Mies, 37, varasti juristin kotoa Louis Vuittonia ja luksusmersun – ei olisi kannattanut
Useista rikoksista tuomitun miehen hallusta löytyi ase, patruunoita ja kotitekoisia pommeja. Haulikon etutukin hän oli piilottanut alushousuihinsa.
37-vuotias Jesse Tom Erik Nevala murtautui entisen juristinsa kotiin ja pakeni tämän 140 000 euron Mercedes-Benzillä, joka tuhoutui ulosajossa parin kilometrin jälkeen.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Nevalan viime viikolla 18 rikoksesta 2 vuoden ja 7 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
Tuomitun hallusta löydettiin purettu haulikko, patruunoita ja 2 kotitekoista pommia. Haulikon etutukin hän oli piilottanut alushousuihinsa.
Nevalan on korvattava juristille lähes 55 000 euroa ja vakuutusyhtiölle noin 42 200 euroa.
Lahtelaisjuristi kohtasi kotipihassaan yllätyksen viime kesänä. Hänen arvomersunsa kuskin paikalla istui juristin moottoripyöräkypärään ja Louis Vuittonin kenkiin pukeutunut mies, joka kaasutti vauhdikkaasti karkuun.
37-vuotias mies oli lähtenyt omille teilleen aamulla keskussairaalasta. Hän etsi autoa, jotta pääsisi pois Lahdesta. Hän muisti häntä aiemmin avustaneen juristin kotiosoitteen.
Paikka oli miehelle entuudestaan tuttu. Hän kertoi kuulustelussa poliisille, että oli käynyt aiemmin juristin kotona ja väitti asuneensakin siellä. Juristin mukaan mies oli kerran käynyt hänen luonaan sovitussa tapaamisessa, jolloin asiakas ja juristi olivat käyneet myös syömässä.
Autovaras oli pukenut asunnolla ylleen juristin valkoiset Louis Vuitton -tennarit ja juristin Espanjasta ostaman Ralph Lauren -hupparin, joita ei juristin mukaan Suomessa edes myydä. Päässään hänellä oli juristin moottoripyöräkypärä.
Juristi yritti avata auton ovea, mutta kuski oli lukinnut ovet ja kaarsi matkaan. Varas kertoi painaneensa kaasun pohjaan, koska halusi päästä karkuun ennen poliisien tuloa.
Juristin mukaan miehellä oli hänen moottoripyöräkypäränsä päässä, takki päällä ja moottoripyörähanskat käsissään. Juristi ei kypärän vuoksi tunnistanut entistä asiakastaan tapahtumapaikalla.
– Näin hahmon sisällä, minun moottoripyöräkypärä päässä. Tilanne oli kokonaisuudessaan aika absurdi, hän kertasi tilannetta.
– Sanoin auton ikkunan läpi, että jätä auto siihen niin en soita poliisille ja pääset lähtemään, on poliisi kirjannut juristin kertomaksi esitutkinnassa.
Jo parin kilometrin jälkeen mersu sukelsi suoraan pöpelikköön. Matkalle osuneita puita kaatui muutama, asfalttiin jäi musta jälki ja auto tuhoutui ajokelvottomaksi.
Autovaras selvisi vähin vammoin ja pakeni metsään, josta poliisikoira jäljitti hänet. Mies palautettiin lähtöpisteeseensä keskussairaalaan tarkistettavaksi.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 37-vuotiaan Jesse Tom Erik Nevalan viime viikolla kaikkiaan 18 rikoksesta kahden vuoden ja seitsemän kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen.
Varas tunnusti ajaneensa alkoholin ja huumausaineen vaikutuksen alaisena ja ilman ajokorttia. Hän tunnusti myös syyllistyneensä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Asuntoon menoon ei liittynyt murtoa, koska asuntoa ei ollut lukittu. Oikeus katsoi, että teko oli perusmuotoinen varkaus eikä törkeä varkaus.
Nevalan on korvattava juristille rikoksella aiheuttamansa lähes 55 000 euron vahinko ja vakuutusyhtiölle noin 42 200 euroa sen maksamista vakuutuskorvauksista. Oikeus katsoi auton 120 000 euron arvoiseksi.
Juttukokonaisuudessa oli toinenkin ulosajo, kun miehen käsistä oli karannut päivä ennen mersun ulosajoa Ford Focus -merkkinen auto.
Tuomittu sai omat 4 270 euron oikeudenkäyntikulunsa valtion piikkiin. Hänet määrättiin suorittamaan rangaistustaan Mikkelin vankilaan.
Miehen rötöslista sisälsi muun muassa huumausainerikoksia, rattijuopumuksia ja liikennerikoksia.
Rikoksista vakavin oli törkeä ampuma-aserikos. Hänellä oli purettu haulikko ja siihen kuuluvia patruunoita repussaan yleisellä paikalla. Tuomitulla ei ollut lupaa aseeseen.
Poliisi otti aseen häneltä mustasta Wolt-repusta, jossa oli myös kaksi omatekoista pommia. Haulikon etutukki puolestaan löytyi miehen alushousuista keskussairaalassa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012359679.html
Mies varasti Lahdessa juristin kotoa Louis Vuittonia ja luksusmersun
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18647
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
-
Yxkaksvaan
- Jack Bauer
- Viestit: 937
- Liittynyt: Su Maalis 06, 2022 9:47 am
Re: Mies varasti Lahdessa juristin kotoa Louis Vuittonia ja luksusmersun
Saivat siis tuosta pöpelikköön ajetusta marsusta 40k vai saiko vain hyvänmiehen alennusta jos marsun arvo oli kerta 140k?
-
Oulun_Kungas
- Andy Sipowich NYPD
- Viestit: 1496
- Liittynyt: Su Maalis 09, 2025 3:20 pm
Re: Mies varasti Lahdessa juristin kotoa Louis Vuittonia ja luksusmersun
Miten niin? Juristille 60k ja vakuutusyhtiölle 40k. Yhteensä 100k. Mersun arvo uutena ehkä ollut sen 140k.Yxkaksvaan kirjoitti: La Loka 24, 2026 9:02 pm Saivat siis tuosta pöpelikköön ajetusta marsusta 40k vai saiko vain hyvänmiehen alennusta jos marsun arvo oli kerta 140k?
No, mutta onneksi ketään ei kuollut tuossa 2km matkalla. Ja toivottavasti ei jatkossa aja metriäkään millään polkupyörää isommalla.37-vuotias Jesse Tom Erik Nevala murtautui entisen juristinsa kotiin ja pakeni tämän 140 000 euron Mercedes-Benzillä, joka tuhoutui ulosajossa parin kilometrin jälkeen.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 18647
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Mies varasti Lahdessa juristin kotoa Louis Vuittonia ja luksusmersun
Näistäkin seikkailuista ETPK pyynnöstä saatavana.
Re: Mies varasti Lahdessa juristin kotoa Louis Vuittonia ja luksusmersun
Laitatko tulemaan jos löytyy. Vois mielenkiinnosta liukasta.Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Loka 28, 2026 3:19 pm Näistäkin seikkailuista ETPK pyynnöstä saatavana.