Minna Suomisen, 46 v. tappo Turussa 21.1.2012

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
matlockb
Watson itse
Viestit: 5969
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Minna Suomisen, 46 v. tappo Turussa 21.1.2012

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Pääkäsittelyn viimeinen päivä Turun hovioikeudessa on 12.11.2026.
Yleensä tuomio tulee noin kuukauden kuluttua hovioikeuden pääkäsittelyn päättymisestä eli todennäköisesti Emmiä odottaa joululahja, joka tulee olemaan hänelle ikimuistoinen.

Jos tuomio taposta pitää, niin Oikeudenkäymiskaaren (Ok) mukaan hovioikeuden tuomio laitetaan täytäntöön kuten lainvoiman saanut tuomio eli istuminen odottaa parin kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen.

Alan jotenkin kallistua sen puolelle, että tämä olisi pitänyt tuomita murhana.
Suomiselle on aiheutettu sanoinkuvaamatonta tuskaa ja hän on ollut aivan varmasti elämänsä viimeisen tunnin kuolemanpelossa raa'an väkivallan kohteena.
Pietilä ja Rautarinta olisivat missä vaiheessa tahansa voineet lopettaa tappamisen ja hälyttää apua.
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
matlockb
Watson itse
Viestit: 5969
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Minna Suomisen, 46 v. tappo Turussa 21.1.2012

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Valituksessaan Pietilä vaatii syytteen (ja muiden vaatimusten) hylkäämistä ja toissijaisesti ainakin rangaistuksen alentamista 8 vuoteen.

Valitus:
Lakiasiaintoimisto Aaro Hämäläinen Oy
Verstaankatu 3 33100 TAMPERE
puh. 040 592 1989
s-posti. [email protected]

VALITUS TURUN HOVIOIKEUDELLE
Käräjäoikeuden tuomio Varsinais-Suomen käräjäoikeus 6.3.2026 nro 1038 3802 R 761/2025/1611

Valittaja Vastaaja Emmi Eveliina Pietilä

Asia Tappo

Vaatimukset 1) Pyydän pääkäsittelyä. Syyte on hylättävä ja minut on vapautettava kaikista seuraamuksista. Joka tapauksessa, minulle tuomittua vankeusrangaistusta on alennettava.

Jatkokäsittelyluvasta
En tarvitse erillistä jatkokäsittelylupaa. Minut on tuomittu 10 vuoden vankeusrangaistukseen.

Pääkäsittelystä 1) Pääkäsittely on asian käsittelemiseksi tarpeen. Näyttö on tarpeen arvioida hovioikeuden pääkäsittelyssä uudelleen. Näytön arviointia ei voida suorittaa pääkäsittelyä järjestämättä. Asia on keskeisiltä osin henkilötodistelun varassa. Minutkin on tarpeen asiassa kuulla. Käräjäoikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että olisin riittävällä varmuudella syyllistynyt asiassa henkirikokseen. Käräjäoikeus katsoi, että olen yhdessä toisen henkilön (= jälj. Rautarinta) kanssa tappanut Minna Suomisen.

Käräjäoikeuden tuomio on yksiselitteisen virheellinen ja perustuu suurelta osin kuulopuhetodistelun yhdistelemiseen sekä johtopäätösten tekemiseen siitä, mikä voisi olla yksi mahdollinen vaihtoehto tapahtumille. Asian riidattomat lähtökohdat ovat sinänsä yksinkertaiset ja selkeät. Asunnossa on ollut kolme henkilöä, joista kaksi on menehtynyt. Omakin kantani on se, että Minna Suominen on asunnolla menehtynyt väkivallan seurauksena. Riitakysymys on alusta lähtien ollut se, kuka tai ketkä ovat kohdistaneet väkivaltaa Minna Suomiseen. Väitteeni, joka ei ole miltään osin aikojen kuluessa

