Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Lueskelin sarjakuristaja M. Penttilästä jenkkianalyysia ja ettei häntä kuuluisi koskaan päästää vapauteen. Hänen ensimmäinen uhrinsa oli poikkeuksellisesti asiantuntijan mukaan oma äiti. Jollain lailla on todella vaikea ymmärtää näiden seksuaalista maailmaa. Penttilä hakee naisesta täyttä kontrollia ja saa sen yhä uudelleen kuristamalla nahkahanskat kädessä. Kuristaminen on äärimmäinen kontrolli toiseen henkilöön. On kerrottu, että hänen ei onnistu muulla tavalla saada täyttä kontrollia naiseen. Tarvitsee tälläisen kontrollin.
Jos Th olisi surmannut molemmat Tuulat, on mielestäni yhtymäkohtia juuri tuo vallan käyttö naiseen. Epäilys siitä, että olisi kuristanut molemmat tällä löytyneellä narulla takaa päin. Tuula2 kuolintavassa ei ole annettua tietoa paljon. Rikospaikkakuvista kuitenkin näkyy myös rikospaikkatutkijat katselevan korkealle puuhun. Tuula2 ei ole tarvinnut siellä roikkua. Se voi vain olla viesti yleisölle, muutamalle henkilölle. Dejavu. Tuula2 vaatteissa ei ole kovin paljon verta. Päättelen siitä, että avannut Tuula2n vasta kuoleman jälkeen. Kaula ja vatsa. Tuula on ollut pyöreä, voinut olla jopa n 10 cm rasvakerrosta ja sen alla vatsaontelo. Luin, että kirurgin käytössä on sen tyyppinen avausveitsi, joka sulkee viillon yhteydessä aika hyvin verisuonet. Veikkaan näiden avausten tehdyn Tuulan roikkuessa jo kuolleena puussa tai tuossa maastossa. Siellä ei minun silmiini osu kuvista lainkaan verta. Hirttonaru on voitu silpomisen jälkeen katkaista ja sitä ennen vetää verkkahousut ja villapaita paikoilleen. Jos naru on katkaistu, on Tuula2 voinut tipahtaa mahalleen. Mietin kuitenkin miten vatsa on avattu ja onko avaaminen vasta huomattu kun ruumis on käännetty selälleen.
Kun ei ole verta ilmoitettu olevan, en ajattele teon olevan ns huumevelka tai mikään äkkipikaistuksissakaan oleva teko, vaikka henkilön tiedetäänkin raivostuvan. Hieman voi olla verta, jos päähän murjottu.
On kaikkein vaikeimpia ymmärtää teot, joissa ei ole sellaista inhimillistä motiivia, vaan himo tappaa ja kontrolloida toista kaikkein hirveimmällä tavalla, ja joista henkilö voi saada seksuaalista tyydytystä toteuttaessaan.
Kaksi uhria, tuttuja, saanut sen vuoksi heidät lähelleen ja toteuttanut teot.
Tuo huoltajuusprosessi on myös melkoinen näytös, pyrkimys kontrolloida isovanhempia. Hienoa, että eivät taipuneet.
Penttilä ei saalistanut autossa, etsi uhrit kaupungista, hänellä ei ollut ehkä autoa.
Jotenkin maaseudulla asustelevilla on autot käytössään pitkien etäisyyksien vuoksi, luulen Tuula2 surmaajan asuvan maalla, erakkona, maatilalla, koska näyttää liikkuvan autolla - ei siis kaupunkiasuja, kuten Penttilä, jonka uhrit näistä lokaatioista. Hänellä on ollut iso uhri-ikähaarukka.

Ja jupina. Ole yhteydessä uudelleen KRP. Siellä on vaihtunut tutkinta moneen kertaan since 1995. Laita vaikka suoraan Olli Töyräälle. Hän on kotoisin Riihimäeltä ja tuntee huudit. Preferoin häntä.
