Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
BillyHill
Jane Marple
Viestit: 1056
Liittynyt: Su Maalis 12, 2023 10:37 pm

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja BillyHill »

Lomallelompsis kirjoitti: To Syys 03, 2026 4:45 pm
kissafani2 kirjoitti: To Syys 03, 2026 4:32 pm Hyvistä lähtökohdista nuori mies. Ei ole silti oikein pärjännyt elämässä. Opiskellut varmasti jotain muttei ole onnistunut löytämään kunnon töitä. Ei oikein ole ystäviä eikä onnistu ihmissuhteissa. Samanikäiset ympärillä perustaa perheitä ja etenee urallaan.
Taksihommakin epäonnistui enkä ihmettele jos asiakkaista julkaisee videoita.

Ärsyttävä aina oikeassa oleva narsistinen inttäjä videoillaan. Usein valittamassa ja riitaa haastamassa.

Joku luonne- tai psyykkeen häiriö lienee taustalla. Tuskin kykyä empatiaan.
Ehkä viime aikoina omassa elämässä epäonnistuminen ajanut umpikujaan lopullisesti.
Sääliksi käy tietysti uhreja mutta myös tekijän perhettä jotka todennäköisesti on tavallisia kunnon ihmisiä.

Mistä tiedät että ovat kunnollisia vanhempia?

Ja vaikka vanhemmat olisivatkin, kai tässä yhteiskunnassa vanhemmillakin on joku vastuu kasvattaa lapsestaan elämästä selviävä yksilö, joka ei vahingoita muita. Kait vanhemmilla on myös vastuu kysellä aikuisen lapsensa perään, että hei, onko sulla kaikki kunnossa??

Kyllä se narsistinen luonne jostain tulee, kasvatuksesta siis. Ja se että ei kestä vastoinkäymisiä.

Hullu mikä hullu. Pakkohoito aiemmin olisi ollut hyvä vaihtoehto.
No ei ole sellaista vastuuta. Jotkut yksilöt ovat viallisia pienestä pitäen, ei sille vanhemmat yleensä mitään voi.
Lomallelompsis
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: Ti Elo 22, 2023 3:30 pm

Viesti Kirjoittaja Lomallelompsis »

BillyHill kirjoitti: To Syys 03, 2026 5:01 pm

Eli hullun lapsen kohdalla vanhemmat ja sukulaiset nostaa vaan kädet ylös ja sanoo "Ei voi mitään", kävi paska mäihä ja olis pitänyt laskea vaan lakanalle. Kiesus. Toivottavasti osaavat edes hävetä millaisen lapsen kasvattivat, ja miten siitä huolehtivat aikuis iällä. Ei vanhempana olo katkea siihen kun lapsi täyttää 18v, ainakaan pitäisi.
Jos lapsella on vika päässä, niin siitä pidetään enemmän parempaa huolta ja aletaan valmistautua ajoissa niihiin haasteisiin mitä tulee aikuisena. Esim. Tuettua asumista, seurantaa, tukemista, pahimmassa tapauksessa kotona lopun iän asumista tämän aikuisen lapsen kanssa, jos lapsi on ihan vinksallaan ja verrattavissa vammaiseen lapseen. Jos on päävamma, niin sitten on päävamma.

Siksihän vammaisillakin on omat tuetut asumiset ja hoitopaikat, kun eivät pärjää kaikki omillaan ikinä.

Ja YHTÄÄN murhaajaa säälimättä. Vituttaa vaan kun aina sanotaan, ei ole vanhempien syy.
BillyHill
Jane Marple
Viestit: 1056
Liittynyt: Su Maalis 12, 2023 10:37 pm

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja BillyHill »

Lomallelompsis kirjoitti: To Syys 03, 2026 5:22 pm

Minkä sille sitten tekee. Joskus ainut keino olisi viedä se jälkeläinen metsään ja lopettaa. Mutta ei sitäkään saa lain mukaan tehdä.
Ja onhan ihan lukemattomia ihmisiä jotka ovat ihan OK vaikka vanhemmat ovat olleet ihan paskoja. Ei oo vanhempien vika tämäkään tapaus vaan pelkästään tuon outolinnun.
Lomallelompsis
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: Ti Elo 22, 2023 3:30 pm

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja Lomallelompsis »