muuttunut tai horjunut on se, että minä en ole kohdistanut asianomistajaan väkivaltaa. Minulla ei ole ollut mitään syytä kohdistaa häneen väkivaltaa ja sitä paitsi Suominen on ollut minulle entuudestaan tuntematon henkilö. Olen tuntenut Rautarinnan, mutten aikaisemmin Suomista lainkaan. Olen kertonut jo aikanaan vuonna 2012, että Rautarinnalle ja Suomiselle on tullut riitaa keskenään ja tämän riidan yhteydessä tai lopuksi Rautarinta on puukottanut Suomisen kuoliaaksi. Yksityiskohdat siitä, millä tavalla, mihin, minkälaisella veitsellä, tarkalleen missä kohdassa, ovat sellaisia asioita, joita en tarkasti voi mitenkään 14 vuoden päähän muistaa. Sen muistaisin, jos olisin henkirikokseen syyllistynyt, ja sen, kuten kaikki muutkin tuonaikaiset väkivallantekoni, olisin jo aikoja sitten myöntänyt ja tunnustanut. Näytön arvioinnista yleisesti Käräjäoikeuden tuomion sivuilla 4-5 käydään näytön arvioinnin lähtökohtia yleisellä tasolla läpi ja tuodaan esiin ne haasteet, jotka näytön arviointia vaikeuttavat asiassani kuten kuulopuhetodistelu, vastakuulusteluoikeuden puuttuminen, näyttöä rikastava huhujen kiertäminen sekä ajan kuluminen. Näiden haasteiden tunnistamisesta huolimatta käräjäoikeus päätyi näytön arvioinnissaan siihen, että asiassa ei jää varteenotettavaa epäilyä siitä, että olisin osallistunut Suomisen surmaamiseen yhdessä Rautarinnan kanssa. Käräjäoikeuden näytön arviointi on suoritettu virheellisesti. Puolustukseni toi käräjäoikeudessa esiin sen, että ajan kulumisen tuottamia epäselvyyksiä eli ns. aukkoja näytössä, ei tulisi omalla tulkinnalla täyttää, tai ainakin tulisi selkeästi todeta se seikka, että saman asian voi tulkita useampaan eri suuntaan, jolloin ko. epäselvä asia on rikosasiassa kallistettava syytetyn eduksi. Sama pätee näytöllisiin epäselvyyksiin asioista, joista useampi henkilö kertoo eri tavalla. Kun samaan asiaan liittyy monenlaista ristiriitaista tietoa, ei näistä tiedoista tule mekaanisesti ”poimia” syytettä tukevia lausumia tai seikkoja, ja jättää huomioimatta ja/tai lausumatta syytettä vastaan puhuvia seikkoja. Näytön tulisi viedä syyksilukevaan lopputulokseen vailla varteenotettavaa epäilyä, eikä näyttöä tulisi vielä syyksilukevaan lopputulokseen, viittaamalla niihin kohtiin, jotka sopivat syyttäjän väitteeseen sivuuttaen tai korkeintaan mainiten ne seikat, jotka eivät yksiselitteisesti sovi syyttäjän kuvaukseen tapahtumista. Verijälkitutkimuksen merkityksestä Asiassa annettiin aivan liian suuri merkitys verijälkitutkimukselle ja siinä pohdituille hypoteeseille siitä, mitä verijälkitutkimukset osoittavat, huomioimatta sitä, mitä raporttiin todellisuudessa oli kirjattu. Verijälkitutkimuksissa saatiin viitteitä moneen suuntaan ja yksi viite oli siitä, että väkivaltaa olisi tehty rappukäytävässä.

