Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Kirjoittaja10
Poliisikoira Rex
Viestit: 267
Liittynyt: La Marras 30, 2024 9:31 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja Kirjoittaja10 »

Titityy kirjoitti: To Syys 24, 2026 7:11 am
Tämä mielentilan tutkiminen on viimeinen oljenkorsi Nordmolta. Toivotaan ettei tuossa hommassa suhteet auta. Siis tämä psykiatriystävähän on Norjassa johtavassa asemassa ja varmasti suhteita myös Suomeen :oops:
Jannen isä oli muuten myös tuon julkaisun kommentteihin kirjoittanut psykopaatin määritelmät...
Haluaisin kyllä ajatella, ettei tekijän läheiset pysty vilpillisesti vaikuttamaan Suomessa tehtävään mielentilatutkimukseen mitenkään, vaikka olisi suhteita suuntaan jos toiseen..

Huomasin myös isän kommentin. Itse en kyllä usko Rolfin olevan psykopaatti enkä usko edes että on varsinaisesti narsisti, mutta uskon hänellä olevan vahvasti joitain narsistin piirteitä. Esimerkiksi se, ettei hänessä itsessään koskaan ole mitään vikaa vaan kaikki on aina muiden tai olosuhteiden vika. Tai se, kuinka on sosiaalisesti taitava, "hurmaava" ja osaa esiintyä ja puhua ja nauttii siitä, että pääsee jaarittelemaan itsestään.
Kirjoittaja10
Poliisikoira Rex
Viestit: 267
Liittynyt: La Marras 30, 2024 9:31 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja Kirjoittaja10 »

viivahattu kirjoitti: To Syys 24, 2026 8:22 am Taitaa mielentilastakin pikkuhiljaa tulla rikoksentekijöiden "perusoikeus". Joskus aikoinaan se tehtiin suunnilleen vain, jos syytetty tappeli kiinni otettaessa näkymättömien pikku-ukkojen kanssa. Nykyisin siihen lähetetään jokainen, jolla on ollut rikosta tehdessä vähän paha mieli jostain.
Ihmekös että on tutkimuksissa ruuhkaa. 😁
Titityy
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: Su Maalis 30, 2025 7:35 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja Titityy »

Tässä vielä mielentilaratkaisun perustelut kokonaisuudessaan

Rolf Nordmo on tuomittu käräjäoikeudessa elinkaudeksi vankeuteen Janne Puhakan murhasta 13.10.2024. Tappo oli käräjäoikeuden tuomion mukaan tehty erityisen raa´alla tavalla ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.Käräjäoikeus on hylännyt syytteen näyttämättömänä niiden seikkojen osalta, että tappo olisi tehty myös vakaasti harkiten ja erityisen julmalla tavalla.Nordmo on vaatinut valituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen Janne Puhakan surmassa murhan sijasta tappoon ja syyte enemmälti hylätään, koska tappoa ei ollut tehty erityisen raa´alla tavalla ja rikos ei joka tapauksessa ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.Vastavalituksen tehneet syyttäjät ja Janne Puhakan oikeudenomistajat ovat vaatineet, että syyte hyväksytään myös niiltä osin kuin käräjäoikeus oli hylännyt syytteen.

Hovioikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn 24.8.–9.9.2026.Nordmo on pääkäsittelyn kuluessa pyytänyt, että hänen mielentilansa määrätään tutkittavaksi ennen asian ratkaisemista, koska on aihetta epäillä, ettähän ei ollut ollut teon tehdessään täysin syyntakeinen.Hän on perustellut pyyntöään sillä, että teko oli ollut hänelle täysin käsittämätön. Hän ei pystynyt ymmärtämään tekoon ryhtymistään tai menettelyään teossa mitenkään muuten kuin että hänen oli täytynyt olla teon aikaan akuutin mielenhäiriön vallassa.2 (3)Teko oli ollut hänen henkilöhistoriansa ja persoonansa huomioon ottaen myös objektiivisesti arvioituna täysin poikkeuksellinen ja selittämätön.Kaiken tapahtumia koskevan todistelun mukaan hänen psyykkinen vointinsa oli ollut tekoaikaan erittäin huono, mikä oli todennäköisesti vaikuttanut tekoonryhtymiseen. Hänen menettelynsä teossa oli ollut hallitsematonta. Näistä syistähänen mielentilansa tutkiminen on perusteltua.Vastapuolet ovat vastustaneet pyyntöä, koska Nordmon mielentilan tutkimiseen ei ole tarvetta. Teosta tai sitä välittömästi edeltäneistä tai teon jälkeisistäkään tapahtumista ei tullut todistelusta ilmi mitään sellaisia seikkoja,jotka voisivat puoltaa tekijän syyntakeettomuutta tai alentunutta syyntakeisuutta teon hetkellä. Puolustus ei ole esittänyt myöskään asiantuntijalausuntoa tai muuta luotettavaa selvitystä, joka voisi antaa aiheen epäillä Nordmon syyntakeisuutta.


Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 37 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä rikosasian vastaajan mielentilan tutkittavaksi, jos:1) tuomioistuin on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 5 a §:n mukaisessa välituomiossaan todennut rikosasian vastaajan menetelleen syytteessä kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla;2) vastaajan mielentilan tutkiminen on perusteltua; ja3) vastaaja suostuu mielentilatutkimukseen tai hän on vangittuna tai häntä syytetään rikoksesta, josta voi seurata ankarampi rangaistus kuin vuosi vankeutta.Lainkohdan esitöiden mukaan lääkärin antama asiantuntija-arvio ei ole tutkimusmääräyksen edellytys, vaan tuomioistuin voi harkita mielentilatutkimuksen tarpeellisuutta pelkästään pääkäsittelyssä muutoin esiin tulleiden seikkojen perusteella. Mielentilatutkimuksen tarpeellisuus voi ajankohtaistua jo esimerkiksi syytteessä tarkoitetun teon laadun tai vastaajan kuulemisen perusteella. Perustelujen mukaan tuomioistuimen tulisi mielentilantutkimuksen perusteltavuutta koskevassa harkinnassaan päätyä siihen, että esiin tulleiden seikkojen perusteella on oltava syytä epäillä, että syytetty ei ole täysin syyntakeinen. (HE 271/2004 vp s. 64.)Korkein oikeus on katsonut, että vastaajan mielentilan tutkiminen on lain esitöissä todetulla tavalla perusteltua ainakin silloin, jos asiassa esiin tulleiden seikkojen perusteella on syytä epäillä, että vastaaja ei ole tekohetkellä ollut täysin syyntakeinen. Vastaajan mielentilan tutkiminen voi kuitenkin poikkeuksellisesti olla perusteltua, vaikka tämä "syytä epäillä" -kynnys ei ylity. Näin voi olla esimerkiksi tilanteessa, jossa syytteessä tarkoitettu teko on ollut vastaajan henkilöhistoriaan nähden hyvin poikkeuksellinen ja jäänyt vaikuttimiltaan selittämättömäksi ja jossa tuomioistuimen käytettävissä ei ole ilman mielentilatutkimusta riittävää selvitystä vastaajan syyntakeisuuden arvioimiseksi. Mielentilatutkimuksen tarpeellisuutta harkittaessa on otettava huomioon erityisesti tekoon, tekijään ja teko-olosuhteisiin liittyvät sekä 3 (3)mahdollisesta lääkärinlausunnosta ilmenevät seikat. Mikäli tekijällä ei ole syyntakeisuusarvioinnin kannalta merkityksellistä sairaushistoriaa, arvioinnissa korostuvat teon laatuun ja toteuttamistapaan liittyvät seikat. (KKO2021:13, kohdat 7 ja 8.)Hovioikeus toteaa, että Nordmo on tunnustanut tappaneensa uhrin. Käräjäoikeus on todennut teon osalta lainvoimaisesti, että hän on ampunut uhria kahdesti haulikolla ylävartaloon ja lyönyt tätä useamman kerran päähän. Uhri on kuollut ampumavammoihin ja pään alueen vammoihin. Näistä seikoista ei ole ollut hovioikeudessa erimielisyyttä.Nordmo on teon johdosta syytteessä murhasta ja hän on asian johdosta vangittuna. Syytteen vakavuus puoltaa osaltaan hänen pyyntöönsä suostumista.Hovioikeudelle ei ole esitetty lääketieteellistä selvitystä Nordmon mielentilastatekoaikana tai sitä edeltävästi. Pääkäsittelyssä on kuitenkin esitetty todistelua hänen psyykkisestä stressitilastaan ja siihen vaikuttaneista häntä kuormittaneista seikoista, jotka olivat kasautuneet syksyn 2024 kuluessa ennentekoa.

