Akaassa naamioitunut henkilö hakkasi talon ovea ja sytytti palon autokatoksessa – poliisi evakuoi ihmiset ja lemmikit
Poliisin mukaan epäilty tekijä ja talon asukkaat tuntevat toisensa.
Tekoja tutkitaan törkeänä tuhotyönä ja törkeänä kotirauhan rikkomisena.
Poliisi tutkii Akaassa Etelä-Pirkanmaalla 16. syyskuuta tapahtuneita tekoja törkeänä tuhotyönä ja törkeänä kotirauhan rikkomisena.
Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita ja pelastuslaitoksen yksiköitä.
Teosta epäilty henkilö otettiin kiinni seuraavana päivänä.
”Epäilty tekijä on tutkintatoimenpiteiden jälkeen vapautettu ja hänelle on määrätty väliaikainen lähestymiskielto talon asukasta kohtaan”, Sisä-Suomen poliisista kerrotaan.
Asukkaille tuttu
Hätäkeskukseen tuli keskiviikkoiltana noin kello 21.45 ilmoitus Akaan Viialassa omakotitalon ovella olleesta naamioituneesta, tummiin pukeutuneesta henkilöstä. Ilmoituksen mukaan henkilö soitti toistuvasti ovikelloa ja hakkasi äänekkäästi ovea.
Kun poliisi saapui ensimmäisenä viranomaisena paikalle, häiriötä aiheuttanut henkilö oli poistunut paikalta.
Autokatoksessa ollut henkilöauto oli tulessa, ja poliisi evakuoi talosta kolme täysi-ikäistä henkilöä ja kaksi lemmikkiä.
Tämän jälkeen pelastuslaitos sammutti tulipalon, eikä palo ehtinyt levitä asuintiloihin.
Poliisin mukaan epäilty tekijä ja talon asukkaat tuntevat toisensa.
”On poikkeuksellista, että vastaava teko kohdistuisi sattumanvaraisesti valittuihin asuntoihin, eikä tapahtuman vuoksi ole syytä huolestua omasta turvallisuudestaan”, poliisista kerrotaan.
Asian esitutkinta on kesken, eikä poliisi tiedota tapahtuneesta tällä hetkellä enempää.
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art- ... 99372.html
Akaassa naamioitunut henkilö hakkasi talon ovea ja sytytti palon autokatoksessa 16.9.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18193
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18193
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Akaassa naamioitunut henkilö hakkasi talon ovea ja sytytti palon autokatoksessa 16.9.
Poliisi tutkii törkeää tuhotyötä ja törkeää kotirauhanrikkomista Akaassa
16.9.2026 noin 21.45 tulleen hätäkeskus ilmoituksen mukaan omakotitalon ovella oli naamioitunut tummiin pukeutunut henkilö, joka soitti toistuvasti ovikelloa sekä hakkasi äänekkäästi ovea.
Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita ja pelastuslaitoksen yksiköitä. Poliisin saapuessa ensimmäisenä viranomaisena paikalle oli häiriötä aiheuttanut henkilö poistunut paikalta ja autokatoksessa oleva henkilöauto oli tulessa. Poliisi evakuoi talosta kolme täysi-ikäistä henkilöä ja kaksi lemmikkiä. Palolaitos sammutti tulipalon, eikä palo ehtinyt levitä asuintiloihin.
Tapahtumaa tutkitaan törkeänä tuhotyönä ja törkeänä kotirauhan rikkomisena. Paikalla on suoritettu teknistä tutkintaa. Teosta epäilty henkilö otettiin kiinni seuraavana päivänä. Epäilty tekijä on tutkintatoimenpiteiden jälkeen vapautettu ja hänelle on määrätty väliaikainen lähestymiskielto talon asukasta kohtaan.
Epäilty tekijä ja talon asukkaat tuntevat toisensa. On poikkeuksellista, että vastaava teko kohdistuisi sattumanvaraisesti valittuihin asuntoihin, eikä tapahtuman vuoksi ole syytä huolestua omasta turvallisuudestaan.
https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-tor ... ta-akaassa