Itse olen koko ajan muistellut, että Rautarinta tappoi Suomisen asunnon eteisessä, eikä teko yltänyt rappukäytävään. Verijälkitutkimusten johtopäätöksillä pyrittiin sulkemaan tämä havaintoni pois, jolloin johtopäätökseksi jonkun yksittäisen huhupuheen jälkeen saataisiin se, että Suomiseen kohdistettu väkivalta olisi alkanut rappukäytävässä ja minun pitäisi näin ollen olla väkivallan aloittaja. Käräjäoikeus kyllä kirjasi tuomioon verijälkitutkimuksen johtopäätökset toiseltakin kannalta, mutta tämä jäi näytön arviointia tehtäessä huomioimatta. Kun verijälkien todetaan voineen liittyä ruumiin paloittelemiseen ja/tai kuljettamiseen asunnosta ja kaikkien johtopäätösten todetaan olevaan suuntaa antavia, ei verijälkitutkimusten johtopäätöksille voida antaa kovinkaan suurta painoa, huomioiden se verijälkitutkimuksissakin todettu, että aikaa tapahtuneen ja tutkimuksen välillä oli kulunut useita kuukausia. Verijälkitutkimuksen havaintoja on sovitettu henkilönäyttöön syyllisyyteni tueksi, eli siihen mitä havaintoja ihmiset muistivat rappukäytävästä tehdyn kuukausia tapahtuneen jälkeen. Ongelmaksi tällöinkin muodostuu ajan kuluminen, ja sen määrittäminen, mistä päivästä voidaan varmuudella todeta todistajan puhuvan, mikäli kertojalla ei ole mitään kiinnekohtaa menneeseen tapahtumaan. Verijälkien olemassaolo rappukäytävässä voi selittyä lukemattomilla eri tavoilla, kuten verijälkitutkimuksissakin todetaan. Asunnolla on väitetysti käyty oletetun surmayönkin aikana, eli sen jälkeen, kun Suominen on kuollut. Verijälkiä on voinut syntyä tässä yhteydessä. Asunnosta on voitu poistua viemään roskia, hakemaan paloitteluvälineitä, käymään kaupassa, tehdä lukemattomia eri asioita vuorokausien aikana, ja nämä toimet ovat voineet synnyttää raportissa todettuja verijälkiä rappukäytävään, ja näitä verijälkiä on sitten siivottu useamman kuukauden ajan ennen tutkimuksen tekemistä. Huomiota vaille on jäänyt sekin, että kukaan asunnolla väitetysti käyneistä henkilöistä ei ole kertonut havainneensa verijälkiä rappukäytävässä. Rautarinnan kunto ja siitä tehtävät johtopäätökset Asiassa on esitetty ristiriitaista ja vaihtelevaa henkilönäyttöä sen suhteen, kuinka huonossa kunnossa Rautarinta on ollut tapahtumien aikaan ja tästä huonosta kunnosta on syntynyt väite ja/tai epäily siitä, että Rautarinta ei olisi kyennyt puukottamaan itse Suomista. Käräjäoikeus on itsekin arvioinut, että esitetyn näytön valossa Rautarinta on kohdistanut kuolettavaa väkivaltaa Suomiseen ja siten tätä kyllä kyennyt puukottamaan, eli fyysisenä suorituksena puukottaminen olisi ollut mahdollista. Käräjäoikeus on katsonut, että Rautarinta ei ole ollut täysin toimintakyvytön mutta olisi ollut kykenemätön jahtaamaan Suomista tätä puukottaakseen. Tämä tulkinta kiinnittyy siihen kertomaani, että mielestäni Suominen pyrki asunnosta riidan yhteydessä pois ja Rautarinta ”sai tämän kiinni eteisessä” ja puukotti. Rautarinnan kunnosta kerrottu ei siten sopisi kertomukseeni ja tekisi väitteestäni epäuskottavan.

Asiassa on huomioitava oman kertomukseni lähtökohdat, eli ajan kuluminen, kaikkien osapuolten päihtymystila, tapahtuman pelottavuus minulle, sekä asunnon pieni koko. Eli kun olen kertonut Rautarinnan saaneen Suomisen kiinni, ei kuvailemani tapahtuma ole välttämättä kovinkaan pitkäkestoinen ja liikkumista vaativa henkilön jahtaaminen, vaan konkreettinen kiinnisaaminen, eli henkilöön tarttuminen, vaikkapa kurottamalla. Yksittäisiin ilmaisumuotoihin tai peräti sanoihin tarttuminen laajaa kokonaisharkintaa edellyttävässä näytön arvioinnissa tuntuu syyttömyysolettaman vallitessa turhan päämäärähakuiselta päättelyltä. On totta, että useat henkilöt ovat kertoneet siitä, että Rautarinta oli huonossa kunnossa. Näiden kertomusten arvioinnissa tulee kuitenkin ottaa huomioon se, että käräjäoikeudessa kuultiin henkilötodistelua myös tahoilta, jotka olivat nähneet Rautarinnan vielä Suomisen kuoleman jälkeenkin. Rautarinta on käynyt asunnolla vierailulla vielä 21.1.2012, olleen humalassa ja varmaan muidenkin päihteiden vaikutuksen alaisena, tarvitsematta kuitenkaan tukea omaan kävelyynsä. Tämä on suora ja yksiselitteinen näyttö sille, että Rautarinnan kunto on ollut puukotuksen mahdollistavalla tasolla vielä joitain tunteja ennen tätä asunnolla tapahtunutta vierailua. Henkilö, joka kykenee tekemään vierailun toiseen asuntoon, siirtymään sinne taksilla, kävelemään ilman tukea ja käyttämään päihteitä, on täysin kykenevä käyttämään myös teräasetta. Asiassa kertynyt henkilönäyttö Käräjäoikeudessa kuultiin todistajina runsaasti yli 20 henkilöä, joilla oli jonkinlaista ”tietoa” tapahtumista ja asiaan liittyvistä henkilöistä. Asiassa kuultiin todistelua Rautarinnan kunnosta ja Minna Suomisen luonteesta ja pariskunnan seurustelusuhteesta ynnä muista asiaan ainoastaan välillisesti vaikuttavista seikoista. Näytön vastaanottaminen tässä laajuudessa oli siinä mielessä ymmärrettävää, että asia on vanha ja tapauksen luonne huomioiden, kaikki vähänkään asiaan mahdollisesti vaikuttava todistelu oli tarpeen saada tuotua esiin. Käräjäoikeus tunnisti näytön yleisarviointia koskevassa osiossaan näyttöön liittyvän pääasiallisen ongelman, eli kuulopuhetodistelun. Kenelläkään ei asiasta ole suoria havaintoja ja tapaus on aiheuttanut todistajienkin keskuudessa merkittävän huhumyllyn tapahtuneen jälkeen. Tämän lisäksi kulunut aika on omiaan muuttamaan ihmisten mielikuvia ja pahimmillaan ajan kuluessa ihmisten muistikuviin sekoittuvat muualta kuullut seikat ja omat käsitykset sekä oletukset tapahtumista.

