Ukrainan kansa taistelee selviytymisensä puolesta… Ukrainaa vastaan.
Mitä länsi kutsuu demokratiaksi, ukrainalaiset kutsuvat painajaiseksi.
Ukrainalainen nainen anoo värväysupseerilta, ettei tämä veisi hänen miestään – still-kuva videosta viime viikolta, josta on tullut symboli Ukrainan heikkenevästä tilanteesta.
Hyvää päivää, katselijat,
Aloitan henkilökohtaisella huomautuksella, sillä tämä artikkeli on ollut pitkään työn alla, ja se ansaitsee rehellisyyttä ennen kaikkea. Tiesin, että se olisi kiistanalainen. Tiesin, että se suututtaisi osaa lukijoistani. Tiesin jopa, että jotkut saattaisivat peruuttaa tilauksensa. Se ei ole mukava tieto. Mutta ei ole tehtäväni kertoa ihmisille, mitä he haluavat kuulla, tai vahvistaa heidän jo olemassa olevia uskomuksiaan. Tehtäväni on kertoa totuus sellaisena kuin sen näen, keräämäni todisteiden perusteella.
Noin viisi vuotta sitten, kun tämä sota kehittyi Ukrainan sisällissodasta täysimittaiseksi, olin täysin väärässä käsityksessä Imperiumin tilasta, oletuksena, kuten useimmat eurooppalaiset. Olin täysin Ukrainan puolella. Vietin aikaa netissä kutsuen ihmisiä venäläispropagandisteiksi. Ostin Ukrainan jalkapallopaidan, jota käytin ylpeänä…
…koska en tiennyt Ukrainasta tai Venäjästä mitään muuta kuin mitä länsimainen valtamedia oli kertonut. Viisi vuotta myöhemmin mielipiteeni on muuttunut täysin, eikä se tapahtunut minkään yksittäisen tapahtuman seurauksena, vaan prosessin kautta, jossa aloitin the spectaclen ja tutkin Palestiinan kansanmurhaa, Israelia, Yhdysvaltain Imperiumia, Kiinaa, Latinalaista Amerikkaa ja kaikkea siltä väliltä. Ymmärsin, että sama valtamedia, joka käski minua tukemaan Ukrainaa varauksetta, oli sama media, joka kertoi minulle, ettei Palestiinassa ole kansanmurhaa. Sama media, joka valehteli minulle Kiinasta, Venezuelasta ja Kuubasta. Silloin aloin tehdä omaa tutkimustani.
Huomasin, että länsimaalaisille ei anneta lainkaan täyttä kuvaa Ukrainasta ja Venäjästä. Meille ei koskaan kerrota sisällissodasta, joka alkoi vuonna 2014 itäisen Ukrainan venäjänkielisten ukrainalaisten huonosta kohtelusta, eikä konfliktista, jossa Kiova tappoi 14 000 heistä. Meille ei koskaan kerrota totuutta lännen tukemasta Maidan-vallankaappauksesta, joka asetti Ukrainan Yhdysvaltain ja EU:n hallintaan. Meille ei koskaan näytetä mitään siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu juuri nyt ukrainalaisille itselleen. Meille syötetään vain propagandaa sodan koneiston pyörittämiseksi.
Tämä artikkeli on niille, jotka ovat valmiita kyseenalaistamaan, mitä heille on kerrottu. Olen sama henkilö, joka toi teille suodattamatonta uutista Palestiinasta, Iranista, Venezuelasta, Kuubasta, Kiinasta ja kaikesta muusta, mitä olemme käsitelleet. Minulla ei ole aikomusta valehdella teille. Minulla ei myöskään ole aikomusta julkaista artikkeleita, jotka vahvistavat länsimaista propagandaa. the spectacle ei ole paikka sen vahvistamiseen, vaan sen purkamiseen. Ja muistutan jatkuvasti, että samat uutistoimistot ja kommentaattorit, jotka työntävät ”Slava Ukrainia”, ovat samoja, jotka käskivät teitä olemaan uskomatta silmiänne Gazassa ja jotka jatkavat israelilaisten kansanmurhaajien platformointia. Tänään on Ukrainan itsenäisyyspäivä. Se vaikuttaa sopivalta hetkeltä puhua rehellisesti maasta, jota länsi väittää rakastavansa ja jonka se on systemaattisesti tuhonnut.
