Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Sipi
Michael Knight
Viestit: 4114
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:58 pm

Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Kamppailukehien lemmikki Vavansambo karkotetaan.

Päätös piti laittaa tänään torstaina täytäntöön, ja kaverin piti palata Puolan kautta Ukrainaan. Missä hän tietysti joutuu rintamalle. No.

Hän on julkaissut tunteisiin käyvän videon TikTokiin (nähtävillä myös muissa medioissa) ja itkenyt, ettei tiedä mitä hän nyt tekee ja kertoo olevansa sekoamassa. Hän kun on tuomionsa istunut.

On mielenkiintoista, miten 200 000 suomalaista on käynyt tiktokin katsomassa ja suurin osa osoittaa kaverille tukensa. On karmeaa, että lähetetään maasta ja kaverihan on nykyään ihan kiltti. Vähän itketään ja suunnitellaan jotain tempausta karkotuksen perumiseksi.

Tässä vähän jätkän rikosrekisteriä:
Volodymyr Holubiev

2016: Varkaus. Rangaistuksena 30 päivää ehdollista vankeutta.

2018: Huumausainerikos. Rangaistuksena 50 päiväsakkoa eli 300 euroa.

2019: Huumausaineen käyttörikos ja rattijuopumus. Rangaistuksena 40 päiväsakkoa eli 280 euroa.

2020: Neljä laitonta uhkausta, ampuma-aserikos ja vaaran aiheuttaminen. Rangaistuksena 8 kuukautta vankeutta, joka määrättiin suoritettavaksi 236 tunnin yhdyskuntapalveluna.

2020: Törkeä huumausainerikos. Rangaistuksena 1 vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta.

2022: Törkeä huumausainerikos. Rangaistuksena 6 vuotta ja 4 kuukautta vankeutta. Myöhemmin hovioikeus alensi rangaistuksen 4 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta.

2022: Huumausaineen käyttörikos ja rattijuopumus. Erillistä uutta rangaistusta ei tuomittu, koska aiempi vankeusrangaistus katsottiin riittäväksi.


Nyt kuitenkin moni on järkyttynyt, että jätkä joutuu lähtemään. Ilmeisesti moni tukijoista on niitä, jotka huutavat, että Send Them Back on oikein. Moni vain vaikuttaa luulevan, että palautukset koskevat vain somaleita ja irakilaisia seksuaalirikollisia sekä Milan Jaffia.

Omasta mielestäni on erinomaista, että tuollaisen rikosrekisterin omaava kaveri karkotetaan sinne mistä tulikin. Ikävää, että tänne jäävät kaverit ja kamppailuyhteisö.

Hänen kunniakseen on sanottava, että hän sentään myöntää tehneensä typeryyksiä ja on kiitollinen Suomelle ja suomalaisille. Syytäkin olla.
https://www.is.fi/kamppailulajit/art-2000012296054.html
Jannes
Rico Tubbs
Viestit: 1277
Liittynyt: La Heinä 23, 2016 3:22 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Jannes »

Pitää kyllä olla aika helkkarin töhö äijä jos jää jostain huumeiden käytöstä kiinni :S

Ei kyllä kaivata tommosia tumpeloita, ottakoon ne kehäkaveritkin mukaan, ne on kuitenkin jotain slaaveja ja nekruja anyways :D
Huutaja Jaana
Sherlock Holmes
Viestit: 7148
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Vittuun vaan, esimerkkinä muille.
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Moonshiner
Neuvoja-Jack
Viestit: 517
Liittynyt: To Loka 24, 2024 7:08 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Moonshiner »

Kun kerran linjana, että rikostelleet mamut karkotetaan, niin sitten karkotetaan. Piste.
On muistettava vielä ainakin pari plussaa:
- Ukraina tarvitsee miehistöä Venäjää vastaan
- pelotevaikute muille mamuille: perseile ja lennät ulos
Avatar
Rescuer
Angus MacGyver
Viestit: 6631
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Sipi kirjoitti: To Syys 24, 2026 10:36 pm Nyt kuitenkin moni on järkyttynyt, että jätkä joutuu lähtemään. Ilmeisesti moni tukijoista on niitä, jotka huutavat, että Send Them Back on oikein. Moni vain vaikuttaa luulevan, että palautukset koskevat vain somaleita ja irakilaisia seksuaalirikollisia sekä Milan Jaffia.
Mistä luulet että tukijat olisivat niitä jotka huutavat että Send Them Back on oikein?
Eiköhän ne kuitenkin ole samaa porukkaa, jotka vastustavat kaikkien palauttamista. Sen että karkotettu joutuu sotaan ja rintamalle on tähän mennessä katsottu estävän karkottamisen, koska se olisi perustuslain vastaista. Toivottavasti samaa linjaa jatketaan jatkossa kaikkien muidenkin kohdalla.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Paikalla
Öyhö
Theo Kojak
Viestit: 1176
Liittynyt: La Touko 23, 2026 1:51 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Öyhö »

