Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvoja: Limited moderators

Paikalla
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18647
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Vielä köyhempi naapurimaa Somaliakin varustautuu
Somalian kerrotaan päässeen sopimukseen JF-17 Thunder -monitoimihävittäjien hankkimisesta Pakistanilta. Tämä on merkittävä askel kohti Somalian ilmavoimien jälleenrakentamista – ensimmäistä kertaa sitten valtion romahduksen vuonna 1991.

Keskeisiä tietoja raportoidusta sopimuksesta
• Lentokone: Tietojen mukaan keskusteluissa on ollut JF-17 Thunder Block III – Pakistanin ja Kiinan yhteistyössä kehitetty 4,5. sukupolven hävittäjä.
• Laajuus ja kustannukset: Vahvistamattomien arvioiden mukaan Somalia voisi hankkia jopa 24 konetta (joidenkin lähteiden mukaan kyseessä voisi olla aluksi pienempi erä tai 16–24 runkoa). Mahdollisen kaupan arvon arvioidaan olevan noin 900 miljoonaa dollaria.
• ​​Virallinen tilanne: Somalia (Mogadishu) tai Pakistan eivät ole virallisesti vahvistaneet lopullista, sitovaa hankintasopimusta. Syyskuussa 2026 Somalian johdon ja Pakistanin ilmavoimien vierailulla olleen valtuuskunnan välillä käytiin kuitenkin korkean tason puolustusalan keskusteluja.
• Oikeudellinen kehys: Somalialla on oikeudellinen lupa hankkia taistelulentokoneita sen jälkeen, kun YK:n turvallisuusneuvosto päätti joulukuussa 2023 (päätöslauselma 2714) poistaa Somalian liittovaltion hallitukseen kohdistuneen asevientikiellon (samalla kun rajoitukset al-Shababia kohtaan säilytettiin).
Paikalla
olenoikeassa
Harjunpää
Viestit: 325
Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja olenoikeassa »

^ Mitä ne somput niillä hävittäjillä tekee? Ai niin, ampuvat toisiaan.
_________________________________________________________________________________
Viimeksi porttikiellon saaneet:

TimoTyön – syy: Loputon trollaus ja OT, porttikielto päättyy: never

:D
Arjalainen 88
Neuvoja-Jack
Viestit: 579
Liittynyt: Ma Touko 12, 2025 2:38 am

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja Arjalainen 88 »

Öyhö kirjoitti: Su Marras 01, 2026 7:24 pm Pitäisikö Suomen miettiä uusiksi suhteitaan maihin, jotka käyvät kauppaa Venäjän kanssa?

Luna:
EU:n virallisten tietojen mukaan (EU:n Venäjän-) tavarakaupan arvo oli vuonna 2025 yhteensä 58,1 miljardia euroa.

Esimerkiksi EU:n Venäjälle suuntautuva vienti ja Venäjältä tuleva tuonti sisältävät edelleen sallittuja tuotteita, mutta kiellettyihin ryhmiin kuuluu muun muassa tiettyjä metalleja, teknologiaa ja teollisuustuotteita. Tarkat rajoitukset riippuvat tuotteesta, osapuolista ja mahdollisista poikkeuksista.
Tarvitseeko Etiopia kehitysapua? Minusta tätä sietää miettiä. Mitä avulla tehdään?
Suomi tukee Etiopiaa vuonna 2026 osana vuosien 2025–2028 maaohjelmaa. Painopisteitä ovat rauhan ja yhteiskunnan kriisinkestävyyden vahvistaminen, demokratiaa tukevat uudistukset sekä digitalisaatio ja kestävä kasvu. Tukea toteutetaan myös kansalaisjärjestöjen, YK-järjestöjen ja kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten kautta.

