Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
vastarannansääski
Martin Beck
Viestit: 805
Liittynyt: Su Tammi 21, 2024 5:56 pm

Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja vastarannansääski »

Ei liene yllätys kenellekään

-----------------


https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b47c ... 8d5d8614ac

Taksikuskien tekemät seksuaalirikokset ovat selvästi lisääntyneet Helsingissä viimeisen kymmenen vuoden aikana, uutisoi Helsingin Sanomat.

HS:n mukaan taksikuskien tekemistä seksuaalirikoksista annettiin rangaistus noin 30 tapauksessa vuosien 2019–2025 aikana Helsingin käräjäoikeudessa. Näistä valtaosa on muita kuin raiskauksia, joita oli aineiston tapauksista noin kolmasosa.

Raiskaus taksissa on edelleen harvinainen tapaus, mutta teot ovat yleistyneet tasaisesti. Rikoksen kohde on usein nainen tai iältään jopa tyttö ja useimmiten humalassa ja siten heikossa tilassa puolustamaan itseään.

HS:n aineistossa kaikki tekijät olivat maahanmuuttajataustaisia, ja moni heistä tarvitsi tulkkia oikeudessa

Turvallisuus on heikentynyt vuoden 2018 taksiuudistuksen myötä. Esimerkiksi vuonna 2015 tapauksia ei kirjattu lainkaan. Vuonna 2020, kaksi vuotta uudistuksen jälkeen, tutkittavia tapauksia oli jo 17.
Eskimopuikko
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Marras 26, 2025 11:13 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Eskimopuikko »

M-mu-mutta kyllä suomalaisetkin raiskaa.
Ihan vastahan 1978 helmikuussa oli pihtiputaan takametsikön kylässä suomalainen taksikuski koittanut lähennellä asiakasta
Jannes
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1322
Liittynyt: La Heinä 23, 2016 3:22 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Jannes »

Saataisiinpa näille lainsuojattomuus kun ovat haitallista vieraslajia maassamme.
Ajatonkello
Agentti Scully
Viestit: 686
Liittynyt: La Joulu 14, 2024 5:12 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Ajatonkello »

Pitäisi varmaan taksiuudistus vanhentaa ja vaan Suomen kieltä taitava ja Suomen passin omaava vois taksia ajaa. Se että osaat maan kieltä kertoo ehkä siitä että sulla on ymmärrystä maasta jossa asut.
Tää ei vaan voi vittu jatkua näin ja seksuaalirikoksista pitäisi automaattisesti seurata karkotus. Ihan turha veivata kulttuurisesta monimuotoisuudesta kenenkään koska mikä todellinen kulttuuri haluaa ylläpitää kansalaisiin kohdistuvaa uhkaa rikollisten toimesta?
Ei ole mitään millä näitä voisi puolustella.
Kyllä vaan joidenkin ihmisten toimesta on olemassa ihan puhdasta vihaa ja halveksuntaa suomalaisuutta kohtaan ja mielestäni raiskaus on yksi tapa ilmaista ettei kiinnosta vittuakaan ihmisten elo Suomessa.

Ensiksi tulee yksi, sitten tulee toinen ja kolmas, tadaa!
Hiljaista sodankäyntiä vittu.
Kaikki ja ei mitään
Keplotteleva konna
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4870
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Keplotteleva konna »

Eiköhän tänne tulla kohta sönköttämään, että joku noista apinoista on syntynyt Suomessa ja pelaa pallopelejä.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Le chat bleu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1406
Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Le chat bleu »

Keplotteleva konna kirjoitti: Ma Loka 26, 2026 9:27 am Eiköhän tänne tulla kohta sönköttämään, että joku noista apinoista on syntynyt Suomessa ja pelaa pallopelejä.
Juu, ja että kyllä suomalaisetkin miehet pyrkivät vaikuttamaan siihen, että saisivat seksiä. Ostavat kukkia ja muuta kuvottavaa, raiskaukseen verrattavaa toimintaa.

Ja sitten iskee tarra-mies kertomaan, miten tarra aivopesee lapset. :lol:
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin :lol:
Moonshiner
Neuvoja-Jack
Viestit: 578
Liittynyt: To Loka 24, 2024 7:08 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Moonshiner »

Tuon hesarin jutun vakiovassulien jeesustelu sipilän taksilain olevan ainoa syy taksiraiskailuihin naurattaisi, ellei olisi niin vakava asia. Myös vassulitoimittelijat tarjoavat tuota taksilain muutosta ainoana syynä taksiraiskailuihin. Kumpikaan suvakkiryhmä ei pysty vieläkään myöntämään syynä olevan yksinomaan sen heikkolaatuisen kehitysmaamaahanmuuton. Sen jota vihervassulit niin pontevasti vaativat "kivoine pelihetkineen".

