Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvoja: Limited moderators

olenoikeassa
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am

Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja olenoikeassa »

"Järvenpään Kartanon koululla tapahtui keskiviikkona vähän ennen kello yhtätoista välikohtaus, jossa pienet lapset ja kolme opettajaa saivat vammoja.
Koulun pihalla oli ekaluokkalaisia ulkoilemassa, kun ulkopuolinen henkilö ilmestyi pihalle ja käyttäytyi väkivaltaisesti.
Osa lapsista ja kolme opettajaa saivat henkilövahinkoja.
Tapahtuneen vahvistaa Iltalehdelle Järvenpään opetusjohtaja Arja Korhonen. Hänen mukaansa oppilaiden ja opettajien saamat vammat ovat lieviä.
Korhosen mukaan tilanne päättyi ulkopuolisen henkilön poistumiseen. Heti perään koululle saapui poliisipartio. Korhonen kiittää poliisia nopeasta avusta.
Koulunkäyntiä jatketaan huomenna mahdollisimman normaalisti. Hyvinvointialue tarjoaa tukea koululla."

"Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen johtokeskuksen päivystäjä kertoo, että poliisi sai ilmoituksen kello 10.55. Partion mennessä koululle häirikkö oli kuitenkin jo poistunut paikalta.
Päivystäjän mukaan kyseessä oli koulun entinen oppilas. Päivystäjä ei kuitenkaan ota kantaa epäillyn ikään.
Poliisi kirjaa tapahtuneesta rikosilmoituksen. Rikosilmoituksen nimikkeet eivät ole vielä tiedossa."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3431 ... 1321ab9e6f
_________________________________________________________________________________
Viimeksi porttikiellon saaneet:

TimoTyön – syy: Loputon trollaus ja OT, porttikielto päättyy: never

:D
LeonGold
Martin Riggs
Viestit: 624
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2026 1:50 am

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja LeonGold »

Nyt on erikoista. Ei varmaan ollut mitään astaloa jos vammat lieviä?
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18647
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Lisätietoja eilen Järvenpäässä Kartanon koulun pihalla tapahtuneeseen välikohtaukseen
Itä-Uudenmaan poliisi sai tehtävän Kartanon koululle eilen keskiviikkona 28.10 noin kello 10.55. aamupäivällä. Poliisi selvittää asiaa yhdessä muiden viranomaisten kanssa.

Aggressiivisesti koulun oppilaita käyttäytyneen pojan henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja kyseessä on 13-vuotias lapsi. Hänen motiivinsa teolle ei tällä hetkellä ole tiedossamme, mutta kyseessä ei ole ollut tietojemme mukaan suunnitelmallinen teko, kertoo rikoskomisario Kaisamaria Holappa poliisin ennalta estävän toiminnan yksiköstä.

Koulu on toimittanut poliisille tilanteessa mukana olleiden henkilöiden nimet ja niitä on tämänhetkisten tietojen mukaan 13. Suurin osa heistä on ekaluokkalaisia. Poliisi on yhteydessä erikseen kaikkiin osallisiin heidän huoltajiensa välityksellä.
-Tiedossamme ei ole, että kenenkään tilanteessa saamat vammat olisivat olleet onneksi kovin vakavia, Holappa jatkaa.

Epäillyn lapsen osalta poliisi selvittää asiaa yhdessä sosiaalitoimen ja koulun kanssa.
-Teemme asian eteen kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta tämänkaltaista tilannetta ei jatkossa pääsisi syntymään, sanoo Holappa.

https://poliisi.fi/-/lisatietoja-eilen- ... ohtaukseen
jasso
Javier Pena
Viestit: 1831
Liittynyt: Ke Huhti 29, 2020 7:29 am

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja jasso »

Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Loka 29, 2026 1:22 pm Aggressiivisesti koulun oppilaita käyttäytyneen pojan henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja kyseessä on 13-vuotias lapsi.
Ja kolme aikuista ei voinut tälle mitään? Saatanan nysvärit, tuollainen nulikka pitäisi pistää jo yhden, saati kolmen aikuisen toimesta pakettiin vaikka nulikka tulisi panssarivaunulla
olenoikeassa
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja olenoikeassa »

Yle kertoi eilen tapahtumasta näin:

"Korhosen mukaan koulusta saatujen tietojen mukaan koulun pihalle oli tullut aggressiivisti käyttäytyvä henkilö, joka oli käynyt pienten ekaluokkalaisten oppilaiden ja muutaman opettajan kimppuun.
Oppilaat olivat opettajien kanssa ulkona, eli Korhosen mukaan käynnissä on todennäköisesti ollut tunti, kun henkilö oli ilmestynyt pihalle.
– Hän oli huitonut ja yrittänyt potkia, Korhonen kertoo.
Opettajat ohjasivat ulkona olleet lapset sisälle ja muita oppilaita kehotettiin pysymään sisällä.
Korhosen mukaan henkilö poistui itse paikalta ja poliisit tulivat paikalle."