Ulkoministeriön maaohjelman sivulla ei ilmoiteta erillistä vuoden 2026 euromäärää, joten tarkkaa summaa ei voi näiden tietojen perusteella antaa. Humanitaarista apua Suomi antaa tarveperusteisesti, muun muassa YK-järjestöjen ja järjestöjen kautta.
Voiko kehitysmaa tarvita hävittäjiä? Vieressä on Somalia!
Monet länsimaat ml. EU-maita käyvät kauppaa Venäjän kanssa. Onnea yritykselle!
Karhere
Christopher Lorenzo
Viestit: 1611
Liittynyt: Ti Maalis 05, 2019 12:27 pm

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua 100M€/v ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja Karhere »

TimoTyön kirjoitti: Su Marras 01, 2026 4:35 pm Kiitos kuuluu: Orpo, Purra, Rantanen, Meri.
Älä viitsi valehdella, kiitos kuuluu vassareille, vihreille, demareille ja rkp:lle.

Puhelinkortti kirjoitti: Su Marras 01, 2026 4:39 pm Kaikki ei siis menekkään Ukrainan oligarkeille?
Ukrainan apu menee Ukrainan puolustamiseen örkeiltä se, että apu menisi oligarkeille on valheellista vassaripropagandaa. Punavihervassareille totuus ja faktat ovat tuntemattomia käsitteitä, ne toimivat tietoisesti Venäjän hyväksi.
Siirimaria
Nikke Knatterton
Viestit: 182
Liittynyt: Pe Marras 25, 2022 9:33 am

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja Siirimaria »

Tuossa on säästön paikka. Noin sata miljoonaa. Sinne ei yhtään mitään. Etiopian väkimäärä 1960 oli jotain 22,5 miljoonaa. Nyt se on 135 miljoonaa tai vähän päälle. Jos sinne jotain pitää viedä, niin perhesuunnittelua ja kondomeja ja ehkäisykapseleita.
Puntari
Martin Riggs
Viestit: 621
Liittynyt: La Elo 03, 2024 9:02 pm

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja Puntari »

Halutaanko Eurooppaan pakolaisia Somaliasta ja Etiopiasta?

Jos halutaan, pidetään huolta, että sieltä on motivaatiota lähteä.
Jos ei haluta, tehdään asioita, jotka vähentävät syitä lähteä.

Somalian valtio on ollut isis-joukkojen hyökkäysten kohde.
Jos halutaan isis valtaan Somialiassa, niin annetaan heidän tulla sinne. Saadaan pakolaisia Eurooppaan.

Saa valita.
Eskimopuikko
Neuvoja-Jack
Viestit: 529
Liittynyt: Ke Marras 26, 2025 11:13 pm

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja Eskimopuikko »

No jos sitä kehitysapua on jonkun RKPn tyytyväisenä pitämiseksi on pakko antaa, niin eikös nimenomaan kortsut ja adeet olisi se paras vaihtoehto.
Antaa niiden rauhassa tappaa toisiaan, kunhan yksikään ei välimeren pohjospuolelle ilmaannu.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3227
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Kyllä se vaan on kaikin puolin positiivista ja suotavaa, jos tuonkaltaisille luonnonlapsille hankitaan kunnon lentäviä laitteita.
Aatelkaapa ite sitä iloa ja onnistumisen elämystä kun nuo katoavat taivaan sineen Suhoilla.

Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
reino
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: La Loka 17, 2026 9:39 pm

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja reino »

Puntari kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 10:47 am Halutaanko Eurooppaan pakolaisia Somaliasta ja Etiopiasta?

Jos halutaan, pidetään huolta, että sieltä on motivaatiota lähteä.
Jos ei haluta, tehdään asioita, jotka vähentävät syitä lähteä.

Somalian valtio on ollut isis-joukkojen hyökkäysten kohde.
Jos halutaan isis valtaan Somialiassa, niin annetaan heidän tulla sinne. Saadaan pakolaisia Eurooppaan.

Saa valita.
Yritätäkö sanoa että jos ostamme geparditsuipille mersuja ja Venäjältä niille hävittäjiä niin pakolaisia ei tule niin paljoa Eurooppaan?

Kehitysapu on lukemattomia kertoja todettu tehottomaksi ja jopa haitalliseksi. Länsimaat on sitä 50 vuotta suoltanut Afrikkaan satoja miljardeja mutta mitään kehitystä sillä ei ole saatu aikaan missään. Ne maat jotka Afrikassa ovat kyenneet kehittymään ovat tehneet sen ilman kehitysapua. Otetaan esimerkiksi vaikkapa sambialainen taloustieteilijä Dambisa Moyo, joka toteaa kehitysavun olevan kaiken kehityksen este ja tuhoisaa Afrikalle.

