Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Kovasti ollaan huolissaan äärioikeiston suosion kasvamisesta mutta ei olla valmiita tekemään mitään konkreettista sen eteen että äärioikeiston suosio ei kasvaisi, ei olla halukkaita ymmärtämään miksi äärioikeiston suosio kasvaa ja millaisia päätöksiä pitäisi tehdä että saataisiin kansan ja nuorison suosio kääntymään muualle kuin äärioikeistoon.
Vasemmisto, keskusta ja viherpiipertäjät sekä kokoomus itsepäisesti tekevät päätöksiä joista suuri osa kansasta ja nuoriso ei pidä ja sitten ihmettelevät että miksi heidän suosionsa laskee, ja yrittävät laatia jotain lakeja ja kampanjoita joilla ohjattaisiin äänestäjiä ajattelemaan samoin kuin he ajattelevat mutta kun sellainen väkisin käännyttäminen ei vaan ikinä toimi.
Jos kansa haluaa että rahan käyttäminen maahanmuuttajiin lopetetaan tai ainakin hillitään ja tarpeettomia maahanmuuttajia ei päästetä maahan ja maasta poistetaan ne jotka on mahdollista poistaa, kansan mielipide asiasta ei muutu sillä että sanotaan hyi hyi ei noin saa ajatella kun se on rasismia vaan kansa kääntyy yhä enemmän äärioikeiston puoleen.

-
Mieshenkilö
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Onko tästä kansan tahdosta jotain kättä pidempää Suomen osalta? Missään maassa ei taida olla äärioikeistopuolueen kannatus yli 50%= kansan enemmistön tahto.damfin kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:40 pm
Jos kansa haluaa että rahan käyttäminen maahanmuuttajiin lopetetaan tai ainakin hillitään ja tarpeettomia maahanmuuttajia ei päästetä maahan ja maasta poistetaan ne jotka on mahdollista poistaa, kansan mielipide asiasta ei muutu sillä että sanotaan hyi hyi ei noin saa ajatella kun se on rasismia vaan kansa kääntyy yhä enemmän äärioikeiston puoleen.
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Tän ketjun aihe ja poliisin esiin nostama nuorten äärioikeistolainen radikalisoituminen ja erityisesti väkivaltaisen ekstremismin vaikutteiden leviäminen on keskustelun arvoinen aihe. Tiedotteessa puhutaan nimenomaan äärioikeistolaisesta, rasistisesta ja väkivaltaa ihannoivasta radikalisoitumisesta.Le chat bleu kirjoitti: Su Syys 20, 2026 4:10 pmNoinhan nuori ihminen kokemattomuuttaan ajattelee, säälitään heikoimmassa asemassa olevia. Sitten toiset aikuistuvat ja huomaavat että nämä heikoimmat on tukilokkeja joita ei yhtään haittaa elää tulonsiirroilla ja räkiä kattoon, ja toiset jäävät lapsellisiksi vasuleiksi, jotka luulee että velkoja ei tarvitse maksaa ja sähkö tulee seinästä.Hatutus kirjoitti: La Syys 19, 2026 1:29 pm Olin nuorena aikuisena kallellaan vasemmalle ja koin sen tasa-arvoiseksi suunnaksi, joka kunnioittaa kaikkia ihmisiä ja luo vakautta maailmaan.
Mutta iän karttuessa olen huomannut sen paskuuden ja nyt olen oikealle kallellani. Joten olin nuorena kai sitten kunnollinen ihminen nyt olen varmaankin täysi sika...
Myös toi, että nykyään — kiitos netin ja somen — verkostoituminen ja radikalisoituminen on 'erittäin nopeaa' on mielestäni tärkeä havainto.
Kuitenkin — yllätysyllätys, täällä nyt jo jotkut puhuu lähinnä vasemmistolaisuudesta.
Ensinnäkin kannattais aina muistaa, ettei hlökoht kokemuskertomus vielä ole varsinainen argumentti.
Poliittisen suunnan muuttuminen itsessään ei myöskään kerro ihmisen moraalisuudesta.
Vasemmistolaisuus ei tee ihmisestä hyvää eikä oikeistolaisuus pahaa — sama pätee toisinkin päin.