Metsästys ruumiiden perässä
Viisi vuotta sotaa, joka on nieleksinyt satoja tuhansia henkiä, Ukraina on täysin loppunut vapaaehtoisista.
Vuoden 2022 isänmaallinen into, pitkät jonot värväyskeskuksissa, liput rautatieasemilla, piiritetyn kansakunnan teräksinen päätös – kaikki on nyt lähes haihtunut. Jäljellä on maa, jolta on riisuttu miehet, ja valtio, joka on turvautunut yhä epätoivoisempiin ja raaempiin keinoihin löytääkseen lisää ruumiita rintamalle.
Luvut kertovat musertavan tarinan. Vuonna 2023 Ukraina menetti arviolta 140 000 sotilasta kaatuneina tai vakavasti haavoittuneina. Pelkästään vuodelle 2025 luku nousi raporttien mukaan lähes 500 000:een. Vaikka tarkkoja lukuja ei voida itsenäisesti todentaa sodan sumun vuoksi, Ukrainan miehistökriisin mittakaava ei ole kiistanalainen – Kyiv Independent, joka tuskin on Kremlin äänitorvi, on vahvistanut, että Ukrainan armeija kohtaa ”kasvavaa tarvetta täydentää taisteluyksiköitä, rakentaa reservejä ja antaa olemassa olevien sotilaiden kiertää pois rintamalta”, ja että värväyksestä on tullut maan kiistanalaisin sisäpoliittinen kysymys. Ukrainalainen kansanedustaja Vadim Ivchenko myönsi maaliskuussa 2026, että alle 10 % uusista rekryyteistä liittyy vapaaehtoisesti, mikä tekee pakkovärväyksestä hänen omien sanojensa mukaan ”mahdottoman hylätä”.
Valtion vastaus on ollut muuttaa värväysjärjestelmä kidnappausoperaatioksi. 25–60-vuotiaat ukrainalaiset miehet ovat nyt sotatilan alaisina värväyksen kohteena ja heiltä on kielletty maan pakeneminen. Koska heitä ei voida suostutella liittymään, heidät yksinkertaisesti otetaan.
Katso: Ukrainalaismies otetaan kadulta ”TCC”-värväysupseerien toimesta ja laitetaan minibussiin vietäväksi värväyskeskukseen. Yksi kymmenistätuhansista samanlaisista videoista.
Tämä käytäntö on saanut oman synkän nimensä, ”busification”, minibussien mukaan, joilla värväysryhmät kidnappaavat vastahakoisia. Sivusto busification.org/en on arkistoinut lähes 10 000 klippiä ukrainalaisista siviileistä, jotka dokumentoivat ihmisoikeusloukkauksia, joita he todistavat ja kokevat. Seuraava artikkelissa perustuu niistä mitättömään murto-osaan, ja sisällytän videoita koko artikkelin ajan, mutta haluan, että ymmärrät: jokainen klippi, jonka näytän, edustaa kymmeniä, joita et koskaan näe.
Katso: TCC-värväysupseeri hiipii työntämään miehen pyörältä, minkä jälkeen hänet kidnapataan mobilisoitavaksi.
Lvivissä värväysjoukot kuvattiin raahaamassa miestä päiväkodista ja tunkemassa hänet mustaan SUV:iin lasten katsellessa. Naisen ääni kuuluu kuvan ulkopuolelta: ”Lopettakaa, täällä on lapsia.” Painostusjoukko ei välittänyt. Kiovassa mies, joka tuki Ukrainan taistelua mutta ei halunnut rintamalle, joutui väijytykseen kotiinsa ulkopuolella. Al Jazeeralle puhuessaan hän sanoi:
”He käskivät mykistää puhelimeni ja luovuttaa sen. Vartija sanoi: älä pakota minua käyttämään fyysisiä keinoja. Anna se nyt.”
