Ehkä kannattaisi hahmottaa suuruusluokat. Siellä oli 1 Putinin kannattaja. Suomessa 50 000 venäläistä, ainakin.sörsse kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 2:28 am Suomessa asuvat venäläiset ovat tänään voineet äänestää Venäjän duumanvaaleissa ja
Zinaida Vladimirovna on yksi Venäjän
presidentille äänensä antaneista vosuista, koska Zinaidan mielestä hän on paras ja älykkäinTämän lisäksi hän kertoi rakastavansa Putinia, mutta pysyy kuitenkin Suomessa maan etuuksien vuoksi
Zinaida kertookin siipeilleensä Suomessa jo 22 vuotta, mutta omistaa kyllä Pietarissa pienen asunnon minne aikookin eläkkeellä muuttaa asumaan.
No tuohan on ilmeisen selvää, tietenkin,,, kun valtio maksaa ylöspidon ja he itse voivat keskittyä kiinnostavampiin asioihin.
Suomen sosiaaliturvan ehtojen vuoksi hän ei kuitenkaan voi olla poissa Suomesta yhtäjaksoisesti yli kuutta kuukautta menettämättä etuuksiaan.
Just joo...
Pitäiskö näitä iilimatoja hakea lisää, esim. valtion varoin, uskoisin että tulijoita kyllä löytyy, varsinkin Afrikasta ja lähi-idän suunnalta, sekä tietysti Venäjältä.
Matkaoppaaksi voitaisiin kysyä vaikka jotain säpäkkää homoa, jolla on jo kokemusta tälläisistä pelastusoperaatioista.
,https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/892 ... d0aeecf89a
IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
-
Oulun_Kungas
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1434
- Liittynyt: Su Maalis 09, 2025 3:20 pm
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Ostettavaa on vaikka kuinka paljon. Otatko kahvin maidolla ja oletko vegaani vai sekasyöjä?RL11/6 kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 11:04 amTakki auki ja leuka pystyssä on paras puolustus. Uudessa sotastrategiassa ei torjuta kyberhyökkäyksiä, vaan niistä otetaan oppia YYA-hengessä, kun tuhkakupit palautetaan puolustusministeriön virkahuoneisiin ja Gorbatsov-hiustyyli valtaa uudelleen Suomen, mitä se on jo tehnyt viimeiset 30 vuotta.Barbie kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 10:44 amHänellä onkin jo taisteluasema valmiiksi rakennettuna, aikansa edellä. Vai millä muulla kuin tietokoneella ajattelitte torjua kyberiskut? Lisäksi venäläinen vakoojanainen ei pääse soluttautumaan hänen luokseen. Esimerkkisotilas.RL11/6 kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 10:38 am
Sotilaasi esitellään tässä: https://areena.yle.fi/1-4225369
Kuvassa oleva henkilö asettamassa ja suuntaamassa raskasta viuhkapanosta työvelvollisena saa jo ajatuksena hymyn huulille.
Pahvilaatikkoaloista tulee jälleen in, kun metalliteollisuus alkaa saamaan raaka-aineita ja työtilauksia, eikä asbestia enää pelätä laivanrakennuksessakaan. Tärkeintä on, että tupakka palaa Kaurismäkityylillä ja Uuno Turhapurot sekä nakkikioskit palaavat katukuvaan.
Mitä me rahalla, kun ei ole mitään mitä ostaa. Annetaan siis kaikki Afrikkaan neekereille ja loput Ukrainaan ukrainaneekereille. Heittäytykäämme köyhyyden kylmään syleilyyn, se tekee miehistä laihoja sotilaita ja luo tuberkuloosille puitteet saada jengi räkimään joka paikkaan.
Onko vielä kysyttävää?
Täytyy muistaa, että Suomen väestö ikääntyy ja tais olla jotain 600 000 ihmistä joille digi on Saatanan keksintö. (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012275106.html)
” Kauniille Krimin niemimaalle rakennetaan moottoritie. Siitä tulee saksalaisten Riviera”, Hitler selitti.
-
Oulun_Kungas
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1434
- Liittynyt: Su Maalis 09, 2025 3:20 pm
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Näin on ja eläkeläisi 1 700 000. Näistä se 650 000 on yli 75v ja eivät sen pidemmälle ole eläkkeitään maksaneet.Barbie kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 11:12 am Täytyy muistaa, että Suomen väestö ikääntyy ja tais olla jotain 600 000 ihmistä joille digi on Saatanan keksintö. (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012275106.html)
Ei se maahanmuutossa ole Suomen talouden syvimmät ongelmat vaan boomereiden eläkejärjestelmässä, joka päästi heidät itsensä nuorena pois työelämän parista.
