Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
-
Orge Gerwell
- Jane Marple
- Viestit: 1094
- Liittynyt: Ma Marras 24, 2025 8:16 pm
Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Yritetääs saada aikaan trollivapaa ketju, jossa keskustelu pysyy asiallisena ja määritellyissä raameissa. Saattaa olla toiveajattelua, mutta yrittänyttähän ei kuulemma laiteta.
Jossain kohtaa keväällä tuli hetken mielijohteesta asennettua koneeseen Ubuntu ja siitä se sitten lähti. Alkoi hahmottamaan mitä kaikkea niin sanotusti pellin alla tapahtuu ja kiinnostui monesta jutusta, jotka ei aiemmin kiinnostanut paskan vertaa.
Ja kun Linux alkoi maistua, niin aloin tutkistelemaan vaihtoehtoisia puhelinkäyttiksiä, joita onkin useita. Ainut vaan että ihan suoraan päivittäiseen käyttöön sopivaa avaimet käteen -käyttistä ei olekaan. Mutta hyviä kuitenkin, enempi vähempi omine puutteineen. Itse päädyin Grapheneen.
Eli, uskoisin foorumilla olevan jengiä jotka ovat kiinnostuneita näistä jutuista, niin voisi vaikka kirjoitella. Alituiseen tulee eteen uusia juttuja, joista voisi lätistä ja saada apuakin, jos vaikka joku toinen on selättänyt ongelman jonka kanssa itse jatkaa painimista.

- Universal Exports
- Remington Steele
- Viestit: 226
- Liittynyt: La Helmi 19, 2011 11:43 am
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Osta Murena luuri jos Googlen tai Applen vakoilu haittaa.
https://only-eu.eu/en/categories/smartphones/murena
Siinä on oma de-googlattu käyttis ja rajattu sovellusvalkoima.
Ei mikään Anom-luuri (joka sekään ei ollut anonyymi vaan ansa), mutta akku kestää koska ei datankeruuta ja perussovellukset saa toimimaan tietoturvallisemmin.
Luurista ei tarvitse maksaa tonnia, se kestää kauemmin ja yksityisyyspuoli on kunnossa.

"Et sinä syntejäsi kirkossa sovita, vaan kadulla "
- Mean Streets
"My ghosts have become my teachers"
-Gavin de Becker
- Mean Streets
"My ghosts have become my teachers"
-Gavin de Becker
-
Mansen Miäs
- Olivia Benson
- Viestit: 715
- Liittynyt: To Kesä 06, 2024 12:39 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Olen kaikkiin kolmeen tietokoneeseeni laittanu Linux Mint Cinnamonin, eikä ole tarvinnu katua. Tää tapahtu n, 2-3 vuotta sitten. En ole mikään "nörtti", mutta vielä ei ole tullu mitään vastaan mikä ei Linuxissa toimisi. 3D tulostimiin ei kuulemma ole ajureita ja Photoshopia + joitain muitan aboden tekosia ei vissiinkä saa toimimaan. Noilla ei mulla ole käyttöäkään. Puhelimes meen ihan Androidilla.
-
Orge Gerwell
- Jane Marple
- Viestit: 1094
- Liittynyt: Ma Marras 24, 2025 8:16 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
^
Kiitos vastauksista.
Joo itsekin olin aina ajatellut, että ei Linux ole vaihtoehto, mutta kun sain kaverilta sen vanhan Windows-PC:n, niin käyttö oli niin tahmeaa, että ajattelin koittaa Linuxia. Löin Ubuntun sisään ja sitten ihmettelin, että onko edes sama kone kyseessä.
Murena ei oikein millään ole vaihtoehto ykköspuhelimeksi. Monet sovellukset ovat niin riippuvaisia Googlesta, että esimerkiksi pankkisovellukset saattaa tökkiä. Graphenessa on mahdollisuus asentaa Play Store hiekkalaatikkoon ja sitä kautta Googlen kalastelu vähenee hurjasti.