Viimeksi muokannut Ulrica, Su Elo 30, 2026 10:28 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
Touhupuntti
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1517
- Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Tuula2 on voinut roikkua siellä korkeammalla kuten Tuula1 mutta kiireen tullessa ei alkuperäinen suunnitelmavoinut toteutua sulattamalla hirttonaru (tuuli ei pitänyt liekkiä, kaasu loppu). Hakenut sit vesurin jolla koittanut saada Tuulan alas hieman jo panikoidessa itse kiinnijäämisen uhkan alla. Huitonut kaulan narun ohessa auki ja kroppa romahtanut vesurin tms päälle painollaan avaten vatsan saaden suolet ulos. Selittäisi narun pätkän, muut kahminut mukaansa ja paennut paikalta jättäen Tuulan istumaan.
Laukkua ei voinut ottaa mukaansa kun siellä tää podcastissa äänessä ollut naikkonen oli kotona alibia antamassa

Viimeksi muokannut Touhupuntti, Su Elo 30, 2026 10:26 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11589
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Kiitos viesteistäsi! Pitkästä aikaa täällä on paskanjauhamisen sijaan esitetty uusia ja mielenkiintoisia tietoja. Toivottavasti Marko Niemi tarttuisi tähän ja olisi sinuun yhteydessä bonusjaksoa ajatellen.jupina kirjoitti: Su Elo 30, 2026 9:32 pmMinun teroria on melkein ja ainoastaan tuula1 varassa arvaillaan sitten tuula1 kuolema ei ollut itsemurha miksi pitäisi tappaa sitten tiesikö tuula1 jotain Entäs sitten tuula2 loppu aikoina oli aika rikki henkisesti mitä jos tuula2 tiesi kaikki mitä todella tapahtui mitä jos vaikka romahtaisi täysin ja kertoisi kaikki esi poliisille ja jos vaikka uhkaili niin???Touhupuntti kirjoitti: Su Elo 30, 2026 8:40 pmArvailukin hieman kiinnostaisi.. Saako udella mistä syystä välirikko tuli? Viimeinen johtolanka podcastissa äänessä ollut Tuulan jälkeinen exsä sanoi ettei ollut ihmisiä kohtaan aggressiivinen. Puhuiko totta siinä sun mielestä?jupina kirjoitti: Su Elo 30, 2026 8:02 pm
Meillä tuli välirikko th kanssa noin vuosi ennen tuulan2 kuolemaa sen jälkeen vain satunnaisesti en pysty avaamaan enempää on vain arvailua
Onko sulla valokuvia TH, Tuula 1 tai Tuula2? Vaikka jostain lehtijutuista tai jotain sellaisia luokkakuvia tai yleisötapahtumassa otettuja..
Pyörikö.Mika Moring koskaan siellä tai oliko hänellä sukua siellä päin?
En tunne moringia tuskin on tähän syyllinen
"mitä jos tuula2 tiesi kaikki mitä todella tapahtui mitä jos vaikka romahtaisi täysin" Niinpä! Ei tuollainen böncel-turaani-TH kuitenkaan mikään erityinen henkilö ole. Hän on hyvinkin voinut helpottaa oloaan kertomalla Lukkariselle, että tappoi aiemman kumppaninsa. Sen jälkeenhän on aina riski, että henkilö menee tietoineen poliisille.
Niemi saisi vähän ryhdistäytyä ja aloittaa vaikkapa kuntokuurin ja lopettaa sen liiallisen Karjalalippis-näkökulman, joka on korostuneesti ollut esillä viimeisimmillä kausilla.
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11589
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Nykyinen tutkinnanjohtaja on Jan Aarisalo.Ulrica kirjoitti: Su Elo 30, 2026 10:15 pm Ja jupina. Ole yhteydessä uudelleen KRP. Siellä on vaihtunut tutkinta. Laita vaikka suoraan Olli Töyräälle.