Hänet pidettiin huoneessa, jossa oli kalteroidut ikkunat, ämpäri kylmää pastaa, eikä mitään tapaa ottaa yhteyttä ulkomaailmaan, ennen kuin hänet siirrettiin värväyskeskukseen, jota hän kuvaili toimivan enemmän vankilan kuin sotilaslaitoksen tavoin. Odessassa he yrittivät savustaa miehen ulos autostaan oven raosta, koska hän kieltäytyi tottelemasta.
Katso: TCC savustaa miehen ulos autostaan.
Kuten sanoin, näitä videoita on tuhansia ja tuhansia, ja voit nähdä ne kaikki osoitteessa busification.org/en, mutta jaan vain muutaman tässä korostaakseni pointtiani:
(Seuraa lukuisia videokuvauksia sieppauksista, väkivallasta, naisten ja yhteisöjen vastarinnasta jne. – alkuperäisessä artikkelissa listattuina.)
Tämä ei ole mikään yksittäinen poikkeama, eikä se varmasti ole venäläistä propagandaa, kuten monet teille kertoisivat – se on yksinkertaisesti jokapäiväistä elämää Ukrainassa tällä hetkellä.
Ja mitä tapahtuu, kun heidät on siepattu? ”Rekryytit” pidetään laitoksissa, jotka toimivat enemmän pitopaikkoina kuin kasarmeina, kohdellaan huonosti, usein päiviä, ennen kuin heidät lähetetään rintamalle. Sotilaille kerrotaan aseistettujen miesten toimesta, että heidät ammutaan, jos he yrittävät karata.
Katso: Nöyryytysrituaali yhdessä näistä pitopaikoista, joita paikallisesti kutsutaan ”kanataloksi”, jonne pakkovärvätyt ukrainalaiset miehet tuodaan sieppauksen jälkeen ennen kuin heidät määrätään harjoituskentille. Vanha, nuori, sairas – ei väliä. Sinua hakataan ja uhataan.
Tuloksena on sotavoima, joka koostuu suurimmaksi osaksi miehistä, jotka eivät valinneet olla siellä, käsiraudoissa busseissa rintamalle, taistelemassa sotaa, jota he eivät pyytäneet.
Kyllä. Et lukenut väärin. Nämä miehet kuljetetaan kirjaimellisesti käsiraudoissa, jotta he eivät karkaisi tai pakenisi.
Katso: Ukraina kuljettaa pakkovärvättyjä miehiä rintamalle käsiraudoissa korkean karkuruisuuden vuoksi.
Olosuhteet ovat niin sietämättömiä, että satoja ukrainalaisia on karannut jopa Saksassa tapahtuvan sotilaskoulutuksen aikana – yli 80 pelkästään itäisessä Sachsen-Anhaltin osavaltiossa äskettäin, ja koko Saksassa satoja. Ukrainan lain mukaan näitä miehiä uhkaa jopa kaksitoista vuotta vankeutta, jos heidät saadaan kiinni. He pakenivat silti. Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari Michael O’Flaherty on ilmaissut ”vakavia huolia” ”systemaattisesta ja laajalle levinneestä” väärinkäytöstä ukrainalaisten värväysviranomaisten taholta, mukaan lukien ”väitteitä kidutuksesta ja kuolemasta”. Ukrainan oma parlamentaarinen ihmisoikeuskomissaari kirjasi ainakin 5 000 valitusta värväysupseerien loukkauksista vuoden 2025 alusta lähtien.
Mutta tässä on se, mitä länsimedia ehdottomasti ei näytä teille, koska se häiritsee narratiivia pahasti. Ukrainan kansa taistelee vastaan. Joka ikinen päivä tulee lisää videoita siviileistä, jotka puuttuvat sieppauksiin, vapauttavat miehiä, ympäröivät värväysajoneuvoja, kieltäytyvät antamasta naapureitaan viedä. Ihmiset tulevat ulos pelastamaan miehiään.
(Seuraa lukuisia esimerkkejä vastarinnasta: potkuja, pippurisuihketta, ampumisia, kuokkia, yhteisön puolustusta jne.)