Pääkäsittelyssä on lisäksi esitetty todistelua Nordmon käytöksestä tekopäivänä ennen hänen kiinniottoaan.Hovioikeus toteaa, että uhrin kuolemaan johtanut tekotapa oli ollut huomattavan väkivaltainen. Väkivallasta oli aiheutunut uhrille lukuisia vakavia vammoja sekä ylävartaloon että päähän. Teko oli edellyttänyt tekijältään teon hetkellä kykyä ja halua ryhtyä vakavan väkivallan tekemiseen sekä tällaisen väkivallan jatkamiseen uhrin jo tultua puolustuskyvyttömäksi. Tekoa voidaan pitää täysin poikkeuksellisena Nordmon henkilöhistoriasta esitetyn todistelun valossa. Nordmon ja uhrin parisuhde oli päättynyt ennen tekoa, mutta rikoksen laatua ja toteuttamistapaa ei voida selittää yksinomaan tällä seikalla.Kaikkia edellä mainittuja seikkoja punnittuaan hovioikeus katsoo, että asiassa on mahdollista, että teko oli tehty mielenhäiriössä, joka oli rajoittanut Nordmon kykyä ymmärtää ja säädellä käyttäytymistään. Näin ollen hänen teonaikaisen mielentilansa tutkiminen ennen asian ratkaisemista on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 37 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla perusteltua. Käsillä ovat myös muut 1 momentin mukaiset edellytykset määrätä tekijän mielentila tutkittavaksi.
philt34
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2025 5:51 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja philt34 »

Psykiatrinen arviointi on todennäköisesti puolueellinen, koska Rolfia neuvoo hänen psykiatriystävänsä, joka kertoo hänelle, miten käyttäytyä ja mitä sanoa vastuun lieventämiseksi. Psykiatrinen arviointi ei ole kuvantamistutkimus; siinä on aina merkittävä määrä subjektiivisuutta.

Jos psykiatriystävä on valmistanut vankia hyvin ja hän oppii hänen repliikinsä hyvin, hän voi vääristää arvioinnin tulokset täysin.

Oikeusjärjestelmän tulisi ottaa huomioon, että kokenut psykiatri tukee häntä aktiivisesti ja voi neuvoa häntä arvioinnin vääristämisessä.

Psykiatrina pidän kauhistuttavana sitä, että kokenut psykiatri auttaisi väkivaltarikollista välttämään vastuuta. Se on todella valitettavaa.

On erittäin myönteistä, että muutoksenhakutuomioistuin tunnusti teon olevan erityisen väkivaltainen ja että hän jatkoi väkivaltaa uhrin ollessa puolustuskyvytön.

Voidaan siis olettaa, että jos hänet todetaan täysin vastuulliseksi teoistaan ​​tämän asiantuntija-arvion jälkeen, elinkautinen vankeusrangaistus pidetään voimassa.






Kirjoittaja10 kirjoitti: To Syys 24, 2026 8:47 am
Titityy kirjoitti: To Syys 24, 2026 7:11 am
Tämä mielentilan tutkiminen on viimeinen oljenkorsi Nordmolta. Toivotaan ettei tuossa hommassa suhteet auta. Siis tämä psykiatriystävähän on Norjassa johtavassa asemassa ja varmasti suhteita myös Suomeen :oops:
Jannen isä oli muuten myös tuon julkaisun kommentteihin kirjoittanut psykopaatin määritelmät...
Haluaisin kyllä ajatella, ettei tekijän läheiset pysty vilpillisesti vaikuttamaan Suomessa tehtävään mielentilatutkimukseen mitenkään, vaikka olisi suhteita suuntaan jos toiseen..

