viivahattu kirjoitti: Ke Loka 28, 2026 10:38 pm
Ja mitenköhän Isaac Sene ehdottaa, että esimerkiksi minä "otan vastuuta" näissä häirintätapauksissa? Miten tämä märän tiskirätin karismalla varustettu wannabe-laulaja (katsokaa miehen "Kuuma jäbä" -kappaleen live-esitys UMK:sta joidenkin vuosien takaa jos ette usko) on itse sitä ottanut? Minä olen kolme kertaa elämässäni käynyt kysymässä että tarvitseeko nainen apua, kun taikinaa tummemman sävyinen miesoletettu on ollut herhiläisenä kimpussa ja se ei silminnähden ole ollut toivottua huomiota. Joka ikinen kerta vastaus on ollut "ei". Pari kertaa on ollut myös tilanne, kun miehen hipiän sävy on ollut lähempänä taikinaa, ja niillä kerroilla apu onkin kummasti kelvannut.
Toisin kuin jotkut tässä ketjussa, minä en toivo kenenkään joutuvan minkäänlaisen ahdistelun tai seksuaalirikosten uhriksi, mutta kyllä minun "vastuunkantoni" tässä varsinkin uussuomalaisten seksuaalisen hätätilan aiheuttamassa kriisissä alkaa olla taputeltu. Minä en näitä ihmisiä tänne halunnut ja olen jo 20 vuotta varoitellut, mitä siitä seuraa jos niitä tänne kovasti lappaa. Pilkkaa, ivaa ja rasistiksi haukkumista siitä on saanut palkaksi, ja nyt pitäisi sitten pukeutua haarniskaan ja nousta valkoisen orhin selkään Suomen hädässä olevia neitoja pelastamaan? Ei kiitos. Itsepä soppanne keititte, syökää se myös. Sanottakoon nyt kuitenkin, että lapsia ja vanhuksia puolustan, jos sellainen tilanne tulee eteen. Vahvat ja itsenäiset naiset voivat vaikka huudella lähimmän metsän suuntaan, ehkä se karhu tulee ja auttaa? Eiku juu, eihän se Mira Luotiakaan auttanut.
Makwan Amirkhanille toivon tästä huolimatta tuntuvaa tuomiota ja sitä, että hänen elämänsä minkäänlaisissa parrasvaloissa on tämän myötä ohi.
Naiset siis eivät tehneet kuten
sinä halusit, niin päätit sitten olla osa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa: "Mä en saanu palkkiota ni mä en ala mitään".
Tuolla asenteella nimittäin sinä olet osa ongelmaa, ihan siellä ahdistelijoiden ja raiskaajien kanssa samassa porukassa pönötät hengenheimolaistesi kanssa rinta rinnan oikein sujuvasti; et ole heitä juurikaan paljoa parempi.
Kyse ei ole ritaroinnista, vaan jos vaikka aloittaisit siitä, ettet puhu naisista vähättelevästi ja vihamielisesti. Kun olet oppinut ihmisten tavoille tuossa taidossa, voit alkaa huomauttamaan muille miehille heidän misogyynisistä puheistaan ja teoistaan, jos siis opit ne tunnistamaan.
On kyllä hyvin selkeää, ettei naisten turvallisuus sinua kiinnosta, ellet pääse suoltamaan henkilökohtaista katkeruuttasi naisia sekä ulkomaalaistaustaisia kohtaan.
Miten karhuvertaus voi vieläkin kaivaa jonkun persettä noin saatanasti. Eikö sen taustalla oleva pelko ole jo käsitelty niin moneen kertaan, että luulisi jo menneen sinne jakeluun ihan niillä tyhmimmilläkin. Ei vissiin mene jos on asennevamma ja vakaa halu uhriutua "naiset ei valinnu mua, vaan karhun, mä en ala mitään".
Kerron sulle uuden somekyselyn: Naisilta kysytään, mitä he tekisivät jos olisivat yhtenä aamuna herättyään maailman ainoa nainen. Kaikki muut naiset olisivat siis kadonneet ja maailmassa olisi vain miehiä ja tämä yksi nainen. Mikä on yleisin vastaus, mitä he tekisivät? Tappaisivat itsensä niin, että ruumis tuhoutuu. Voit nyt mietiskellä ja makustella vuositolkulla miksi he noin vastaavat. Vink vink, ilmeisten syiden lisäksi siihen liittyy myös läheisesti miesten pitäminen toisensa ruodussa, tai oikeastaan sen puute, mistä Senekin puhuu.