https://yle.fi/a/74-20241161Trump lentotukialuksen pitkittyneestä komennuksesta: ”Ei läheskään riittävän pitkä”
Presidentti Donald Trump vaikutti perjantaina vähättelevän U.S.S. Abraham Lincoln -lentotukialuksen miehistön olosuhteita.
USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Tämmöiset on puheet ukolla jonka ei pitänyt viedä maataan uusiin ja pitkittyneisiin konflikteihin, ja joka muutenkin on vältellyt omat armeijapalveluksensa.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Ei saatana.
https://yle.fi/a/74-20241327Trump kehui Pohjois-Koreaa – ilmoitti supistavansa sotaharjoitusta Etelä-Korean kanssa
Presidentti Trump on tyytymätön Etelä-Koreaan, koska maa ei ole tukenut Yhdysvaltoja Iranin sodassa.
1:28 • Päivitetty 1:56
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti sunnuntaina, ettei hän ole tyytyväinen Yhdysvaltojen osallistumiseen yhteiseen sotaharjoitukseen läheisen liittolaisensa Etelä-Korean kanssa. Trump myös kertoi supistavansa harjoitusta merkittävästi.
Tänään maanantaina alkava ja 11 päivää kestävä Ulchi Freedom Shield -sotaharjoitus on Etelä-Korean asevoimien ja yhdysvaltalaissotilaiden jokakesäinen sotaharjoitus, jonka tarkoituksena on valmistaa joukkoja puolustautumaan ydinasein varustettua Pohjois-Koreaa vastaan.
Trumpin mukaan harjoituksen peruminen oli liian myöhäistä, joten hän on määrännyt Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegsethin supistamaan sitä merkittävästi.
– Ottaen huomioon erittäin hyvät suhteeni Pohjois-Korean Kim Jong-uniin, en ole tyytyväinen siihen, että Yhdysvallat on jo kauan sitten suostunut osallistumaan yhteisiin sotaharjoituksiin Etelä-Korean kanssa, Trump kirjoitti Truth Social -alustallaan.
– Nämä harjoitukset eivät ole ainoastaan kalliita – ja suurimman osan kustannuksista maksaa Yhdysvallat (kuten tavallista!) – vaan ne myös lähettävät täysin sopimattoman ja vihamielisen viestin maalle, joka on Donald J. Trumpin presidenttikauden ajan käyttäytynyt uhkaamatta ja kunnioittavasti, hän jatkoi.
Trumpin sosiaalisen median päivityksestä ilmenee myös ainakin yksi syy hänen tyytymättömyyteensä Etelä-Koreaan.
– Vaikka asia ei ehkä suoraan liity tähän (?), kysyin hiljattain Etelä-Korean presidentiltä, haluaisivatko he liittyä seuraamme Iranin islamilaisen tasavallan riisumisessa ydinaseista, ja he vastasivat: ”Ei kiitos!” Trump kirjoitti.
-
Schimanski
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3139
- Liittynyt: To Helmi 15, 2024 1:02 am
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Kyllä se taitaa siihen ihan oleellisesti liittyäURSA kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:28 am
– Vaikka asia ei ehkä suoraan liity tähän (?), kysyin hiljattain Etelä-Korean presidentiltä, haluaisivatko he liittyä seuraamme Iranin islamilaisen tasavallan riisumisessa ydinaseista, ja he vastasivat: ”Ei kiitos!” Trump kirjoitti.
Kun Trumpilta vie tikkarin niin seurauksena on lapsellista kiukuttelua. Koreat ovat edelleenkin muodollisesti sodassa keskenään joten tämä on todella vaarallista leikkiä todella tulenaralla alueella, mutta seurauksista Trump ei välitä paskan vertaa jos ison vauvelin herkkää egoa on loukattu.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Kas kummaa kun ukkoa ei näytä haittaavan lainkaan se, että Pohjois-Koreakin on kaikin tavoin auttanut Venäjää jatkamaan sotaa jota hän on yrittänyt saada loppumaan jo pitkään.URSA kirjoitti: Ma Elo 17, 2026 9:28 am – Nämä harjoitukset eivät ole ainoastaan kalliita – ja suurimman osan kustannuksista maksaa Yhdysvallat (kuten tavallista!) – vaan ne myös lähettävät täysin sopimattoman ja vihamielisen viestin maalle, joka on Donald J. Trumpin presidenttikauden ajan käyttäytynyt uhkaamatta ja kunnioittavasti, hän jatkoi.