BillyHill kirjoitti: To Syys 03, 2026 5:36 pm

Ehkä jos suomessa olisi vielä pakkohoitoa (siis ennen tekoa), mutta kuka senkin sitten rajaa minkälaiset diagnoosit ja persoonat pakkohoitoon laitetaan.
Turhauttavaa, kun tuohon ei ole mitään ratkaisuja yhteiskunnallakaan, jos ei vanhemmilla, niin tulisi edes yhteiskunnalla olla.
Mutta joo, turha tästä ongelmasta yhteiskunnassa enää jankuttaa, kun ei se pohtimalla parane.
Stonedar
Axel Foley
Viestit: 2466
Liittynyt: Ma Joulu 11, 2023 8:45 am

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja Stonedar »

Lomallelompsis kirjoitti: To Syys 03, 2026 4:52 pm Jos mies on seko, eikö vanhemmilla ole mitään vastuuta viedä lastaan (tätä murhaajaa) HOITOON!?
Mitäs jos (aikuinen) lapsi ei halua hoitoon?
Lomallelompsis
Lauri Hanhivaara
Viestit: 131
Liittynyt: Ti Elo 22, 2023 3:30 pm

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja Lomallelompsis »

Stonedar kirjoitti: To Syys 03, 2026 5:53 pm
Lomallelompsis kirjoitti: To Syys 03, 2026 4:52 pm Jos mies on seko, eikö vanhemmilla ole mitään vastuuta viedä lastaan (tätä murhaajaa) HOITOON!?
Mitäs jos (aikuinen) lapsi ei halua hoitoon?
Otetaan niskasta kiinni (isän kädestä) ja Viedään hoitoon! Se on rakkautta, viedä hoitoon.
Annuli66
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: Su Huhti 04, 2021 11:43 pm

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja Annuli66 »

Lomallelompsis kirjoitti: To Syys 03, 2026 4:48 pm Onko selvinnyt vielä mitään teko tavasta?

Lopuksi siis sytytti asunnon palamaan, peittääkseen omat jälkensä. Ei kai se polttamalla tappanut?
Ensin tuo kahjo tappoi naisen (jollakin tavalla) ja SEN jälkeen sytytti asuntonsa palamaan, sulki oven perässään ja lähti auton rattiin. Mietin oisko jätkä kuristanut Sonjan, mut henkirikoksenahan - murhana- tapausta alettiin tutkimaan heti. Toki vaikka nainen ois kuollut pelkästään palokaasuihin, niin murhana sekin menis. Liikkuminen pois asunnosta on estetty joka tapauksessa. Sillä hetkellä, kun poliisi vei surusanoman, uhrin äiti ei halunnut tietää tapaa, millä tavalla tyttärensä kuoli, halusi säästää itseään enemmältä tuskalta.
spufkinnutsari

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja spufkinnutsari »

Annuli66 kirjoitti: To Syys 03, 2026 5:57 pm

Sitäkään ei ole kerrottu, että raiskasiko Sonjaa ja siksi yritti polttaa todisteet pois.

Mutta varmasti raiskasi. Olihan hän näitä Tate faneja.
naavala
Remington Steele
Viestit: 233
Liittynyt: Su Touko 13, 2012 12:57 am

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja naavala »

spufkinnutsari kirjoitti: To Syys 03, 2026 6:01 pm
Annuli66 kirjoitti: To Syys 03, 2026 5:57 pm
Lomallelompsis kirjoitti: To Syys 03, 2026 4:48 pm Onko selvinnyt vielä mitään teko tavasta?

Lopuksi siis sytytti asunnon palamaan, peittääkseen omat jälkensä. Ei kai se polttamalla tappanut?
Ensin tuo kahjo tappoi naisen (jollakin tavalla) ja SEN jälkeen sytytti asuntonsa palamaan, sulki oven perässään ja lähti auton rattiin. Mietin oisko jätkä kuristanut Sonjan, mut henkirikoksenahan - murhana- tapausta alettiin tutkimaan heti. Toki vaikka nainen ois kuollut pelkästään palokaasuihin, niin murhana sekin menis. Liikkuminen pois asunnosta on estetty joka tapauksessa. Sillä hetkellä, kun poliisi vei surusanoman, uhrin äiti ei halunnut tietää tapaa, millä tavalla tyttärensä kuoli, halusi säästää itseään enemmältä tuskalta.
Sitäkään ei ole kerrottu, että raiskasiko Sonjaa ja siksi yritti polttaa todisteet pois.