Huomasin myös isän kommentin. Itse en kyllä usko Rolfin olevan psykopaatti enkä usko edes että on varsinaisesti narsisti, mutta uskon hänellä olevan vahvasti joitain narsistin piirteitä. Esimerkiksi se, ettei hänessä itsessään koskaan ole mitään vikaa vaan kaikki on aina muiden tai olosuhteiden vika. Tai se, kuinka on sosiaalisesti taitava, "hurmaava" ja osaa esiintyä ja puhua ja nauttii siitä, että pääsee jaarittelemaan itsestään.
Avatar
negraham
Nikke Knatterton
Viestit: 178
Liittynyt: Ke Helmi 09, 2022 2:31 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja negraham »

Teko oli edellyttänyt tekijältään teon hetkellä kykyä ja halua ryhtyä vakavan väkivallan tekemiseen sekä tällaisen väkivallan jatkamiseen uhrin jo tultua puolustuskyvyttömäksi. Tekoa voidaan pitää täysin poikkeuksellisena Nordmon henkilöhistoriasta esitetyn todistelun valossa. Nordmon ja uhrin parisuhde oli päättynyt ennen tekoa, mutta rikoksen laatua ja toteuttamistapaa ei voida selittää yksinomaan tällä seikalla.Kaikkia edellä mainittuja seikkoja punnittuaan hovioikeus katsoo, että asiassa on mahdollista, että teko oli tehty mielenhäiriössä, joka oli rajoittanut Nordmon kykyä ymmärtää ja säädellä käyttäytymistään.

Se että ampumisen jälkeen vielä hakkasi haulikolla (surullista, hyvä haulikko meni rikki turhan takia :cry: ) uhrin päätä ja ylävartaloa toimii nyt mielentilatutkimuksessa seikkana, joka puoltaa sitä että Rolf oli mielenhäiriössä.

Näin sen varmaan kuuluukin mennä, koska jos itse olisin surmannut jonkun ampumalla haulikolla niin en olisi rikkonut asetta hakkaamalla uhrin päätä piipulla, vaan olisin uhrin jäädessä kitumaan ladannut aseen uudestaan ja ampunut uudestaan.

Rolfin on täytynyt olla sekaisin kun on rikkonut oman aseensa. Kukaan järkevä ihminen ei riko omaa asetta huvikseen. Uskon että juuri se oman haulikon rikkominen tulee olemaan ratkaiseva seikka mielentilatutkimuksen perusteluissa.
Sademetsän siimeksessä, oksalla ja lehvästössä, simpanssi niin viisas loikkii. Katse tuttu, viisas, tarkka, käsi tarttuu, oksa taipuu. Nauru raikaa, leikit alkaa, heimon voima, suuri riemu. Yhdessä he täällä elää, luonnon oma villi kansa.
Doris Watson
Neuvoja-Jack
Viestit: 587
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2022 11:43 am

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja Doris Watson »

Mun epäilyni on että R: lla on taustalla " rähinägeeni" .
Lisäksi luonteessa heikko turhaumien sietokyky, itsekeskeisyys sekä patologinen mustasukkaisuus.
Tällainen henkilö kun on käyttänyt pitkään alkoholia niin seurannut sekoaminen ja impulssikontrollin menetys.
Syyntakeisuuteenhan tällaiset luonteenpiirteet ja heikkoudet sekä juominen eivät vaikuta onneksi.
HKV
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1332
Liittynyt: Su Joulu 11, 2022 10:16 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja HKV »

Jos tämä todetaan että on kaksi vuotta sitten teon hetkellä ollut mielen häiriössä ja nyt normaali. Niin voiko oikeasti päästä tästä vain tappo syytteellä?
Oli taas niin sekava selitys että pelkkä kuseminen kenkäkaappiin ei riittänyt. Täytyi vääntää paskatkin.
Avatar
negraham
Nikke Knatterton
Viestit: 178
Liittynyt: Ke Helmi 09, 2022 2:31 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja negraham »

