^
Niemen podi, jakso 3. 25:28
On vahvistettu, että teline oli erittäin näkyvällä paikalla surman aikaan (tosin ei vahvistettua kenen kertomaa). On vahvistettu, että Veikolla ei ollut kassakaappia ja rahoja kotona piilossa normitilanne. Tämä kertoo, että piilossa ollutta rahaa on voinut olla. Asuntoa ei ole pengottu, jää varteenotettava epäilys, onko Veikko säilyttänyt surman aikaan rahaa piilossa lisää kotona tai ulkona tai esim. asiamiehensä luona (Pölönen). Veikon on kerrottu ostelleen käteisellä aika korkealla hinnalla tonttia, autoja. En pidä myöskään mahdottomana, että kirjatelineessä olisi ollut vain osa käteisvaroista tai oliko telinettä lainkaan....Ne, jotka ovat Veikon kanssa asuneet yrittäjyyden aikana tuntevat Veikon tavat. Veikkaan, että Veikon käteisvarat olivat öisin siellä missä Veikon asekin, eli makuuhuoneessa. Rahoihin ei päässyt käsiksi ehkä ilman ruumiita.
Jos tilanne olisi tämä, olisi vanhempi Veikon poika kusettanut myös veljeään "perinnönjaossa". Onhan se tietysti eri asia saako 400000mk vai 200000mk käteisvaroja näin esimerkkinä.
Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
Tosiaan...Ulrica kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 9:21 pm Jos tilanne olisi tämä, olisi vanhempi Veikon poika kusettanut myös veljeään "perinnönjaossa". Onhan se tietysti eri asia saako 400000mk vai 200000mk käteisvaroja näin esimerkkinä.
Oon itse kuullut huhua, että olisi myös suunnitellut WTC-iskut. Rättipäät lensi ja Rytkönen neuvoi miten se tehdään. Piirteli niille kuvat airbussien ja boeingien käytävistä ja ohjaamoista.
Myös Estonian keulavisiiristä kannattaisi tutkia vielä sormenjäljet, saattavat olla samoja kuin siellä Veikon makuuhuoneessa. Jos on taas oltu baarikierroksella Ristilän kanssa tuhannen pierussa, ja mietitty että tarttee raitista ilmaa, revitään toi ovi auki. Eiku perkele, se oli visiiri ja tossa on Itämeri.
Seuraavat harkinnassa olevat uudet nimimerkit:
FalckFanatic
Espoon Hiekka Oy
Gustu-Nisse
Mopedimies
SilverBackMaleGorilla
Mallipoju66
Darkest Auer
SailorMary
Sivukirjasto
Peuramaa Stalker
Cemetery Poser
Sockdoll-13
000-555
Bloodiest Anal Rape
FalckFanatic
Espoon Hiekka Oy
Gustu-Nisse
Mopedimies
SilverBackMaleGorilla
Mallipoju66
Darkest Auer
SailorMary
Sivukirjasto
Peuramaa Stalker
Cemetery Poser
Sockdoll-13
000-555
Bloodiest Anal Rape
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11934
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
"Tampereella Vasaratiellä vuonna 2020 tekijä tilasi isänsä surmaamisen, kuten myös Jollaksessa vuonna 1992" Ovat myös esimerkkejä siitä, että palkkamurhaajaa on käytetty tilanteessa, jossa tekijä tappaa uhrinsa uhrin kotona (tosin tuo Mustakolmion keissi on niin sekava, että itselleni on jäänyt epäselväksi tapettiinko uhri talon edustalla vai talossa, mutta joka tapauksessa tekijä raahasi uhrin sisään).esa kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 6:28 pm Minä en pitäisi mitenkään mahdottomana sitä, etteikö tekijä voisi olla esimerkiksi uhrin oma poika tai muu sukulainen. Ei se nyt vain niin tavatonta olisi. Kyllähän Tampereella Vasaratiellä vuonna 2020 tekijä tilasi isänsä surmaamisen, kuten myös Jollaksessa vuonna 1992. Marko Niemen podcastissa tai kirjassa mainitaan Veikko Rytkösen kohdelleen huonosti omaa pikkuveljeään, joten miksei hän olisi voinut tehdä niin myös omille pojilleen? Motiivina voi hyvinkin olla kosto, kauna, raha tai ihmissuhteet.