Ei Putin ja Jong-un varmaan sellaista asiaa pystyisi kyllä tekemäänkään jotta faninsa Donaltti ei heistä enää tykkäisi.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Diktaattorit diggaa toisiaan, kaikki kolme: Putleri, Trumppeli ja pohjoisen korean pullea poika.
Yhtä surkeita kaikki.
Yhtä surkeita kaikki.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Kirjat | Näin Trump hallitsee, kun kukaan ei ole sanomassa ei https://www.hs.fi/maailma/art-2000012203737.htmlJos Trumpilta kysytään, hän on mies vailla vertaa. Toimittajille hän kertoi ”historioitsijan” arviosta, jonka mukaan hänellä on enemmän valtaa kuin yhdelläkään historian suurmiehellä, mukaan lukien Rooman keisarit, Aleksanteri Suuri, hunnien Attila, Napoleon, Hitler ja Mao.
Kävi ilmi, että kyseinen ”historioitsija” oli Trumpin golfkaverin mailapoika. Ja ettei Trumpia vaivannut, kuinka häntä verrattiin hirmuhallitsijoihin. Tärkeintä oli vallan määrä ja että Trumpilla oli sitä eniten. Ja sitä hän todella käyttää.
Kirja kertoo, että koska Trump ei uskaltanut rahamarkkinoiden reaktioiden pelossa antaa potkuja itsenäisen keskuspankin pomolle, presidentti päätti ”kiduttaa häntä”.
Trumpin lähipiirissä keksittiin, että he voisivat käydä keskuspankin valtavan remonttihankkeen kimppuun, yrittää keskeyttää sen ja syyttää Powellia väärinkäytöksistä varojen käytössä. Powellin kimppuun usutettiin oikeusministeriö, jota Trump käyttää kuin yksityistä lakifirmaansa.
Rikostutkinta Powellia vastaan kuivui kasaan, mutta se alleviivasi Trumpin keskeistä toimintatapaa: käydä aggressiivisesti kaikkien edessä seisovien instituutioiden ja ”vihollisten” kimppuun.
Kirjassa kerrotaan hyökkäyksistä poliitikkoja, mediaa, yrityksiä, huippuyliopistoja, kulttuurilaitoksia, virkamiehiä, lainvalvojia, historiankirjoitusta ja ties mitä vastaan.
Trumpin näkemys hallitsemisesta on majesteetillinen ja keisarillinen, valta kuuluu hänelle. Osan vastustajistaan hän raivaa tieltään ihan kostonhimoisuuttaan, ja osan siksi, että hän tekee ideologista ja rakenteisiin iskevää vallankumousta.
Toimittajakaksikko kertoo, että Trump oli oppinut häikäilemättömältä asianajajaltaan Roy Cohnilta (1927–1986) elämänviisauden siitä, miten oikeusjärjestelmää kohdellaan: ”Älä kerro minulle, mitä laissa sanotaan. Kerro, kuka on tuomari.”
Toimittaja taas kysellyt vaikeita, tällä kertaa Etelä-Korean sotaharjoituksen supistumisen syistä:
https://www.iltalehti.fi/palat/cfc367e9 ... ef81ad755a
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Nimestä huolimatta Doris Miller ei sentään ollut nainen.
CNN: Yhdysvaltojen laivasto saattaa nimetä lentotukialuksen Trumpin mukaan – korvaisi mustan sotasankarin nimen https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012223262.htmlCNN: Yhdysvaltojen laivasto saattaa nimetä lentotukialuksen Trumpin mukaan – korvaisi mustan sotasankarin nimen
Aluksen nimeäminen istuvan presidentin mukaan olisi poikkeuksellista.