(Oliskin ollut kiinnostavaa kuulla mitä tää Hatutuksen mainitsema "paskuus" konkreettisesti tarkoittaa, sitä kun ei määritelty yhtään mitenkään. Koskeeko se joitain tiettyjä vas.poliitikkoja, talousajattelua, maahanmuuttopolitiikkaa, tiettyä retoriikkaa vai... Mutta toi aihe kuuluu kuitenkin johonkin toiseen ketjuun, joten se siitä tällä haavaa. )
Mitä nuoruuteen tulee, niin sehän ei tietenkään tarkoita, että käsitys heikommassa asemassa olevien auttamisesta olis lapsellinen. Myöskään iän karttuminen ei automaattisesti johda jonkun tietyn poliittisen näkemyksen omaksumiseen.
Heikoimmassa asemassa olevia ei myöskään voi perustellusti niputtaa pelkäksi homogeeniseksi joukoksi, jotka olis halukkaita elämään vain tulonsiirroilla tekemättä itse mitään.
Vasemmistolaiselle ihmiselle rakennettiin tässä käytännössä vain 2 ominaisuutta: ettei velkoja tarvitse maksaa ja "sähkö tulee seinästä". Ja tää naurettava karikatyyri asetetaan vsstakkain sen oletuksen kanssa, että aikuistunut ihminen olis vihdoin 'tajunnut', miten asiat oikeasti on.
Aikamoista aiheen sivuuttamista myös. Nopeasti meni vasemmistolaisten haukkumiseksi. Kuinka ollakaan.
Ja varmuuden vuoksi: muistetaan sekin, ettei oikealle siirtyminen ole radikalisoitumista eikä oikeistolaiset ole se ongelma tässä.
Oikeistolaisuus ≠ äärioikeistolaisuus.
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”
— Bertrand Russell
Life sucks and then you die. Get over it.
— Bertrand Russell
Life sucks and then you die. Get over it.
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Jostain kumman syystä ne persut siellä hallituksessa on kohtalaisen suurella äänisaaliilla, eivät toki äärioikeistoa edusta mutta sinne päin kuitenkin, heidän jälkeensä seuraavan "jytkyn" voi sitten jossain vaiheessa tehdä vaikkapa sinimustat jos hallituksen suunta ei muutu.Mieshenkilö kirjoitti: Su Syys 20, 2026 11:05 pmOnko tästä kansan tahdosta jotain kättä pidempää Suomen osalta? Missään maassa ei taida olla äärioikeistopuolueen kannatus yli 50%= kansan enemmistön tahto.damfin kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:40 pm
Jos kansa haluaa että rahan käyttäminen maahanmuuttajiin lopetetaan tai ainakin hillitään ja tarpeettomia maahanmuuttajia ei päästetä maahan ja maasta poistetaan ne jotka on mahdollista poistaa, kansan mielipide asiasta ei muutu sillä että sanotaan hyi hyi ei noin saa ajatella kun se on rasismia vaan kansa kääntyy yhä enemmän äärioikeiston puoleen.
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
vittu mikä kännissä ja läpällä juttu taas alkusioilta haista kyttä vittu siis oikeasti revi pääsi irti ja heitä toksisiin jätteisiin.
sinä juuri sinä paskalakki oot tehnyt viimeiset 20 vuotta hartiavoimin duunia äärioikeiston nousun turvaamiseksi.
sinä auktoriteetti runkkari olet koko ongelman ydin.
mene nyt kiireesti treenaamaan kohta on taas 6.12 ja pääset pieksemään äärioikeiston vastustajia.
ps mä lyön takas et ehkä valitset taas jonkun nuoren tytön uhriksesi vitun räkä.