Tekijä ei varmasti vuonna 1990 tiennyt DNA:n olemassaolosta, joten hän otti tekoon ryhtyessään ison riskin. En jaksa uskoa mihinkään alamaailman kuvioon tässä tapauksessa. Voisi nimittäin kuvitella, että sellaisessa skenaariossa henkilöt olisi löydetty päähän ammuttuina sängystään ja asunto olisi mahdollisesti poltettu kaikkien jälkien peittämiseksi – sillähän sitä kaikkein helpoimmalla pääsisi, vai kuinka?
Mitä minulle tulee rahasta mieleen, niin oma isäni oli rakennuksilla töissä rakennuspeltisepänänä. Hän ansaitsi rahaa verokirjalla ja teki paljon viraabelitöitä, ja palkat maksettiin käteisellä. Aikuisena olen puhunut isäni kanssa, ja hänellä oli reilusti yli 100 000 markkaa sellaista rahaa, jota ei voinut edes viedä pankkiin. Tämä antaa hieman osviittaa 90-luvun rahamaailmasta. Ei siis unohdeta sitä, että Rytkösten kodissa on voinut murhan sattuessa olla vaikka kuinka paljon enemmän rahaa kuin se väitetty 20 000 markkaa.
Mitä olet mieltä siitä, että nykyinen tutkinnanjohtaja on kertonut vanhemman pojan olevan poissuljettu epäiltyjen joukosta (Alibi 2016)?
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
Olen lukenut tästä ketjusta 30 ensimmäistä sivua. Alkuvaiheessa on kyselty havaintoja punaisesta Mazdasta ja harmaasta Hiacesta. Punainen Mazda kuului muistaakseni Beritin työpaikalla olleelle miehelle, ja jossain luki, että heillä olisi saattanut olla työpaikkaromanssi (korjatkaa, jos olen väärässä). Hiace taas kuului Beritin ex-miehelle. Poliisi on siis pyrkinyt selvittämään yleisön avulla, onko kyseisistä autoista havaintoja Volsin kylän lähellä, selvittääkseen heidän mahdollista osallisuuttaan tekoon.
Mietin tuota tekoaikaa kello 20.45. Se on täytynyt rajata lottokupongin perusteella. Ehkä kyseiseltä päivältä on löytynyt kuponki, johon on ympyröity oikeita numeroita, ja siitä on päätelty, että uhrien on täytynyt olla elossa vielä lauantaina kello 20.45.
Mietin tuota tekoaikaa kello 20.45. Se on täytynyt rajata lottokupongin perusteella. Ehkä kyseiseltä päivältä on löytynyt kuponki, johon on ympyröity oikeita numeroita, ja siitä on päätelty, että uhrien on täytynyt olla elossa vielä lauantaina kello 20.45.
Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
Terävä oivallus, että 20.45 olisi päätelty lottorivin kirjaamisesta.
Uhrien löytö vuoteesta ja suunniteltu murha yleensäkin viittaa vahvasti siihen, että surmat tapahtuneet keski-yön jälkeen. Murhaajalle optimaalinen aika auringon noustessa, jolloin näkee toimia.
Uhrien löytö vuoteesta ja suunniteltu murha yleensäkin viittaa vahvasti siihen, että surmat tapahtuneet keski-yön jälkeen. Murhaajalle optimaalinen aika auringon noustessa, jolloin näkee toimia.
Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
Aika paljon on viime sivuilla ollut keskustelua tuosta 20.45:sta.
Ilmeisesti koko jauhanta juontaa juurensa tästä Grönroosin esseen ufoteoriasta, että teot olisi tapahtuneetkin aiemmin, ja sen takia tutkinta veti vesiperän, kun kaikilla oli alibi.
No, teoria sinänsä on kaiken muun spekun ohella ihan OK, mutta mielestäni esitin pari sivua sitten hyvät perustelut sille, miksi teon tapahtuminen aiemmin päiväsaikaan olisi arkijärjen vastaista.
