Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Paikalla
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18412
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingissä
Helsingin poliisi sai tiistaina 13. lokakuuta puoli neljän aikaan iltapäivällä ilmoituksen puukotuksesta Vesalassa Helsingissä. Alkutietojen mukaan 13-vuotiasta poikaa oli puukotettu selkään ulkona.

Useat poliisin ja ensihoidon partiot lähtivät tehtävälle. Viranomaiset löysivät ilmoitetulta tapahtumapaikalta uhrin, jolla oli selässään pistojälki. Uhrin vammat eivät ole hengenvaarallisia.
Poliisi sai havaintoja ja tuntomerkkejä teon epäillystä tekijästä ja etsi häntä lähistöltä. Epäilty tekijä otettiin jonkin ajan kuluttua kiinni yksityisasunnosta Vesalan alueelta. Epäilty on aikuinen 2000-luvulla syntynyt mies.
Poliisin alustavan käsityksen mukaan puukotuksen uhri valikoitui sattumanvaraisesti.

Poliisi tutkii asiaa tapon yrityksenä.
Tutkinta on hyvin alussa, ja se jatkuu muun muassa osallisten puhuttamisella ja teknisellä rikostutkinnalla.

https://poliisi.fi/-/mies-puukotti-13-v ... elsingissa
Paikalla
Matti Ja Maija
Jessica Fletcher
Viestit: 3114
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

Onkohan ollut huonoa nenäpulveria vai mennäänkö ihan peukulla? 13-vuotias henkilö, oliko myymässä jotain pazkaa aikuiselle henkilölle.
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
LeonGold
Neuvoja-Jack
Viestit: 597
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2026 1:50 am

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja LeonGold »

"Poliisin alustavan käsityksen mukaan puukotuksen uhri valikoitui sattumanvaraisesti."

No ei liity mitenkään huumekauppaan. Motiivi kiinnostaa, onko ideologia vai hetkellinen mielenhäiriö. Ja uhrin/tekijän tausta.
Jannes
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1308
Liittynyt: La Heinä 23, 2016 3:22 pm

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja Jannes »

Jätkä flipannu ja puukottanut seuraavaa ohitsekävelijää selkään?

Lähteeköhän tekijä hoitoon vai koppiin?
Jörö-Jukkas

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja Jörö-Jukkas »

Uhri maahanmuuttajataustainen.
JereJee
Lauri Hanhivaara
Viestit: 136
Liittynyt: Ke Syys 15, 2021 10:57 am

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja JereJee »

Jörö-Jukkas kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:04 pm Uhri maahanmuuttajataustainen.
Onko varma tieto?
MustaNaamion
Agentti Scully
Viestit: 660
Liittynyt: Ma Maalis 09, 2026 6:02 pm

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja MustaNaamion »

Jörö-Jukkas kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:04 pm Uhri maahanmuuttajataustainen.
Entä tekijä?

Se joku parikymppinenhän pisti vanhuksen kylmäksi Helsingissä ei niin kauan sitten ja meni pubiin kaljalle.
sepponenhe
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2026 11:03 am

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja sepponenhe »

Jörö-Jukkas kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:04 pm Uhri maahanmuuttajataustainen.
Linkki uutiseen vai levitätkö putsariuutista?
sepponenhe
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Ma Huhti 06, 2026 11:03 am

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja sepponenhe »

JereJee kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:41 pm
Jörö-Jukkas kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:04 pm Uhri maahanmuuttajataustainen.
Onko varma tieto?
Tuo jörö-jukkas on putsari eli levittää valeuutista.
Paikalla
Matti Ja Maija
Jessica Fletcher
Viestit: 3114
Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja Matti Ja Maija »

sepponenhe kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 9:00 pm
JereJee kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:41 pm
Jörö-Jukkas kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:04 pm Uhri maahanmuuttajataustainen.
Onko varma tieto?
Tuo jörö-jukkas on putsari eli levittää valeuutista.
Eli siis oikeasti 9 nuorivaimo, vai miksi henkilöt voivat sepittää tarinaansa, monella eri nimimerkillä?

Moni nimmari on saanut bännit, mutta aina avataan uusi.

Jos ei ole muutakuin trollaamista taikka bottina olla, niin moi moi.

Itse kehtaan olla yhdellä ja samalla nimmarilla.

T: Mtatti ja Maija.
Slava Ukraini! <3

JanitaSlima nauraa joka paikkaan. :D

Bänniä hänelle.
Le chat bleu
Theo Kojak
Viestit: 1197
Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja Le chat bleu »

LeonGold kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 1:36 pm "Poliisin alustavan käsityksen mukaan puukotuksen uhri valikoitui sattumanvaraisesti."

