Lahti 1971: Lapsi heitettiin 5. kerroksen ikkunasta ulos

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Lahti 1971: Lapsi heitettiin 5. kerroksen ikkunasta ulos

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Nainen heitti vieraan lapsen ulos ikkunasta

Ilmeisesti mielenhäiriöön joutunut nainen heitti eilen Lahdessa kerrostalon 5. kerroksen ikkunasta alas 11 kuukauden ikäisen poikalapsen. Nainen pääsi karkuun, eikä häntä vielä iltaan mennessä oltu tavoitettu.

Lapsi on hoidettavana tehostetun hoidon osastolla ja voi sairaalan kertoman mukaan olosuhteisiin nähden hyvin. Hän on puoliksi tajuissaan.

Kuulusteluissa on saatu selville, että puolen päivän aikaan oli mainittu nainen mennyt Vapaudenkatu 5 olevaan Matti Mäkisen asuntoon. Esittäen olevansa perheen hyvä ystävä hän oli mennyt sisälle samaan aikaan kuin perheen lapsenhoitaja, noin 14-vuotias tyttö 11-kuukautisen Harri-pojan kanssa.

Nainen oli auttanut apulaista lapsen hoidossa. Kun apulainen sanoi menevänsä ulos oli nainen yhtäkkiä heittänyt lapsen ulos ikkunasta sekä paennut paikalta. Poliisi etsii naista Lahdesta ja ympärillä olevista metsistä.

Sanomalehti 17.6.1971


Ohessa ao. artikkeli:

Kuva

Kuinkas tässä jutussa sitten kävi? Oliko mitään naista olemassa ja jos oli, niin löytyikö ja millanen sanktio hälle langetettiin? Ja mikä oli syy moiseen tekoon?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
vasikka
Vic Mackey
Viestit: 1949
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Erikoisen kuuloinen tarina. Tapauksen ratkaisua tuntematta ei voi välttyä ajatukselta, että josko asiat eivät menneetkään niinkuin pissis oli kertonut. Eli mahtoikohan mitään häiriintynyttä naista ollakaan.
susse
Poliisikoira Rex
Viestit: 255
Liittynyt: La Marras 10, 2007 4:04 pm
Paikkakunta: turku

Viesti Kirjoittaja susse »

Kieltämättä tulee mieleen että lapsenvahti on itse lapsen viskaissut ikkunasta pihalle, hermot mennyt lapsen itkuun tai jotain muuta vastaavaa. Tarina oudosta, mielenhäiriöön joutuneesta vieraasta naisesta joka pelmahtaa yks kaks toisten kotiin ja heittää vauvan ulos ikkunasta..kuullostaa "hieman" epäuskottavalta. Tuohon aikaan taisi olla trendi keksiä moisia tarinoita ja että kaikki vielä uskoi näitä ihme sepustuksia milloin mistäkin ihme hiippareista. Mahtaako tytöllä olla edes huono omatunto nykyään :evil: Prkl!
Talontytär
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 11:55 am

Viesti Kirjoittaja Talontytär »

Doctor Lecter ja muut, eikö tuo muistuta hieman toista tapausta, joka tapahtui 1975 tai 6 Myllypurossa Helsingissä?
Eikö äitini pudottanut kaksoset tai kaksi lasta? Tie ja numerokin on muistissa, mutta saako laittaa eli missä menee raja?
Optimum et pessimum in homine est lingua.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Talontytär kirjoitti:Doctor Lecter ja muut, eikö tuo muistuta hieman toista tapausta, joka tapahtui 1975 tai 6 Myllypurossa Helsingissä?
Eikö äitini pudottanut kaksoset tai kaksi lasta? Tie ja numerokin on muistissa, mutta saako laittaa eli missä menee raja?
Myllypuron tapauksesta ei minulla ole sen enempää muistikuvia kuin arkistoitua uutistakaan.

Äitisi pudotti... :shock:

Toki tapauksesta voi kertoa. Jos siitä on uutisoitu lehdissä, siitä on olemassa tuomioistuimen päätös yms. ts. juttu on todellinen. Jos tapaus taas on vajaa, siitä liikkuu vain kuulopuheita tai tapaus on jäänyt epäselväksi, esim. henkilö on kadonnut 1979 eikä löytymisestä ole tietoa, niin tällöin kyselyt - osasto voipi olla parempi osoite.

Jos nimi oli aikoinaan lehdissä niin mikä ettei, mutta tuo on 2-piippuinen juttu, sillä monet lehdet, esim. Alibi muistellessaan vanhoja kertovat tekijästä tekaistulla nimellä tai esim. nimellä Pekka P ja kuvissa tekijän sekä uhrin silmien eteen on liimattu musta lätkä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Talontytär
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 11:55 am

Viesti Kirjoittaja Talontytär »

Kaikkia kirjoitusvirheitä sitä tekeekin. Onneksi ei noin karu lapsuus.
Eli äiti pudotti, nimeä tms en muista, paljon oli juttuja lehdessä. Yläkivent. isot talot kadun päässä eli numeron arvaa, jos tuntee tienoot.
Optimum et pessimum in homine est lingua.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 18206
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Lahti 1971: Lapsi heitettiin 5. kerroksen ikkunasta ulos

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Doctor Lecter kirjoitti:Kuinkas tässä jutussa sitten kävi? Oliko mitään naista olemassa ja jos oli, niin löytyikö ja millanen sanktio hälle langetettiin? Ja mikä oli syy moiseen tekoon?
Vauvan pudottanut tunnusti Lahdessa

Pikkuvauvan pudottamisesta viidennen kerroksen ikkunasta epäilty rouva tunnusti tekonsa. Kuulustelujen jälkeen hänet toimitettiin heti sairaalahoitoon.

Rouva heitti keskiviikkona 10,5 kuukauden ikäisen pienokaisen viidennestä kerroksesta asfalttipihalle ja pakeni teon tehtyään. Hänet löydettiin torstai-iltana Lahden Rautakankareelta puolitoista vuorokautta kestäneen etsinnän jälkeen. Teon vaikuttimena oli mustasukkaisuus.

Pienokainen sai onnettomuudessa kallonpohjan murtuman ja raajavammoja. Hänen toipumisensa on edistynyt hyvin eikä hänellä ole enää hengenvaaraa.

Helsingin Sanomat 20.6.1971


Osion alussa kehtasin epäillä, että oliko naista edes olemassa, joten pahoittelut aiheettomasta epäilystä.

Kaikkea se mustasukkaisuus teettää. Sanktio lienee tullut sairaalahoidon muodossa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Neiti Etsivä
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 2:02 pm
Paikkakunta: Ihmemaassa

Viesti Kirjoittaja Neiti Etsivä »

Vaarallisia nuo mustasukkaiset naiset... :?

Kuulostaa minusta kyllä melko ihmeeltä, että lapsi olisi jäänyt henkiin pudottuaan viidennestä kerroksesta asfaltille?? :shock: Eihän se lääketiedekään melkein 40 vuotta sitten pystynyt samaan kuin nyt :roll:
Ihminen on ainoa eläin, joka osaa pysyä ystävällisissä väleissä syötäväkseen tarkoittamiensa uhrien kanssa ennen kuin syö ne.
Vastaa Viestiin