupista puuttuu se oikea vaihtoehto:
Tekijä tiedetään, mutta ei ole saatu tuomittua kuin vasta pari kertaa

- Väestönvaihto
- Turhanpaikan hakijat
- Kotoutumisteollisuus
- VOK - business
- Partalapset
- Huonolaatuiset mamut
- Islamisaatio
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11994
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Pidätkö aikuisen oikeasti Annelia syyllisenä miehensä murhaan vai vitsailetko vaan?Marokon Kauhu kirjoitti: Ma Elo 24, 2026 9:15 pm Gallupista puuttuu se oikea vaihtoehto:
Tekijä tiedetään, mutta ei ole saatu tuomittua kuin vasta pari kertaa![]()
Haluaisin uskoa, että KRP haluaisi tutkia Jukka S. Lahden henkirikoksen. Haluaisin nimittäin tietää, sainko tapauksen ratkaistua kesällä 2013 vai en.
"If she confesses the game ends, there's no need to continue this. But if she doesn't confess and is innocent - the game continues."
-
nihilistinahalisti
- Martin Beck
- Viestit: 835
- Liittynyt: To Loka 31, 2024 4:34 pm
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Ei, et saanut.Pieni liekki kirjoitti: Ma Elo 24, 2026 10:52 pmPidätkö aikuisen oikeasti Annelia syyllisenä miehensä murhaan vai vitsailetko vaan?Marokon Kauhu kirjoitti: Ma Elo 24, 2026 9:15 pm Gallupista puuttuu se oikea vaihtoehto:
Tekijä tiedetään, mutta ei ole saatu tuomittua kuin vasta pari kertaa![]()
Haluaisin uskoa, että KRP haluaisi tutkia Jukka S. Lahden henkirikoksen. Haluaisin nimittäin tietää, sainko tapauksen ratkaistua kesällä 2013 vai en.
Vihavainen ei ole syyllinen, eikä kukaan ulvilasta, ei edes kukaan luvatalainen.
Sinun tulee nyt katsoa, ajankohdat, seuloa totuus esiin harhaanjjohtavien asioiden joukosta, kuunnella se tallenne, luottaa omiin korviin, ei, huom EI litterointeihin.
Selvitä itsellesi aikajanat ja henkilöiden tekemiset.
Ratkaiset asian, etenkin häketallenteen perusteella.
Tekijä selviää erikoisen ääneen ja sanamuotojen kautta ja myöskin tallenteelta.
Tiedän ettet ole kuunnellut tallennetta kertaakaan, vaan yrität kahoa eteen päin litteroinnilla.
Ei veneellä pääse eteen päin, jos liikuttaa airoja ilmassa, eikä veden alla 
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään
Huopaajat menee ympyrää ja peesaajat pitää perää
Kun et kirjoita mitään, et voi kirjoittaa väärinkään
- Marokon Kauhu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4901
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
- Paikkakunta: Rio Grande
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Tiedän että käräjäoikeus on uskonut Auerin syylliseksi kaksi kertaa.Pieni liekki kirjoitti: Ma Elo 24, 2026 10:52 pmPidätkö aikuisen oikeasti Annelia syyllisenä miehensä murhaan vai vitsailetko vaan?Marokon Kauhu kirjoitti: Ma Elo 24, 2026 9:15 pm Gallupista puuttuu se oikea vaihtoehto:
Tekijä tiedetään, mutta ei ole saatu tuomittua kuin vasta pari kertaa![]()
Hovioikeus on kaksi kertaa todennut että todisteita ei ole riittävästi.
Nämä eivät ole uskomuksiani.
- Väestönvaihto
- Turhanpaikan hakijat
- Kotoutumisteollisuus
- VOK - business
- Partalapset
- Huonolaatuiset mamut
- Islamisaatio
- Pieni liekki
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11994
- Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am
Re: ÄÄNESTYS: Selviääkö Jukka Sakari Lahden henkirikos koskaan ?
Et sitten kuitenkaan vastannut kysymykseni ensimmäiseen puoliskoon.Marokon Kauhu kirjoitti: Ti Elo 25, 2026 9:19 pmTiedän että käräjäoikeus on uskonut Auerin syylliseksi kaksi kertaa.Pieni liekki kirjoitti: Ma Elo 24, 2026 10:52 pmPidätkö aikuisen oikeasti Annelia syyllisenä miehensä murhaan vai vitsailetko vaan?Marokon Kauhu kirjoitti: Ma Elo 24, 2026 9:15 pm Gallupista puuttuu se oikea vaihtoehto: