Civilian. Terän koukkumainen kärki soveltuu erinomaisesti kissan hännän katkaisemiseen. En ole koskaan syönyt tiikerin häntää, mutta uskoakseni siitä tulisi kohtuu hyvä liemiruoka. Söin viime viikolla hevosta meetvurstin muodossa. En tiedä yhtäkään yhtä vittumaista eläintä kuin hevonen. Sen pitkä pää jotenkin oikein kutsuu lyömään siihen lekalla. Tuollaisen tiikerin kanssa tulisin ihan hyvin toimeen. Ei tuonkaan tassut näyttänyt kuin tuollaisilta karvakätösiltä, joilla tapetaan korkeintaan laihoja intialaisia riisipellon duunareita. Tiikerit ovat ihmeen pitkiä kissoja ja siinä piilee niiden heikkous. Siihen keskelle sitä pötkylää kun pääsee ottamaan kädet ympäri, niin lähtee paskakissa tuonelaan. Gladiaattoreiden työ on ollut joskus helppoa. Varsinkin jos ovat saaneet käyttää aseita. Tiikerin kyvykkyyttä on myös hieman liioiteltu.manearia kirjoitti: Su Loka 11, 2026 2:27 pm... Manix 2? Ladybugilla tuskin onnistuisi.RL11/6 kirjoitti: Su Loka 11, 2026 12:10 pm Näin videon Englannista, jossa joku cunt oli mennyt tiikeriaitaukseen. Tiikeri tottakai käytti tilanteen hyödyksi, mutta paljastui ettei tuolla elukalla ollut enää luontaista ominaisuutta päästää mokomaa parsakaalitukkaa päiviltään. Heppu heristi sormeaan tuolle kissalle, joka lopetti heti tappotouhunsa siihen.
Arvatkaa Spydercon malli, jolla laskisin mielelläni ilmat pihalle tuosta toimintakyvyttömästä paskakissasta, joka pilasi hyvin alkaneen kahvihetkeni, eikä voinut riepotella riekaleiksi mokomaa mulkkua.
Voi, että muuten v*tuttaa eläintarhat näin ihan yleisesti.
Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Oli pakko googlata tuo Civilian. Pikkasen parempi väline kuin joku Swibo leikkuuveitsi. Kylmäsavustettua hevosta olen maistanut. Nuorena kettuilin jatkuvasti serkulle siitä, miten hevonen on parhaimmillaan leivän päällä. Hevoset ovat tosin hyvin symppiksiä, eivätkä herätä minussa murhanhimoa.RL11/6 kirjoitti: Su Loka 11, 2026 3:19 pm Civilian. Terän koukkumainen kärki soveltuu erinomaisesti kissan hännän katkaisemiseen. En ole koskaan syönyt tiikerin häntää, mutta uskoakseni siitä tulisi kohtuu hyvä liemiruoka. Söin viime viikolla hevosta meetvurstin muodossa. En tiedä yhtäkään yhtä vittumaista eläintä kuin hevonen. Sen pitkä pää jotenkin oikein kutsuu lyömään siihen lekalla. Tuollaisen tiikerin kanssa tulisin ihan hyvin toimeen.
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Yritti siis poimia kuun taivaalta. Katsotaan taas noin kahden viikon päästä, kiinnostaako vai ei.
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
https://www.soul-flower.com/blogs/learn ... full-moons?manearia kirjoitti: Su Loka 11, 2026 8:00 pmYritti siis poimia kuun taivaalta. Katsotaan taas noin kahden viikon päästä, kiinnostaako vai ei.
Alkoiko lauantaina syyskuun 26, täysikuun aikaan?
- walluhusuri
- Armas Tammelin
- Viestit: 70
- Liittynyt: Ke Elo 26, 2026 8:59 pm
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Musta Iron Maidenin The Number Of The Beast levyn kansi -paita tietenkin.AlsSie kirjoitti: Ke Tammi 21, 2026 12:49 am Kokeillaan kepeästi/leikillätelepatiaa tai selvänäköä. Minkävärinen pusero minulla on päällä? Mitä muuta pystyt kertomaan puserosta?
Katson tuleeko vastauksia tunnin aikana. Jos ei tule, poistan aloituksen turhana.
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Kyllä. Yksivuotiaana kävi läpi ensimmäisen mörkökautensa, tosin tuolloin yötaivas oli pelottava.acp kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 1:40 amhttps://www.soul-flower.com/blogs/learn ... full-moons?
Alkoiko lauantaina syyskuun 26, täysikuun aikaan?
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Äsken sattui jotain odottamatonta, joka ärsyttää ja suorastaan v*tuttaa niin maan perkeleesti. Tuntien siivousurakka edessä - miksi?
Koira ei liity tähän.
Koira ei liity tähän.
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11941
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Kaatui kokaiinit olkkarissa?manearia kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 8:43 pm Äsken sattui jotain odottamatonta, joka ärsyttää ja suorastaan v*tuttaa niin maan perkeleesti. Tuntien siivousurakka edessä - miksi?
Koira ei liity tähän.
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Mielestäni tästä voi jopa saada pointseja! Sekä lattiamaali että kokaiini ovat valkoisia, myrkyllisiä aineita jotka voivat aiheuttaa melkoisia sotkuja.Ross Sullivan kirjoitti: To Loka 15, 2026 2:36 pmKaatui kokaiinit olkkarissa?manearia kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 8:43 pm Äsken sattui jotain odottamatonta, joka ärsyttää ja suorastaan v*tuttaa niin maan perkeleesti. Tuntien siivousurakka edessä - miksi?
Koira ei liity tähän.
Yhdeksänlitrainen valkoinen maaliämpäri tuli itsestään portaita alas yläkerrasta. Joko talon henki asialla, tai oma moka kun olin laittanut ämpärin huolimattomasti puupinon päälle (luultavasti tämä).
Keräsin talteen sen minkä pystyin ja maalasin sitten samalla portaat valkoisiksi. Vasta edellisenä päivänä olin saanut tuon porrasremontin valmiiksi - onni onnettomuudessa kai etten ollut vielä ehtinyt tapetoida seinää.
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11941
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Joo, en mä oikeasti uskonut, että sinulla olisi viivat lasipöydällä.manearia kirjoitti: To Loka 15, 2026 6:10 pmMielestäni tästä voi jopa saada pointseja! Sekä lattiamaali että kokaiini ovat valkoisia, myrkyllisiä aineita jotka voivat aiheuttaa melkoisia sotkuja.Ross Sullivan kirjoitti: To Loka 15, 2026 2:36 pmKaatui kokaiinit olkkarissa?manearia kirjoitti: Ti Loka 13, 2026 8:43 pm Äsken sattui jotain odottamatonta, joka ärsyttää ja suorastaan v*tuttaa niin maan perkeleesti. Tuntien siivousurakka edessä - miksi?
Koira ei liity tähän.
Yhdeksänlitrainen valkoinen maaliämpäri tuli itsestään portaita alas yläkerrasta. Joko talon henki asialla, tai oma moka kun olin laittanut ämpärin huolimattomasti puupinon päälle (luultavasti tämä).
Keräsin talteen sen minkä pystyin ja maalasin sitten samalla portaat valkoisiksi. Vasta edellisenä päivänä olin saanut tuon porrasremontin valmiiksi - onni onnettomuudessa kai etten ollut vielä ehtinyt tapetoida seinää.
"Vasta edellisenä päivänä olin saanut tuon porrasremontin valmiiksi - onni onnettomuudessa kai etten ollut vielä ehtinyt tapetoida seinää." Sittenhän siinä oli hyvääkin onnea tavallaan.
