minulla oli käsitys että olivat assunu siinä maatilalla jo pitkään th isä asui samalla tiellä muistan niin th kuin se isä ei ollut mitäänUlrica kirjoitti: To Elo 27, 2026 6:43 am 1953 syntynyt on ollut v. 1985 (Tuula nro 1 kuoli) 32 vuotias.
Voisi olla pedofiili.
Näistä neljästä tapauksesta 2 naista, joilla ei ole lapsia ei kuollut ja kaksi, joilla oli, kävi hullummin. Nämä teot ajoittuvat tuohon huoltajuuskiista-aikaan. Jos oma teini-ikäinen saisi lapsen pedofiilin kanssa ja sairastuisi ennen kuolemaansa siten, että lapsi tulisi hoitoon äidin estyttyä hoitamasta lastaan ja kuolisi ehkä henkirikokseen. Niin varmaan samalla lailla olisi huoltajuuskiista mennyt kuin näillä meni. Isovanhempien asiamies oli kapean alan, pedofilian asiantuntija.
Molempien Tuulien mielenterveys järkkyi THn suhteen aikana ja lapsista huolta piti isovanhemmat. Tämä järjestely siis molemmissa tapauksissa hieman ennen heidän kuolemaansa. Ei liene sattumaa.
Lisäisin uhriprofiilikriteeriksi myös äitiyden. Jokin merkitys sillä tekijälle. Lapsettomat säilyivät hengissä vapaudenriistoista.
Ketjussa on erään kirjoittajan lapsen näkökulma hevosmiehestä. Hän oli pelottava.
Olen käsittänyt, että Th asui aiemmin Järvenpäässä. Asuivat siellä myös vähän aikaa Tuula 1n kanssa. Sitten hevosmies hankki maatilan. Hevostallit vetää puoleensa lapsia.
vuorovaikutustaidoja