Moyo:n pääpointit:
(Grokin yhteenveto mutta lopussa lähteet)
1. Kehitysapu ruokkii korruptiota ja riippuvuutta. Kun hallitukset saavat rahaa ulkomaisilta avunantajilta, niiden ei tarvitse yhtä vahvasti kehittää omaa talouttaan tai vastata kansalaisilleen.

2. Se heikentää demokratiaa ja vastuullisuutta. Jos ulkomaiset järjestöt huolehtivat terveydenhuollosta ja koulutuksesta, kansalaisilla on vähemmän mahdollisuuksia vaatia omalta hallitukseltaan näistä palveluista vastuuta.

3. Avunantajat saavat liikaa valtaa. Ulkomaiset rahoittajat voivat käytännössä vaikuttaa siihen, millaisia hankkeita ja politiikkaa Afrikan maissa toteutetaan. Moyon mielestä afrikkalaisten pitäisi itse päättää maanosansa tulevaisuudesta.

4. Kehitysapu ei ole tuottanut luvattua talouskasvua. Hän nostaa esiin ristiriidan: Afrikkaan on siirretty valtavia summia rahaa vuosikymmenten ajan, mutta köyhyys ei ole poistunut. Hän kyseenalaistaa sen, että kehitysavun ansioksi luetaan Afrikan viime vuosikymmenten myönteinen kehitys.

5. Tilalle tarvitaan kaupankäyntiä ja investointeja. Moyo kannattaa yksityistä pääomaa, ulkomaankauppaa, yritystoimintaa ja pääsyä kansainvälisille rahoitusmarkkinoille. Hän nostaa esiin myös Kiinan investoinnit Afrikkaan.

Alkuperäiset artikkelit:
- Al Jazeera: Dambisa Moyo – Foreign aid is ‘corrosive’ to democracy in Africa (2018)
- The Guardian: Everybody knows it doesn't work (2009)
Tosin kyllä vihervassaritkin nämä tietää. Ne haluaa pumpata rahaa kehitysapuun ihan puhtaasti itsekkäistä syistä.
- afrikkalaisten näkeminen avuttomina reppanoina jotka ei pärjää ilman länsimaista apua eli hyvesignalointi
- mahdollisuus nyhtää huonosti valvotusta kehitysavusta itse välistä ja vaurastua. sama mihin koko maahanmuuttoteollisuus perustuu
- kehitysapu on vasemmistokorruption mädin olomuoto. pumpataan miljarditolkulla veronmaksajien rahaa kankkulan kaivoon ja kiljutaan rasismia ja heilutellaan natsikorttia kaikille jotka kehtaa touhua kritisoida
Viimeksi muokannut reino, Ma Marras 02, 2026 3:10 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Le chat bleu
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1444
Liittynyt: Ti Huhti 14, 2026 7:58 am

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja Le chat bleu »

"- afrikkalaisten näkeminen avuttomina reppanoina jotka ei pärjää ilman länsimaista apua eli hyvesignalointi
- mahdollisuus nyhtää huonosti valvotusta kehitysavusta itse välistä ja vaurastua. sama mihin koko maahanmuuttoteollisuus perustuu
- kehitysapu on vasemmistokorruption mädin olomuoto. pumpataan miljarditolkulla veronmaksajien rahaa kankkulan kaivoon ja kiljutaan rasismia ja heilutellaan natsikorttia kaikille jotka kehtaa touhua kritisoida"

Hyvä lista, uupuu vain silkka tyhmyys. Että luullaan sen avun oikeasti menevän tarvitsijoille, ja halutaan kokea että ollaan hyviä ihmisiä, kun ollaan lahjoitettu jokin mitätön summa. Tai vielä mieluummin, ei itse lahjoiteta yhtään mitään, mutta vaaditaan että muut lahjoittavat. Tästä on olemassa laadukas kotimaisen diplomaatin kirjoittama kirja, josta uutisointiinkiin ja jonka viimeistään pitäisi avata silmät.