Mutta varmasti raiskasi. Olihan hän näitä Tate faneja.
Mitä väliä raiskasiko? Liberaalissa kriminaalipolitiikassa se on joka tapauksessa uhri jota pitää paapoa, tukea ja kuntouttaa. Se istuu jokusen vuoden täyshoidossa pleikkaria pelaten, pääsee vapaalle, tappaa taas, palaa hotelliin muutamaksi suveksi, tappaa taas jne. Parikymppinen ehtii vetää hyvinkin 3-4 rundia tätä.
"Ainoa syy muuttaa maalle on insesti ja se, että kukaan ei kuule, kun vaimo huutaa apua"
- Fatim Diarra (vihr)
Annuli66
Hetty Wainthropp
Viestit: 460
Liittynyt: Su Huhti 04, 2021 11:43 pm

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja Annuli66 »

spufkinnutsari kirjoitti: To Syys 03, 2026 6:01 pm
Annuli66 kirjoitti: To Syys 03, 2026 5:57 pm
Lomallelompsis kirjoitti: To Syys 03, 2026 4:48 pm Onko selvinnyt vielä mitään teko tavasta?

Lopuksi siis sytytti asunnon palamaan, peittääkseen omat jälkensä. Ei kai se polttamalla tappanut?
Ensin tuo kahjo tappoi naisen (jollakin tavalla) ja SEN jälkeen sytytti asuntonsa palamaan, sulki oven perässään ja lähti auton rattiin. Mietin oisko jätkä kuristanut Sonjan, mut henkirikoksenahan - murhana- tapausta alettiin tutkimaan heti. Toki vaikka nainen ois kuollut pelkästään palokaasuihin, niin murhana sekin menis. Liikkuminen pois asunnosta on estetty joka tapauksessa. Sillä hetkellä, kun poliisi vei surusanoman, uhrin äiti ei halunnut tietää tapaa, millä tavalla tyttärensä kuoli, halusi säästää itseään enemmältä tuskalta.
Sitäkään ei ole kerrottu, että raiskasiko Sonjaa ja siksi yritti polttaa todisteet pois.

Mutta varmasti raiskasi. Olihan hän näitä Tate faneja.
Tai aatteleppa, jos kaikki meniki vikaan juuri siksi, ettei uhri suostunut seksiin, niin siksikö jätkä aloitti tytön kiusaamisen, mm.sulkemalla hänet vessaan tuntikausiksi. Ja kun mediassa oli eilen, että motiivina ois suhteen päättyminen. Jokuhan täällä tiesi kertoa, että Mathias lähti ajamaan Seinäjoelle silloin aamuyöllä, etsiäkseen Sonjan uuden poikaystävän käsiinsä.
Ihmetyttää seinänaapurit, jos kuulivat Sonjan avunhuutoja pitkin iltaa/yötä, eivätkä reagoineet mitenkään!
LeonGold
Neuvoja-Jack
Viestit: 580
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2026 1:50 am

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja LeonGold »

On kyllä megaluokan hyysäämistä kuvitella että vanhemmat olisi vastuussa 27 vuotiaasta aikuisesta ihmisestä. Vammaisilla on omaishoitaja, siihen tarvitsee kuitenkin vammaisdiagnoosin. Mathiaksella ei tainnut sellaista olla. Kun täyttää 18, ei vanhemmilla ole mitään velvollisuuksia aikuista lasta kohtaan, näin se menee. Ja mitä tulee politiikkaan, sillä oikeistolaisella "kriminaalipolitiikalla" aiheutetaan näitä rikoksia huomattavasti lisää, aikoinaan tämä olisi ollut mielenterveyshoidossa. Nykyään ei ole mahdollista, kun mielenterveyshoito on ajettu alas täysin. Oikeiston tavoitteena on lakkauttaa kaikki julkinen mielenterveyshoito, seuraukset on tietty kaikilla älykkäillä ihmisillä tiedossa. Mukavia ruuanlaitto ja pelihetkiä luvassa.

Vaihtoehtoinen tapahtumakulku, Mathias ei ollut tietoinen bänkseistä kun Sonja tuli asunnolle, tästä napsahtanut päässä, huono impulssikontrolli. Lukinnut vessaan ja miettinyt mitä tekee naiselle. Ehkä sen jälkeen raiskannut, tapannut tahallaan tai vahingossa, sitten vaan jatkunut loogisesti polttamalla asunto ja vielä jos samalla uuden poikaystävän sais hengiltä niin omassa mielessään onnistunut ilta ennen kiinnijäämistä. Mietityttää tosiaan kolari, oliko onnettomuus vai tahallaan, sitä ei ole mistään luotettavasta lähteestä saatu selville.
Ajatonkello
Neuvoja-Jack
Viestit: 558
Liittynyt: La Joulu 14, 2024 5:12 pm

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja Ajatonkello »

Mietin kanssa tuota kuristamista raiskauksen aikana.
Ja tosiaan pistänyt palamaan kun tajunnut mitä tuli tehtyä.
Ja sitten autossa ymmärtänyt ettei varmasti tule pärjäämään oletetulle uudelle miesystävälle, joten jospa vaan ajaisi jotain päin että pääsisi siinä samalla itsekin hengestään. Sonja varmaan kohteliaasti kieltäytynyt lähemmästä kanssakäymisestä ja siinä tilanteessa ilmoittanut että on mies. Helpompaa ehkä sanoa niin, kuin että en halua sinua.