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Jos tutustut Tuula1 mahdolliseen peiteltyyn itsemurhaan ja sen jälkitutkintaan, näkyy T oikeuslääkärin perinpohjaiset analyysit. Siinä on kuristetty ensin takaapäin, laitettu joko tajuton tai kuollut roikkumaan, otettu itse alas ja kuljetettu ruumis talon eteen. On myös hallittu koko prosessin aikajanaan ja hälytetty ambulanssi vasta useiden tuntien jälkeen. Tätä samaa narua oli Tuula2 tekopaikalla. Paalinarua.Touhupuntti kirjoitti: Su Elo 30, 2026 10:16 pm Tuula2 on voinut roikkua siellä korkeammalla kuten Tuula1 mutta kiireen tullessa ei alkuperäinen suunnitelmavoinut toteutua sulattamalla hirttonaru (tuuli ei pitänyt liekkiä, kaasu loppu). Hakenut sit vesurin jolla koittanut saada Tuulan alas hieman jo panikoidessa itse kiinnijäämisen uhkan alla. Huitonut kaulan narun ohessa auki ja kroppa romahtanut vesurin tms päälle painollaan avaten vatsan saaden suolet ulos. Selittäisi narun pätkän, muut kahminut mukaansa ja paennut paikalta jättäen Tuulan istumaan
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Mulle valitettavasti päällimmäisenä jää mielikuva ihmiskaupasta. THn tulot on täysi kysymysmerkki. Tallit oli jonkun asian kulissi, rapistuivat, eläimet laiminlyötiin. Ottaen huomioon täysin tahalleen th:n suojelemiseksi ryssityn Tuula1 kuolinsyytutkinnan ja nimismiehenä toimi TH:n frendi. Tuusulan hoodeilla toimi historiallinen varuskunta (Hyrylä), mikä toimi pitkään ja kunnan kerma oli osin näitä upseereita ja muissa nimismiehen suojelemissa henkilöissä. Tummatukkaisia, venäläisiltä naisilta näyttäviä tarvittiin johonkin käyttöön. Jos sieltä joku söi ensin kuormasta ja antoi loput kavereille.jupina kirjoitti: Su Elo 30, 2026 9:32 pm
Minun teroria on melkein ja ainoastaan tuula1 varassa arvaillaan sitten tuula1 kuolema ei ollut itsemurha miksi pitäisi tappaa sitten tiesikö tuula1 jotain Entäs sitten tuula2 loppu aikoina oli aika rikki henkisesti mitä jos tuula2 tiesi kaikki mitä todella tapahtui mitä jos vaikka romahtaisi täysin ja kertoisi kaikki esi poliisille ja jos vaikka uhkaili niin???
En tunne moringia tuskin on tähän syyllinen
Ei TH:n toimintaa / rikoksia ole voitu yksittäisenä henkilönä katsoa läpi sormien, hyvä veli -verkosto toimii molemminsuuntaisella hyödyllä. Päättävässä asemassa olevat rakastavat valtaa ja osaavat käyttää sitä väärin, kuten TH:n vaimon Tuula1n kuoleman tutkinnassa. Hän oli tosiaan rippikoulua käymässä, 14-vuotias, kun tuli raskaaksi. 17-vuotias elämän päätyttyä. Suomessa on muitakin neitsyt-ikäisiä tyttöjä kadonnut.
Kyllähän toi pelkkä fyysinen raataminen/orjuuttaminen/työvoimamkäyttö vaarallisten hevosten kanssa täyttää jo työperäisen ihmiskaupan kriteerit.
Sanoit, että oli tarkkaa missä sai liikkua kiinteistöllä. Mitä siellä olisi voinut olla piiloteltavaa? Lapo? Tai jotain muuta?
Ei nää Suomen systeemeiltä vaikuta, lapsiavioliitto, mahd. Tuula2 sukuelinten silpominen surman yhteydessä. Kuvattiinko näitä tekoja jollekin kohderyhmälle levitykseen seksuaalisista syistä? Tommonen jo kahdesti kuristettu ja hirttokuolems voi olla isonkin ryhmän fetissi. Armeija piireissä hän/PV näitähän on tullut väkivaltaiseen seksiin liittyen aika paljonkin viime vuosina esiin. Nehän on tehnyt sitä aina. Hausjärven hiekkakuopat oli PV-aluetta....