HKV kirjoitti: To Syys 24, 2026 12:09 pm Jos tämä todetaan että on kaksi vuotta sitten teon hetkellä ollut mielen häiriössä ja nyt normaali. Niin voiko oikeasti päästä tästä vain tappo syytteellä?
Eipäs nyt liioitella, tuskin Rolf on vankilassa normaaliksi muuttunut. Ymmärtääkseni homoudesta parantuminen vaatii eheytyshoitoja ja niitä tuskin tarjotaan vankilassa. Kyllä Rolf on vieläkin todennäköisesti sairas homofiili ja siitähän tämä koko rikoskin johtui. Toisaalta jumalan silmissä Janne Puhakan surmaaminen oli ihan Mooseksen lain mukainen tuomio siitä että on homofiili ”Jos mies makaa miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava.” (3. Moos. 20:13), eli on tietysti mahdollista että Rolf on löytänyt uskon ennen tekoaan, katunut syntejään ja sitten surmannut Jannen.
Sademetsän siimeksessä, oksalla ja lehvästössä, simpanssi niin viisas loikkii. Katse tuttu, viisas, tarkka, käsi tarttuu, oksa taipuu. Nauru raikaa, leikit alkaa, heimon voima, suuri riemu. Yhdessä he täällä elää, luonnon oma villi kansa.
Titityy
Sofia Karppi
Viestit: 443
Liittynyt: Su Maalis 30, 2025 7:35 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja Titityy »

Toivon todella että Nordmon ei anneta olla missään yhteyksissä psykiatriystäväänsä kanssa mielentilatutkimuksen aikana :oops:

On se vaan veijari. Jokohan Tapani Mäkinen ja muut uskolliset ovat rientäneet tukemaan Rolffia vankilaan? :roll:

Toisaalta tutkimuksen tekeminen ei tarkoita yhtään mitään(muuta kuin viivytystä) ja olisin kyllä täysin hämmästynyt jos sieltä jotain muuta tulee kuin syyntakeinen ja elinkautinen.
Viimeksi muokannut Titityy, To Syys 24, 2026 12:33 pm. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
philt34
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2025 5:51 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja philt34 »

Jos eron aiheuttama stressi ja taloudelliset vaikeudet (perusteettomat, koska Rolfilla oli oikeus avokätiseen eläkkeeseen ja hän omisti huomattavaa kiinteistöä) voivat lieventää raakaa murhaa, se olisi sama kuin antaisi luvan tappaa kaikki mustasukkaiset ja narsistiset yksilöt, jotka uskovat kumppaninsa elämän kuuluvan heille.

Tämä on keskiajan arvoista päättelyä. Lähes jokainen eron kokenut kokee ahdistusta, stressiä ja mielialan laskua; tämä ei millään tavalla oikeuta raakaa murhaa ja vastuun pakoilua teoistaan. Jos kaikki tappaisivat kumppaninsa eron jälkeen, maapallolla ei olisi enää montaa ihmistä jäljellä. Rolf väittää äkillistä muistinmenetystä välttääkseen mainitsemasta murhan yksityiskohtia, jotka voisivat syyttää häntä, kuten esimerkiksi veristen tassunjälkien täydellistä puuttumista asunnosta, vaikka hän väittää koiran olleen läsnä rikoksen tekohetkellä. Jos koira olisi ollut lukittuna häkkiin pohjakerroksessa etukäteen (mikä on ainoa mahdollinen selitys sille, ettei asunnossa ollut verisiä tassunjälkiä, ja tätä tukee naapurin todistus, joka kulki ohi vain tuntia ennen henkirikosta ja joka kertoo, ettei ollut nähnyt eikä kuullut koiran haukuntaa, vaikka se oli erittäin äänekäs ja energinen koira, joka tuli juoksemaan heti jonkun saapuessa), tämä on ristiriidassa äkillisen amnesian kanssa, joka lisäksi näyttää olevan melko valikoivaa. Se tiesi täysin hyvin, mitä teki, kun lukitsi koiran sisään ja odotti uhriaan useita tunteja haulikko keittiön pöydällä ja patruunat sen vieressä, vaikka kaiken laittaminen siihen tarkoitettuun kaappiin olisi vienyt vain muutaman hetken.