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Aitoa maitoa on Suomessa pääkauPUNKiseudulla hyvin vaikeaa saada. Ennen sitä sai Sotungista. Juon robustamehua tällä hetkellä kunnolla sokeroituna kuohukermalla. Syön pääasiallisesti siipikarjaa ja kalaa, mutta en mitään mikä tulee Itämerestä. Pakastesei tulee paketin mukaan Atlantilta. Aika paljon menee myös hernemaissipaprikaa 450 g pusseja runsaalla voilla ja merisuolalla maustettuna. Välillä tulee ostettua Kotimaista grillikylkeä, vaikka olenkin poliittisesti sunnimuslimi ja al-qaedan kannattajajäsen ja osallistunut heidän syys- ja kevätleireille.Barbie kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 11:12 amOstettavaa on vaikka kuinka paljon. Otatko kahvin maidolla ja oletko vegaani vai sekasyöjä?RL11/6 kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 11:04 amTakki auki ja leuka pystyssä on paras puolustus. Uudessa sotastrategiassa ei torjuta kyberhyökkäyksiä, vaan niistä otetaan oppia YYA-hengessä, kun tuhkakupit palautetaan puolustusministeriön virkahuoneisiin ja Gorbatsov-hiustyyli valtaa uudelleen Suomen, mitä se on jo tehnyt viimeiset 30 vuotta.Barbie kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 10:44 am
Hänellä onkin jo taisteluasema valmiiksi rakennettuna, aikansa edellä. Vai millä muulla kuin tietokoneella ajattelitte torjua kyberiskut? Lisäksi venäläinen vakoojanainen ei pääse soluttautumaan hänen luokseen. Esimerkkisotilas.
Pahvilaatikkoaloista tulee jälleen in, kun metalliteollisuus alkaa saamaan raaka-aineita ja työtilauksia, eikä asbestia enää pelätä laivanrakennuksessakaan. Tärkeintä on, että tupakka palaa Kaurismäkityylillä ja Uuno Turhapurot sekä nakkikioskit palaavat katukuvaan.
Mitä me rahalla, kun ei ole mitään mitä ostaa. Annetaan siis kaikki Afrikkaan neekereille ja loput Ukrainaan ukrainaneekereille. Heittäytykäämme köyhyyden kylmään syleilyyn, se tekee miehistä laihoja sotilaita ja luo tuberkuloosille puitteet saada jengi räkimään joka paikkaan.
Onko vielä kysyttävää?
Täytyy muistaa, että Suomen väestö ikääntyy ja tais olla jotain 600 000 ihmistä joille digi on Saatanan keksintö. (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012275106.html)
Mitä vanhuksista, kun ei hekään meistä? Olen kuunnellut aivan tarpeeksi elämässäni kailenlaisten kääkkien vittuilua ja lässyttämistä. Minun mielestäni heidät kaikki tulee potkia hengiltä niin, että luut vain kolisee. Vittuun osteoporoosilääkkeet ja marevaanit. Homman nimi on boots. Ja ihan siis Rudyard Kiplingin säestyksellä.
Vanhukset vittuun!
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Niin sitä vanhuksista, että he eivät ainakaan puolusta meidän vesilaitosta, nettiä, sähköä ja kahvipakettia lähimarketista. Siinä sitten ripuloi ämpäriin kun Igor katkaisee sähköt talosta. Pitää olla kiltti nörteille.RL11/6 kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 12:04 pmAitoa maitoa on Suomessa pääkauPUNKiseudulla hyvin vaikeaa saada. Ennen sitä sai Sotungista. Juon robustamehua tällä hetkellä kunnolla sokeroituna kuohukermalla. Syön pääasiallisesti siipikarjaa ja kalaa, mutta en mitään mikä tulee Itämerestä. Pakastesei tulee paketin mukaan Atlantilta. Aika paljon menee myös hernemaissipaprikaa 450 g pusseja runsaalla voilla ja merisuolalla maustettuna. Välillä tulee ostettua Kotimaista grillikylkeä, vaikka olenkin poliittisesti sunnimuslimi ja al-qaedan kannattajajäsen ja osallistunut heidän syys- ja kevätleireille.Barbie kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 11:12 amOstettavaa on vaikka kuinka paljon. Otatko kahvin maidolla ja oletko vegaani vai sekasyöjä?RL11/6 kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 11:04 am
Takki auki ja leuka pystyssä on paras puolustus. Uudessa sotastrategiassa ei torjuta kyberhyökkäyksiä, vaan niistä otetaan oppia YYA-hengessä, kun tuhkakupit palautetaan puolustusministeriön virkahuoneisiin ja Gorbatsov-hiustyyli valtaa uudelleen Suomen, mitä se on jo tehnyt viimeiset 30 vuotta.