Kun hallituksen täytyy kidnapata omaa kansaansa taistellakseen sotaansa, ja kun nuo ihmiset aseistautuvat ja taistelevat sieppaajiaan vastaan, et tarvitse politiikan tieteen tutkintoa ymmärtääksesi, mitä se tarkoittaa. He ovat valmiita. Väestö on valmis. Eikä tämän pitäisi yllättää ketään, sillä kysymys, jota kukaan länsimediassa ei ole valmis esittämään, on: minkä puolesta näiden ihmisten oikeastaan pitäisi taistella? Korruptoituneen hallituksen puolesta, joka sieppaa heitä päiväkodeista ja sunnuntain jumalanpalveluksista? Talousjärjestelmän puolesta, joka ei ole tehnyt mitään työväenluokan aineellisten olojen parantamiseksi? Kuinka moni teistä, jotka tätä luette, voisi rehellisesti sanoa käsi sydämellä, että taistelette maanne puolesta? Kysykää nyt itseltänne, miksi ihmeessä näiden ihmisten pitäisi taistella hallituksen puolesta, joka kohtelee heitä karjana.
Kuin tämä ei riittäisi, Kyiv Independent on raportoinut, että Ukraina valmistautuu nyt radikalisimaan värväysprosessia entisestään vastauksena siihen, mitä se kuvaa katastrofaaliseksi miehistökriisiksi. Todennäköisiä toimenpiteitä ovat värväysiän laskeminen 18:aan ja naisten värväämisen aloittaminen.
Roman Kostenko, Ukrainan parlamentaarisen puolustuskomitean sihteeri, vahvisti 22. elokuuta, että ”radikaaleja” muutoksia mobilisointijärjestelmään valmistellaan, ja että taloudelliset kannustimet eivät ole lisänneet rekrytointia, joten valtio turvautuu pakkokeinoihin. Suunta on pelottava.
Kansakunnan vaientaminen
Valitettavasti ukrainalaiset eivät saa puhua avoimesti mistään tästä, minkä vuoksi useimmat teistä lukevat sitä täällä eikä Guardianissa tai BBC:llä. Sorto peitetään länsimaisen mediakoneiston toimesta, jolla on etu ylläpitää fiktiota rohkeasta, demokraattisesta altavastaajasta, joka taistelee selviytymisensä puolesta, ja se puuttuu lähes kokonaan keskustelusta, jota länsimaisille yleisöille sallitaan tästä sodasta.
Todellisuus on, että Ukraina vuonna 2026 ei ole toimiva demokratia. Se on maa, jossa sananvapaus on systemaattisesti purettu, jossa poliittinen oppositio on kriminalisoitu, ja jossa lehdistö on olemassa vain valtion suosiolla. Tämä ei alkanut täysimittaisesta hyökkäyksestä vuonna 2022. Se alkoi vuonna 2014 lännen tukemalla Maidan-vallankaappauksella, joka asensi uuden hallituksen, ja sitä seuranneella vasemmistopuolueiden ja Venäjää myötämielisinä pidettyjen järjestöjen kieltämisellä. Vuonna 2015 säädettiin lakeja, jotka käytännössä kielsivät kommunistisen puolueen ja neuvostosymbolit. Vuonna 2018 lainsäädäntö kriminalisoi ”oikeuttamisen” sille, mitä Ukraina kutsuu Venäjän aggression, laajan muotoilun, jota voidaan soveltaa lähes mihin tahansa hallituksen kritiikkiin… ja onkin sovellettu. Vuoteen 2022 mennessä sotatila tarjosi täydellisen peitteen viimeiselle, kattavalle iskulle siviiliyhteiskunnan jäännöksiä vastaan.
Lähikatsaus Ukrainan mediaan näyttää, että useimmat merkittävät ukrainalaiset julkaisut ovat nyt niin perusteellisesti kompromissoituja, etteivät ne enää julkaise hallitusta kritisoivia artikkeleita. Ukrainska Pravda, joka kerran oli itsenäisen journalismin majakka Ukrainassa, on edelleen olemassa, mutta se ei enää tee sitä, mitä itsenäisen journalismin kuuluisi tehdä. Tuntuu siltä, että kriittisiä juttuja muokataan hiljaa ennen julkaisua tai vedetään takaisin jälkeenpäin. Toimittajat ymmärtävät, mitä tapahtuu niille, jotka astuvat rivistä. Englanninkieliset julkaisut, joita länsimaiset lukijat kuluttavat luotettavina lähteinä – erityisesti Kyiv Independent – eivät ole niin itsenäisiä kuin näyttävät. Suurin osa siitä, mitä ne julkaisevat, on sitä, mitä hallitus haluaa julkaistavan. Ja United24, alusta, jota länsimaiset julkkikset ovat käyttäneet Ukrainan varainkeruuseen, perustettiin kirjaimellisesti Zelenskyin toimesta. Ihmiset jakavat sen artikkeleita ikään kuin ne olisivat uutisia.