Antifa Free Palestina
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Jos kahdesta pahasta täytyisi pienempi paha valita niin mieluummin omat lapseni radikalisoitumaan oikealle päin kun johonkin varisverkoston autonpolttaja-anarkisteihin 
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Näkeehän sen jo tuosta kommenttisi yläpuolella olevasta kommentista, miten huonosti voi mennä jos liian vasemmalle päätyy.McPanty kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 9:37 am Jos kahdesta pahasta täytyisi pienempi paha valita niin mieluummin omat lapseni radikalisoitumaan oikealle päin kun johonkin varisverkoston autonpolttaja-anarkisteihin![]()
Tuo ukko ei saa piestyä kuin raudoissa olevia ihmisiä. Muun ajan saakin kumiluotia silmään riehuessaan antifa-lippunsa kanssa. Reppana.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
-
Oulun_Kungas
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1434
- Liittynyt: Su Maalis 09, 2025 3:20 pm
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
damfin kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:40 pm Kovasti ollaan huolissaan äärioikeiston suosion kasvamisesta mutta ei olla valmiita tekemään mitään konkreettista sen eteen että äärioikeiston suosio ei kasvaisi, ei olla halukkaita ymmärtämään miksi äärioikeiston suosio kasvaa ja millaisia päätöksiä pitäisi tehdä että saataisiin kansan ja nuorison suosio kääntymään muualle kuin äärioikeistoon.
Vasemmisto, keskusta ja viherpiipertäjät sekä kokoomus itsepäisesti tekevät päätöksiä joista suuri osa kansasta ja nuoriso ei pidä ja sitten ihmettelevät että miksi heidän suosionsa laskee, ja yrittävät laatia jotain lakeja ja kampanjoita joilla ohjattaisiin äänestäjiä ajattelemaan samoin kuin he ajattelevat mutta kun sellainen väkisin käännyttäminen ei vaan ikinä toimi.
Jos kansa haluaa että rahan käyttäminen maahanmuuttajiin lopetetaan tai ainakin hillitään ja tarpeettomia maahanmuuttajia ei päästetä maahan ja maasta poistetaan ne jotka on mahdollista poistaa, kansan mielipide asiasta ei muutu sillä että sanotaan hyi hyi ei noin saa ajatella kun se on rasismia vaan kansa kääntyy yhä enemmän äärioikeiston puoleen.
Mainitsemistasi ainoastaan kokoomus tekee päätöksiä ja sieltä unohdit mm. perussuomalaiset, kd:n ja rkp:n, jotka myös tekevät päätöksiä. Persut ovat kovia puhumaan, mutta puheet eivät manifestoidu teoiksi kuitenkaan. Ellei sitten ole köyhiltä leikkaaminen kyseessä, silloin se voidaan tehdä ensimmäisenä asialistalla ja hymyssä suin saksien kanssa koko tapahtuma vieläpä taltioiden.Vasemmisto, keskusta ja viherpiipertäjät sekä kokoomus
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Unohdin näköjään sdp:n tuosta listasta, perussuomalaisia en unohtanut mutta he taas eivät pysty mitään päätöksiä saamaan läpi koska kaikki muut puolueet vastustaisi niitä, eli suuresta kannatuksestaan huolimatta persutkin ovat ikävä kyllä melko kädettömiä saamaan mitään muiden puolueiden kannasta poikkeavaa esitystä läpi.Oulun_Kungas kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 11:14 amdamfin kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:40 pm Kovasti ollaan huolissaan äärioikeiston suosion kasvamisesta mutta ei olla valmiita tekemään mitään konkreettista sen eteen että äärioikeiston suosio ei kasvaisi, ei olla halukkaita ymmärtämään miksi äärioikeiston suosio kasvaa ja millaisia päätöksiä pitäisi tehdä että saataisiin kansan ja nuorison suosio kääntymään muualle kuin äärioikeistoon.
Vasemmisto, keskusta ja viherpiipertäjät sekä kokoomus itsepäisesti tekevät päätöksiä joista suuri osa kansasta ja nuoriso ei pidä ja sitten ihmettelevät että miksi heidän suosionsa laskee, ja yrittävät laatia jotain lakeja ja kampanjoita joilla ohjattaisiin äänestäjiä ajattelemaan samoin kuin he ajattelevat mutta kun sellainen väkisin käännyttäminen ei vaan ikinä toimi.