Erkylän kartanolla, josta on vain pari kilsaa hiekkakuopille, on ollut pitkät perinteet aikanaan upseerien kestitsemisessä (natsit). Siellä oli myös tallit ja tallityttöjä. Ei kai kukaan olisi kiinnittänyt kuopilla huomiota PV-autoihin.
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Jäi edellisestä viestistä pois. Sanoit jupina yhdessä viestissäsi, että TH:lla oli myös dynamiittia. Sellaisen alkuperä on oltava PV.
Kirjoitin aiemmin, että Tuulan perhosrihkamakoru on tuon ajan Lions Ladyirn rintakoru. Sama koru on pieneltä maahantuojalta, jolla oli ensiesittely muistaakseni Pariisissa. Lionsit laittavat merkkinsä koruun. Tuulan koru on vinossa, voi olla ilmankin Lionsin merkkiä. Tori.fillä näitä Lionsin merkkejä on ollut myynnissä. Tämä on aika mielenkiintoinen hommeli, mistä sai sen.
EITn TH:n ratkaisusta pimitettiin asiakirjoja Pikku-Leenan ulostulon mukaan. Nämä henkilöt, jotka niin voivat tehdä, ovat korkeissa viroissa. Sellaista ei voi valkopestä.

Toisaalta olen sitä mieltä, että oman äänensä kuuluviin saamiseen ei voi liittyä toistuvasti kerjäämistä ja pyyntöjä.Touhupuntti kirjoitti: Su Elo 30, 2026 9:50 pm Toivottavasti täällä herännyt keskustelu nousisi bonusjaksoihin ja sinuun otettaisiin yhteyttä ja näkökulmaa alettaisiin tutkia. Mielestäni tietosi ja kokemuksesi ovat äärettömän tärkeitä Tuulien kohtaloiden kannalta ja sinua tulisi kuulla enemmän.
Voisiko historiassa olla joku tapaus joka tultuaan Tuula1 tietoon ja myöhemmin Tuula2 tietoon vaatisi vaientamisen? Joku hyvinkin vakava teko, alaikäisen raskaaksi saattamista vakavampi.
Voisiko talossa olla jotain mikä paljastuttuaan/löydyttyään paljasti tuuloille jotain karmivaa historiasta?
Marko Niemi on tieten sivuuttanut arkaluontoisen vihjeen ja asian käsittelyn tietoisesti. Sen sijaan tutkintaa mieluummin halutaan rasittaa ja viedä tietoisesti suuntaan, missä asian ratkaisu ei löydy.
Keinoja vaikuttaa on myös monia muita. Voi olla yhteydessä myös Suomen Kuvalehden toimitukseen. He ovat ennenkin tehneet parempaa tutkivaa journalismia kuin YLE.
Suomen Kuvalehti
Toimituksen yhteyshenkilöt
https://suomenkuvalehti.fi/toimituksen-yhteystiedot/
Juttuvinkki
https://suomenkuvalehti.fi/toimituksen- ... t/#palaute
Suomessa osoitetaan mieltä hyvin moninaisista asioista ja kiinnitetään kettingeillä itsensä Urho-aallonmurtajaan. Vaalit ovat lähellä ja näkyvyyttä asioihin saa monella eri tapaa. Lähden heti pedofilian vastaiseen mielenosoitukseen, kun sellainen järjestetään. Tuula1 tapauksessa tästä on kyse. Suomen ikioma Epstein -case JSM-vyyhtiin häivytettynä.
-
Touhupuntti
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1517
- Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Tuula1 ns hirttonaru oli THn toimesta Tuula1 irrotuksen yhteydessä katkaistu polttamalla poikki tupakan sytyttimellä. Oliko Tuula2 löytöpaikalta löytyneestä paalunarun pätkästä nähtävissä merkkejä että olisi päissä merkkejä samanlaisesta katkaisusta?
TH tupakanpoltto kiinnostaa myös sillä jos jostain syystä ei polta on erikoista Tuula1 tapauksessa olla varustautunut sytkärillä.