Ne eivät ole. Se on valtion propagandaa, eivätkä he ole edes diskreettejä siitä.
Ei ole yllättävää, että erimielisyyden rangaistus on ollut raaka. Bogdan Syrotiuk on sosialistinen kirjoittaja, joka kritisoi työssään sekä Zelenskyiä että Putinia, käsitellen molempia korruptoituneina autoritaareina, jotka käyvät sotaa omien etujensa eikä Ukrainan kansan etujen puolesta. Hän ei ollut venäläispropagandisti. Hän oli vasemmistolainen molempien puolien kriitikko, mikä sodan Ukrainan binäärisessä maailmassa on anteeksiantamaton synti. Äskettäin hänet tuomittiin viideksitoista vuodeksi vankeuteen ”Venäjän aggression oikeuttamisesta” ja hän on ollut siitä lähtien eristyssellissä.
Ja sitten on Gonzalo Liran tapaus, chileläis-amerikkalainen kirjoittaja ja toimittaja, joka asui Ukrainassa ja josta tuli äänekäs Maidan-vallankaappauksen ja Zelenskyin kriitikko. Hänet pidätettiin toukokuussa 2023, pidettiin kuukausia, asetettiin kotiarestiin, ja olosuhteet heikkenivät vakavasti. Vuoden loppuun mennessä hän oli kuollut. Ukrainan valtio kieltäytyy kommentoimasta hänen kuolemansa olosuhteita. Hänen perheeltään on evätty vastaukset. Lira oli polarisoiva hahmo, jonkun kanssa olisin eri mieltä monista asioista, mutta hän oli toimittaja, vallan kriitikko, ja hänet tapettiin sen vuoksi. Jos tämä olisi tapahtunut Venäjällä, Kiinassa tai Iranissa, länsimedia olisi huutanut siitä kuukausia. Koska se tapahtui Ukrainassa, se on kohdannut hiljaisuuden.
Gonzalo Lira.
Sorto ulottuu paljon pidemmälle kuin yksittäisiin toimittajiin. Ukrainan valtion turvallisuuspalvelulle on myönnetty laajat pidätysvaltuudet ilman asianmukaista prosessia. Vasemmistopuolueet on kielletty. Ammattiliittoja tukahdutetaan. Vuonna 2023 säädetty laki kriminalisoi ”yritykset lietsoa epävakautta”, ja sitä on käytetty aktivisteja, ammattiyhdistysväkeä ja ketä tahansa, joka organisoi itsenäisesti valtiosta, vastaan. Ukraine Labour Initiative on dokumentoinut tapauksia, joissa työväenluokan ukrainalaisia on pidätetty värväyksen vastustamisesta – ei siksi, että he olisivat pro-venäläisiä, vaan siksi, että he vastustivat pakottamista sotaan, jota he eivät tukeneet. Nämä eivät ole poliittisia aktivisteja. He ovat tavallisia ihmisiä, joilla on ollut tarpeeksi.