Äkillinen valikoiva amnesia henkilöllä, jolla ei ole aiempaa psykiatrista tai neurologista historiaa, ei saisi antaa tekijälle mahdollisuutta välttää vastuuta teoistaan.

Tämä on vain narsistisen yksilön viivytystaktiikka välttääkseen rikoksensa seuraukset. He väittävät olevansa lääkäreitä, mutta että heillä on itse diagnosoitu "akuutti stressihäiriö"... Jos oikeusjärjestelmä hyväksyy tämän selityksen, niin kaikki on sallittua; psykiatriaa käytetään väärin väkivaltaisten ja omistushaluisten rikollisten puolustelemiseen ja äärimmäisimpien perheväkivallan muotojen normalisointiin.
philt34
Susikoski
Viestit: 38
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2025 5:51 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja philt34 »

Titityy kirjoitti: To Syys 24, 2026 12:31 pm Toivon todella että Nordmon ei anneta olla missään yhteyksissä psykiatriystäväänsä kanssa mielentilatutkimuksen aikana :oops:

On se vaan veijari. Jokohan Tapani Mäkinen ja muut uskolliset ovat rientäneet tukemaan Rolffia vankilaan? :roll:

Toisaalta tutkimuksen tekeminen ei tarkoita yhtään mitään(muuta kuin viivytystä) ja olisin kyllä täysin hämmästynyt jos sieltä jotain muuta tulee kuin syyntakeinen ja elinkautinen.
Valitettavasti on erittäin todennäköistä, että hänen psykiatriystävänsä valmistelee hänet perusteellisesti psykiatriseen arviointiin; hän voi kertoa hänelle tarkalleen, mitä sanoa vääristääkseen arviointia!

Oikeuden tulisi suhtautua tähän suhteeseen erittäin vakavasti. Psykiatrinen arviointi on erittäin subjektiivinen tutkimus; se ei ole kuvantamistutkimus. Jos henkilö on saanut kuukausien ajan neuvoja kokeneelta psykiatrilta, se voi vääristää arvioinnin tuloksia merkittävästi. Lisäksi puolustusasianajaja pyysi, että tätä psykiatriystävää kuultaisiin asiantuntijatodistajana, mikä on räikeä yritys manipuloida oikeudenkäynnin lopputulosta. Psykiatrilla, joka on syytetyn paras ystävä, on määritelmän mukaan puolueellinen ja subjektiivinen analyysi yksilöstä.

Pidän todella kauhistuttavana sitä, että psykiatriaa käytetään väärin, jotta väkivaltainen ja narsistinen rikollinen voi välttää vastuun ottamisen teoistaan ​​ja että samalla oikeutetaan äärimmäisin perheväkivalta.

Ainoa häiriö, jota tämä henkilö voisi mahdollisesti osoittaa, ottaen huomioon hänen käyttäytymisensä, asenteensa ja tekonsa, on narsistinen persoonallisuushäiriö. Jos tätä käytetään keinona lieventää vastuuta, kaikki narsistiset ja mustasukkaiset yksilöt, jotka uskovat kumppaninsa elämän kuuluvan heille, voivat käyttää tätä argumenttia oikeuttaakseen puolisonsa raa'an murhan, mikä avaa oven perheväkivallan normalisoinnille.

Tällä foorumilla useat ihmiset kirjoittivat, että uhri "oli vastuussa kohtalostaan", koska hän oli pettänyt kumppaniaan. Tämä keskiajalle sopiva päättely osoittaa selvästi osan suomalaisesta yhteiskunnasta mentaliteetin näissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä.
Avatar
negraham
Nikke Knatterton
Viestit: 178
Liittynyt: Ke Helmi 09, 2022 2:31 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja negraham »

philt34 kirjoitti: To Syys 24, 2026 12:31 pm Jos eron aiheuttama stressi ja taloudelliset vaikeudet (perusteettomat, koska Rolfilla oli oikeus avokätiseen eläkkeeseen ja hän omisti huomattavaa kiinteistöä) voivat lieventää raakaa murhaa, se olisi sama kuin antaisi luvan tappaa kaikki mustasukkaiset ja narsistiset yksilöt, jotka uskovat kumppaninsa elämän kuuluvan heille.