Eli jos/kun kehareita ei päästetä taksin rattiin, niin puskaraiskailut lisivät. Mikä olikaan keharimaahantunkijoiden ja -taustaisten kepposteluprosentit verrattuna suomalaisiin?
Eskimopuikko
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Marras 26, 2025 11:13 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Eskimopuikko »

Hesarin kommenttipalsta taas täyttä timanttia.
"Ei ole mitään tekemistä neekereiden kanssa, aina on taksikuskit raiskanneet, niitä ei vain ole ilmoitettu"

Ja tietenkin vanha kunnon Toni H kertomassa kuinka raiskaavat neekerit ovat ahneiden kapitalistien vika.
Avatar
Cosmic_cowboy
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: To Helmi 19, 2026 11:16 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Cosmic_cowboy »

Jannes kirjoitti: Ma Loka 26, 2026 9:18 am Saataisiinpa näille lainsuojattomuus kun ovat haitallista vieraslajia maassamme.
Ehkä Savukukon porukat innostuvat aiheesta.
Kaikki palaa kun vaan tulta löytyy.

https://youtu.be/iQbipTV0H4U?is=OsvcfWN5HoqZsTNR
ASierra
Christopher Lorenzo
Viestit: 1616
Liittynyt: Ma Tammi 24, 2022 11:15 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja ASierra »

Eskimopuikko kirjoitti: Ma Loka 26, 2026 9:16 am M-mu-mutta kyllä suomalaisetkin raiskaa.
Ihan vastahan 1978 helmikuussa oli pihtiputaan takametsikön kylässä suomalainen taksikuski koittanut lähennellä asiakasta
Tämänhän putsari edellisellä kerralla etsi kun puhuttiin, että kaikki taksiraiskaajat ovat matuloisia.

Kannattaa ottaa linkki uutiseen, koska kohta taas hiivanhaistelija kyselee linkkiä 😄
Viimeksi muokannut ASierra, Ma Loka 26, 2026 10:26 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Knobster kirjoitti: ↑Kaikillahan se on tiedossa että tiettyjen maiden seonneet pakolaiset raiskaavat paljon suhteessa lukuunsa.
Antsa
Agentti Scully
Viestit: 656
Liittynyt: To Huhti 24, 2008 2:34 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Antsa »

Nää on näitä itsestään selvyyksiä jotka kaikki tietävät, mutta media ja vasemmisto ei suostu myöntämään. Jokainen tilasto ja fakta tukee väitettä kehitysmaalaisten innosta raiskata ja yleisesesti perseillä, mutta syy on aina vassareiden mukaan äärioikeistossa, Trumpissa ja persuissa.
Le chat bleu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1406
Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Le chat bleu »

Eskimopuikko kirjoitti: Ma Loka 26, 2026 9:59 am Hesarin kommenttipalsta taas täyttä timanttia.
"Ei ole mitään tekemistä neekereiden kanssa, aina on taksikuskit raiskanneet, niitä ei vain ole ilmoitettu"

Ja tietenkin vanha kunnon Toni H kertomassa kuinka raiskaavat neekerit ovat ahneiden kapitalistien vika.
Eipä sinne tolkun ihminen mene kommentoimaan, väärät mielipiteet siivotaan niin ärhäkästi. Hyysäri on paska lehti, ja tämä nyt on täsmällinen tieteellinen analyysi.

Mitään ne ei ole oppineet, ennen talvisotaa kiihkoili miten kannattaa olla kaveria Englannin kanssa, eikä turhaan solmia suhteita sinne mistä kuitenkin saatiin viljaa ja aseita kovimpaan tarpeeseen, kun nälänhätä alkoi olla lähellä. Joka Englanti sitten julisti sodan Suomelle.

Nyt ne tekevät suomalaiselle yhteiskunnalle jättilaskua tuolla mokutuksellaan. Maanpetturit.
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin :lol:
Eskimopuikko
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Marras 26, 2025 11:13 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Eskimopuikko »

^ Selvyyden vuoksi todettakoon, että en tiedä onko 1978 pihtiputaalla taksikuski raiskannut asiakasta, vaan kyseessä oli kärjistetty esimerkki siitä miten jotkut kommentoivat tällaisia uutisia.
Tämä toteaminen ihan vaan siitä syystä ettei eräs henkilö voi käyttää tuota "lähteenä"
BillyHill
Theo Kojak
Viestit: 1145
Liittynyt: Su Maalis 12, 2023 10:37 pm

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja BillyHill »

Cosmic_cowboy kirjoitti: Ma Loka 26, 2026 10:20 am
Jannes kirjoitti: Ma Loka 26, 2026 9:18 am Saataisiinpa näille lainsuojattomuus kun ovat haitallista vieraslajia maassamme.
Ehkä Savukukon porukat innostuvat aiheesta.
Ei ne kusipäät mitään hyödyllistä tee.
Avatar
Villeri
David Starsky
Viestit: 4586
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:40 am

Re: Vain matut raiskaavat Helsingissä takseissa

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Mikko sen sitten sanoi.
Screenshot_20261026_105738_Samsung Browser.jpg
Screenshot_20261026_105738_Samsung Browser.jpg (37.09 KiB) Katsottu 2109 kertaa
Vastaa Viestiin