https://yle.fi/a/74-20253894
_________________________________________________________________________________
Viimeksi porttikiellon saaneet:

TimoTyön – syy: Loputon trollaus ja OT, porttikielto päättyy: never

:D
Haades
Agentti Scully
Viestit: 690
Liittynyt: Su Syys 07, 2025 8:52 am

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja Haades »

Ja tietenkin tulkkia tarvittiin apuna kuulusteluissa.
Kun kaikki rötöstelevät ja Kela-tuilla elävät matut lähetetään täältä kotimaahansa, kummasti rasismikin vähenee.
Paikalla
Huutaja Jaana
Hercule Poirot
Viestit: 7613
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Haades kirjoitti: To Loka 29, 2026 8:36 pm Ja tietenkin tulkkia tarvittiin apuna kuulusteluissa.
Mutua vai lukiko näin jossain..?
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
olenoikeassa
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja olenoikeassa »

Joku kirjoitti facessa, et olisi tekijä oli ollut "ilmeisen päihtynyt". Joku toinen kirjoitti et " Joko täytyy poliisin olla turvaamassa lasten koulupäivää" ja kommentti siihen oli "onhan siellä ollut vartija/vartijoita…"

Google-AI koosti koulusta tällaisen vastauksen kysyttyäni S2-oppilaiden määrästä koululla:

"Kartanon koulu on keskeinen monikulttuurisen opetuksen keskus Järvenpäässä, mikä näkyy koulun resursseissa ja järjestelyissä:
• Valmistava opetus: Järvenpään maahanmuuttajataustaisten oppilaiden perusopetukseen valmistava opetus on keskitetty Kartanon kouluun sekä Saunakallion kouluun. Kartanon kouluun on muun muassa palkattu omia luokanopettajia nimenomaan valmistavaa opetusta varten.
• Opetusresurssit: Koulussa työskentelee useita päätoimisia S2-opettajia (Suomi toisena kielenä) sekä kieli- ja kulttuuriopettajia vastaamassa kasvaneeseen tarpeeseen.
• Koulun koko: Koska Kartanon koulu on noin 1 000 oppilaan yhtenäiskoulu, se on kaupungin suurimpia kouluja, ja sille on ohjattu merkittävä osa kaupungin S2- ja maahanmuuttajakoordinaation tuesta."

Juu, ei mulla muuta. Jätinpähän vain nuo tekstit tänne.
_________________________________________________________________________________
Viimeksi porttikiellon saaneet:

TimoTyön – syy: Loputon trollaus ja OT, porttikielto päättyy: never

:D
Sipi
Michael Knight
Viestit: 4348
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:58 pm

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja Sipi »

No toisaalta aika sama, onko se lapsi nyt mamu, erityisoppilas vai mikä sen ongelma on. Lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä, että hän kun on koulun entinen oppilas, oli jotain hampaankolossa.

Ekaluokkalaisten kimppuun?

Eikö mitään merkkejä etukäteen siitä, että jätkä on sekoamispisteessä, turvallisuusriski tai ei ihan koulukuntoinen?

Tämä sama klassikkoajatushan toistui siinä Vantaan kouluampumisessa, jossa poika varasti isoisänsä aseen ja ampui muutamaa koulutoveriaan. Motiivikseen hän kertoi koulukiusaamisen.

Kokemus. Sellainen, josta ei opettajilla eikä muilla oppilailla ollut mitään tietoa.

Elliot Roger. Itse mulkku koko ajan kaikkia kohtaan, mutta päättää ampua naisia, koska ei heitä saa. Itse koki olevansa täydellinen ja uhri tilanteessa.

Näitä lumihiutaleita on nykyään koulut täynnä. Minä en voi hyvin, minua harmittaa, minun ei ole pakko puhua mitään, minun ei ole pakko osallistua opetukseen, minä en halua, minun ei ole pakko jos minua ei huvita. Minulla on oikeus ja muilla velvollisuus minua kohtaan.

Asiaa ei auta lainkaan se, että usein tätä uhri/ erityisidentiteettiä vahvistetaan kotona voimakkaasti. Tai sitä, että kaikki on rasismia tai syrjintää. Esimerkiksi se, että lapsi joutuu odottamaan vuoroaan tai saa huonon numeron osaamattomuuden vuoksi. Kerrotaan ainoastaan se, mitä lapselle kuuluu tarjota, mitä palveuita hänen kuuluu saada ja ongelmatilanteissa lähdetään aina siitä, miten koulu voisi tulla vastaan ja helpottaa lapsen elämää. Pääasia on se, että lapsi itse ei vaan joudu tarkastelemaan omaa käytöstään, koska se olisi ikävää, painostavaa ja syrjivää.