Ja vaalit. Puhutaanpa vaaleista, koska se on kohta, joka lipuu lähes täysin kommentoimatta länsimaisessa kattauksessa. Ukraina ei ole pitänyt vaaleja sodan alkamisen jälkeen, ja Zelenskyin kausi on teknisesti umpeutunut. Perustelu on, että perustuslaki ei salli vaaleja sodan aikana. Tämä olisi vakuuttavampaa, jos Ukrainan perustuslakia kohdeltaisiin pyhänä asiakirjana muissa suhteissa, mutta on melko vaikeaa esittää sitä argumenttia maasta, jonka nykyinen hallitus tuli valtaan vallankaappauksella, joka perustuslainvastaisesti syrjäytti demokraattisesti valitun presidentin vuosikymmen sitten. Perustuslakeja voidaan muuttaa. Kysymys siitä, pitäisikö niitä muuttaa, on poliittinen, ei perustuslaillinen, ja vastaus, johon Ukrainan hallitus on päätynyt, on, ettei kansalle pidä antaa tilaisuutta äänestää poliitikkoja, jotka ovat ymmärtäneet seinään kirjoitetun viestin ja jotka saattaisivat olla vähemmän alttiita taistelemaan tätä sotaa viimeiseen mieheen.
Katoava maa
Miehistökriisi ja poliittinen sorto ovat oireita jostain syvemmästä ja eksistentiaalisemmasta: Ukraina on loppumassa ihmisistä, ja demografisen romahduksen mittakaava on niin järkyttävä, että jos se olisi mikä tahansa muu maa, se olisi etusivun uutinen ympäri maailmaa.
Ukrainan sosiaalipolitiikan ministerin Denys Uliutinin mukaan Kiovan hallitsemalla alueella asuu tällä hetkellä vain 22–25 miljoonaa ihmistä. Itsenäistymisen aikaan vuonna 1991 väestö oli 52 miljoonaa. Sukupolvi myöhemmin yli puolet maan ihmisistä on kadonnut – liittämisen, Venäjälle (hauskasti kyllä) tai Euroopan maihin paenneiden miljoonien ja tietysti rintamalle lähetettyjen miesten kuolemien kautta, joita heille ei annettu mahdollisuutta välttää. Vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla Ukrainassa syntyi 73 292 lasta. Samaan aikaan 259 853 ihmistä kuoli. Neljä kuolemaa jokaista syntymää kohden. Vuosi sitten suhde oli kolme yhteen. Ukrainska Pravda kuvaili maata ”hitaasti muuttumassa kuolleiden maaksi”. Yulia Mendel, Zelenskyin entinen lehdistösihteeri, esitti kuvan selkeästi tänä itsenäisyyspäivänä: yli puolet jäljellä olevasta väestöstä on eläkeläisiä tai vammaisia, eikä työikäisten kansalaisten määrä ylitä kymmentä miljoonaa.
Tämä ei ole maa, joka voi ylläpitää sotaponnistelua. Tämä on maa, joka katoaa.
Taloudellinen kuva on yhtä synkkä. Ukrainan maataloussektori, sen talouden selkäranka, on vapaassa pudotuksessa. Venäjän iskut merenkulkuun ovat tuoneet Odessan satamat lähes pysähdyksiin, pysäyttäen valtaosan maatalousviennistä. Viljelijät ovat korjanneet yli 28 miljoonaa tonnia viljaa, jota ei voida myydä, ja elintarvikelaatuisen vehnän kotimaiset hinnat ovat laskeneet 30–35 %. Myymättömän maataloustuotannon vuosittaiset tappiot arvioidaan noin 20,5 miljardiksi dollariksi. Samaan aikaan Kiovan ruokakauppojen hyllyt tyhjenevät, ohjusiskut jakelukeskuksiin ovat häirinneet elintarvikehuoltoa, ja peruselintarvikkeet kuten ohra, tattari ja sokeri katoavat supermarketeista. Tämä ei ole maa, joka voittaa. Tämä on maa, jota sota nielee, jota se ei enää kykene kustantamaan.
Lord Ashcroftin kysely toukokuulta 2026 havaitsi, että kolme neljäsosaa ukrainalaisista odottaa nyt diplomaattista eikä sotilaallista ratkaisua sotaan. Yli seitsemän kymmenestä sanoi, että Venäjän vetäytyminen vastineeksi sitoumuksesta olla liittymättä Natoon oli joko hyväksyttävää tai harkinnan arvoista. Enemmistö sanoi, että pysyvä tulitauko nykyisellä rintamalinjalla oli ainakin harkinnan arvoista. Kansa on jo tehnyt päätöksensä. He ovat valmiita.