Kun vielä poliisi on saanut varmistettua tutkinnassa uhrien olleen elossa 20.45 (ilmeisesti sillä että Veikko oli ollut puhelimessa, näin taisi Koho mainita siinä ruotsinkielisessä jutussa 1991), niin en oikein näe tätä aikajanan muutosta mahdollisena tai spekuloimisen arvoisena.
Loogisempi selitys on, että tekijä oli sittenkin jotain muuta kuin aivan lähintä piiriä, ja tämän takia hän ei ole jäänyt kiinni. Vaikka teko varmasti tuli tuttujen piirin teettämänä.
Itsellä on myös alkanut kasvaa sellainen olo vuosien myötä, että totuuden kyllä tietää useampikin ihminen, mutta pokeri on pitänyt. Kylmäveristä porukkaa. Tuskinpa tuota on kukaan yksin ja oma-aloitteisesti tehnyt, ja sitten vaan ollut kertomatta kellekään.
Ilmeisesti koko jauhanta juontaa juurensa tästä Grönroosin esseen ufoteoriasta, että teot olisi tapahtuneetkin aiemmin, ja sen takia tutkinta veti vesiperän, kun kaikilla oli alibi.
No, teoria sinänsä on kaiken muun spekun ohella ihan OK, mutta mielestäni esitin pari sivua sitten hyvät perustelut sille, miksi teon tapahtuminen aiemmin päiväsaikaan olisi arkijärjen vastaista.
Kun vielä poliisi on saanut varmistettua tutkinnassa uhrien olleen elossa 20.45 (ilmeisesti sillä että Veikko oli ollut puhelimessa, näin taisi Koho mainita siinä ruotsinkielisessä jutussa 1991), niin en oikein näe tätä aikajanan muutosta mahdollisena tai spekuloimisen arvoisena.
Loogisempi selitys on, että tekijä oli sittenkin jotain muuta kuin aivan lähintä piiriä, ja tämän takia hän ei ole jäänyt kiinni. Vaikka teko varmasti tuli tuttujen piirin teettämänä.
Itsellä on myös alkanut kasvaa sellainen olo vuosien myötä, että totuuden kyllä tietää useampikin ihminen, mutta pokeri on pitänyt. Kylmäveristä porukkaa. Tuskinpa tuota on kukaan yksin ja oma-aloitteisesti tehnyt, ja sitten vaan ollut kertomatta kellekään.
Seuraavat harkinnassa olevat uudet nimimerkit:
FalckFanatic
Espoon Hiekka Oy
Gustu-Nisse
Mopedimies
SilverBackMaleGorilla
Mallipoju66
Darkest Auer
SailorMary
Sivukirjasto
Peuramaa Stalker
Cemetery Poser
Sockdoll-13
000-555
Bloodiest Anal Rape
FalckFanatic
Espoon Hiekka Oy
Gustu-Nisse
Mopedimies
SilverBackMaleGorilla
Mallipoju66
Darkest Auer
SailorMary
Sivukirjasto
Peuramaa Stalker
Cemetery Poser
Sockdoll-13
000-555
Bloodiest Anal Rape
Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
Palkattuun murhaan en usko. Tuntematon ihminen, joka ei ole ennen vieraillut talossa, ei osaisi liikkua siellä ”siististi”. Keittiöstä on otettu mitä tiedetty missäkin olevan. Ja jos olisi palkattu murhaaja, miksei ollut omaa puukkoa mukana? Voi olla et astalo on myös talosta. Jotenkin hassua et menisi taloon ilman veistä ja ottaisi sellaisen keittiöstä.Quorthon kirjoitti: To Loka 15, 2026 11:56 am Aika paljon on viime sivuilla ollut keskustelua tuosta 20.45:sta.
Ilmeisesti koko jauhanta juontaa juurensa tästä Grönroosin esseen ufoteoriasta, että teot olisi tapahtuneetkin aiemmin, ja sen takia tutkinta veti vesiperän, kun kaikilla oli alibi.
Loogisempi selitys on, että tekijä oli sittenkin jotain muuta kuin aivan lähintä piiriä, ja tämän takia hän ei ole jäänyt kiinni. Vaikka teko varmasti tuli tuttujen piirin teettämänä.