Kuten nyt esimerkiksi hyvän käytöksen edellyttäminen. Tai sen ymmärtäminen, että 13-vuotias ei hakkaa ekaluokkalaisia, ja jos toivoa saa, niin ei ketään muutakaan.
Paikalla
Huutaja Jaana
Hercule Poirot
Viestit: 7613
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Yläkoulun valmistavan luokan oppilaat ovat kotitaloustunneilla päässeet tekemään sekä suomalaisia perinneruokia että tuoneet myös kotimaidensa reseptejä testiin.🍴

Olemme saaneet muutaman kerran myös oppilaiden äidit mukaan opettamaan meille mm. ukrainalaista borssikeittoa, afganistanilaisia bulaneita sekä somalialaisia sambusoita.

Koska ruoan tarkoitus on yhdistää ihmisiä yli rajojen ja se on usein tapa osoittaa vieraanvaraisuutta, olemme usein kutsuneet opettajia, oppilaita ja henkilökuntaa maistamaan
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Sipi
Michael Knight
Viestit: 4348
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:58 pm

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Huutaja Jaana kirjoitti: Pe Loka 30, 2026 12:23 am Olemme saaneet muutaman kerran myös oppilaiden äidit mukaan opettamaan meille mm. ukrainalaista borssikeittoa, afganistanilaisia bulaneita sekä somalialaisia sambusoita.
Tuosta saattaa syntyä ongelmia, koska somalit eivät käytä haarukkaa ja veistä. He syövät sormin. Suomessa se lopetetaan yleensä kahteen ikävuoteen mennessä.

Sinänsä ihan hauska idea maistattaa eri kulttuurien ruokia, mutta jos suomalaisella kotitaloustunnilla opettaja syötättäisi lapsille heidän kokkaamansa lihapullat ja maronilaatikon sormin, hän olisi iltapäivälehdessä ja sitten Eviran ja opetushallituksen syynissä. Olisi hygieniakäytäntöjä, tapakasvatusta ja tätä paheksuttaisiin.

Sen sijaan slaavit ja kristityt käyttävät sivistyneesti ruokailuvälineitä, ukrainalaisetkin syövät borssikeittonsa ihan lusikalla. Afganistanista en osaa sanoa, siis miten he ruokailevat, mutta hyvä ruokia heillä kieltämättä on.
Paikalla
Huutaja Jaana
Hercule Poirot
Viestit: 7613
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Sipi kirjoitti: Pe Loka 30, 2026 12:36 am Tuosta saattaa syntyä ongelmia, koska somalit eivät käytä haarukkaa ja veistä. He syövät sormin. Suomessa se lopetetaan yleensä kahteen ikävuoteen mennessä.
Kamalin Sotku, S###lin Katku.
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Avatar
walluhusuri
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: Ke Elo 26, 2026 8:59 pm

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja walluhusuri »

jasso kirjoitti: To Loka 29, 2026 2:50 pm
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: To Loka 29, 2026 1:22 pm Aggressiivisesti koulun oppilaita käyttäytyneen pojan henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja kyseessä on 13-vuotias lapsi.
Ja kolme aikuista ei voinut tälle mitään? Saatanan nysvärit, tuollainen nulikka pitäisi pistää jo yhden, saati kolmen aikuisen toimesta pakettiin vaikka nulikka tulisi panssarivaunulla
Jotkut "lapset" voivat olla yllättävän isokokoisia, parrankasvu on alkanut jo ala-asteella maahan tullessa jne. Jos vaikka kyseessä on sellainen tummemman pinnan lähiönuori.
Paikalla
Huutaja Jaana
Hercule Poirot
Viestit: 7613
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

walluhusuri kirjoitti: Pe Loka 30, 2026 12:46 am Jotkut "lapset" voivat olla yllättävän isokokoisia, parrankasvu on alkanut jo ala-asteella maahan tullessa jne. Jos vaikka kyseessä on sellainen tummemman pinnan lähiönuori.
Ja nää voi olla oikeasti 20+v. Ainakin jos syntymäpäivä on 1.1.
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
aavikkoralli
Martin Beck
Viestit: 835
Liittynyt: Su Maalis 14, 2021 1:07 pm

Re: Entinen oppilas hyökkäsi Järvenpään Kartanon koululle

Viesti Kirjoittaja aavikkoralli »

Voi harmi, ei ollutkaan suomalainen eli valkoihoinen mies jolla on supisuomalaiset juuret,

Lanka hautautuu siis pian. Ja kohti seuraavaa mamuväkivallantekoa! Muistakaa viedä kaikki suomalaisten tuet pois kostoksi siitä, että mamut raiskaa.
Vastaa Viestiin