Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11900
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Vastavirta-klubilla siis ollut goottikonsertti lauantai-iltana.
Klubi auki aamuneljään saakka.
Jalankulkija jäänyt auton alle Pispalan valtatiellä.
Känninen konserttikävijä tai baarin asiakas hyvinkin saattanut hortoilla tuolla.
Pispalan valtatie on vittumainen paikka Raholan suuntaan mennessä.
Pyhäjärven puolen jalkakäytävää lähes mahdotonta kulkea, koska tienvarren tonttien pensaat ja puiden oksat välillä peittää väylän.
https://yle.fi/a/74-20243635
Jalankulkija kuoli varhain sunnuntaina liikenneonnettomuudessa Tampereella
Jalankulkija kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereen Pispalan valtatiellä sunnuntaina aamuyöllä. Poliisi sai ulkopuoliselta ilmoittajalta tiedon tapahtuneesta aamukolmen jälkeen.
Onnettomuudessa oli osallisena henkilöauto. Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisarion Heikki Järnströmin mukaan poliisilla on tiedossa myös rikoksesta epäilty. Poliisi ei tuoreeltaan antanut onnettomuudessa kuolleesta tarkempia tietoja.
Tapahtuma-aikaan paikalla oli Järnströmin mukaan todistajia. Poliisin tiedossa ei kuitenkaan vielä ole, näkivätkö he itse onnettomuuden.
– Jatkamme todistajien kuulemisella, ja tekninen tutkinta on tässä aika keskeisessä roolissa, Järnström sanoi STT:lle sunnuntaina.
Liikenneonnettomuudet
https://gothiceventsfinland.blogspot.co ... virta.html
29.08.2026
Pyhät Nuket
Syyskuu
Vastavirta, Tampere

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
-
PulliMatsinen
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 51
- Liittynyt: Pe Elo 28, 2026 3:41 pm
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Nyt on mustaa ja synkkää. Ihan goottimeininki. Olis urpo käyttäny heijastiin.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Elo 30, 2026 12:44 pm Jalankulkija jäänyt auton alle Pispalan valtatiellä.
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Oli sitten koottikeikka tai Vastavirran yleisöä tai henkilökuntaa, niin autonkuljettajaa tässä epäillään rikoksesta.
” Jalankulkija kuollut yöllä onnettomuudessa – Kuljettajaa epäillään rikoksista
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua.
Poliisi ei epäile kuljettajaa rattijuopumuksesta. Kuvituskuva. INKA SOVERI
Tekijän kuva
Tea Rissanen
Tänään klo 10:28 (päivitetty klo 10:42)
Jalankulkija on kuollut henkilöauton törmäyksessä Tampereen Pispalan valtatiellä sunnuntaina aamuyöllä, kertoo rikoskomisario Heikki Järnström Sisä-Suomen poliisista.
Uhri kuoli tapahtumapaikalle, ja tapahtumien kulkua selvitetään edelleen. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.
Poliisi ei epäile kuljettajaa rattijuopumuksesta. Ajoneuvon nopeudesta ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa.
Järnström ei tässä vaiheessa kommentoi osallisten ikää tai sukupuolta.
Asiasta uutisoi aiemmin Aamulehti.”
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/998 ... b0fd37623b

- ajanpatina
- Vic Mackey
- Viestit: 1969
- Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
- Paikkakunta: Loimaa, Tampere
- Viesti:
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Niinpä, kännissä kulkija tarvitsee luonnollisesti leveämmän baanan, mitä astella, kun kulku ei ymmärrettävästi ole suorinta plaatua. Ja ne vitun puskatkin vielä raapii... Oi, joi, voih tätä elämän kurjuutta... Noh, vainaja ei enään valita niistä puskista. Kenties nyt kannattaa laittaa kaupungille esitys raivastöistä puskien osalta, ettei vastaisuudessa kännikalat revi ihteään niissä puskissa.
Siitäpä muistui mieleeni oman äitikultani edesottamukset, liittyen liikkumiseen kännissä...
Mun mutsi oli aikanaan kova dokaan ja vietti eläkepäiviään ylöjärven korpimaisemissa mummonmökissään. Kurun tieltä oli vielä matkaa reipas 1,5 kilsaa mutsin lukaalille, yhteistä kylätietä, jonka kylätien kokouksessa yx turvenuija vaiteli, et tie pitää leventään niin leveäksi, että elonkorjuun aikana mahtuu tiellä kulkemaan kaksi leikkuupuimuria vastakkain tullessaan. Elikä suunnilleen yhtä leveäksi, kuin Pispalan Valtatie...
Siihen äitivainajani esitti oman lisävaatimuksensa, vaatien tien levennykseen oman erillisen kaistan itseään varten, jotta hän kännissä kotio tullessaan fillarilla ei jäisi noiden puimureiden alle.
Kylätien kokouksessa naurua piisasi, kun kaikki tiesivät mutsini "janoisuuden" ja ettei hänenkään kulkunsa ihan suorinta kaikin ajoin ollut. Mutta keskustelu tien levennyksestä loppui saman tien siihen.