Tästä veljestä ja siitä viimeinen johtolangan äänessä olleen naisen kertomasta että TH veli olisi sekaantunut Tuulan surmaan. Mainitseeko et velikin on nyt kuollut sitten? Ja nekin sit kuolleet kenen kans Tuulan väitetään tehneen aviorikoksen eli TH naapuri. Ulrican paristusajatukseen voisi tuokin ehkä sopia jos käynyt tuo avioukko Tuulaa siellä Th kotona hiplailemassa ostomielessä

Toimitin asian sisäministerille tänään sähköpostitse.
..........
Selvityspyyntö eräiden kuolemantapausten ja viranomaistoiminnan selvittämisestä
Sisäministeri Mari Rantaselle

Arvoisa sisäministeri,
Pyydän, että toimivaltaiset viranomaiset arvioisivat, onko seuraavissa asioissa tarvetta lisäselvityksiin tai mahdollisten aiemmin tehtyjen tutkintaratkaisujen uudelleenarviointiin.
Olen seurannut Järvenpään sarjamurhaajatapaukseen liittyviä tietoja sekä Murhainfossa julkaistua aineistoa, jossa on käsitelty muun muassa Tuula Lukkarisen tapausta. Esitän kysymyksen siitä, onko kaikki asiaan mahdollisesti liittyvä taustatieto aikanaan tullut asianmukaisesti huomioiduksi viranomaisten tutkinnassa.
Lisäksi toivon selvitystä siihen, onko Tuula Hokkasen (os. Nick) kuolemantapauksen tutkinta ollut kattava ja asianmukainen sekä onko tutkinnan yhteydessä jäänyt selvittämättä seikkoja, jotka nykytiedon valossa voisivat edellyttää asian uudelleentarkastelua.
Julkisuudessa on vuosien aikana esitetty erilaisia näkemyksiä myös Teuvo Hokkaseen liittyneistä oikeusprosesseista, mukaan lukien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu huoltoasiassa. Pyydän selvittämään, ovatko viranomaiset kaikissa vaiheissa toimineet asianmukaisesti ja riippumattomasti sekä onko asiakirjojen julkisuuteen, tiedonsaantiin tai tutkintojen laajuuteen liittynyt puutteita.
Erityisesti pyydän arvioimaan:
Onko edellä mainittuihin kuolemantapauksiin liittyvät tutkinnat suoritettu asianmukaisesti ja kattavasti.
Onko ilmennyt sellaisia uusia tietoja tai asiakirjoja, joiden perusteella tutkintoja olisi syytä arvioida uudelleen.
Onko viranomaistoiminnassa ollut esteellisyyttä, eturistiriitoja tai muita seikkoja, jotka ovat voineet vaikuttaa asian selvittämiseen.
Onko asianosaisten tai heidän läheistensä esittämiä kannanottoja ja vastineita käsitelty asianmukaisesti ja otettu huomioon virallisessa päätöksenteossa.
Pyydän, että asia tutkitaan puolueettomasti ja että mahdollisista jatkotoimenpiteistä tiedotetaan julkisuuslain sekä muun soveltuvan lainsäädännön mukaisesti.
Lisäksi Yleisradio on julkaissut Marko Niemen dokumentin Viimeinen johtolanka, jossa Tuula Lukkarisen entisen kumppanin aikaisemman puolison, Tuula Hokkasen (os. Nick), kuolemaa sivutaan vain lyhyesti.
Asiassa jää kuitenkin avoimeksi kysymyksiä, jotka mielestäni ansaitsevat viranomaisten tarkemman arvioinnin.
Julkisuudessa käsiteltyjen tietojen mukaan Tuula Hokkanen tuli raskaaksi ollessaan 14-vuotias rippikouluikäinen nuori, minkä jälkeen hän avioitui itseään huomattavasti vanhemman Teuvo Hokkasen kanssa. Tuula Hokkanen menehtyi 17-vuotiaana, ja hänen kuolemaansa liittyviä olosuhteita on vuosikymmenten aikana tarkasteltu myös siltä kannalta, oliko kyseessä mahdollisesti rikokseen liittyvä tapahtuma eikä yksinomaan itsemurha.