Itsellä on myös alkanut kasvaa sellainen olo vuosien myötä, että totuuden kyllä tietää useampikin ihminen, mutta pokeri on pitänyt. Kylmäveristä porukkaa. Tuskinpa tuota on kukaan yksin ja oma-aloitteisesti tehnyt, ja sitten vaan ollut kertomatta kellekään.
Se et on myös lompakot tyhjennetty housuntaskusta ja Beritin käsilaukusta vai lompakosta kertoo, et tekijä on yrittänyt lavastaa hätäpäissään niin sanotusti ryöstömurhan.
Kiva esa et olet tullut tänne kommentoimaan ja katsomaan uusin silmin tätä casea. Hyvä huomio tuo Lotto. Tästä puhelinkeskustelusta olisi kiva saada faktaa.
Ja tutkijat ovat alussa sanoneet et oli yksi tekijä mies tai nainen, eikä ole puhunut teosta kenellekään. Niin minäkin uskon ettei teosta tiedä kuin tekijä.
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11934
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
" ja katsomaan uusin silmin tätä casea."Cadi John kirjoitti: To Loka 15, 2026 2:00 pmPalkattuun murhaan en usko. Tuntematon ihminen, joka ei ole ennen vieraillut talossa, ei osaisi liikkua siellä ”siististi”. Keittiöstä on otettu mitä tiedetty missäkin olevan. Ja jos olisi palkattu murhaaja, miksei ollut omaa puukkoa mukana? Voi olla et astalo on myös talosta. Jotenkin hassua et menisi taloon ilman veistä ja ottaisi sellaisen keittiöstä.Quorthon kirjoitti: To Loka 15, 2026 11:56 am Aika paljon on viime sivuilla ollut keskustelua tuosta 20.45:sta.
Ilmeisesti koko jauhanta juontaa juurensa tästä Grönroosin esseen ufoteoriasta, että teot olisi tapahtuneetkin aiemmin, ja sen takia tutkinta veti vesiperän, kun kaikilla oli alibi.
Loogisempi selitys on, että tekijä oli sittenkin jotain muuta kuin aivan lähintä piiriä, ja tämän takia hän ei ole jäänyt kiinni. Vaikka teko varmasti tuli tuttujen piirin teettämänä.
Itsellä on myös alkanut kasvaa sellainen olo vuosien myötä, että totuuden kyllä tietää useampikin ihminen, mutta pokeri on pitänyt. Kylmäveristä porukkaa. Tuskinpa tuota on kukaan yksin ja oma-aloitteisesti tehnyt, ja sitten vaan ollut kertomatta kellekään.
Se et on myös lompakot tyhjennetty housuntaskusta ja Beritin käsilaukusta vai lompakosta kertoo, et tekijä on yrittänyt lavastaa hätäpäissään niin sanotusti ryöstömurhan.
Kiva esa et olet tullut tänne kommentoimaan ja katsomaan uusin silmin tätä casea. Hyvä huomio tuo Lotto. Tästä puhelinkeskustelusta olisi kiva saada faktaa.
Ja tutkijat ovat alussa sanoneet et oli yksi tekijä mies tai nainen, eikä ole puhunut teosta kenellekään. Niin minäkin uskon ettei teosta tiedä kuin tekijä.
"Palkattuun murhaan en usko. Tuntematon ihminen, joka ei ole ennen vieraillut talossa, ei osaisi liikkua siellä ”siististi”" Ihan hyvä pointti kyllä.
"jos olisi palkattu murhaaja, miksei ollut omaa puukkoa mukana?" Joku Anneli-uskovainen voisi sanoa, että näin tapahtuu. Sekin voi olla, että tekijällä oli toinen välineistä mukanaan, ja jokin välineistä hajosi lyöntien seurauksena. Sitä kun lyö puukolla kovaa seinään tai luuhun, niin voihan siinä puukko vioittua. Todennäköisintä lienee, että tekijä ei mennyt ilman omia tekovälineitään taloon.
"Ja tutkijat ovat alussa sanoneet et oli yksi tekijä mies tai nainen" Ainakin Poliisi-TV:ssä käytettiin ilmaisua "tekijä tai tekijät". Vuosi oli muistaakseni 2001.