Pahvilaatikkoaloista tulee jälleen in, kun metalliteollisuus alkaa saamaan raaka-aineita ja työtilauksia, eikä asbestia enää pelätä laivanrakennuksessakaan. Tärkeintä on, että tupakka palaa Kaurismäkityylillä ja Uuno Turhapurot sekä nakkikioskit palaavat katukuvaan.
Mitä me rahalla, kun ei ole mitään mitä ostaa. Annetaan siis kaikki Afrikkaan neekereille ja loput Ukrainaan ukrainaneekereille. Heittäytykäämme köyhyyden kylmään syleilyyn, se tekee miehistä laihoja sotilaita ja luo tuberkuloosille puitteet saada jengi räkimään joka paikkaan.
Onko vielä kysyttävää?
Täytyy muistaa, että Suomen väestö ikääntyy ja tais olla jotain 600 000 ihmistä joille digi on Saatanan keksintö. (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012275106.html)
Mitä vanhuksista, kun ei hekään meistä? Olen kuunnellut aivan tarpeeksi elämässäni kailenlaisten kääkkien vittuilua ja lässyttämistä. Minun mielestäni heidät kaikki tulee potkia hengiltä niin, että luut vain kolisee. Vittuun osteoporoosilääkkeet ja marevaanit. Homman nimi on boots. Ja ihan siis Rudyard Kiplingin säestyksellä.
Vanhukset vittuun!
” Kauniille Krimin niemimaalle rakennetaan moottoritie. Siitä tulee saksalaisten Riviera”, Hitler selitti.
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Nörtit ovat ainoita ihmisiä, jotka Jumala on luonut. Kaikki muut ovat Krampuksen lasten nussimisesta alkunsa saaneita mustalaisia, tai heidän jälkeläisiään. Aito kunnon nörtti, joka juo 3 litraa Coca-Colaa vuorokaudessa, lähinnä yöllä, on kananuudelinsa minun mielestäni ansainnut. Autenttista rambo-veitsikansaa, jolle ei parane yhdenkään mummon vituilla, tai lähtee syksyn -98 judon alkeiskurssilla opitulla ashi barailla katuun.Barbie kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 12:11 pmNiin sitä vanhuksista, että he eivät ainakaan puolusta meidän vesilaitosta, nettiä, sähköä ja kahvipakettia lähimarketista. Siinä sitten ripuloi ämpäriin kun Igor katkaisee sähköt talosta. Pitää olla kiltti nörteille.RL11/6 kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 12:04 pmAitoa maitoa on Suomessa pääkauPUNKiseudulla hyvin vaikeaa saada. Ennen sitä sai Sotungista. Juon robustamehua tällä hetkellä kunnolla sokeroituna kuohukermalla. Syön pääasiallisesti siipikarjaa ja kalaa, mutta en mitään mikä tulee Itämerestä. Pakastesei tulee paketin mukaan Atlantilta. Aika paljon menee myös hernemaissipaprikaa 450 g pusseja runsaalla voilla ja merisuolalla maustettuna. Välillä tulee ostettua Kotimaista grillikylkeä, vaikka olenkin poliittisesti sunnimuslimi ja al-qaedan kannattajajäsen ja osallistunut heidän syys- ja kevätleireille.Barbie kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 11:12 am
Ostettavaa on vaikka kuinka paljon. Otatko kahvin maidolla ja oletko vegaani vai sekasyöjä?
Täytyy muistaa, että Suomen väestö ikääntyy ja tais olla jotain 600 000 ihmistä joille digi on Saatanan keksintö. (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012275106.html)
Mitä vanhuksista, kun ei hekään meistä? Olen kuunnellut aivan tarpeeksi elämässäni kailenlaisten kääkkien vittuilua ja lässyttämistä. Minun mielestäni heidät kaikki tulee potkia hengiltä niin, että luut vain kolisee. Vittuun osteoporoosilääkkeet ja marevaanit. Homman nimi on boots. Ja ihan siis Rudyard Kiplingin säestyksellä.