Tämä on keskiajan arvoista päättelyä. Lähes jokainen eron kokenut kokee ahdistusta, stressiä ja mielialan laskua; tämä ei millään tavalla oikeuta raakaa murhaa ja vastuun pakoilua teoistaan. Jos kaikki tappaisivat kumppaninsa eron jälkeen, maapallolla ei olisi enää montaa ihmistä jäljellä. Rolf väittää äkillistä muistinmenetystä välttääkseen mainitsemasta murhan yksityiskohtia, jotka voisivat syyttää häntä, kuten esimerkiksi veristen tassunjälkien täydellistä puuttumista asunnosta, vaikka hän väittää koiran olleen läsnä rikoksen tekohetkellä. Jos koira olisi ollut lukittuna häkkiin pohjakerroksessa etukäteen (mikä on ainoa mahdollinen selitys sille, ettei asunnossa ollut verisiä tassunjälkiä, ja tätä tukee naapurin todistus, joka kulki ohi vain tuntia ennen henkirikosta ja joka kertoo, ettei ollut nähnyt eikä kuullut koiran haukuntaa, vaikka se oli erittäin äänekäs ja energinen koira, joka tuli juoksemaan heti jonkun saapuessa), tämä on ristiriidassa äkillisen amnesian kanssa, joka lisäksi näyttää olevan melko valikoivaa. Se tiesi täysin hyvin, mitä teki, kun lukitsi koiran sisään ja odotti uhriaan useita tunteja haulikko keittiön pöydällä ja patruunat sen vieressä, vaikka kaiken laittaminen siihen tarkoitettuun kaappiin olisi vienyt vain muutaman hetken.

Äkillinen valikoiva amnesia henkilöllä, jolla ei ole aiempaa psykiatrista tai neurologista historiaa, ei saisi antaa tekijälle mahdollisuutta välttää vastuuta teoistaan.

Tämä on vain narsistisen yksilön viivytystaktiikka välttääkseen rikoksensa seuraukset. He väittävät olevansa lääkäreitä, mutta että heillä on itse diagnosoitu "akuutti stressihäiriö"... Jos oikeusjärjestelmä hyväksyy tämän selityksen, niin kaikki on sallittua; psykiatriaa käytetään väärin väkivaltaisten ja omistushaluisten rikollisten puolustelemiseen ja äärimmäisimpien perheväkivallan muotojen normalisointiin.
Rolf valitteli unettomuutta ennen tekoa. Naapurikin toi Rolfille jotain melatoniini pillereitä.

"Pitkäaikainen unettomuus ja vakava univaje voivat merkittävästi lisätä alttiutta impulsiivisuudelle, aggression tunteille ja äkkipikaiselle käytökselle. Kun ihminen ei nuku, aivojen tunnesäätelyä ohjaava etuotsalohko ei toimi kunnolla, jolloin kyky hillitä itseään heikkenee."

Selvästi Rolf ei vaan voinut mieltään malttaa ja siksi surmasi Jannen.

Lisäksi muistamattomuus on selitettävissä dissosiatiivinen amnesialla:

"Kun ihminen tekee jotain äärimmäisen järkyttävää tai joutuu šokkitilaan, ihmismieli voi suojella itseään katkaisemalla yhteyden tapahtumiin. Dissosiatiivinen amnesia tarkoittaa, että negatiivisella latauksella täytetyt muistot ikään kuin lukittuvat tietoisuuden ulkopuolelle ilman aivovauriota. Henkilö ei tällöin kirjaimellisesti muista tekoaan tai sen yksityiskohtia."

