https://yle.fi/a/74-20251331Miljoonasopimus tyhjille seinille – Fifan toimisto Trump Towerissa herättää ihmetystä
STT Urheilu 18:20
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa maksaa miljoonavuokraa toimistotilasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin perheyhtiön omistamassa Trump Tower -rakennuksessa New Yorkin kaupungissa, uutisoi New York Times.
Fifa vuokrasi tilan noin vuosi ennen tämän kesän MM-kisojen alkua, mutta tila on pääosin ollut tyhjillään.
Toimiston vuokrasopimus on tehty seitsemäksi vuodeksi neljän miljoonan dollarin hintaan.
Kahden Fifan työntekijän mukaan toimiston vuokraamista ajoi Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino.
Fifan Yhdysvaltain-toimintoja johdetaan kahdesta Miamissa sijaitsevasta toimistosta.
Fifan entiset ja nykyiset työntekijät kertovat, ettei Trump Towerin toimistoa ole tarkoituskaan ottaa kokonaan käyttöön. Fifan mukaan tilaa käytetään erityistilaisuuksiin ja tapaamisiin jalkapallojohtajien kanssa.
USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Uusi lehdistösihteeri on toki hyvännäköinen mutta muutoin näyttää olevan täysin sopimaton tehtävään.
Trump oli tietysti eri mieltä.
Trump oli tietysti eri mieltä.
Brutaalin rehellinen
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18370
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Tänäänkään yhdysvaltain presidentillä ei ollut järkevää tekemistä, joten hänpä sitten postaili tekoälyvideota jossa petoeläimet hyökkäävät ihmisiä raatelemaan.
Liekö saanut inspiraatiota moiseen väkivaltamässäilyyn vaikkapa ICE-joukkojensa väkivallankäytöstä, tai sitten ihmisiä pahoinpitelevästä MAGA-yleisöstään?
Liekö saanut inspiraatiota moiseen väkivaltamässäilyyn vaikkapa ICE-joukkojensa väkivallankäytöstä, tai sitten ihmisiä pahoinpitelevästä MAGA-yleisöstään?
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
No eipä tietenkään Trumpin mielestä Venäjä auta Irania sitten vähääkään, ja sillähän nyt ei mitään merkitystä hänelle ole että Iran kuitenkin auttaa Venäjää.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Knobster kirjoitti: Ma Loka 12, 2026 11:37 am <kuva Yandexin (ro)bottiliikenteen vähentymisestä poistettu>
Tästä ei voi olla haittaa lännen puheenaiheille, yksityisyydelle tai turvallisuudelle.
Pakollinen Trump:
https://babylonbee.com/news/democrats-w ... -opponentsDemocrats Warn Trump Of Dangerous Precedent Set By Law Enforcement Raiding Homes Of Political Opponents
Tämä on siis satiiria.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Nämä kaksi (ajatollahit ja Putin) ovat liitossa.Virdon kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 2:57 am No eipä tietenkään Trumpin mielestä Venäjä auta Irania sitten vähääkään, ja sillähän nyt ei mitään merkitystä hänelle ole että Iran kuitenkin auttaa Venäjää.
Siksi Ukraina-haukkojen pitäisi olla Iran-haukkoja. Ei toteudu Euroopassa.
Maga-porukka on aika venäjämielistä ja vastustaa myös Lähi-itään menemistä. Sellaista sisään päin kääntymistä.
Eurooppa tosin puuttuu menoon vielä vähemmän.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
En ole tästä täysin eri mieltä.Donald McRonald kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 1:59 am Oranssi Paskatahra ei ole muuta kuin ryssälle hyödyllinen idiootti.
Silti kandee muistaa: 2014 Obama oli presidentti. 2022, kun sota muuttui miljoonauhritouhuksi, Biden oli presidentti.
Ja jotta ollaan rehellisiä itsellemme, niin edes koko muu Eurooppa ei ole pystynyt Putinia pysäyttämään, eli tavallaan miksi me Trumpia syytetään? Syy on enemmän meidän omissa pasifisteissa täällä Euroopassa.
Joista iso osa muuten tukee Ukrainaa, ei vaan osaa sanoa miten Putin pysäytetään.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
-
Jeebutnoubat
- Poliisikoira Rex
- Viestit: 266
- Liittynyt: Su Heinä 19, 2020 9:40 pm
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
2022 kuviteltiin vielä ympäri maailman että ryssän armeijasta on johonkin, sekä pelättiin iskeä venäjän rajojen sisäpuolelle.Öyhö kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 9:13 amEn ole tästä täysin eri mieltä.Donald McRonald kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 1:59 am Oranssi Paskatahra ei ole muuta kuin ryssälle hyödyllinen idiootti.