Kaikella on aikansa.
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Kyllä pitää olla järkyttävän leveä kulkija, jos tuollainen ongelma sillä puolen on. Näsijärven puoli on kapeampi, mutta kyllä siihenkin mahtuu.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Elo 30, 2026 12:44 pm Pispalan valtatie on vittumainen paikka Raholan suuntaan mennessä.
Pyhäjärven puolen jalkakäytävää lähes mahdotonta kulkea, koska tienvarren tonttien pensaat ja puiden oksat välillä peittää väylän.
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Täällä syyllistetään jo uhria kännissä olosta, vaikka ri ole mitään tietoa onko yliajo tapahtunut esim. jalkakäytävällä tai suojatiellä. Sairasta sakkia olette.
-
aavikkoralli
- Martin Beck
- Viestit: 784
- Liittynyt: Su Maalis 14, 2021 1:07 pm
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Heitän spekut aiheen päälle, eli lähi-idästä tullut ählämineekeri tihrusti jotain alaikäisiä kadun toisella puolen niin kovin, että silmät meni ristiin ja ajoi jalankulkijan päältä. Sitten se raukka lähti karkuun niin kuin toisen polven maahanmuuttajan faija kotimaastaan, eli lujaa ja pieruja päästellen, veikkaan ma. Tällaisia tapauksia nämä neekerit ovat.
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Ihminen voi tehdä itsestään idiootin niin monella tavalla.aavikkoralli kirjoitti: Su Elo 30, 2026 5:52 pm Heitän spekut aiheen päälle, eli lähi-idästä tullut ählämineekeri tihrusti jotain alaikäisiä kadun toisella puolen niin kovin, että silmät meni ristiin ja ajoi jalankulkijan päältä. Sitten se raukka lähti karkuun niin kuin toisen polven maahanmuuttajan faija kotimaastaan, eli lujaa ja pieruja päästellen, veikkaan ma. Tällaisia tapauksia nämä neekerit ovat.
- walluhusuri
- Scooby-Doo
- Viestit: 21
- Liittynyt: Ke Elo 26, 2026 8:59 pm
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Okei, eli henkilöauto tappoi jalankulkijan?Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Elo 30, 2026 12:44 pm Jalankulkija kuoli liikenneonnettomuudessa Tampereen Pispalan valtatiellä sunnuntaina aamuyöllä. Poliisi sai ulkopuoliselta ilmoittajalta tiedon tapahtuneesta aamukolmen jälkeen.
Onnettomuudessa oli osallisena henkilöauto.
-
Epilän seppo
- Alokas
- Viestit: 8
- Liittynyt: Pe Heinä 09, 2021 9:54 pm
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Olisko taksi ajanut yli?
-
anttisakari
- Alokas
- Viestit: 1
- Liittynyt: Pe Loka 17, 2025 11:37 pm
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Samanlaista huhua kuullut.
-
Barbosa
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 57
- Liittynyt: Su Helmi 16, 2020 5:48 am
- Paikkakunta: Paskakönkäänkuru
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Porukka hortoilee Vastavirran nurkilla miten sattuu. Tien toisella puolella on Sale josta jengi käy hakemassa kaljaa ennen keikkaa.
Tien yli loikitaan miten sattuu ja mistä kohtaa sattuu, yleensä vielä puhelimen näyttöä tuijottaen.
Oli vain ajan kysymys koska jotain sattuu.
Tämä nyt sattui Salen aukioloaikojen ulkopuolella ja vähän Vastavirrasta Epilään päin.

Nippa nappa ja niukalla marginaalilla.
-
PulliMatsinen
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 51
- Liittynyt: Pe Elo 28, 2026 3:41 pm
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Salminen vai Abdi?
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Jos näin on, niin todennäköisyys ullatukselle kasvoi. Kai ne taksikuskit tuollakin lähes kaikki on jotain ahmed-mehmedeitä.
-
Ahdistusoptimointi
- Armas Tammelin
- Viestit: 87
- Liittynyt: To Heinä 02, 2026 11:24 am
Re: Jalankulkija kuoli auton alle goottikonsertin jälkeen Tampereen Pispalassa
Niittinaama jäi alle - rengas puhkesi.jasso kirjoitti: Ma Elo 31, 2026 9:18 amJos näin on, niin todennäköisyys ullatukselle kasvoi. Kai ne taksikuskit tuollakin lähes kaikki on jotain ahmed-mehmedeitä.