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Jep, en polta.acp kirjoitti: To Loka 08, 2026 12:46 amLompakko, huulirasva ja Nenäliinoja. Tupakka on varmasti yleinen, mutta en valitse sitä koska et polta.Bird kirjoitti: Ke Loka 07, 2026 11:25 pm Heitänpä itsekin kysymyksen:
jos ei lueta mukaan avaimia ja puhelinta, niin mitkä on 3 seuraavaksi tärkeintä asiaa, mitkä mun käsilaukusta aina löytyy? Saa toki arvata vaikka yhdenkin.
Mun olis vissiin kannattanut ajatella tätä vähän pidempään, mutta oot oikeassa: lompakko ja nenäliinat (huulirasvan sijaan huulipuna). Näiden lisäksi turvasuihke, turvahälytin (aika masentavaa, mutta välttämätöntä) ja pieni lintumaskotti.
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”
— Bertrand Russell
"If thought corrupts language, language can also corrupt thought." — George Orwell
— Bertrand Russell
"If thought corrupts language, language can also corrupt thought." — George Orwell
- Ross Sullivan
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 11941
- Liittynyt: La Joulu 02, 2017 2:14 am
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Olen kahdesti unessani rakastellut suomalaista naispoliitikkoa. Kenestä on kyse? Vinkki: on ollut misterinä, mutta en kerro vielä milloin.
Peukaloinen vai? nainen kysyi, koska ei tuntenut muita Nilsejä kuin satuhahmo Nils Holgerssonin.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
- Ei, vaan Gustafsson, linja-autonkuljettaja Helsingistä, mies vastasi.
- Kyllä mä oon ihmisiä tappanutkin. Ainakin kolme, mies sanoi sitten.
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Olet nussinut Riitta UosukaistaRoss Sullivan kirjoitti: To Loka 15, 2026 11:37 pm Olen kahdesti unessani rakastellut suomalaista naispoliitikkoa. Kenestä on kyse? Vinkki: on ollut misterinä, mutta en kerro vielä milloin.
”Vesisänky on suurenmoinen; se ei natise – ja sitä naimisen loisketta"
No et oikeasti, Li Anderssonia olet unissasi nussinut ja oikein huolella
"Huomioiden Timon taustat ja tosiaan sen fiiliksen mikä hänestä somen perusteella välittyy, en pitäisi kovinkaan kaukaa haettuna että Inga on halunnut "paeta"."
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Turvahälytin kävi kyllä mielessäBird kirjoitti: To Loka 15, 2026 9:20 pmJep, en polta.acp kirjoitti: To Loka 08, 2026 12:46 amLompakko, huulirasva ja Nenäliinoja. Tupakka on varmasti yleinen, mutta en valitse sitä koska et polta.Bird kirjoitti: Ke Loka 07, 2026 11:25 pm Heitänpä itsekin kysymyksen:
jos ei lueta mukaan avaimia ja puhelinta, niin mitkä on 3 seuraavaksi tärkeintä asiaa, mitkä mun käsilaukusta aina löytyy? Saa toki arvata vaikka yhdenkin.![]()
Mun olis vissiin kannattanut ajatella tätä vähän pidempään, mutta oot oikeassa: lompakko ja nenäliinat (huulirasvan sijaan huulipuna). Näiden lisäksi turvasuihke, turvahälytin (aika masentavaa, mutta välttämätöntä) ja pieni lintumaskotti.
Re: Kokeillaanko kevyesti telepatiaa tms? Minkävärinen pusero minulla on päällä?
Tanja Karpela tai Jaana Pelkonen? Valitsen Karpelan. Pelkonen ei tainnut olla ministerinä?Ross Sullivan kirjoitti: To Loka 15, 2026 11:37 pm Olen kahdesti unessani rakastellut suomalaista naispoliitikkoa. Kenestä on kyse? Vinkki: on ollut misterinä, mutta en kerro vielä milloin.