Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
jupina
Armas Tammelin
Viestit: 77
Liittynyt: Pe Maalis 02, 2018 6:53 pm

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja jupina »

Ulrica kirjoitti: To Elo 27, 2026 3:30 pm jupina, kiitos tiedoistasi.

Mulle suurin järkytys THn henkilöstä on avaamasi huoltajuuskiista ja ns. lapsiavioliitto. En olisi tälläsiä valintoja uskonut kenenkään aikuisen ihmisen tekevän.

Pystyisitkö avaamaan THn elämää ennen tätä lapsiavioliittoa, kolmisenkymmentä vuotta pimennossa, mitä pitää sisällään?

Niemen podista mulle piirtyi epämiellyttävä kuva THn entisestä puolisosta (TL jälkeinen). Myös vihjaavat huumausaineisiin liittyvät eivät ole saaneet muualta vahvistusta. Lisäksi pyrkimys syyllistää THn naapurin miehen eron sotkijana Tuula2:stä, oli varsin kömpelö podissa. Jokainen ymmärtää tuon aikaisen lainsäädännön ja tarpeen vain paperilla olevalle todistajalle saadakseen avioeron. Sittemmin laki muuttui. Mulle Tuula2 on piirtynyt pojastaan välittävänä ja eläinrakkaana naisena. Kaunis. Eikä se mielikuva ole horjutettavissa podin vihjailuilla.

Tiedätkö mitä kautta/kontaktilla Tuula2 sai perikunnan pienen mökin itsensä ja poikansa asuttavaksi? Mitä tiedetään Tuulan lapsen isästä? Oli myös nuori, 19-vuotias tullessaan äidiksi. Painostiko TH muuttamaan Tuulaa eronsa jälkeen sukunimensä Pitkäsestä Lukkariseksi?
Tuula2 en koskaan tavannut tuula poikaa kyllä se kertoi pojastaan
Tuula oli hauska ihminen ja juuri sellainen kun kuvailet mitä tulee esim alkoholi juomiin en muista en minä ainakaan nähnyt mitään erikoista
Mitä th tulee oli semmoinen erakko synkkämielinen
Ja oli sellainen tunne että tuula1 oli pelkäsi siellä ja oli yksinäinen
Ei kavereita ja sulkeutui jos olisi ollut nykyinen lastesuojelu ei varmasti olisi mennyt läpi
Mut th ja meijän välit erosivat vähän ennen tuula2 kuolemaa en tunne nyt kun tiedätte vähän enemmän th elämästä niin kuvasiko se viimeinen exä sanoilla JÄÄRÄ
Siitä on niin kauan aikaa en muista kaikkea enää
Ulrica
Harjunpää
Viestit: 318
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Pikku-Leenan äidin ikää ei mainita hioltajuusriidan yhteydessä, mutta jos palstalla kertomasi pitää paikkansa äidin iästä saadessaan lapsen, on lapsi todiste ja näyttö seksuaalirikoksesta.

Pikku-Leenan oma vastine löytyy täältä ja asiasanat myös kytketty "seksuaalirikos"

Hänen rohkea kirjoitus on kannanotto Anu Suomelan Legiksen nro 1/2004 artikkeliin. Hän on julkaissut sen itse täysikäistyttyään.

Jsm-henkirikokset päättyivät aikajanallisesti, kun TH sai mittavat korvaukset. Pikku-Leenan kannanotto kansainvälisen tuomioistuimen ratkaisupolitiikkaan, jossa ei ollut sijaa lapsen omalle äänelle.

Edit:
Yltähän löytyy motiivi Tuula1 surmaamiselle, jos kyse ollut lapseen kohdistuvasta haureudesta (Tuula1). Pikku-Leena oli 1,5 -vuotias äidin kuoltua. Viranomaiset ovat varmasti olleet kiinnostuneita ja seri-asian käsittelyhän raukeaa Tuula1-uhrin kuoltua.
Screenshot_2026-08-27-17-11-47-73_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-08-27-17-11-47-73_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (83.92 KiB) Katsottu 411 kertaa
Touhupuntti
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

Onkohan Th nimissä olleista hevosista joku alun perin Tuulan? Tiedot löytyy helposti hevossivuilta. Olis mielenkiintoista tietää Tuulan hevosen nimi ja katsoa onko siirtynyt omistajuus jossain vaiheessa toisen henkilön nimiin.
Ulrica
Harjunpää
Viestit: 318
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Linkki/tieto löytyy aiemmin ketjusta.
Ulrica
Harjunpää
Viestit: 318
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

jupina kirjoitti: Ke Elo 26, 2026 9:31 pm Kuulin että lukkarinen olisi tarvinnut 50000 toi voisi käydä järkeen
Kävin Tuulan löytöpaikalla ja Erkylän kartanon mailla heinäkuussa.