0:21
Yhdysvalloissa saatetaan nimetä alus presidentti Donald Trumpin mukaan, lähteet kertovat CNN:lle.
Tällä hetkellä kyseinen alus on nimetty mustan sotasankarin mukaan.
Kaksi lähdettä sanoo kanavalle, että sisäisiä keskusteluja on käyty USS Doris Millerin nimeämiseksi Trumpin kunniaksi.
Lentotukialus on nimetty Pearl Harborissa taistelleen Doris Millerin mukaan.
USS Doris Miller on ensimmäinen lentotukialus, joka nimettiin afroamerikkalaisen ihmisen mukaan, CNN sanoo. Alus sai nimensä Trumpin ensimmäisen kauden aikana.
Syy alusten uudelleennimeämiselle on puolustusministeri Pete Hegsethin alaisuudessa alkaneissa tavoitteissa.
Tuolloin tavoitteeksi tuli vaihtaa nimet, joiden pohjalla vaikutti Yhdysvaltain hallinnon mukaan DEI-ajattelu. DEI tarkoittaa vapaasti suomentaen monimuotoisuuden, tasa-arvon ja osallisuuden tukemista.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Näin eilen iltapäivällä sammakon tiellä jolla kävelin. Ajattelin silloin, sinäkin olet viisaampi kuin Yhdysvaltojen nykyinen presidentti, ja kaikin puolin mukavampi, älä jää auton alle. Ja sammakko hyppi pois tieltä.
- rikkalapio
- Adrian Monk
- Viestit: 2678
- Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Mielestäni Trump varmasti aikoo tehdä samat yleisesti hyväksytyt temput kuin Zelensky eli julistaa vaalit mahdottomiksi koska tilanne on mikä on. USA on sodassa. Turha tulla selittämään että Venäjälläkin järjestetään vaalit hahahaha 
Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -
"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.
Tiedättehän te."
-Trump-
- Schimanski -
"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.
Tiedättehän te."
-Trump-
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Lopettakaa nyt venäläiset se valehtelu. Zelensky ei mitään vaaleja julistanut laittomaksi, vaan Ukrainan laki.
Ja tehän voitte suostua siihen, mitä Ukraina (ja Zelensky!!!) on ehdottanut jo pitkään, eli tulitauko vaalien järjestämiseksi. Mutta sitähän te ette halua, kun keskeiset propagandaväitteet osoittautuisi valeeksi ("Zelensky ei halua vaaleja", "Kansa ei tue Ukrainan johtoa","Kansa äänestäisi antautumisen ja Ukrainan kartalta häviämisen puolesta").
Ja tehän voitte suostua siihen, mitä Ukraina (ja Zelensky!!!) on ehdottanut jo pitkään, eli tulitauko vaalien järjestämiseksi. Mutta sitähän te ette halua, kun keskeiset propagandaväitteet osoittautuisi valeeksi ("Zelensky ei halua vaaleja", "Kansa ei tue Ukrainan johtoa","Kansa äänestäisi antautumisen ja Ukrainan kartalta häviämisen puolesta").
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Hauska to republikaanikörmyniskan sanonta, että Trumpin ja Natalien epäterveestä suhteesta maininnut demokraattiedustaja on "aisankannattaja". Ajatteleeko hän siis, että Trump ja Natalie ******* sisällä, samaan aikaan kun demokraattiedustaja kannattelee kärryjen aisaa ulkona. Sitähän aisankannattelija tarkoittaa. 
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Edit: Nyt Zelensky uutena tietona ilmoittaakin ettei halua vaaleja (kun nuori entinen puolustusministeri on suosittu). Mutta muuten ei muuta mitään. Laki estää vaalit ja jotta ne voisi järjestää täytyisi Venäjän suostua tulitaukoon, johon eivät suostu.
