Mies hakkasi miehen hengiltä – Tappoi taas, epäilee poliisi
Kuopion henkirikoksesta epäillyllä 40-vuotiaalla miehellä on sysimusta tausta: hänet on takavuosina tuomittu taposta vankeuteen.
Iltalehden tietojen mukaan Kuopion taposta epäilty mies on jo kertaalleen tuomittu henkirikoksesta.
Tappo tapahtui miehen silloisella kotipaikkakunnalla vajaat 20 vuotta sitten.
Tuolloin 21-vuotias mies riisti tuttavansa hengen yhdessä kaverinsa kanssa päihteidentäyteisen illan päätteeksi.
Uhria hakattiin, potkittiin ja kuristettiin. Miehet käyttivät väkivallassa erilaisia välineitä, kuten lukulamppua, loisteputkea, viinapulloa ja sähköjohtoja.
Pahoinpitelyä kesti tuntikausia. Lopulta noin nelikymppinen mies kuoli saamiinsa vammoihin.
Ei motiivia
Järjettömän väkivallanteon motiivi ei ikinä selvinnyt.
– Mitään harkintaa väkivallan aloittamiseen ei näytä liittyneen, käräjäoikeuden ratkaisussa lukee.
– Tilanne näyttää ajautuneen hallitsemattomaksi väkivallaksi, johon ei ole liittynyt harkintaa tai suunnittelua.
Kuopion taposta epäilty mies tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Hän istui siitä puolet.
IL:n tietojen mukaan mies on vapauduttuaan syyllistynyt uusiin lievempiin rikoksiin. Hänellä on tälläkin hetkellä syytteitä vireillä käräjäoikeudessa.
Sukunimensä sittemmin vaihtanut mies asuu osoitetietojen mukaan Keski-Pohjanmaalla.
Häneltä on karhuttu kymmenien tuhansien eurojen edestä saatavia ulosoton kautta, tuloksetta. Mies on todettu varattomaksi.
Lohduton hätäpuhelu
Nyt miestä epäillään jälleen taposta.
Seitsenkymppisen kuopiolaismiehen kohtalo paljastui varhain lauantaiaamuna 19. syyskuuta.
Itä-Suomen poliisi sai ilmoituksen yksityisasunnossa tapahtuneesta henkirikoksesta ja löysi iäkkään uhrin kuolleena.
Asunnolta otettiin kiinni kaksi ihmistä rikoksesta epäiltynä, toiset kaksi myöhemmin.
Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi 40-vuotiaan tappajataustaisen miehen todennäköisin syin taposta epäiltynä.
42-vuotias nainen vangittiin lievemmällä syytä epäillä -perusteella. Se tarkoittaa, että poliisin on kerättävä lisänäyttöä naisen syyllisyyden tueksi tai vapautettava hänet.
Poliisi ei ole suostunut kommentoimaan tapauksen yksityiskohtia juuri lainkaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/abd4 ... 23cf1ebbff