Erkylän kartano ja tallit on todella lähellä Tuulan löytöpaikkaa. Siellä varmaan on hevosmiehelle ja -naiselle ollut myynnissäkin hevosia.

Jäänyt hämäämään erään Tuulan löytöpaikan lähellä asuneen palstakirjoittajan kommentti lampaista, joista poliisi kyseli teon jälkeen. Oliko Tuulalla lampaita? Onko jostain myös löytynyt teurastettu lammas. Tämä liittyy vain yhden kirjoittajan kommenttiin. Ja voi olla epävalidi. Ja tuo Erkylän kartanon alue, jossa myös eläimiä lähin Tuulan löytöpaikkaan nähden, jossa eläimiä. Jotenkin toi poliisin kommentti suuren eläimen anatomian tuntevana on erikoinen, eikä selity ihan vain surmavälineen käyttöjäljellä ihmiseen. Jos on jokin eläin myös tapettu lähistölle, mistä ei kerrota.

Ehkä TH voisi tuntea aluetta, jos asioinut Erkylän talleilla.

Olisiko hänellä ollut lainata raha Tuulalle? Jotenkin epäuskottava ulostulo podissa THn exältä, että kuullut yrittäjältä, että Tuula tarvi rahaa. Hän yritti ohjata tämän linjan puhtaasti huumeisiin. Ehkä hän on tietoinen, että Tuula tarvi rahaa talliin ja tästä keskustellut. Jännä kuitenkin, että oli tietoinen lainakyselystä. Ehkä olisi tietänyt lainasta, jos Tuula sai sen THlta. Jokin tarve hänellä oli tämä raha tuoda podiin. Ehkä se on jo ollutkin alkujaan tutkinnan alla viranomaisissa. Olli Töyräksen kommentti ei kuitenkaan sitä avannut mitenkään podissa, että olisi alkutieto ollut rahasta. Tarkoititko jupina, että olet siitäkin poliisille jo aiemmin maininnut (50000mk)?
Screenshot_2026-08-27-21-32-01-94_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg
Screenshot_2026-08-27-21-32-01-94_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg (1.08 MiB) Katsottu 314 kertaa
Screenshot_2026-08-27-21-32-13-65_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg
Screenshot_2026-08-27-21-32-13-65_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg (852.53 KiB) Katsottu 314 kertaa
Screenshot_2026-08-27-21-32-20-10_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg
Screenshot_2026-08-27-21-32-20-10_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg (951.79 KiB) Katsottu 314 kertaa
Ulrica
Harjunpää
Viestit: 318
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen surma vuonna -91

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Aurora kirjoitti: Pe Tammi 18, 2013 1:15 pm Paluu Tuulan murhaan....

Nyt en tiedä kuinkaa montaa tämä kiinnostaa mutta tässä teille linkki ja tieto Tuulan hevosesta. Tätä hevosta me hoidettiin ja ratsastettiin(btw, hieno eläin oli). Käykää kurkkaamassa omistajatiedot, siellä näkyy omistajana Tuula Pitkänen. Jos itse tulkitsen oikein, on myynti Tuulalta uudelle, ja viimeiselle, omistajalle kirjattu 5.7.1991. Se, keneltä Tuula on aikanaan Kasetin ostanut, oli sen paikan haltija mistä olen täällä aiemminkin puhunut.

Minä sitä mietinkin silloin että mitä mahtoi Tuulan eläimille tapahtua.

Niin ja jos sen linkin vielä laittas :D

https://heppa.hippos.fi/heppa/horse/HorseBasic.html
Miksi Tuula ei myynyt eläimiään, jos tarvi rahaa?

Lehti uutisen mukaan Tuulan alamäki alkoi 1.5 vuotta surmasta. Käytti lääkkeitä väärin ja ystävät kaikkosivat. Pyöri näissä piireissä ja kukaan ei oikein kerro ketä nämä ihmiset olivat. Jos olisi tehnyt kauppoja ja käynyt Hki ja Lahti ennen surmia näillä asioilla. Niin näyttää kyllä siltä, että oli jonkun tahon kanssa sopinut treffit Alkon eteen, eikä ollut tarkoituskaan mennä Hyrylään. Oliko kauppatavaraa kotona, jonne meni Lahden jälkeen ja odotti kyytiä joltakin kotiinsa. Kuka lainasi tuon rahasumman?