Silti kandee muistaa: 2014 Obama oli presidentti. 2022, kun sota muuttui miljoonauhritouhuksi, Biden oli presidentti.
Ja jotta ollaan rehellisiä itsellemme, niin edes koko muu Eurooppa ei ole pystynyt Putinia pysäyttämään, eli tavallaan miksi me Trumpia syytetään? Syy on enemmän meidän omissa pasifisteissa täällä Euroopassa.
Joista iso osa muuten tukee Ukrainaa, ei vaan osaa sanoa miten Putin pysäytetään.
Sittemminhän on huomattu ryssien kyvyttömyys sekä se että Moskovaankin voi ihan hyvin lähettää ohjuksia ja drooneja.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Ehkä tämä on motiivi. Nyt näyttää siltä, että Trump joutuu vaaleissa ahtaalle ja loppukausi muuttuu vieläkin pahemmaksi sirkukseksi.OnyxPhoenix kirjoitti: La Loka 10, 2026 1:07 pm Ja onko Trumpin varsinainen idea tässä se, että kun dieselin hinta ei laskekaan/toimituksia ei tule väitetysti, Trump voi entistä painokkaammin syyttää Ukrainaa, vieden huomiota itse aiheuttamastaan Iranin sodan öljykriisistä?
Mitään apua Ukrainalle tästä ei ole, ja siksi Putin luultavasti vain yrittää pitää Yhdysvallat epävakaassa tilassa.
Maga-liike saattaa hajota Iranin-retkeen ja Trumpin virhearvioihin. En pidä sitä mahdottomana.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
En ole varma mitä kuvittelin, mutta Ukrainan talvisodan henki yllätti varmasti Putinin perin pohjin.Jeebutnoubat kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 9:20 am 2022 kuviteltiin vielä ympäri maailman että ryssän armeijasta on johonkin, sekä pelättiin iskeä venäjän rajojen sisäpuolelle.
Sittemminhän on huomattu ryssien kyvyttömyys sekä se että Moskovaankin voi ihan hyvin lähettää ohjuksia ja drooneja.
Nyt ikävästi myös Venäjä on oppinut taistelemaan droonein, joten meidän on pakko saada massiivinen sotilaallinen päivitys puolustukseen ja hyvin nopeasti.
Ukraina pitää saada neuvomaan meitä miten sotaa käydään nykyään.
Konservatiivi-libertaari, entinen vihreä. Ei lue al-Hesaaria. Nuiva. Antinatsi. Antikommunisti. Anti-antifantti. Arhinmäki syytteeseen. GWh CO2++ U238 CPU AI UKR IL RSA ICE++ SCOTUS X
-
OnyxPhoenix
- Angus MacGyver
- Viestit: 6985
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Ryssät ovat aina tienneet miten hyödyllinen Trump on heille.
Tässä Moskovan valtion yliopiston maailmanpolitiikan laitoksen varadekaani kertoo ihan suoraan että hän on aina kannattanut Trumppia koska Trump tuhoaa Venäjän geopoliittisen vastustajan (USAn) ilman ohjuksia.
Tässä Moskovan valtion yliopiston maailmanpolitiikan laitoksen varadekaani kertoo ihan suoraan että hän on aina kannattanut Trumppia koska Trump tuhoaa Venäjän geopoliittisen vastustajan (USAn) ilman ohjuksia.
-
OnyxPhoenix
- Angus MacGyver
- Viestit: 6985
- Liittynyt: Pe Syys 25, 2020 12:16 am
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Ihan mukavasti Iran saa Venäjältä apuja. Trumpin mielestä Venäjä ei auta Irania vaikka maiden välillä on 20 vuotinen strateginen kumppanuussopimus.Virdon kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 2:57 am No eipä tietenkään Trumpin mielestä Venäjä auta Irania sitten vähääkään,
Venäjä auttaa Irania konkreettisesti sotilaallisella tuella, mukaan lukien teknologian siirto, komponentit, kokonaiset järjestelmät, tiedustelu ja asiantuntemus. Yhteistyö on syventynyt sen jälkeen, kun Iran toimitti Venäjälle Shahed-drooneja (ja myöhemmin ballistisia ohjuksia) Ukrainan sotaan. Vuonna 2025 allekirjoitettiin 20-vuotinen kattava strateginen kumppanuussopimus.
Ohjusteknologia ja suorat toimitukset
Yliäänisten risteilyohjusten kehitys (projekti C430L): Vuodesta 2023 lähtien Venäjä on auttanut Irania ramjet-moottoriteknologiassa uudenlaista yliäänistä laivantorjunta- (ja mahdollisesti maa-isku-) risteilyohjusta varten. Venäläiset asiantuntijat (NPO Mashinostroyenia / Rosoboronexport) ovat analysoineet iranilaisten koelentoja ja neuvoneet suunnittelussa. Tavoitteena on ase, joka uhkaa esimerkiksi Yhdysvaltain sota-aluksia. Työ jatkui ainakin 2026.
