Vastoin kaikkia odotuksia Ukraina on tosiaan uskomattoman hyvin torjunut venäjän hyökkäykset ja aiheuttanut vieläpä kiitettävästi tuhoakin takaisinpäin venäjän suuntaan. Jos rintama liikkuu jatkossakin samalla tahdilla kuin viimeiset 2 vuotta niin me ehditään kaikki kuolla vanhuuteen ennenkuin sota on ohi.Schimanski kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 2:17 pmSuomi liittyi Natoon kun Venäjä halusi liittää Suomen omaan etupiiriinsä ihan virallisesti ja pysyvästi USA:n ja NATO:n suostumuksella. Tähän ei tietenkään suostuttu, mutta Suomelle Venäjän vaatimukset tarkoittivat sitä että Natoon pitää mennä mahdollisimman nopealla aikataululla. Ilman tuota peliliikettä Suomi olisi ollut ennemmin tai myöhemmin samassa tilanteessa missä Ukraina on tänään.kiinnostunut5 kirjoitti: Ke Elo 26, 2026 8:01 pm "Venäläinen senaattori Vladimir Džabarov esittää kovasanaisia uhkauksia Suomea kohtaan Kremlin linjaa noudattavan Lenta-uutissivuston haastattelussa.
Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana toimivan Džabarovin mukaan Suomi olisi yksi ensimmäisistä kohteista, jos Venäjä toteuttaisi laajamittaisen sotilasoperaation niin kutsuttuja epäystävällisiä maita vastaan."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/295 ... 0bddaf424c
Juuri tämän takiahan Suomi liittyi natoon koska meillä on tuosta jo kokemusta. "Fool me once shame on you, fool me twice shame on me" Ja jos hyökkäävät niin siinä vaiheessa on myöhäistä hakea nato jäsenyyttä.
Venäjä saa syyttää tästä kaikesta vain itseään, mutta sitähän se ei tee eikä tule ikinä tekemään kun venäläiset ei sellaiseen kykene. Venäjä tietysti uhkailee ja kitisee nyt kun paskat on jo Putinin housuissa, mutta kyllä maailmaan tyhjää kitinää mahtuu![]()
Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
-
kiinnostunut5
- Rico Tubbs
- Viestit: 1295
- Liittynyt: Ma Tammi 13, 2014 11:43 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Kiovasta paetaan joukolla tällä hetkellä.
"We are now the AI they'll eventually beg you not to use." - Uncensored AI
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Normaali liikenneruuhka. Katos kun niillä on bensaa.
-
Solttuetsivä
- Perry Mason
- Viestit: 3610
- Liittynyt: La Maalis 19, 2016 12:22 pm
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Alex Jones sontaa.
Ihan ukrainalaisten itsensä julkaisema video löytyy Youtube.
Kiovan operatiivinen yksikkö:
20 tuntia sitten
Pääkaupungissa on kilometrien mittaisia liikenneruuhkia ilmahälytyksen vuoksi. Kiova, Patonin sillalta Holosiivskyi-kadulla
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Ruuhkia vain toiseen suuntaan. Mikä tuossa nyt oli sontaa?
Zelelenskyn aika on kortilla.
Zelelenskyn aika on kortilla.
"We are now the AI they'll eventually beg you not to use." - Uncensored AI
-
kiinnostunut5
- Rico Tubbs
- Viestit: 1295
- Liittynyt: Ma Tammi 13, 2014 11:43 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
No sehän siinä oli sontaa että kyseessä ei ole pako Kiovasta ja tuota tahtia jono ei liiku tuhansien tuntivauhdilla eli kaikki. Ja niin se liikenne tosiaan toimii kun tie katkaistaan että ruuhka kasautuu vain toiselle kaistalle, ei moskovassakaan jonoja poispäin bensa-asemilta ole.El Mencho kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 4:39 pm Ruuhkia vain toiseen suuntaan. Mikä tuossa nyt oli sontaa?
Zelelenskyn aika on kortilla.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Trumpetti ja sen maga miehet voi luulla että homma on kiinni Zelestä. Jokainen täysjärkinen tietää että homma loppuu kun putte loppuu. Putte ei pysty tällä hetkellä lopettamaan koska erityizryssimisessä ei ole mitään näyttöä sen tavoitteiden saavuttamisesta. Ennemmin putte tapattaa omiaan päivästä toiseen.
-
kiinnostunut5
- Rico Tubbs
- Viestit: 1295
- Liittynyt: Ma Tammi 13, 2014 11:43 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Ja eihän se Zelestä ole kiinni se Ukrainalaisten puolustustahto. Rysyt ovat iskuillaan siviilejä vastaan ihmissafarit ym. varmistaneet sen että Ukrainalaiset eivät tule venäjämyönteisiksi muuttumaan senkään jälkeen kun Zele väistyy. Siellä väki osoittaa mieltään sotatilan aikana puolustusministerinkin puolesta ja verrataanpa venäläisiin; pötkivät maasta mieluummin pakoon kuin edes yrittäisivät vaikuttaa hallintoon. Lampaita kauniisti sanottuna.sinnerman kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 5:31 pm Trumpetti ja sen maga miehet voi luulla että homma on kiinni Zelestä. Jokainen täysjärkinen tietää että homma loppuu kun putte loppuu. Putte ei pysty tällä hetkellä lopettamaan koska erityizryssimisessä ei ole mitään näyttöä sen tavoitteiden saavuttamisesta. Ennemmin putte tapattaa omiaan päivästä toiseen.