Vanhukset vittuun!
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Oletko sä tarkkaillut mua vai, häh?RL11/6 kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 12:26 pmNörtit ovat ainoita ihmisiä, jotka Jumala on luonut. Kaikki muut ovat Krampuksen lasten nussimisesta alkunsa saaneita mustalaisia, tai heidän jälkeläisiään. Aito kunnon nörtti, joka juo 3 litraa Coca-Colaa vuorokaudessa, lähinnä yöllä, on kananuudelinsa minun mielestäni ansainnut. Autenttista rambo-veitsikansaa, jolle ei parane yhdenkään mummon vituilla, tai lähtee syksyn -98 judon alkeiskurssilla opitulla ashi barailla katuun.Barbie kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 12:11 pmNiin sitä vanhuksista, että he eivät ainakaan puolusta meidän vesilaitosta, nettiä, sähköä ja kahvipakettia lähimarketista. Siinä sitten ripuloi ämpäriin kun Igor katkaisee sähköt talosta. Pitää olla kiltti nörteille.RL11/6 kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 12:04 pm
Aitoa maitoa on Suomessa pääkauPUNKiseudulla hyvin vaikeaa saada. Ennen sitä sai Sotungista. Juon robustamehua tällä hetkellä kunnolla sokeroituna kuohukermalla. Syön pääasiallisesti siipikarjaa ja kalaa, mutta en mitään mikä tulee Itämerestä. Pakastesei tulee paketin mukaan Atlantilta. Aika paljon menee myös hernemaissipaprikaa 450 g pusseja runsaalla voilla ja merisuolalla maustettuna. Välillä tulee ostettua Kotimaista grillikylkeä, vaikka olenkin poliittisesti sunnimuslimi ja al-qaedan kannattajajäsen ja osallistunut heidän syys- ja kevätleireille.
Mitä vanhuksista, kun ei hekään meistä? Olen kuunnellut aivan tarpeeksi elämässäni kailenlaisten kääkkien vittuilua ja lässyttämistä. Minun mielestäni heidät kaikki tulee potkia hengiltä niin, että luut vain kolisee. Vittuun osteoporoosilääkkeet ja marevaanit. Homman nimi on boots. Ja ihan siis Rudyard Kiplingin säestyksellä.
Vanhukset vittuun!
” Kauniille Krimin niemimaalle rakennetaan moottoritie. Siitä tulee saksalaisten Riviera”, Hitler selitti.
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Kunpa ymmärrettäisiin, että näppis on se tärkein työkalu.Solttuetsivä kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 1:46 am Sotilaat ovat ase kädessä.
Sivarit ja reservistä eronneet kantavat lapiota, kirvestä ja sorkkarautaa.
Heistä tulee työvelvollisia.
Varmasti tulee häirintää, joka kohdistuu kriittisen infran tietojärjestelmiin.
Ja se ylipainon takia vapautuksen toistaiseksi saanut 200-kiloinen hodarinhotkija-nörtti voi olla mitä pätevin sotilas. (Ja ei, en puhu nyt itsestäni.
-
Homer Simpson
- Alokas
- Viestit: 1
- Liittynyt: Ke Syys 16, 2026 6:06 pm
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Ei hätää. Tämä mies ottaa venäläisten hyökkäyksen vastaan. Ruotsissa.

Suomalainen kotirintamasissi

Suomalainen kotirintamasissi
- ajanpatina
- Axel Foley
- Viestit: 2062
- Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
- Paikkakunta: Loimaa, Tampere
- Viesti:
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Esität hyvän ja aiheellisen kysymyksen, mihin ei kannata kysellä vastausta ainakaan vihervasemmistolta, ranta-hurreilta, kovin punaiseksi muuttuneilta kokkareilta ja KEPU:lta. Ei myöskään SETAn ja PRIDEn poppoolta, muhamettilais-dynastiastamme puhumattakaan. Noh, Jehovathan on aina olleet sivariporukkaa, mikä laitetaan muiden sivarihenkisten kera pakkotyöhön.naavala kirjoitti: Su Syys 20, 2026 10:24 pm Miten se nyt menee kun 1/3 miesväestöstä ei käy enää inttiä eikä kunniakansalaisten tarvitse käydä enää edes kutsunnoissa niin onko reserviläisen silti pakko lähteä rintamalle kuolemaan? Vai voiko tässä vaan ilmoittaa ettei oikein nappaa kun ei tota vihervasemmistoa, ahvenanmaalaisia, jehovia ymv. eikä tietenkään matujakaan kiinnosta?