Lopputulema tässä on kuitenkin aina se, että: 1. Ukrainan kansa tukee puolustautumista 2. Vaikka erotetusta puolustusministeristä tulisi uusi presidentti, mikään ei muuttuisi Venäjän hyökkäyksen suhteen. Venäjällä vain aina propagandassa nostetaan yksittäiset ihmiset tikunnokkaan. Ongelma ei ole Venäjän fasismi ja hyökkäys ukrainalaisten koteihin, vaan joku "George Soros" tai "Victoria Nuland" tai "Zelensky" tai "Boris Johnson". Ja satujen lailla, kun kulloinkin tämä yksi henkilö poistuisi, niin 40 000 000 ukrainalaista alkaisi salamana rakastaa venäläistä fasismia ja putinismia.
Lopputulema tässä on kuitenkin aina se, että: 1. Ukrainan kansa tukee puolustautumista 2. Vaikka erotetusta puolustusministeristä tulisi uusi presidentti, mikään ei muuttuisi Venäjän hyökkäyksen suhteen. Venäjällä vain aina propagandassa nostetaan yksittäiset ihmiset tikunnokkaan. Ongelma ei ole Venäjän fasismi ja hyökkäys ukrainalaisten koteihin, vaan joku "George Soros" tai "Victoria Nuland" tai "Zelensky" tai "Boris Johnson". Ja satujen lailla, kun kulloinkin tämä yksi henkilö poistuisi, niin 40 000 000 ukrainalaista alkaisi salamana rakastaa venäläistä fasismia ja putinismia.
- rikkalapio
- Adrian Monk
- Viestit: 2678
- Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Elikä Ukrainassa ei ole ollut konfliktia vuodesta 2014 vuoteen 2022 Venäjä ei ole hyökännyt minnekkään hyvä kun myönsit .Amnestia kirjoitti: Su Elo 23, 2026 11:03 am Lopettakaa nyt venäläiset se valehtelu. Zelensky ei mitään vaaleja julistanut laittomaksi, vaan Ukrainan laki.
Ja tehän voitte suostua siihen, mitä Ukraina (ja Zelensky!!!) on ehdottanut jo pitkään, eli tulitauko vaalien järjestämiseksi. Mutta sitähän te ette halua, kun keskeiset propagandaväitteet osoittautuisi valeeksi ("Zelensky ei halua vaaleja", "Kansa ei tue Ukrainan johtoa","Kansa äänestäisi antautumisen ja Ukrainan kartalta häviämisen puolesta").
Ei Eurooppa ole mikään USA:n vasalli muualla kun Venäjän propagandassa
- Schimanski -
"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.
Tiedättehän te."
-Trump-
- Schimanski -
"Iran on lyöty. Kukaan ei ole koskaan voittanut näin. MINÄ pelastin Yhdysvallat ja maailman siinä sivussa.
Tiedättehän te."
-Trump-
-
Orge Gerwell
- Roger Murtaugh
- Viestit: 881
- Liittynyt: Ma Marras 24, 2025 8:16 pm
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
On tuo molopää kyllä kiireestä kantapäähän todellinen kokovartalokyrpä. Ei aio osallistua 9/11 tapahtumiin sen enempää New Yorkissa kuin Pentagonissakaan.
Noiden muisteloiden mielekkyydestä ja mahdollisista överiksi vetämisistä voi olla montaa mieltä, mutta on joka tapauksessa pomminvarma juttu, että tuon moukarin jälkeen ei yksikään presidentti tule noita tilaisuuksia passaamaan.
Noiden muisteloiden mielekkyydestä ja mahdollisista överiksi vetämisistä voi olla montaa mieltä, mutta on joka tapauksessa pomminvarma juttu, että tuon moukarin jälkeen ei yksikään presidentti tule noita tilaisuuksia passaamaan.
- rikkalapio
- Adrian Monk
- Viestit: 2678
- Liittynyt: Ke Joulu 31, 2025 12:34 pm
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Israelin teoissa 9/11 ei ole mitään ylistettävääOrge Gerwell kirjoitti: Su Elo 30, 2026 6:22 pm On tuo molopää kyllä kiireestä kantapäähän todellinen kokovartalokyrpä. Ei aio osallistua 9/11 tapahtumiin sen enempää New Yorkissa kuin Pentagonissakaan.