Kaikesta edellä lausutusta huolimatta, käräjäoikeus katsoi, että Sami Laakson kertomus oli erityisen olennainen. Vaikka näkemys onkin ehkä ymmärrettävä, on se enemmän ongelmallinen ja Laakson kertomuksen luotettavuuden arvioinnissa käräjäoikeus ohitti useammankin vastaajan oikeusturvan kannalta kriittisen haasteen. Laakson kertomus mm. muuttuu riippuen siitä, kenelle kertomus kerrotaan. Ennen tämänkin ongelman huomioimista Laakson kertomuksen näyttöarvoon sisältyviä ongelmia on merkittävä määrä. Nämä ongelmat tunnistetaan, mutta niistä ei riittävissä määrin välitetä. Laakson kertomus on kuulopuheen kuulopuhetta, eli lähde on Rautarinta, johon minulta puuttuu vastakuulustelumahdollisuus. Tämän jälkeen on huomattava, että kun Rautarinta on kertonut jotain Laaksolle ja Laakso on kertonut asiaa eteenpäin eri versioissa, minulta puuttuu vastakuulusteluoikeus myös Laaksoon ja olemme hänen esitutkintakertomuksen varassa, jonka käräjäoikeuskin toteaa muuttuneen matkan varrella. Tämän jälkeen, voidaan vielä todeta, että Laakso, joka muuttaa esitutkintakertomustaan, kertoo silloiselle puolisolleen Satu Toivoselle erilaisen tarinan tapahtumista kuin joillekin tuttavilleen, eli omalle läheiselle henkilölle ei kerrota samaa tarinaa kuin jollekin satunnaisemmalle tuttavuudelle. Näille tuttaville kerrotaan kuulijasta riippuen hieman eri tavalla sävytetty tarina, jota oma puoliso ei koskaan kuule, poliisi kuulee eri versioita ja Laakson omakin lähde on henkilö, jolla voi olla motiivi kertoa tapahtumista valheellisesti. Tässä yhteydessä minä en pääse kuulemaan tätä lähdettä, enkä Laaksoa motiiveista, kertomuksen muuttumisesta ja ylipäänsä mistään havainnoista. Ja tämä kertomus on yli 20 todistajan joukosta se, mitä oikeus piti ”erityisen olennaisena” kertomuksena. Itse totean, että erityisen olennaista on oman oikeusturvani vaarantuminen vakavassa rikosasiassa kuulopuhetodistelun jos muuttuva kuulopuhetodistelu ilman vastakuulusteluoikeutta nousee erityisen olennaiseksi silloin, kun minut tuomitaan kymmenen vuoden vankeuteen henkirikoksesta. Vaihtoehtoisista tapahtumankuluista Käräjäoikeus päätyi arvioimaan, että en olisi kertomuksessani uskottava, koska kertomukseni on muuttunut matkan varrella merkittävästi. Olennainen osa kertomuksestani ei ole muuttunut mihinkään ja olen alusta lähtien kertonut, että en ole kohdistanut asianomistajaan mitään väkivaltaa. Olen ollut nuori päihtynyt nainen päihteitä käyttämässä yhdessä minua vanhempien henkilöiden asunnossa ja nähnyt henkirikoksen ja joutunut osallistumaan ruumiin kätkemiseen. Vailla merkitystä ei voi olla sekään, että jo pelkästään tapahtuma on poikkeuksellinen ja pelottava. Tapahtumasta kulunut aika luonnollisesti vaikeuttaa tapahtumista kertomusta ja tarkkojen yksityiskohtien kontrolloimista. Kun minua ensimmäisen kerran asiasta on ylipäänsä päädytty kuulemaan, on tapahtuneesta kulunut jo 4 kuukautta aikaa, puhumattakaan siitä, että joutuisin jotain muistamaan tapahtumista nyt, 14 vuotta myöhemmin. Olen käräjäoikeudelle kertonut tapahtumista sen mitä enää osaan kertoa ja olen aikaisemmin kertonut muutoin täysin samalla tavalla mutta ,jättänyt kertomatta sen, että Suomisen ruumiin kätkemiseen olisi osallistunut ulkopuolinen henkilö.

