Hämeenlinnan hammaskiristäjä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Jeltsin
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Su Huhti 13, 2008 3:13 pm

Hämeenlinnan hammaskiristäjä

Viesti Kirjoittaja Jeltsin »

Seuraava kirjoitus on vapaasti muokkaamani, lähteenä Poliisi kertoo 1987 -kirja.

Hämeenlinnan poliisilaitoksen tiedusteluryhmän tutkijat saivat helmikuussa -86 korviinsa huhuja, joiden mukaan poliisin vanha tuttu Paavo olisi joutunut alamaailman käsittelyyn. Poliisit päättivät ottaa selvää, mitä huhu sisälleen kätkee.

Paavoa lähdettiin tavoittamaan asunnoltaan. Asunto on vanha 40-luvulta peräisin oleva puutalo, joka sijaitsee vain 100 metrin päässä Hämeenlinnan moottoriradasta. Hän ei ollut paikalla. Sen sijaan paikalla ollut Paavon veli Jore kertoi Paavon olleen sairaalassa jo muutaman päivän ajan. Jore ei halunnut kertoa miksi. Paavoa lähdettiin tapaamaan sairaalaan, mutta hänkään ei puhunut. Hän kertoi että hänet on uhattu tappaa jos kertoo totuuden. Sairaalan henkilökunnalla oli vaitiolovelvollisuus aiheesta.

Runsaan viikon jälkeen Paavo kuitenkin otti yhteyttä poliisiin ja kertoi mitä oli tapahtunut. Kaikki alkoi krapulaisena aamuna, jolloin Paavon ja Joren viinat olivat lopussa. Krapulaan päätettiin hakea lievitystä, ja miehet sopivat että Paavo käy viinakaupassa.

Pitkin päivää he juopottelivat, ja pakkasta pidettiin loitolla lämmittämällä isoa takkaa. Heiltä loppuivat kuitenkin tupakat ja he saivat ajatuksen lähteä talon toisessa päässä asuvan Maran asuntoon kysymään josko häneltä voisi lainata. Mara oli heidän entinen koulutoverinsa.

Paavo tiesi Maran olevan äkkipikainen kaveri. Heillä ei kuitenkaan koskaan ollut isompaa riitaa. Paavo meni asuntoon, ja siellä oli Maran lisäksi ainakin 3 miestä. Kaikki osapuolet olivat voimakkaasti päihtyneitä. Humalatilastaan huolimatta Paavo muisti hyvin, että Mara sulki ja lukitsi oven heti hänen sisään päästyään. Mara alkoi vaatia Paavoa maksamaan velkaansa, jonka olemassaolosta Paavo ei edes tiennyt. Tätä Paavo yrittikin selittää useasti Maralle, mutta tämä ei uskonut.

Mara löi Paavoa useita kertoja nyrkillä päähän ja ympäri kehoa. Paavon maatessa lattialla häntä potkittiin vielä päähän ja muualle kehoon. Kukaan ei yrittänyt auttaa Paavoa. Mara jätti Paavon joksikin aikaa maahan makaamaan. Jossain vaiheessa Mara tuli uudestaan Paavon luo, riuhtaisi hänet ylös ja pisti seinää vasten. Hän nosti Paavon vaatenaulakon koukkuun. Mara rupesi polttamaan savukkeellaan Paavon kasvoihin palovammoja. Tämän jälkeen Paavo jätettiin pitkäksi aikaa naulakkoon roikkumaan.

Jonkin ajan kuluttua Mara tuli ja kiskaisi Paavon housut nilkkoihin. Mara rupesi tulitikuilla polttamaan Paavon esinahkaa ja penistä. Seuraavana vuorossa olivat hampaat. Mara lähestyi kädessään suuret siirtoleukapihdit. Mara alkoi irroittaa Paavon alahampaita. Lääkärissä jälkeenpäin todettiin ainakin 5 hammasta poistetuksi. Sen jälkeen Paavo jätettiin roikkumaan, kunnes putosi koukun katketessa lattialle. Paavo odotti tuskissaan lattialla kunnes kaikki olivat sammuneet, ja sen jälkeen pakeni takaisin veljensä luo.

Kaksi päivää tämän jälkeen Paavo vietti aikaa tavallisesti juopotellen asunnollaan, yrittäen unohtaa tapahtuneen. Hänen siittimensä kuitenkin turposi ja lopulta virtsaaminen ei onnistunut enää ollenkaan. Paavon ystävät pakottivat hänet hakeutumaan sairaanhoitoon. Lääkäri totesi Paavon saapuneen viime tingassa, pian virtsamyrkytys olisi vienyt Paavolta hengen. Lopulta lääkärin toivomuksesta Paavo teki ilmoituksen poliisille ja Mara pidätettiin samana päivänä.

Mara kaunisteli poliisille tapahtunutta ja väitti että "kaikki oli jo sovittu". Lopulta Mara kuitenkin murtui ja myönsi tekonsa osaamatta kertoa motiivia teolleen. Myötätuntoa tai sääliä hän ei kuitenkaan osoittanut, myönsi ainoastaan että menettelynsä ei ollut "aivan normaalia"

Mara määrättiin maksamaan 60000 markkaa korvausta Paavolle, ja hänet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä 4 vuoden vankeusrangaistukseen.


Mitä mieltä olette tuomiosta?
Melkoisen vakavaa kidutusta on osattu harrastaa, mielestäni tuomio on hivenen alakanttiin. Sattuuko kukaan muistamaan tapahtumaa?

keskustelua :)
karramurmur
Remington Steele
Viestit: 201
Liittynyt: Su Joulu 28, 2008 11:50 pm

Viesti Kirjoittaja karramurmur »

ite just eilen luin kans kyseisen jutun PPK kirjasta.aika raakaa oli meininki ollu Hämeenlinnas.aika peloisaan ollu tää uhri,ku ei yhtään vastaan pistäny. viel koulukavereita olleet joskus.no juopotteluun meni sitte se kuuskyt donaa,niinkö siinä lopuks luki.
Jeltsin
Alibin satunnaislukija
Viestit: 66
Liittynyt: Su Huhti 13, 2008 3:13 pm

Viesti Kirjoittaja Jeltsin »

Joo normaalia arkeaan jatkoivat kuulemma, dokaten jne. :P meniköhän yhtään penniä Maran juomisiin ?
YBJ
Lauri Hanhivaara
Viestit: 136
Liittynyt: Ke Syys 10, 2008 5:23 pm

Viesti Kirjoittaja YBJ »

Muistan iteki lukeneeni, vitun karua touhua ja viel ilman mitää syytä (ilmeisesti). Jos ois Paavolla ollu ees sen verta järki päässä että ois tajunnu sanoo lähtevänsä heti hakeen niitä "velkarahoja" mutta ei... Mutta kaipa tollasella sekopäällä jo taustoja sen verran oli että ainaki istu tuomionsa kokonaan.
Its better to be dead and cool than alive and uncool -Harley Davidson
karramurmur
Remington Steele
Viestit: 201
Liittynyt: Su Joulu 28, 2008 11:50 pm

Viesti Kirjoittaja karramurmur »

tupakkia meni lainaamaan..eli viel ei mitään syytä.näin ainaski kirjan mukaan.kaikkeehan sekään ei tiiä.
Vastaa Viestiin