Rescuer kirjoitti: Pe Syys 25, 2026 6:04 am
Sipi kirjoitti: To Syys 24, 2026 10:36 pm Nyt kuitenkin moni on järkyttynyt, että jätkä joutuu lähtemään. Ilmeisesti moni tukijoista on niitä, jotka huutavat, että Send Them Back on oikein. Moni vain vaikuttaa luulevan, että palautukset koskevat vain somaleita ja irakilaisia seksuaalirikollisia sekä Milan Jaffia.
Mistä luulet että tukijat olisivat niitä jotka huutavat että Send Them Back on oikein?
Eiköhän ne kuitenkin ole samaa porukkaa, jotka vastustavat kaikkien palauttamista. Sen että karkotettu joutuu sotaan ja rintamalle on tähän mennessä katsottu estävän karkottamisen, koska se olisi perustuslain vastaista. Toivottavasti samaa linjaa jatketaan jatkossa kaikkien muidenkin kohdalla.

Tuollaisissa keisseissä Venäjä informaatiovaikuttaa. Mikä olisi Putinin tavoite?

Ainakin kylvää erimielisyyttä, joten kohun volyymiä yritetään nostaa. Siihen sopii robottien käyttö. Profiili voi olla vaikka sellainen, että molempia puolia boostataan.

Käsittääkseni rintamalle joutumisen uhka ei miehiä suojele. Tästä on ennakkotapaus.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Koljattii
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1317
Liittynyt: Su Elo 18, 2024 6:03 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Koljattii »

Tämä on hyvä alku, tätä voitaneen jatkossa käyttää ennakkotapauksena. Kaikki raiskaajaählyt vaan samaan syssyyn ulos. Jos ei lähtömaa ota vastaan laskuvarjo selkään ja ulos koneesta, silloin se ottaa vastaan.
jagartha
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Su Huhti 26, 2026 6:32 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja jagartha »

Suomesta karkotuksen saanut urheilutähti sairaalaan

Volodymyr Holubievin karkotuksen piti alkaa torstaina. Tilanne on kuitenkin epäselvä.

Kamppailu-urheilija Volodymyr Holubievin karkotuksen Suomesta piti alkaa torstaina. Tällä hetkellä on kuitenkin epäselvää, missä Holubiev on.

”Vavansambona” tunnettua Holubievia edustava lakimies Brit Sofia Udam kertoo, että hänen päämiehensä on ollut sairaalassa keskiviikkoiltana.

– Enempää en pysty hänen tilanteestaan kertomaan.

Onko Holubiev siis edelleen Suomessa ja onko karkotusta pystytty käynnistämään suunnitellusti?

– Valitettavasti en voi ottaa asiaan kantaa.

Udam kertoo, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) tuli torstai-iltana kielteinen vastaus Holubieville.

– Tähän mennessä on ollut kyse väliaikaistoimenpyynnöstä, jonka myötä karkotus olisi väliaikaisesti keskeytetty. Sitä ei annettu, koska karkotusajankohta on ollut liian lähellä.

Seuraava toimenpide, johon Holubiev ryhtyy, on yksilövalitus EIT:lle.

– Siinä pyydetään EIT:tä tutkimaan, onko Suomen menettely ihmisoikeussopimuksen mukainen.

Kyseessä on suurempi toimenpide. Udam ei tässä vaiheessa tiedä, kuinka pitkästä prosessista on kyse.

– Se voi riippua esimerkiksi siitä, pyytääkö EIT valituksen jälkeen lisäselvityksiä asiasta.

Udam lisää, ettei heidän taistelunsa karkotusta vastaan ole ohi ennen EIT:n lopullista päätöstä.


Sairaalaan karkotettu?
Paikalla
Öyhö
Theo Kojak
Viestit: 1176
Liittynyt: La Touko 23, 2026 1:51 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Öyhö »

jagartha kirjoitti: Pe Syys 25, 2026 7:13 am – Siinä pyydetään EIT:tä tutkimaan, onko Suomen menettely ihmisoikeussopimuksen mukainen.
Nämä ns. kansainväliset sopimukset ovat siitä nättejä, että ne menevät kansallisen lain yläpuolelle, ja niitä tulkitaan kuin piru Raamattua.