Eikö päihderippuvainen valehtele mihin oikeasti rahaa tarvitsee (jos kertoi tallia haaveillen, missä se olisi ollut).
Touhupuntti
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

^
Mä en jostain syystä varmaan osannut käyttää tota Hippoksen linkkiä löytääkseni Kasetin hevosprofiilin niin et sieltä löytyisi nuo Tuulan tiedot ym?
Sen löysin et ainakin 1991 kesällä syntyneen hevosen oli T.H ostanut
isebel
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 9:03 pm

Viesti Kirjoittaja isebel »

Touhupuntti kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 7:35 am ^
Mä en jostain syystä varmaan osannut käyttää tota Hippoksen linkkiä löytääkseni Kasetin hevosprofiilin niin et sieltä löytyisi nuo Tuulan tiedot ym?
Sen löysin et ainakin 1991 kesällä syntyneen hevosen oli T.H ostanut
Painat annettua linkkiä, laitat hevosen nimihakukenttään Kasetti, se tarjoaa kahta Kasettia, valitset sen alemman lämminverisen Kasetti nimisen hevosen. Sitten klikkaat kyseisen hevosen omistuhistorian vasemmalta
jupina
Armas Tammelin
Viestit: 77
Liittynyt: Pe Maalis 02, 2018 6:53 pm

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja jupina »

Ulrica kirjoitti: To Elo 27, 2026 9:30 pm
jupina kirjoitti: Ke Elo 26, 2026 9:31 pm Kuulin että lukkarinen olisi tarvinnut 50000 toi voisi käydä järkeen
Kävin Tuulan löytöpaikalla ja Erkylän kartanon mailla heinäkuussa.

Erkylän kartano ja tallit on todella lähellä Tuulan löytöpaikkaa. Siellä varmaan on hevosmiehelle ja -naiselle ollut myynnissäkin hevosia.

Jäänyt hämäämään erään Tuulan löytöpaikan lähellä asuneen palstakirjoittajan kommentti lampaista, joista poliisi kyseli teon jälkeen. Oliko Tuulalla lampaita? Onko jostain myös löytynyt teurastettu lammas. Tämä liittyy vain yhden kirjoittajan kommenttiin. Ja voi olla epävalidi. Ja tuo Erkylän kartanon alue, jossa myös eläimiä lähin Tuulan löytöpaikkaan nähden, jossa eläimiä. Jotenkin toi poliisin kommentti suuren eläimen anatomian tuntevana on erikoinen, eikä selity ihan vain surmavälineen käyttöjäljellä ihmiseen. Jos on jokin eläin myös tapettu lähistölle, mistä ei kerrota.

Ehkä TH voisi tuntea aluetta, jos asioinut Erkylän talleilla.

Olisiko hänellä ollut lainata raha Tuulalle? Jotenkin epäuskottava ulostulo podissa THn exältä, että kuullut yrittäjältä, että Tuula tarvi rahaa. Hän yritti ohjata tämän linjan puhtaasti huumeisiin. Ehkä hän on tietoinen, että Tuula tarvi rahaa talliin ja tästä keskustellut. Jännä kuitenkin, että oli tietoinen lainakyselystä. Ehkä olisi tietänyt lainasta, jos Tuula sai sen THlta. Jokin tarve hänellä oli tämä raha tuoda podiin. Ehkä se on jo ollutkin alkujaan tutkinnan alla viranomaisissa. Olli Töyräksen kommentti ei kuitenkaan sitä avannut mitenkään podissa, että olisi alkutieto ollut rahasta. Tarkoititko jupina, että olet siitäkin poliisille jo aiemmin maininnut (50000mk)?
Screenshot_2026-08-27-21-32-01-94_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpgScreenshot_2026-08-27-21-32-13-65_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpgScreenshot_2026-08-27-21-32-20-10_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg
Tosta rahasummasta en tiedä mitää tuula vaan joskus kertoi haluaisi oma tallit tai pienen maatilan

jupina kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 9:55 am

kun poliisi jututti minua joskus 1995 ei ollut mitään puhetta rahasta
Ulrica
Harjunpää
Viestit: 318
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Tässä vielä Legiksen täysin käsittämätön kirjoitus Anu Suomela ja Lapsen kertakaikkisen hieno ja asioita avaava vastine Suomelan kirjoitukseen.