En edes ole koskaan omannut erityistä kiinnostusta yksityisyyteen, mutta Linuxin myötä sitä kummasti tuli. Ja viimeinen niitti oli se, että edes vedenkeitintä en pystynyt sovelluksella käyttämään, ellen antanut sille kasaa oikeuksia, mm. nettioikeuden.
Ja sama pätee moneen muuhunkin. On sitten vedenkeitin, jääkaappi tai tulostin, niin helvetin hanakasti pyrkii nettiin. Ja osa vielä vaatii sen toimiakseen sovelluksella.
Muista en tiedä, mutta itseä ainakin alkoi jossain kohtaa kyrpiä kun vedenkeittimen ja tulostimen kaltaiset sovellukset ruinasivat lupaa käyttää puhelimen sensoreita.

- walluhusuri
- Armas Tammelin
- Viestit: 70
- Liittynyt: Ke Elo 26, 2026 8:59 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Toisaalta Linuxin voi asentaa kaksoisbuuttaamaan samaan koneeseen Windowsin kanssa, eli tarkoittaa sitä että käynnistyksessä voi valita kumpaan käyttöjärjestelmään käynnistetään. Tai sitten voi vaan buutata inuxin usb-tikulta ja kokeilla ensin.
-
Orge Gerwell
- Jane Marple
- Viestit: 1094
- Liittynyt: Ma Marras 24, 2025 8:16 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
^
Jep, toki. Hyvä vaihtoehto, mikäli ei halua päästää Windowsista irti.

GrapheneOS ollut käytössä nyt joitain viikkoja ja helppo on suositella kaikille, joita kyrsii Googlen tietojen kalastelu. Mitään eroa normaaliin Androidiin ei käytössä huomaa.
-
Mansen Miäs
- Olivia Benson
- Viestit: 715
- Liittynyt: To Kesä 06, 2024 12:39 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Juu ja laittaa toisen ykköseksi, siis sen mitä käyttää useammin, ni ei tarvi aina olla valitsemassakaan kumpi käynnistyy. Tosin joskus Windowsissa oli joku päivitysjuttu, mikä ilmeisesti tuhosi tämän "tuplabuuttauksen". Jep, Linuxia tosiaan voi kokeilla asentamatta, eli "livenä", mutta toimii siinä tietysti hitaammin. Tosin testauksessa se nopeus tuskin on prio1.walluhusuri kirjoitti: Ma Loka 05, 2026 9:35 pm Toisaalta Linuxin voi asentaa kaksoisbuuttaamaan samaan koneeseen Windowsin kanssa, eli tarkoittaa sitä että käynnistyksessä voi valita kumpaan käyttöjärjestelmään käynnistetään. Tai sitten voi vaan buutata inuxin usb-tikulta ja kokeilla ensin.
AI auttanua mua asentamaan esim, ohjelmat suoraan päätteeltä, ja tulipa asennettua tetris ja pelattua palikkapeliä pitkästä aikaa
- walluhusuri
- Armas Tammelin
- Viestit: 70
- Liittynyt: Ke Elo 26, 2026 8:59 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Ei siihen onneksi mitään AI:ta tarvi auttamaan. Jo 90-luvulla oli netti täynnä Linux-ohjeita ja jopa kirjoja ja kouluissakin sitä opetettiin.Mansen Miäs kirjoitti: Pe Loka 09, 2026 9:35 amJuu ja laittaa toisen ykköseksi, siis sen mitä käyttää useammin, ni ei tarvi aina olla valitsemassakaan kumpi käynnistyy. Tosin joskus Windowsissa oli joku päivitysjuttu, mikä ilmeisesti tuhosi tämän "tuplabuuttauksen". Jep, Linuxia tosiaan voi kokeilla asentamatta, eli "livenä", mutta toimii siinä tietysti hitaammin. Tosin testauksessa se nopeus tuskin on prio1.walluhusuri kirjoitti: Ma Loka 05, 2026 9:35 pm Toisaalta Linuxin voi asentaa kaksoisbuuttaamaan samaan koneeseen Windowsin kanssa, eli tarkoittaa sitä että käynnistyksessä voi valita kumpaan käyttöjärjestelmään käynnistetään. Tai sitten voi vaan buutata inuxin usb-tikulta ja kokeilla ensin.