Mitäs jos solmittaisiin sellainen sopimus, että Suomi saa palauttaa kenet tahansa, joka on Suomessa syyllistynyt vakavaan rikokseen. Turvapaikka voidaan antaa vainotulle, mutta ei vainoojalle. Tämä tiedoksi EIT:lle. Vai onko tämä näitä räikkäpolitiikkapäätöksiä, joissa poliittinen tuuli puhaltaa vain yhteen suuntaan?

AI sanoo, että puhaltaa:
Jos Suomi pysyisi Euroopan neuvoston jäsenenä mutta irtautuisi Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, syntyisi oikeudellisesti poikkeuksellinen tilanne. Sopimus itsessään sallii irtisanomisen, mutta jäsenyyden poliittinen hyväksyttävyys olisi eri asia. Suomea voitaisiin painostaa palaamaan sopimukseen tai sen jäsenyyttä voitaisiin rajoittaa poliittisesti.
Tämä on marksistinen himmeli. Vuodelta 1990, jolloin ei ymmärretty miten se vaikuttaa.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Basse
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Syys 11, 2025 9:47 am

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Basse »

Kaveri on saanut törkeästä huumerikoksesta tuomion. Ei yli neljää vuotta saa käyttörikoksesta vaan on systemaattisesti myynyt, valmistanut tai tuonut maahan huumeita. Kuinka monta elämää on toiminnallaan saattanut tuhota, kuinka monta kuollutta on hänen kauttaan tullut. En tunne mitään sympatiaa tuota miestä kohtaan. Hänet pitää heittää ulos maasta, ihan sama joutuuko rintamalle. Itseni on kovin vaikea luottaa näihin ukrainan sankareihin, on omasta työelämästä aikanaan kyllä näistä veijareista kokemusta. En Paavo Väyrysen puheita kovin kannata, mutta yhdessä asiassa on mielestäni oikeassa. Jos venäjä on italia niin ukraina on sisilia sanoi Paavo ja uskon että aika näyttää vielä kuinka oikeassa oli. Merkit on ilmassa
Keplotteleva konna
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4770
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Keplotteleva konna »

Vilustuiko tämä rintamakarkuri just sopivasti?
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Jannes
Rico Tubbs
Viestit: 1277
Liittynyt: La Heinä 23, 2016 3:22 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Jannes »

Ei vittu kyllä mitä touhua tää Suomen selkärangattomuus jokaisen tänne änkeneen kieroilijan edessä.

Eiks Stubb ja Orpo vois vaikka ottaa tolta vaan samantien Ylen aamussa poskeen ja kakkoseen niin ollaan ainakin rehellisiä?
Avatar
Wildchild79
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1343
Liittynyt: Su Kesä 18, 2023 10:21 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Wildchild79 »

Voi kun olisi samat säännöt raiskaaville taksi- ja boltkuskeille, kallion somalinisteille, arabikansan edustajille, mannepedareille, "afgaanihomoille", ostareiden vyöttömille ananas/spermatukille ja muille vasureille.
Ennen vaadittiin yrittämään, mutta nykyään opetetaan vaatimaan - Sotaveteraani Gunnar Kotiranta 103-v
Jannes
Rico Tubbs
Viestit: 1277
Liittynyt: La Heinä 23, 2016 3:22 pm

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Jannes »

Wildchild79 kirjoitti: Pe Syys 25, 2026 8:41 am Voi kun olisi samat säännöt raiskaaville taksi- ja boltkuskeille, kallion somalinisteille, arabikansan edustajille, mannepedareille, "afgaanihomoille", ostareiden vyöttömille ananas/spermatukille ja muille vasureille.
Niille vois olla oma säännöstö, missä ne ohjataan lähimpään oksasilppuriin tai puimuriin jalat edellä jos tänne päätyvät kälppimään.
Avatar
Kumisilmä
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1341
Liittynyt: La Touko 31, 2025 8:39 am
Viesti:

Re: Volodymyr Holubiev karkotetaan -mielenkiintoinen prosessi ja fanien reaktio

Viesti Kirjoittaja Kumisilmä »

rintamalle vaan jos siis sinne kuuluu
Antifa Free Palestina
Vastaa Viestiin