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
Mielestäni on osin saivartelua erotella "siisti" ja "epäsiisti" liikkuminen, kun tiedämme vain että makuuhuone oli veressä (kuten sen oli pakko olla), ja talo muuten yllättävän siisti (no tämä sulkee varmaan pois Rissasen kaltaiset liimanhaistelijat, mutta ei se juuri muuta kerro).Cadi John kirjoitti: To Loka 15, 2026 2:00 pm Palkattuun murhaan en usko. Tuntematon ihminen, joka ei ole ennen vieraillut talossa, ei osaisi liikkua siellä ”siististi”. Keittiöstä on otettu mitä tiedetty missäkin olevan. Ja jos olisi palkattu murhaaja, miksei ollut omaa puukkoa mukana? Voi olla et astalo on myös talosta. Jotenkin hassua et menisi taloon ilman veistä ja ottaisi sellaisen keittiöstä.
Ei ollut omaa puukkoa vai? Sinulla taitaa olla tietoa, jota vain poliisilla on, jos heilläkään. Minä olen koko ajan ollut siinä uskossa, ettemme tiedä onko molemmat välineet talosta, toinen välinen talosta, tai ei kumpikaan. Toki sen tietäminen varmaan valaisisi asiaa kummasti. Sanomalla ettei ollut puukkoa, yrität oikoa mutkissa vähän samaan tyyliin kuin Ulrica.
Jos välineet oli talosta, se olisi todella mielenkiintoista. Silloin alkaisin uskoa yövieras-teoriaan, jossa en noin muutoin näe nykyisellään mitään järkeä. Se olisi jo tuurin huipentuma, että vierailusta ei kulkenut tieto eteenpäin.
Totuutta emme tiedä, mutta jos poliisi on sanonut että taloon mentiin tappamisen aikeissa, silloin hommaa ei varmuudella jätetä keittiönkaappien varaan. Vaan tullaan aseistettuna.
Tieto siitä, että aseet oli talosta, tavallaan mullistaisi kaiken. Se tekisi palkkamurhasta ja varmaan myös soralinjasta lähes mahdottoman. Koska ei ne hampuusit sovi erikseen mitään social callejakaan koko perheen kanssa. Tai lähetä paikalle palkkamurhaajaa jolla ei ole aseita. Jos aseet oli keittiöstä, niin tekijäksi sopisi ylivoimaisesti parhaiten yöllä spontaanisti paikalle rahankerjuuseen tullut lähiomainen.
Seuraavat harkinnassa olevat uudet nimimerkit:
FalckFanatic
Espoon Hiekka Oy
Gustu-Nisse
Mopedimies
SilverBackMaleGorilla
Mallipoju66
Darkest Auer
SailorMary
Sivukirjasto
Peuramaa Stalker
Cemetery Poser
Sockdoll-13
000-555
Bloodiest Anal Rape
FalckFanatic
Espoon Hiekka Oy
Gustu-Nisse
Mopedimies
SilverBackMaleGorilla
Mallipoju66
Darkest Auer
SailorMary
Sivukirjasto
Peuramaa Stalker
Cemetery Poser
Sockdoll-13
000-555
Bloodiest Anal Rape
Re: Kirkkonummen kolmoissurma 28.7.1990 - 29.7.1990
Kimmo Huhta-aho on sanonut, että tulee tunne, et tultu tuttuun paikkaan ja tiedetty mitä siellä on odotettavissa. Tekotavassa ollut tunnetta, intohimoa ja päättäväisyyttä mikä viittaa et on ikäänkuin yhdet jäljet kyseessä.
Talo on syrjäinen omakotitalo jossa lähin naapuri 100 metriä. Kyllä palkkamurhaaja olisi napin laittanut otsaan. Astaloa ja veistä on myös spekuloitu otettavan pihapiiristä tai talosta. Talo oli siisti paitsi makuuhuone. Kuvissakin keittiössä oli kummasti veitsilokero auki.. siellä ei oltu edes pengottu.
No krp:llä on mappeja, irtotavaraa, näytteitä, vaatekappaleita jemmassa odottamassa kun dna menetelmät kehittyy. Kyllä se tekijä joku päivä jää kiinni.
Palkkamurhaaja läpän voi mielestäni jo unohtaa.