Ja silti sota jatkuu. Nato suunnittelee vaativansa jokaiselta jäsenvaltiolta 70 miljardia euroa vuosille 2026 ja 2027 sen ylläpitämiseksi. Yhdysvallat on suurelta osin vetäytynyt rahoituksesta. Saksasta on tullut suurin rahoittaja. Ukrainaa käytetään Naton sotilas-teollisen kompleksin testikenttänä, sen joukkoja käytetään generoimaan taistelukokemusta droneilla ja taktiikoilla, joita voidaan sitten jakaa muille Naton jäsenille. Tämä on selkeimmillä mahdollisilla termeillä sijaissota, ja sijaista tuhotaan.
Ursula von der Leyen sitoutuu tukemaan Ukrainaa viimeiseen ukrainalaiseen asti.
Ennen kuin joku muu kysyy kommenteissa, vastataan kysymykseen, jonka tietty osa lukijakunnastani on jo muotoilemassa: ”Mitä sinä mieluummin Ukrainan tekevän, Deaglan? Yksinkertaisesti maata ja antaa Venäjän voittaa?”
Kaksi asiaa. Ensinnäkin: Venäjä on jo voittanut siinä mielessä, ettei ole realistista tietä muuttaa tämän sodan suuntaa ilman massiivista Naton interventiota, jota ei ole tulossa. Itäiset alueet ja Krim ovat Venäjän hallinnassa ja pysyvät sellaisina lähitulevaisuudessa. Se on todellisuus, eikä mikään määrä jatkuvaa teurastusta muuta sitä. Toiseksi, ja tärkeämmin: kun kysyt, mitä Ukrainan pitäisi tehdä, mitä tarkoitat Ukrainalla? Koska minä määritän Ukrainan sen kansana. Työväenluokan enemmistönä. 99,9 prosenttina väestöstä, joka muodostaa maan ja pitää sen käynnissä. Ja nuo ihmiset, kaiken tämän artikkelin esittämän ja kaiken sen perusteella, mitä minulla ei ole tilaa sisällyttää, ovat tehneet eksplisiittisen selväksi, että he ovat kyllästyneitä tähän sotaan ja haluavat sen tuotavan neuvoteltuun loppuun, jotta miesten ei tarvitse huolehtia sieppaamisesta päiväkodeista, supermarketeista ja sunnuntain jumalanpalveluksista ja lähettämisestä kuolemaan käsiraudoissa.
Ehdotukseni olisi yksinkertainen: pidetään vaalit. Annetaan kansan äänestää poliitikkoja, jotka ovat ymmärtäneet seinään kirjoitetun viestin ja jotka saattaisivat olla vähemmän täysin Naton ja länsimaisen sotilas-teollisen kompleksin etujen hallitsemia. Jos kerrot minulle, että perustuslaki ei salli sitä, viittaan yllä olevaan kappaleeseen Maidan-vallankaappauksesta ja pyydän sinua yrittämään uudelleen.
Tietysti, jos määrität Ukrainan sen nukkehallituksena, jota Nato kontrolloi ja jota pitävät pystyssä samat länsimaiset voimat, jotka hyötyvät jokaisesta päivästä, jonka tämä sota jatkuu, niin kyllä, he haluavat jatkaa taistelua. Ei ole heidän lapsiaan, joita lähetetään kuolemaan. Zelenskyin lapset asuvat turvallisesti Ukrainan ulkopuolella, kuten myös valtaosan Radan lasten. Länsi on päättänyt taistella Venäjää vastaan viimeiseen ukrainalaiseen asti. Ja ukrainalaiset, todellinen Ukraina, ainoa Ukraina, joka merkitsee, ovat tehneet selväksi, etteivät he enää ole valmiita olemaan se viimeinen ukrainalainen.
Ja siihen ajatukseen jätän teidät,
(Ja kuten aina, kiitos lukemisesta, muista tilata ja ehdottomasti anna tälle postaukselle
ja jaa se alla myös.)
No aika pieni osa valtioista on yhtä takaperoisia kun venäjä, mutta kyllähän ne rassukat pyysivät sitäkin ettei mielenosoituksia äänestyspaikoilla. Edelleen, diktatuurit ovat erikseen ja sivistysvaltiot erikseen. Historia uusiks...
ja jaa se alla myös.)