- Donald McRonald
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1642
- Liittynyt: To Huhti 04, 2024 2:29 pm
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Näin. Toisin kuin noissa diktatuureissa (USA ja zyzzälä), normaalissa sivistysvaltioissa homma ei ole kiinni valtionpäämiehestä.
Tämän tuppaa tämänkin palstan zyzzäröllit unohtamaan.
Tämän tuppaa tämänkin palstan zyzzäröllit unohtamaan.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Ukrainassa kansa on takuuvarmasti kyllästynyt sotimaan sekä korruption mädättämään hallintoon. Ei sillä ole mitään merkitystä mitä mieltä täällä asiasta ollaan.
"We are now the AI they'll eventually beg you not to use." - Uncensored AI
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Mitä yhteistä olikaan sikakoiralla, kihvelillä ja menkoilla?
On muuten suurta tuskaa ja epätoivoa havaittavissa venäläisleirissä täälläkin. Siellä tiedetään, että rahat on käytännössä loppu jo nyt. Kaikkialla mennään enää jälkihöyryillä. Vahingot taloudessa syvenevät joka puolella. Kohta ei voida enää ostaa aseita ja elektroniikkaa Kiinasta.
On muuten suurta tuskaa ja epätoivoa havaittavissa venäläisleirissä täälläkin. Siellä tiedetään, että rahat on käytännössä loppu jo nyt. Kaikkialla mennään enää jälkihöyryillä. Vahingot taloudessa syvenevät joka puolella. Kohta ei voida enää ostaa aseita ja elektroniikkaa Kiinasta.
-
kiinnostunut5
- Rico Tubbs
- Viestit: 1295
- Liittynyt: Ma Tammi 13, 2014 11:43 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Kaksi eri asiaa sotiminen ja itsenäisyyden puolustaminen vaikka venäjän naapurimaana ne on monesti pakko hoitaa yhtäaikaa. Korruptio on iso ongelma Ukrainalle mutta siellä sentään tehdään senkin eteen töitä sodan keskellä. Ja ei kait täällä kukaan täysipäinen luulekkaan siihen sotaan vaikuttavansa nettiin kirjoittamalla. Täällähän vain keskustellaan siitä sodasta.El Mencho kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 6:04 pm Ukrainassa kansa on takuuvarmasti kyllästynyt sotimaan sekä korruption mädättämään hallintoon. Ei sillä ole mitään merkitystä mitä mieltä täällä asiasta ollaan.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Voi vittu!El Mencho kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 6:04 pm Ukrainassa kansa on takuuvarmasti kyllästynyt sotimaan sekä korruption mädättämään hallintoon. Ei sillä ole mitään merkitystä mitä mieltä täällä asiasta ollaan.
Ukraina ei sodi, Ukraina puolustautuu RYSSÄÄ vastaan. Toivottavasti tekee niin, eikä luovuta koskaan.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Kansa on kypsä mätään johtoonsa. Sota olisi päättynyt aikoja sitten, ellei länsimaissa haluttaisi sen jatkuvan.0uts1der kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 9:21 pmVoi vittu!El Mencho kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 6:04 pm Ukrainassa kansa on takuuvarmasti kyllästynyt sotimaan sekä korruption mädättämään hallintoon. Ei sillä ole mitään merkitystä mitä mieltä täällä asiasta ollaan.
Ukraina ei sodi, Ukraina puolustautuu RYSSÄÄ vastaan. Toivottavasti tekee niin, eikä luovuta koskaan.
"We are now the AI they'll eventually beg you not to use." - Uncensored AI
-
kiinnostunut5
- Rico Tubbs
- Viestit: 1295
- Liittynyt: Ma Tammi 13, 2014 11:43 am
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Totta, ensimmäisenä lähti janukovits pakoon venäjälle ja sen jälkeen on otettu pienempiä pahoja kiinni. Ukraina on nyt onkohan se reilu tusina kenraalia räjäyttänyt? Niin siitä voi päätellä venäjän mennyt nukkehallitsija että kannattaako itse käynnistää enää ikinä autoa tai kulkea moskovassa julkisesti.El Mencho kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 9:25 pmKansa on kypsä mätään johtoonsa.0uts1der kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 9:21 pmVoi vittu!El Mencho kirjoitti: Pe Elo 28, 2026 6:04 pm Ukrainassa kansa on takuuvarmasti kyllästynyt sotimaan sekä korruption mädättämään hallintoon. Ei sillä ole mitään merkitystä mitä mieltä täällä asiasta ollaan.
Ukraina ei sodi, Ukraina puolustautuu RYSSÄÄ vastaan. Toivottavasti tekee niin, eikä luovuta koskaan.