Mutta tyhmimmät eivät hahmota noin monimutkaisia asioita, se porukka sanoo "pitää auttaa heikompia" ja ottaa ne kaikki tänne elämään tuilla. Niille on ihan turha vääntää rautalangasta, että ne heikoimmat ei ikinä pääse matkustamaan toiselle puolelle maapalloa, ne kärsivät ja kuolevat paikan päällä. Sitten jos on matkaan laittaa kymppitonni, on kyllä varaa järjestää se oman perheen turvallisuus siellä lähtömaassakin.
Ei mene jakeluun millään, liian monimutkaista eikä kyllin mustavalkoista.
Valo tunnelin päässä on luultavasti liekinheitin :lol:
reino
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: La Loka 17, 2026 9:39 pm

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja reino »

Laitetaan nyt vahvistus sille että sosiaalidemokraatit todellakin aikoo tuplata nykyisen 1 miljardin vuotuisen kehitysavun. Nykyinen kehitysapu on siis 0.35% BKTL:sta.
SDP:n tuorein, toukokuussa 2026 hyväksytty poliittinen ohjelma sisältää 0,7 prosentin tavoitteen.

Ohjelmassa todetaan kohdassa 4.7:
Suomen tulee sitoutua kehitysrahoituksen kasvattamiseen pitkäjänteisesti. SDP toimii realistisen, parlamentaarisesti sovitun suunnitelman laatimiseksi, joka mahdollistaa nousun kohti 0,7 % BKTL-osuuden tasoa.

Lähde: SDP:n vuoden 2026 poliittinen ohjelma – kohta 4.7
https://tulevaisuuskanava.fi/sdpn-48-pu ... n-ohjelma/
Valtiontalous on konkurssin partaalla mutta pari miljardia olisi silti varaa heittää roskiin / siirtää tovereiden taskuihin.
Paikalla
olenoikeassa
Harjunpää
Viestit: 325
Liittynyt: Ke Tammi 28, 2026 12:25 am

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja olenoikeassa »

^ Valitettavasti demarien äänestäjät ovat niin vitun tyhmiä että uskovat, kun demarit sanovat, että kyllä Suomella on varaa jakaa pari miljardia (laina)rahaa ei-kehittyville maille. :evil:
_________________________________________________________________________________
Viimeksi porttikiellon saaneet:

TimoTyön – syy: Loputon trollaus ja OT, porttikielto päättyy: never

:D
Tiinas
Adrian Monk
Viestit: 2579
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 10:00 am

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua 100M€/v ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Karhere kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 5:03 am
TimoTyön kirjoitti: Su Marras 01, 2026 4:35 pm Kiitos kuuluu: Orpo, Purra, Rantanen, Meri.
Älä viitsi valehdella, kiitos kuuluu vassareille, vihreille, demareille ja rkp:lle.
Rutsari ei huomannut, että uutisessa luki 2021-2024

Eli Marinin huulipunahallituksen syytä
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.

Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Arjalainen 88
Neuvoja-Jack
Viestit: 579
Liittynyt: Ma Touko 12, 2025 2:38 am

Re: Suomi antaa Etiopialle kehitysapua 100M€/v ja Etiopia ostaa rahoilla Venäjältä Su-35 hävittäjiä

Viesti Kirjoittaja Arjalainen 88 »

Karhere kirjoitti: Ma Marras 02, 2026 5:06 am
Puhelinkortti kirjoitti: Su Marras 01, 2026 4:39 pm Kaikki ei siis menekkään Ukrainan oligarkeille?
Ukrainan apu menee Ukrainan puolustamiseen örkeiltä se, että apu menisi oligarkeille on valheellista vassaripropagandaa. Punavihervassareille totuus ja faktat ovat tuntemattomia käsitteitä, ne toimivat tietoisesti Venäjän hyväksi.
Nimenomaan. USA ja etenkin republikaanit ovat pahimpia vasdateita.
Vastaa Viestiin