Mikäli pidät majaasi Kymijoesta suoraan ylös Kuopioon ja Ouluun, menevän linjan itä- taikka pohjoispuolella, niin suosittelen pika pikaa sipsutteleen tuon rajan länsi- ja eteläpuolelle, mikäli haluat majailla Suomi Finlandian puolella. Ryssä halajaa kaakkois- ja pohjois-suomea, mistä se jatkaa Haaparantaan ja sieltä suoraan Norjan puolelle Narvikiin. Kaikki sen linjan pohjoispuoli jää ryssälle.
Siitä on varoittanut muutama NATOn generaalikin, mistä on ollut mediassakin kirjoitukset ihan viime päivinäkin.
Mielenkiintoiseksi näiden kenraalien varoitukset tekee se, että vuonna 1968 julkaistu kristityn uskovaisen ennustus kertoo täysin samaa rajalinjaa.
Siis, jo vuonna 1968 on tämä jo ennustettu tapahtuvan, mistä ihan maalliset ulkomaalaiset kenraalit nyt varoittavat Suomea.!?
Samanlainen ennustus on Viktor Klimenkon kirjoittamassa kirjassa vuodelta 1985, missä hän kertoo oman pienen poikansa näystä.
"Sattumiako"...
Uskovainen ihminen ei usko "sattumiin", eikä myöskään "kohtaloon".
On vain Jumalan "sallimuksia" ja "johdatuksia", ym vast.
Aikanaan oli ns. "Talvisodan ihme", kun suurin osa kansaa rukoili Jumalaa avuksi.
Kenties on jälleen aika rukoilla vastaavaa ihmettä, jo etukäteen.
Kaikella on aikansa.
- kerpeikkari
- Olivia Benson
- Viestit: 700
- Liittynyt: Su Tammi 25, 2026 2:57 pm
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Loisivat ryssännarkit ei täältä poistu kuin poistamalla. Vihaavat suomalaisia mutta rahuli kelepaa.
Re: IL 20.9 Venäjän isku Suomeen lähellä : tarviiko lähteä vai voiko jäädä kotiin nauttiin kelagoldista?
Minkälaista hallintoa sitten odottelet tilalle? Lindtmanin "rajat ja velkahanat auki" sosialistihallituksen puolestako olisit valmis kuolemaan?Oulun_Kungas kirjoitti: Ma Syys 21, 2026 11:08 ampasi_nieminen kirjoitti: Su Syys 20, 2026 11:08 pm Tietenkin voit jäädä kotiin kiljuun rasismia ja fasismia. Eroa reservistä on edelleen toiminnassa : https://eroa-armeijasta.fi/
Sieltä vaan täyttelet lomakkeen ja se on siinä. Samalla voit täytellä demareiden liittymislomakkeen. Siellä osataan arvostaa rohkeuttasi haistattaa vitut maanpuolustukselle.
Kannattaa muistaa että puolustusministeri Häkkänen yritti estää reservistä eroamisen 2024 mutta demarit, vasemmistoliitto ja vihrät sai sen estettyä.
Tuo on ihan hyvä neuvo kaikille 90%:lle kansasta Pasi, joista hallitus teki kerralla kakkosluokan kansalaisia. Lupasi puuttua sähkön- ja polttoaineen kammohintoihin, mutta sehän olikin vaan valheita. Lupasi lopettaa valtion velkaantumisen ja sopeuttaa alijäämää, ei pitänyt siinäkään lupaustaan.
Kyllä kansa ymmärtää, ettei huonoa hallintoa kannata puolustaa. Eikä kansalla ole mitään vietävää, se on nuo 10%:a ökyrikkaita Suomessa, jotka on huolissaan siitä minkä kaiken kasakka heiltä vie.![]()
"Ainoa syy muuttaa maalle on insesti ja se, että kukaan ei kuule, kun vaimo huutaa apua"
- Fatim Diarra (vihr)
- Fatim Diarra (vihr)