Samanaikaisesti julkisuudessa käsiteltiin lapsen, niin kutsutun Pikku-Leenan, huoltajuutta koskenutta oikeusprosessia, joka eteni myöhemmin myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen arvioitavaksi. Liitän tähän Pikku-Leenan oman kirjallisen näkemyksen EIT:n ratkaisusta sekä viranomaisten toiminnasta asian käsittelyn yhteydessä. Mielestäni kyseiset asiakirjat voivat tuoda esiin sellaisia seikkoja, joita ei ole aikaisemmin arvioitu riittävän perusteellisesti.
Pyydän, että toimivaltaiset viranomaiset selvittävät, onko Tuula Hokkasen kuolemantapauksen tutkinta aikoinaan suoritettu riittävän kattavasti ja riippumattomasti sekä onko sittemmin ilmennyt sellaista uutta tietoa tai sellaisten tapausten välisiä yhteyksiä, jotka voisivat perustella asian uudelleenarviointia. Erityisesti pyydän arvioimaan, onko Tuula Hokkasen kuolemantapauksella mahdollisia liittymäkohtia myöhemmin tapahtuneeseen Tuula Lukkarisen henkirikokseen tai sen tutkinnassa esiin tulleisiin seikkoihin.
Pyydän lisäksi selvittämään, onko viranomais- ja oikeusprosesseissa ilmennyt menettelyllisiä puutteita, esteellisyyttä tai muita olosuhteita, jotka ovat voineet vaikuttaa tapahtumien asianmukaiseen selvittämiseen. Mikäli perusteita ilmenee, pyydän harkitsemaan Tuula Hokkasen kuolemantapauksen avaamista uudelleen esitutkinnalliseen arvioon.
Murha-info -palstalla on esiintynyt jupina -nimimerkki. Hän on ottanut esiin seikkoja, joiden johdosta mahdollisen murhatutkinnan tutkimuskynnys ylittää ja asiaa on syytä syytä tarkastella uudelleen.
Hänet tavoittaa tätä kautta: viewtopic.php?t=3402&start=1395
Koska asiassa saattaa olla kyse alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai muusta lapseen kohdistuneesta seksuaalirikosepäilystä, pyydän tutkintajärjestelyissä kiinnittämään erityistä huomiota uhrisensitiiviseen ja tasa-arvonäkökulmat huomioivaan menettelyyn. Pyydän harkitsemaan, olisiko asian laadun vuoksi tarkoituksenmukaista nimetä tutkintaan keskeiseen vastuurooliin myös naispuolinen tutkija tai tutkinnanjohtaja, mikäli se edistää asianosaisten luottamusta, asian kokonaisvaltaista selvittämistä ja asian erityispiirteiden huomioon ottamista.
Kunnioittavasti

^
Laittaisin tuon viestin KRPhen tai just vaikka MOT. Toi sisäministeri on niin surkea ja nolo vässykkä lippiksineen ettei hänestä ole tekemään asian eteen valitettavasti mitään. Lapsien etua eivät siellä ministeriössä ajattele..
Hieno asia kuitenkin, että teit tuon- jospa joku ratas alkaisi liikahtaa

*Poistettu yhdellä sanalla kuitattu jättimäinen lainaus"tm
-
Touhupuntti
- Christopher Lorenzo
- Viestit: 1517
- Liittynyt: Ke Heinä 29, 2020 11:21 am
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Jupina, muistatko oliko mitkä paikat sellaisia kiinteistöllä mihin etenkään ei saanut mennä?
Oliko heillä Hevostalous-lehdessä myynti-ilmoituksia tai keltaisessa pörssissä?
Oliko heillä Hevostalous-lehdessä myynti-ilmoituksia tai keltaisessa pörssissä?
Re: Tuula Lukkarisen murha vuonna -91 Järvenpää/Hausjärvi
Onkohan tämä ketju lähtenyt vähän jo liikaa laukalle?