Jos kansa haluaa että rahan käyttäminen maahanmuuttajiin lopetetaan tai ainakin hillitään ja tarpeettomia maahanmuuttajia ei päästetä maahan ja maasta poistetaan ne jotka on mahdollista poistaa, kansan mielipide asiasta ei muutu sillä että sanotaan hyi hyi ei noin saa ajatella kun se on rasismia vaan kansa kääntyy yhä enemmän äärioikeiston puoleen.Mainitsemistasi ainoastaan kokoomus tekee päätöksiä ja sieltä unohdit mm. perussuomalaiset, kd:n ja rkp:n, jotka myös tekevät päätöksiä. Persut ovat kovia puhumaan, mutta puheet eivät manifestoidu teoiksi kuitenkaan. Ellei sitten ole köyhiltä leikkaaminen kyseessä, silloin se voidaan tehdä ensimmäisenä asialistalla ja hymyssä suin saksien kanssa koko tapahtuma vieläpä taltioiden.Vasemmisto, keskusta ja viherpiipertäjät sekä kokoomus
-
Le chat bleu
- Jack Bauer
- Viestit: 966
- Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Näin. Ihmiset on väsyneet maksamaan kaiken maailman ählämien kuluja ja kärsimään rikollisuudesta. Vaaleissa tämä väsymys näkyy viiveellä, vasulimedia tekee parhaansa estääkseen ihmisiä heräämästä.damfin kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:40 pm Kovasti ollaan huolissaan äärioikeiston suosion kasvamisesta mutta ei olla valmiita tekemään mitään konkreettista sen eteen että äärioikeiston suosio ei kasvaisi, ei olla halukkaita ymmärtämään miksi äärioikeiston suosio kasvaa ja millaisia päätöksiä pitäisi tehdä että saataisiin kansan ja nuorison suosio kääntymään muualle kuin äärioikeistoon.
Vasemmisto, keskusta ja viherpiipertäjät sekä kokoomus itsepäisesti tekevät päätöksiä joista suuri osa kansasta ja nuoriso ei pidä ja sitten ihmettelevät että miksi heidän suosionsa laskee, ja yrittävät laatia jotain lakeja ja kampanjoita joilla ohjattaisiin äänestäjiä ajattelemaan samoin kuin he ajattelevat mutta kun sellainen väkisin käännyttäminen ei vaan ikinä toimi.
Jos kansa haluaa että rahan käyttäminen maahanmuuttajiin lopetetaan tai ainakin hillitään ja tarpeettomia maahanmuuttajia ei päästetä maahan ja maasta poistetaan ne jotka on mahdollista poistaa, kansan mielipide asiasta ei muutu sillä että sanotaan hyi hyi ei noin saa ajatella kun se on rasismia vaan kansa kääntyy yhä enemmän äärioikeiston puoleen.
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin 
Re: Poliisi huolissaan nuorten äärioikeistolaisesta radikalisoitumisesta
Jos puolueella on 50% kannatus, se ei ole äärioikeistoa eikä vasemmistoa, se on valtavirtaa.damfin kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 8:07 amJostain kumman syystä ne persut siellä hallituksessa on kohtalaisen suurella äänisaaliilla, eivät toki äärioikeistoa edusta mutta sinne päin kuitenkin, heidän jälkeensä seuraavan "jytkyn" voi sitten jossain vaiheessa tehdä vaikkapa sinimustat jos hallituksen suunta ei muutu.Mieshenkilö kirjoitti: Su Syys 20, 2026 11:05 pmOnko tästä kansan tahdosta jotain kättä pidempää Suomen osalta? Missään maassa ei taida olla äärioikeistopuolueen kannatus yli 50%= kansan enemmistön tahto.damfin kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:40 pm
Jos kansa haluaa että rahan käyttäminen maahanmuuttajiin lopetetaan tai ainakin hillitään ja tarpeettomia maahanmuuttajia ei päästetä maahan ja maasta poistetaan ne jotka on mahdollista poistaa, kansan mielipide asiasta ei muutu sillä että sanotaan hyi hyi ei noin saa ajatella kun se on rasismia vaan kansa kääntyy yhä enemmän äärioikeiston puoleen.
Sinimustat ei ole valtavirtaa, vaan sekalainen joukko ääri-ihmisiä.
Poliittinen liike pois wokesta on todellinen kyllä.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X