Chron.com kirjoitti:Wacolaista teiniä syytetään murhasta
11.1.2009
WACO - 15-vuotiasta poikaa syytetään murhasta hänen teurastettuaan miehen viime viikolla. Lisäksi häntä syytetään naisen ja tämän lapsen kidnappauksesta viime kuussa, viranomaiset kertovat.
Teini pidätettiin myöhään perjantaiyönä epäiltynä Gregory Lewisin, 48-vuotiaan miehen murhasta. Lewis löydettiin tieltä ammuttuna tiistaina. Lewisiä oli ammuttu useita kertoja alaruumiiseen, mutta hän oli yhä elossa kun poliisi saapui. Hän kuoli myöhemmin paikallisessa sairaalassa.
Teini, jonka nimeä ei julkaistu koska hän on alaikäinen, pidätettiin perjantaina ja on syytteessä murhasta ja kahdesta kidnappauksesta, kertoo Wacon poliisin puhemies Steve Anderson jutussa, jonka julkaisi netissä sunnuntaina Waco Tribune-Herald.
Tietoa pojan takuusummasta ei ollut välittömästi sunnuntaina saatavilla.
Anderson kertoi pojan ottaneen rahaa Lewisiltä.
Ampumisen tutkinnan aikana teini linkitettiin myös joulukuun 29. päivä tapahtuneeseen 24-vuotiaan naisen ja tämän 2-vuotiaan tyttären kidnappaukseen. Nainen ja lapsi siepattiin asetta pitelevän miehen toimesta, joka käski heitä menemään autonsa takapenkille. Kun nainen ja lapsi olivat sisällä, juoksi autoon vielä kolme muutakin miestä, joista myös yhdellä oli ase.
Miehet ottivat naisen käsilaukun ja ajoivat hänet pankkiautomaatin luokse, kertoen tappavansa tämän ja tämän lapsen jos he eivät saisi rahaa.
Miehet päästivät naisen ja lapsen kun selvisi, ettei nainen voinut antaa heille yhtään rahaa, sillä hänen tilinsä oli tyhjä.
Yksi kidnappaukseen osallistuneista, 20-vuotias Clifton Yudell Dobbins pidätettiin niinikään perjantaina ja häntä tullaan syyttämään kahdesta kidnappauksesta.
McLennan County Jailin puhenainen kertoi Dobbinsin olevan pidätettynä 20 000 dollarin takuita vastaan.
KWTX.com kirjoitti:Teini pidätetty kuolemaan johtaneen ammuskelun johdosta; syytetään myös sieppauksesta
(Tammikuun 10., 2009) -- 15-vuotias wacolainen poika pysyi poliisin hallussa lauantaina syytettynä murhasta ampumisvälikohtauksen aikana aiemmin tällä viikolla ja kahdesta kidnappauksesta joulukuussa kun 24-vuotias nainen ja tämän 2-vuotias tytär siepattiin, ryöstettiin ja uhattiin tappaa.
Poliisi pidätti myös Clifton Yudell Dobbinsin, 20, yhteydestä sieppaukseen.
Häntä tullaan syyttämään kahdesta sieppauksesta.
Poliisi pidätti teinin noin kello 23.45 perjantaina sen jälkeen kun hän oli paennut North 10th Streetillä. Hänet löydettiin paikallisesta asunnosta.
Murhasyyte luetaan 15-vuotiaalle Gregory Lewisin, 48, ampumisesta. Lewis löydettiin noin kello 23.30 tiistaina North 9th Streetiltä poliisin saatua soiton alueelta kuullusta ammuskelusta.
Lewis, joka oli saanut useita osua alavartaloon, kuoli myöhemmin Hillcrest Baptist Medical Centerissä.