ensimmäisen kerran asiasta on ylipäänsä päädytty kuulemaan, on tapahtuneesta kulunut jo 4 kuukautta aikaa, puhumattakaan siitä, että joutuisin jotain muistamaan tapahtumista nyt, 14 vuotta myöhemmin. Olen käräjäoikeudelle kertonut tapahtumista sen mitä enää osaan kertoa ja olen aikaisemmin kertonut muutoin täysin samalla tavalla mutta ,jättänyt kertomatta sen, että Suomisen ruumiin kätkemiseen olisi osallistunut ulkopuolinen henkilö. En ole lähtenyt kehittämään kertomustani näytön perusteella yhtään mihinkään, enkä lähtenyt arvelemaan, että Suomiseen kohdistettiin väkivaltaa siten, että teko olisi yltänyt rappukäytävään asti. Olen kertonut tapahtumat siten kuin minä ne muistan. Se ei tarkoita sitä, että tapahtumat kertomananikaan ovat edenneet juuri ja täsmälleen sillä tavalla, kun kerron, vaan yksityiskohdissa voi olla poikkeavuutta. Mitä ne poikkeavuudet ovat, sitä en itse osaa sanoa, vaan nämä seikat jäävät näytön tulkinnan varaan. Kun Minna Suomisen ruumista ei ole löydetty, kellään ei ole ollut tarkkoja havaintoja vammoista, jää osaltaan selvittämättä se mitä ja minkälaista väkivaltaa häneen on kohdistettu ja ennen kaikkea kenen toimesta, ennen kuin Suominen on menehtynyt. Mikäli vastoin vakaata kiistämistäni asiassa katsottaisiin minuun kohdistaneen jotain väkivaltaa Suomiseen, jää täysin selvittämättä mitä tämä väkivalta olisi ollut ja missä kunnossa Suominen olisi tämän väitetyn ”tuikkaamisen” jälkeen ollut. Selvittämättä on sekin, missä vaiheessa Suominen on kuollut, miten häntä on siirrelty, mitä verijälkiä, miten, minne ja milloin tapahtuneen johdosta on syntynyt. Asunnosta ulos tapahtumayönä soitetut puhelut, eivät kerro tapahtumista mitään, eivätkä varsinkaan yksilöi pahoinpitelyn tekijää tai näiden lukumäärää. Asiassa esitetty henkilötodistelu viittaa kaikilta osin siihen että oma väitettykään menettelyni rappukäytävässä ei olisi aiheuttanut Suomisen kuolemaa vaan Suomisen kuolema olisi Rautarinnan aiheuttama. Käräjäoikeus päätyi itsekin toteamaan, että tarkka tapahtumankulku on jossain määrin jäänyt epäselväksi. Olen tästä arviosta samaa mieltä. Viimeistään tämän toteaman jälkeen, käräjäoikeuden olisi tullut hylätä syytteeni todeten, että syyllisyydestäni jää vähintään varteenotettava epäily.