Ihan katsoin ton miehen astrologista karttaa, ja ihan jo kartta paljastaa tyypin olevan vaarallinen. Kun kaikki minfolaiset ymmärtävät syvästi astrologiaa niin ajattelin tämän tiedon hippusen teille jakaa ja oikeastaan päiväkin oli astrologisesti miehen kartan kanssa yhdessä täysin tuhoon tuomittu niinkuin voimme sen havaita.
Mutta olkaa hyvät!
Viimeksi muokannut Ajatonkello, To Syys 03, 2026 11:43 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ei iskuja kiitos
Jussi Isotalo
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: To Touko 14, 2026 6:41 pm

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja Jussi Isotalo »

pasi_nieminen kirjoitti: To Syys 03, 2026 2:09 pm
Miima kirjoitti: To Syys 03, 2026 7:46 am Olisiko tämän vuoden aikana nyt sitten 15 nainen joka tapettu puolison tai exän toimesta? Tämä on aivan järkyttävää ja mitään ei asialle saada tehtyä. Samaan aikaan täällä puhutaan aivan järkyttäviä juttuja aivan kuin olisi vitsi, että kaksi elämää päättyi yhden kusipään vuoksi, joka ei osannut käsitellä sitä, ettei saa aina mitä haluaa.
No kun pää märkänä äänestetään liberaalia kriminaalipolitiikkaa ja avoimia rajoja ajavaa vasemmistoa niin tietenkin naisia tapetaan kuin karjaa. Niitä tappaa joko matut tai kajahtaneet kantikset. Tämänkin tapauksen jantteri olisi ollut jo pitkän aikaa pakkohoidossa ellei meillä olisi vassuleiden luomaa loputonta ihmisoikeutta.

Eli ihan turha siellä takarivissä vinkua mitään. Saat juuri sitä mitä äänestyskopissa tilaat joten turpa kiinni ja nauti kyydistä.
100%. Syy ja seuraus nykypäivänä vieras käsite.
Ultimaratio2
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Ti Heinä 23, 2024 1:23 am

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja Ultimaratio2 »

Voiko olla, että tekijällä oli tarkoitus tuottaa vielä suurempi tuho, kuin mitä lopulta tapahtui kun sytytti asuntonsa palamaan. Siinähän olisi pelkästään häkään tuollaiseen aikaan menehtyä vaikka koko rappu, jos oikein ikävästi olisi käynyt. Palolta varmasti loppunut happi tms, jos ovet olleet suljettuna. :roll:
hhdg
Poliisikoira Rex
Viestit: 254
Liittynyt: To Helmi 29, 2024 8:26 pm

Re: Epäillyt kaksi murhaa Laihialla ja Vaasassa 29.8.2026

Viesti Kirjoittaja hhdg »

McPanty kirjoitti: Ma Elo 31, 2026 4:07 pm
OutofOrder kirjoitti: Ma Elo 31, 2026 3:40 pm Taas nainen kuollut parisuhdeväkivallan uhrina. Monesko tänä vuonna? Olisko neljästoista? Jumalauta, että pistää vihaksi.
Enemmän minua vituttaa tuo vastaantulevan auton kuljettajan kuolema. Jos tämä asunnosta löytynyt kuoli parisuhdeväkivallan seurauksena on hänellä ollut edes teoreettiset mahdollisuudet välttää kallun(selkeästi jonkin asteinen kallu) tappamaksi joutuminen eroamalla tästä koska tuskin on taaskaan ollut ensimmäinen kerta (toki tämän mainitseminen on uhrin syyllistämistä joten tätä ei tarvitse enää edes erikseen mainita).
Sen sijaan autoilija ja matkustajansa lienevät täysin sivullisia uhreja.
Eipä tuo face-profiilinsa perusteella miltään "kallulta" vaikuta. Toisaalta toki hyvä, että naiset oppivat välttämään kaikkia suhteita miesten kanssa, kun kerran näkemys on se, että naisen kuolema on aina naisen oma vika.
Vastaa Viestiin