Kyllä Rolf oli teon aikana sekaisin kun seinäkello. Siksi rikkoi myös haulikon. Haulikon rikkominen teon yhteydessä oli aivan järjetöntä. Jos olisi ollut järjissään olisi lyönyt uhrin päätä jollain muulla astalolla.
Sademetsän siimeksessä, oksalla ja lehvästössä, simpanssi niin viisas loikkii. Katse tuttu, viisas, tarkka, käsi tarttuu, oksa taipuu. Nauru raikaa, leikit alkaa, heimon voima, suuri riemu. Yhdessä he täällä elää, luonnon oma villi kansa.
Avatar
negraham
Nikke Knatterton
Viestit: 178
Liittynyt: Ke Helmi 09, 2022 2:31 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja negraham »

Doris Watson kirjoitti: To Syys 24, 2026 11:51 am Mun epäilyni on että R: lla on taustalla " rähinägeeni" .
Lisäksi luonteessa heikko turhaumien sietokyky, itsekeskeisyys sekä patologinen mustasukkaisuus.
Tällainen henkilö kun on käyttänyt pitkään alkoholia niin seurannut sekoaminen ja impulssikontrollin menetys.
Syyntakeisuuteenhan tällaiset luonteenpiirteet ja heikkoudet sekä juominen eivät vaikuta onneksi.
Itse veikkaan että unettomuus on syy miksi Rolf surmasi Jannen. Valitteli unettomuutta ennen tekoa, joku naapuri jopa toi melatoniinia Rolfille. Lisäksi käytti alkoholia ilmeisesti itselääkityksenä unettomuuteen, mutta teko päivänä ei ollut kovinkaan kovassa humalassa.

Tämmösen antoi AI kun kyselin unettomuuden vaikutuksesta rikostuomioon:

"Alentunut syyntakeisuus. Jos unettomuuden aiheuttama tilatila ei ole ollut niin syvä, että se poistaisi vastuun kokonaan, kyseessä voi olla alentunut syyntakeisuus. Tämä tarkoittaa, että tekijän kyky säädellä käyttäytymistään tai ymmärtää tekonsa luonnetta oli merkittävästi heikentynyt. Alentunut syyntakeisuus voidaan ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä tekijänä."

Hyvät mahdollisuudet Rolfilla saada alentuneesti syyntakeisena tuomio taposta ja päästä vähän pienemmällä tuomiolla. Mitään suunitelmallisuutta teossa ei ilmennyt ja Rolf itsekin oli hämmästynyt miksi oli mennyt Jannen surmaamaan. Vahinko, ei mikään murha.
Sademetsän siimeksessä, oksalla ja lehvästössä, simpanssi niin viisas loikkii. Katse tuttu, viisas, tarkka, käsi tarttuu, oksa taipuu. Nauru raikaa, leikit alkaa, heimon voima, suuri riemu. Yhdessä he täällä elää, luonnon oma villi kansa.
Doris Watson
Neuvoja-Jack
Viestit: 587
Liittynyt: Ti Joulu 20, 2022 11:43 am

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja Doris Watson »

Onneksi Suomessakin ymmärretään että juopotteluputken aiheuttama masennus ja unettomuus eivät mitenkään alenna syyntakeisuutta.
Avatar
negraham
Nikke Knatterton
Viestit: 178
Liittynyt: Ke Helmi 09, 2022 2:31 pm

Re: Janne Puhakan murha Espoossa 13.10.2024

Viesti Kirjoittaja negraham »

Doris Watson kirjoitti: To Syys 24, 2026 4:18 pm Onneksi Suomessakin ymmärretään että juopotteluputken aiheuttama masennus ja unettomuus eivät mitenkään alenna syyntakeisuutta.
Unettomuus nimenomaan voi alentaa syyntakeisuutta. Se mistä se johtuu on enneminkin yleinen tilanne, pettävä miesystävä ja huono taloudellinen tilanne aiheuttaa stressiä. No minä en ole mielentilatutkimusta tekemässä vaan paljon osaavammat tahot ja ne sitten kertoo onko unettomuus vaikuttanut harkintakykyyn.
Sademetsän siimeksessä, oksalla ja lehvästössä, simpanssi niin viisas loikkii. Katse tuttu, viisas, tarkka, käsi tarttuu, oksa taipuu. Nauru raikaa, leikit alkaa, heimon voima, suuri riemu. Yhdessä he täällä elää, luonnon oma villi kansa.
Vastaa Viestiin