Bird kirjoitti: Ke Loka 21, 2026 7:40 pm
Olen itse taipuvainen ajattelemaan, että kokonaiskuva muodostuu niiden eri osapuolten kertomusten ja muun näytön pohjalta. On myös hyvä muistaa, että Rydmanin toiminnasta oli txtviestinäyttöäkin, eikä hän käsittääkseni kiistänytkään kaikkea. Toisaalta toki sekin, ettei syyttäjä katsonut olevan riittäviä perusteita nostaa syytteitä sen enempää Rydmania kuin Helsingin Sanomien toimittajiakaan vastaan. Ei se kuitenkaan tarkoita, että kaikki jutussa esitetyt väitteet olisi todettu vääriksi.
Mutta tosiaan rikosoikeudellinen vastuu ja poliittinen ja/tai eettinen arviointi on eri asioita. Omasta mielestäni silläkin on merkitystä, onko henkilö ministeri vai avustaja tai sihteeri. Ministeriltä edellytetään erityisen vahvaa harkintakykyä ja luotettavuutta. Junnilakin oli ministeri.
Ei pidä unohtaa sitäkään, että esim. Ilkka Kanerva joutui eroamaan ministerin tehtävästään seksiviestikohun takia. Kyllä itse mietin, miksi poliittisen luottamuksen raja näyttää muuttuvan tapauskohtaisesti. Ja, onko rajaa ajan myötä laskettu vain huonompaan suuntaan? Ei eri tapauksia voi suoraan rinnastaa, mutta yhtenäiset arviointiperusteet pitäisi silti olla.
Mitä Koivulaakson tekemisiin tulee, piti ensin etsiä lisää tietoa siitä ja kyllä mua kiinnostaa tässäkin, miten eri poliittisten leirien edustajien aiempaan toimintaan suhtaudutaan ja miten he itse käsittelee sitä myöhemmin.
Vertailukohtina tuli mieleen esim. Halla-ahon vanhat blogikirjoitukset ja Purran aiemmat nettikirjoitukset. Halla-ahon kirjoittelusta on muistaakseni myös oikeuden ratkaisu, joten kyse ei ole pelkästään poliittisten vastustajien tulkinnoista. Purra puolestaan pyysi vanhoja kirjoituksiaan anteeksi. Oma vaikutelmani on, että Halla-aho, Purra, Junnila ja Rydman on käsitelleet omaa aiempaa toimintaansa eri tavoin, ja näitäkin eroja olis sinänsä kiinnostavaa tarkastella.
Koivulaakson kohdalla pidän hyvänä asiana sitä, että hän on julkisesti pyytänyt anteeksi ja sanonut kirjoitustensa, jotka puolusti poliittista väkivaltaa tietyissä tilanteissa, olevan hänen nykyisen ajattelunsa vastaisia. Myönsi virheensä, otti vastuun aiemmasta toiminnastaan, irtisanoutui siitä. Ei toki voida ulkopuolisina tietää, onko katumus aitoa. Mielestäni julkinen vastuunotto ja oman aiemman toiminnan kriittinen arviointi on silti olennaisia asioita, kun arvioidaan hlön myöhempää luotettavuutta. Siinäkin saman mittapuun pitäisi mielestäni ulottua kaikkiin poliittisiin toimijoihin.
Enkä nyt tarkoita sitä nykyajan hyvesignaloinniksi jäävää anteeksipyyntöä, joka vaikuttaa lähinnä ulkoisen paineen sanelemalta. Eihän pelkkä pahoittelu automaattisesti osoita muutoshalukkuutta/-kykyä vaikka ei toki ole perusteltua väittää sitä laskelmoiduksikaan ilman näyttöä. Oli miten oli, anteeksipyynnön merkitys riippuu mielestäni myös siitä, tunnustaako ihminen toimintansa ongelmallisuuden ja näkyykö vastuunotto myöhemmässä toiminnassa.
Kiinnostaa itseänikin, sovelletaanko mediassa sekä poliittisessa vastuussa samoja periaatteita puoluetaustasta riippumatta ja miten sekä mihin niitä rajoja ylipäänsä sitten vedetään. Siihen mulla ei tällä hetkellä ole kaiken kattavaa mielipidettä järkiperusteineen, mutta se on ehdottomasti tutkailun ja pohtimisen arvoinen asia.