Rangaistuksesta

Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaisesti rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen nähden. Minulle tuomittu rangaistus onkin liian ankara yleiseen oikeuskäytäntöön ja syyllisyyteeni sekä tekojeni vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen nähden.

Syyttäjä vaati minulle 9 vuoden vankeusrangaistusta ja käräjäoikeus katsoi, että minut tulee tuomita 10 vuoden vankeusrangaistukseen. Mikäli minut katsottaisiin vastoin vakaata käsitystäni asiassa syylliseksi, katson, että teko on väitteenkin mukaan äkkipikaistuksissa tapahtunut puukotus ja rangaistus tulee mitata asteikon alarajalta ja minut tulee tuomita 8 vuoden vankeusrangaistukseen.

Todistelu hovioikeudessa

Kirjalliset todisteet

Ei käräjäoikeudessa käräjäoikeuden tuomiosta 2. esillä olleen ylittävää. Numerointi Veritutkimusraportti (etpk, liite 2, s. 387-410) teema: verijäljistä tehtävät päätelmät, ajan kuluminen, olosuhteiden muuttuminen, kaikki johtopäätökset ovat ainoastaan suuntaaantavia, koska tutkimus on jouduttu tekemään puutteellisilla tiedoilla. Verijäljet voivat liittyä myös ruumiin paloittelemiseen ja/tai kuljettamiseen asunnosta.

Henkilötodistelu

Nimeän itseni kuultavaksi
teema: tapahtumat asunnolla, menettelyni, Suomisen kuoleman aiheuttaja, kiistämiseni peruste.

Todistajista nimeän itse seuraavat, jotka jo käräjäoikeudessa kuultiin.

Hanna Pietilä

teema: tapahtuneesta tuoreeltaan kertomani, Suomisen on tappanut Rautarinta.

Jani Mäkinen:

teema: käsitys Rautarinnan ja Suomisen suhteesta, osapuolten tunteminen, tiedot ja havainnot osapuolista.

Erkki Haikola

teema: käsitys Rautarinnan ja Suomisen suhteesta, osapuolten tunteminen, tiedot ja havainnot osapuolista.

Ruut Valtonen

teema: havainnot Rautarinnasta sen jälkeen, kun Suominen on kuollut.

Satu Toivonen

teema: Sami laakson kertomukset tälle, kertomusten muuttuminen, kertomusten uskottavuus, kuulopuhetodistelun ongelmat, eri versiot eri ihmisille.

Ja lisäksi nimeän esitutkintaan kuultuina mutta käräjäoikeuteen saapumattomina todistajina. Pyydän, että hovioikeus kutsuu pääkäsittelyyn.

Kirsti Häkkinen

teema: havainnot Rautarinnasta sen jälkeen, kun Suominen on kuollut.

Lassi Toivonen

teema: tiedot asiasta, asiassa tehdyt väitteet, niiden uskottavuus, kertomusten lähde, mitä Sami Laakso asiassa on kertonut.

Pyydän, että hovioikeuden tuomio aikanaan lähetetään puolustajalleni, jolle myös määrätään maksettavaksi palkkiota ja kulujen korvausta avustamisesta hovioikeudessa.

Emmi Eveliina Pietilä

Laati Aaro Hämäläinen oikeustieteen maisteri, Ylöjärvi puh. 040 592 1989 [email protected]
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
matlockb
Watson itse
Viestit: 5969
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Minna Suomisen, 46 v. tappo Turussa 21.1.2012

Viesti Kirjoittaja matlockb »

^ Ei oikein nyt Emmi (avustajansa Aaro Hämäläinen) ymmärrä yksinkertaista lakitekstiä.jos kaksi tai useampi yhdessä tekevät rikoksen, rangaistaan kutakin tekijänä. Jo käräjäoikeus on todennut Rutarinnan lopulta antaneen sen "viimeisen iskun", mutta kun sitä ei olisi tarvinnut antaa, jos Emmi ei olisi aloittanut raakaa väkivaltaa.
He ovat yhdessä (Rutarinnan kuoleman vuoksi toki tässä tapauksessa yksin Pietilä) vastuussa Suomisen kuolemasta (yhteisvastuuperiaate).

Ikävä kyllä, Emmi ei voi joululahjaksi saada yhtään enempää (10 vuotta) kakkua, nimittäin syyttäjä ja asianomistaja(t) eivät ole valittaneet eivätkä tehneet vastavalituksia.
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Vastaa Viestiin