Poliisi on saanut valmiiksi alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kokonaisuuden Lappeenrannassa
Kaakkois-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan rikoskokonaisuudessa, jossa kahden lappeenrantalaisen miehen epäillään syyllistyneen vuosina 2024–2026 useisiin alaikäisiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin. Tutkinnan perusteella asianomistajat ovat olleet tekojen aikana pääasiassa vahvasti päihtyneitä.
Asia tuli poliisin tietoon useiden vihjeiden sekä yhden asianomistajan tekemän rikosilmoituksen kautta. Esitutkinnassa ilmeni, että ennen epäiltyjä seksuaalirikoksia epäillyt ovat tarjonneet tai myyneet alaikäisille asianomistajille alkoholia sekä huumausaineita. Osassa tapauksista poliisi epäilee asianomistajiin kohdistunutta myös väkivaltaa tai sillä uhkaamista.
Esitutkinnassa on edetty asianosaisten kuulustelujen, kotietsintöjen ja tietoteknisen tutkinnan avulla. Näiden avulla on saatu selvitettyä tekojen lisäksi myös aikaisemmin tuntemattomia rikoksen uhreja. Esitutkinnan perusteella osa asianomistajista on joutunut rikosten uhriksi toistuvasti.
– Kyse on erittäin vakavista rikosepäilyistä. Etelä-Karjalan käräjäoikeus on vanginnut molemmat epäillyt tutkinnan aikana todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä. He ovat edelleen vangittuna, kertoo tutkinnanjohtaja Pia Katajala.
Kokonaisuus siirtyy syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle. Rikosnimikkeinä on muun muassa törkeä lapsenraiskaus, törkeä raiskaus, korvauksen tarjoaminen nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teossa, törkeä ihmiskauppa ja pahoinpitely.
Poliisi ei pelkkien vihjeiden perusteella saata ketään epäilyksen alaiseksi. Vihjeiden avulla poliisi kuitenkin suuntaa toimintaa ja aloittaa esitutkinnan, kun asiassa on syytä epäillä rikosta. Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat myös piilorikollisuutta, jotka paljastuvat vasta asianomistajan tekemän rikosilmoituksen kautta. Joskus tapauksiin liittyy päihteiden tarjoamista ja näistä saattaa olla ulkopuolisilla myös havaintoja.
Vihjeitä voi toimittaa poliisille [email protected] sähköpostin kautta.
https://poliisi.fi/-/poliisi-on-saanut- ... enrannassa
Alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kokonaisuus Lappeenrannassa
Valvoja: Limited moderators
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18649
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
-
Rankaisija96
- Alokas
- Viestit: 2
- Liittynyt: Pe Tammi 09, 2026 1:45 pm
Re: Alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kokonaisuus Lappeenrannassa
Löytyykö tekijöille nimiä? Sen verran pieni kaupunki että epäilisin olevan vähintäänkin nimituttuja itselle.
-
PutsiKostari
- Neuvoja-Jack
- Viestit: 542
- Liittynyt: Ke Elo 12, 2026 9:48 am
Re: Alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kokonaisuus Lappeenrannassa
No kyselehän kamut läpi, että onko joku hairahtunut lapsiin..Rankaisija96 kirjoitti: Ti Loka 20, 2026 11:03 am Löytyykö tekijöille nimiä? Sen verran pieni kaupunki että epäilisin olevan vähintäänkin nimituttuja itselle.
Poliisi toimi 110%:n oikein sääntökirjan mukaan kiilatessaan hurjaa vauhtia pakoon yrittäneen moottoripyörällä liikkuneen mopojonnen. Kaikki muu on vääristelyä, poliisivihaa, tai mopojonnejen ulinaa. 
Re: Alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kokonaisuus Lappeenrannassa
Sen verran pieni paikka että varmasti on jo joku ulkopuolinen ihmetellyt mitä tapahtuu ja on pientä hajua asiaan. Toki tekijä näin netti aikaan ei välttämättä ihan Lappeenrannasta mutta hyvin läheltä varmasti löytyy.... Odotellaan taas kuka alkaa järsiä tiiltä!PutsiKostari kirjoitti: Ti Loka 20, 2026 12:56 pmNo kyselehän kamut läpi, että onko joku hairahtunut lapsiin..Rankaisija96 kirjoitti: Ti Loka 20, 2026 11:03 am Löytyykö tekijöille nimiä? Sen verran pieni kaupunki että epäilisin olevan vähintäänkin nimituttuja itselle.
-
Juutalainen
- Scooby-Doo
- Viestit: 22
- Liittynyt: Pe Maalis 27, 2026 8:31 am
Re: Alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kokonaisuus Lappeenrannassa
Onkohan kyseisestä rikoksesta tullut mitään uutta tietoa?
-
Juutalainen
- Scooby-Doo
- Viestit: 22
- Liittynyt: Pe Maalis 27, 2026 8:31 am
- burana_600
- Alokas
- Viestit: 9
- Liittynyt: Ma Loka 27, 2025 8:33 pm
Re: Alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kokonaisuus Lappeenrannassa
Itseänikin kiinnostaa ketkä mahtaa olla asialla, on tosiaan pienet piirit täälläpäin..