No ei liity mitenkään huumekauppaan. Motiivi kiinnostaa, onko ideologia vai hetkellinen mielenhäiriö. Ja uhrin/tekijän tausta.
Ei niin kivaa aluetta tuokaan. Kaikki pitkänsillan itäpuolella alkaa olla slummia :?
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin :lol:
candyman×5
Nikke Knatterton
Viestit: 197
Liittynyt: Ti Loka 28, 2014 3:32 pm

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja candyman×5 »

Jörö-Jukkas kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:04 pm Uhri maahanmuuttajataustainen.
Ei ollut. Mutta tekijä oli
candyman×5
Nikke Knatterton
Viestit: 197
Liittynyt: Ti Loka 28, 2014 3:32 pm

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja candyman×5 »

MustaNaamion kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 8:56 pm
Jörö-Jukkas kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:04 pm Uhri maahanmuuttajataustainen.
Entä tekijä?

Se joku parikymppinenhän pisti vanhuksen kylmäksi Helsingissä ei niin kauan sitten ja meni pubiin kaljalle.
Iltalehdessä kuva. Musta on kuin yö
Liitteet
Screenshot_20261015_154045_com_android_chrome_CustomTabActivity.jpg
Screenshot_20261015_154045_com_android_chrome_CustomTabActivity.jpg (283.33 KiB) Katsottu 1176 kertaa
Viimeksi muokannut candyman×5, To Loka 15, 2026 3:41 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Olinko eka
Martin Beck
Viestit: 820
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 4:24 am

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja Olinko eka »

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f1b9 ... 456e7cb5d7

Iltalehden tietojen mukaan epäillyllä ei ole rikostaustaa Suomessa kymmenen viime vuoden ajalta.

Sen sijaan hän on itse tehnyt kahdesti rikosilmoituksen poliisille ja väittänyt, että hänen päähänsä on asennettu mikrosiru. Miehen mukaan siru asennettiin jo vuosia sitten, ja hän yritti jopa yksityisen lääkärifirman kautta saada väitetyn sirun poistettua.

– Olen saanut tarpeeksi, ja voin vakuuttaa, että nämä mikrosirun tekijät ovat ulkomaalaisia, mutta myös on suomalaisia mukana, mies kertoi tutkintapyynnössään.
SatuSetä
Jane Marple
Viestit: 1096
Liittynyt: Ma Loka 29, 2018 5:35 pm

Re: Mies puukotti 13-vuotiasta Helsingin Vesalassa 13.10.

Viesti Kirjoittaja SatuSetä »

candyman×5 kirjoitti: To Loka 15, 2026 3:34 pm
MustaNaamion kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 8:56 pm
Jörö-Jukkas kirjoitti: Ke Loka 14, 2026 5:04 pm Uhri maahanmuuttajataustainen.
Entä tekijä?

Se joku parikymppinenhän pisti vanhuksen kylmäksi Helsingissä ei niin kauan sitten ja meni pubiin kaljalle.
Iltalehdessä kuva. Musta on kuin yö
No voisihan sen uutisenkin linkata ja lainata... Kuuluu palstan sääntöihin myös.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f1b9 ... 456e7cb5d7
Poliisi vaatii vangittavaksi 22-vuotiasta miestä tapon yrityksestä epäiltynä.

Miehen epäillään puukottaneen 13-vuotiasta lasta Helsingin Vesalassa tiistaina 13. lokakuuta. Poliisin ensitietojen mukaan lapsi valikoitui uhriksi sattumalta.

Puukotus tapahtui neljän aikaan iltapäivällä ulkona. Hätäkeskus sai tiedon uhrista, jota oli puukotettu selkään. Epäilty tekijä tavoitettiin tuntomerkkien perusteella myöhemmin yksityisasunnosta samalta alueelta.

Aivan lähistöllä asuva nainen todisti, kun poliisit tekivät etsintöjä kerrostalon pihalla. Poliisi näytti etsivän jotain puskista, roskakatoksesta ja kaivoista. Vähän ajan päästä poliisi talutti miestä eräästä kerrostalosta kohti kadulla olevia poliisiautoja.

...
4c71012520ffcefb6dc018ca70dae85e49e704329123ec1ef0bb52a90d348ca1.jpg
4c71012520ffcefb6dc018ca70dae85e49e704329123ec1ef0bb52a90d348ca1.jpg (240.25 KiB) Katsottu 1136 kertaa
Lapsen puukotuksesta epäilty mies otettiin kiinni 13.10.2026 yksityisasunnosta Helsingin Vesalasta.
Vastaa Viestiin