THn henkilön taustatiedoksi. Tapauksen "isä".
Screenshot_2026-08-28-13-11-08-72_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-08-28-13-11-08-72_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (307.74 KiB) Katsottu 138 kertaa
Screenshot_2026-08-28-13-11-13-79_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-08-28-13-11-13-79_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (447.76 KiB) Katsottu 138 kertaa
Screenshot_2026-08-28-13-11-17-27_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-08-28-13-11-17-27_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (157.9 KiB) Katsottu 138 kertaa
[attachment=0]
Ulrica
Harjunpää
Viestit: 318
Liittynyt: Su Kesä 21, 2026 1:51 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Screenshot_2026-08-28-13-11-01-80_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg
Screenshot_2026-08-28-13-11-01-80_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12~2.jpg (422.78 KiB) Katsottu 138 kertaa
isebel
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 9:03 pm

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja isebel »

Super suuret kiitokset Ulricalle!
Touhupuntti
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja Touhupuntti »

jupina kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 10:02 am
jupina kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 9:55 am
Ulrica kirjoitti: To Elo 27, 2026 9:30 pm

Kävin Tuulan löytöpaikalla ja Erkylän kartanon mailla heinäkuussa.

Erkylän kartano ja tallit on todella lähellä Tuulan löytöpaikkaa. Siellä varmaan on hevosmiehelle ja -naiselle ollut myynnissäkin hevosia.

Jäänyt hämäämään erään Tuulan löytöpaikan lähellä asuneen palstakirjoittajan kommentti lampaista, joista poliisi kyseli teon jälkeen. Oliko Tuulalla lampaita? Onko jostain myös löytynyt teurastettu lammas. Tämä liittyy vain yhden kirjoittajan kommenttiin. Ja voi olla epävalidi. Ja tuo Erkylän kartanon alue, jossa myös eläimiä lähin Tuulan löytöpaikkaan nähden, jossa eläimiä. Jotenkin toi poliisin kommentti suuren eläimen anatomian tuntevana on erikoinen, eikä selity ihan vain surmavälineen käyttöjäljellä ihmiseen. Jos on jokin eläin myös tapettu lähistölle, mistä ei kerrota.

Ehkä TH voisi tuntea aluetta, jos asioinut Erkylän talleilla.

Olisiko hänellä ollut lainata raha Tuulalle? Jotenkin epäuskottava ulostulo podissa THn exältä, että kuullut yrittäjältä, että Tuula tarvi rahaa. Hän yritti ohjata tämän linjan puhtaasti huumeisiin. Ehkä hän on tietoinen, että Tuula tarvi rahaa talliin ja tästä keskustellut. Jännä kuitenkin, että oli tietoinen lainakyselystä. Ehkä olisi tietänyt lainasta, jos Tuula sai sen THlta. Jokin tarve hänellä oli tämä raha tuoda podiin. Ehkä se on jo ollutkin alkujaan tutkinnan alla viranomaisissa. Olli Töyräksen kommentti ei kuitenkaan sitä avannut mitenkään podissa, että olisi alkutieto ollut rahasta. Tarkoititko jupina, että olet siitäkin poliisille jo aiemmin maininnut (50000mk)?
Screenshot_2026-08-27-21-32-01-94_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpgScreenshot_2026-08-27-21-32-13-65_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpgScreenshot_2026-08-27-21-32-20-10_965bbf4d18d205f782c6b8409c5773a4.jpg
Tosta rahasummasta en tiedä mitää tuula vaan joskus kertoi haluaisi oma tallit tai pienen maatilan
kun poliisi jututti minua joskus 1995 ei ollut mitään puhetta rahasta
Muistatko mitä poliisit sulta kysyi? Kysyivätkö jostain tietystä henkilöstä lisätietoja tms?
jupina
Armas Tammelin
Viestit: 77
Liittynyt: Pe Maalis 02, 2018 6:53 pm

Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi

Viesti Kirjoittaja jupina »

Touhupuntti kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 2:58 pm
jupina kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 10:02 am
jupina kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 9:55 am
Tosta rahasummasta en tiedä mitää tuula vaan joskus kertoi haluaisi oma tallit tai pienen maatilan
kun poliisi jututti minua joskus 1995 ei ollut mitään puhetta rahasta
Muistatko mitä poliisit sulta kysyi? Kysyivätkö jostain tietystä henkilöstä lisätietoja tms?
En tiedä saako niistä kertoa :?:
Vastaa Viestiin