AI auttanua mua asentamaan esim, ohjelmat suoraan päätteeltä, ja tulipa asennettua tetris ja pelattua palikkapeliä pitkästä aikaa![]()
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Eli tämä toimii Pixel-puhelimissa?Orge Gerwell kirjoitti: To Loka 08, 2026 1:14 pm GrapheneOS ollut käytössä nyt joitain viikkoja ja helppo on suositella kaikille, joita kyrsii Googlen tietojen kalastelu. Mitään eroa normaaliin Androidiin ei käytössä huomaa.
Androidhan on yksi iso kalastelu myös muilla valmistajilla.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
-
Orge Gerwell
- Jane Marple
- Viestit: 1094
- Liittynyt: Ma Marras 24, 2025 8:16 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Juu niin ironista kuin se onkin, niin on juuri Pixelit joihin tuon saa. Liittynee pitkälti Pixelissä olevaan Titan-siruun, jota Graphenen tekijät pitää tärkeänä.Öyhö kirjoitti: Su Loka 11, 2026 4:02 pmEli tämä toimii Pixel-puhelimissa?Orge Gerwell kirjoitti: To Loka 08, 2026 1:14 pm GrapheneOS ollut käytössä nyt joitain viikkoja ja helppo on suositella kaikille, joita kyrsii Googlen tietojen kalastelu. Mitään eroa normaaliin Androidiin ei käytössä huomaa.
Androidhan on yksi iso kalastelu myös muilla valmistajilla.
-
Orge Gerwell
- Jane Marple
- Viestit: 1094
- Liittynyt: Ma Marras 24, 2025 8:16 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Mielellään sitä AI:ta käyttää kun on tarpeeksi kauan paininut jonkun ongelman kanssa.walluhusuri kirjoitti: Su Loka 11, 2026 2:15 am Ei siihen onneksi mitään AI:ta tarvi auttamaan. Jo 90-luvulla oli netti täynnä Linux-ohjeita ja jopa kirjoja ja kouluissakin sitä opetettiin.
- walluhusuri
- Armas Tammelin
- Viestit: 70
- Liittynyt: Ke Elo 26, 2026 8:59 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Tässä on varmaan kyse siitä, että ennen nuo asiat kuten Linuxin päätteen komennot yms. vain Googlattiin kun nykyään Googlekin vastaa AI:lla. Googlehakua ennen taisi siihen aikaan olla joku toinen jota en nyt muista. Olikohan Alta Vista. Yahoo oli myös jo silloin.Orge Gerwell kirjoitti: Su Loka 11, 2026 4:21 pmMielellään sitä AI:ta käyttää kun on tarpeeksi kauan paininut jonkun ongelman kanssa.walluhusuri kirjoitti: Su Loka 11, 2026 2:15 am Ei siihen onneksi mitään AI:ta tarvi auttamaan. Jo 90-luvulla oli netti täynnä Linux-ohjeita ja jopa kirjoja ja kouluissakin sitä opetettiin.
-
Mansen Miäs
- Olivia Benson
- Viestit: 715
- Liittynyt: To Kesä 06, 2024 12:39 pm
Re: Linux, vaihtoehtoiset puhelinkäyttikset ja yksityisyys yleisesti
Jep, ja toisaalta ehkä laiskuuskin teettää sitä, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. Käytän tosin AI,ta monen asian hakuun ja sellasiin muutenki.Orge Gerwell kirjoitti: Su Loka 11, 2026 4:21 pmMielellään sitä AI:ta käyttää kun on tarpeeksi kauan paininut jonkun ongelman kanssa.walluhusuri kirjoitti: Su Loka 11, 2026 2:15 am Ei siihen onneksi mitään AI:ta tarvi auttamaan. Jo 90-luvulla oli netti täynnä Linux-ohjeita ja jopa kirjoja ja kouluissakin sitä opetettiin.