Suorat ohjustoimitukset: Länsimaisten tiedustelulähteiden (Bloomberg, lokakuu 2026) mukaan Venäjä toimittaa Iranille ohjuksia arsenaalin täydentämiseksi.
MANPADS: Noin 500 miljoonan euron sopimus Verba-olalta ammuttavista ilmatorjuntajärjestelmistä (500 laukaisinta + 2 500 ohjusta), toimitukset suunniteltu 2027–2029.
Muita ohjuskomponentteja ja ilma-ilma/ilma-pinta-ohjuksia liittyen lentokonekauppoihin.
Droonit ja komponentit
Venäjä on palauttanut Iranille paranneltua teknologiaa, joka perustuu iranilaisiin Shahed-malleihin (Geran-variantit paremmalla navigoinnilla, kommunikaatiolla ja myöhemmin suihkumoottorilla). On raportoitu droonikomponenttien, räjähteiden (esim. TNT) ja ammusten toimituksista Kaspianmeren kautta sekä mahdollisesti valmiita päivitettyjä drooneja.
Lentokoneet, helikopterit ja muut järjestelmät
Yak-130 -koulutus- ja taistelukoneita (noin 24 kpl, toimitukset 2023–2025).
Mi-28NE -hyökkäyshelikoptereita (raportteja useista / jopa 24 kpl).
Spartak-panssariajoneuvoja (kymmeniä–yli 200).
Su-35-hävittäjäsopimuksia (jopa 48 kpl, toimituksia 2026–2028).
Mahdollisesti osia olemassa oleviin järjestelmiin (esim. S-300) sekä elektronisen sodankäynnin laitteita.
Tiedustelu ja muu tuki
Satelliittikuvia, maalinosoitustietoja ja taistelukokemusta (Ukrainan drooni- ja ohjustaktiikat).
Koulutusta, yhteisharjoituksia ja teollisuusyhteistyötä.
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Miljardöörit pistää tuulemaan. Alkaa uusi kolonialismin aika.
Ilmeisesti salaiseen sopimukseen kuuluu että ryssät saa tehdä mitä huvittaa omalla pallonpuoliskollaan ja USA omallaan.
https://yle.fi/a/74-20251382Trump: Grönlannissamme alkaa massiivinen öljyn ja mineraalien etsintä
STT-AFP 9:28
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan Grönlannissa on alkamassa massiivinen öljyn, kaasun ja mineraalien etsintä.
Trump kirjoittaa viestipalvelu Truth Socialissa, että Grönlannissa on helposti saatavissa öljyä enemmän kuin melkein missään muualla. Trumpin viestissä puhutaan ”meidän uudesta ja kauniista Grönlannistamme”.
Presidentti ilmoitti myös, että Grönlannin merkitys Yhdysvaltojen sekä Euroopan turvallisuudelle on keskeinen, koska sen yllä voidaan torjua kaikki mahdolliset droonit, ohjukset tai muut aseet.
https://yle.fi/a/74-20251383Ukraina: Spacex rajoitti Starlinkin käyttöä
Satelliittijärjestelmä on Ukrainalle tärkeä puolustussodassa Venäjää vastaan.
9:42 • Päivitetty 9:56
Avaruusalan yhtiö Spacex on ilmeisesti rajoittanut satelliittipalvelunsa käyttöä Ukrainassa.
Ukrainan presidentin neuvonantaja Serhii Beskrestnov kirjoittaa Telegramissa, että Spacex on asettanut joihinkin Starlink-järjestelmänsä palveluihin rajoituksia. Hänen mukaansa sotilaskäyttöön tarkoitettu versio ei enää toimi yli 160 kilometrin tuntinopeudessa.
– Puolustusvoimamme eivät saaneet varoitusta tästä rajoituksesta, minkä seurauksena useat tehtävämme häiriintyivät.
Myös nimetön sotilaslähde kertoo uutistoimisto Reutersille, että Starlink-yhteyksissä on häiriöitä.
Ilmeisesti salaiseen sopimukseen kuuluu että ryssät saa tehdä mitä huvittaa omalla pallonpuoliskollaan ja USA omallaan.
-
Orge Gerwell
- Jane Marple
- Viestit: 1070
- Liittynyt: Ma Marras 24, 2025 8:16 pm
Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump
Los Trumpos väläytti puheessaan, että Atlannin valtameren voisi hyvinkin nimetä hänen mukaansa. Ihan ohimennen sivulauseessa ja mahdollisesti vain kevennyksenä, mutta ei oikein jaksa naurattaa. Sattuneesta syystä.