Ellei kyseessä ole ollut hyvä pidemmän matkan tähtääjä tai onnekas osuma, vaikuttaisi tuo minusta jonkin sortin teloitukselta. Yleensä kun ne luodit tuollaisissa sattumanvaraisissa ammuskeluissa osuu vartaloon tai raajoihin kuitenkin, kun pinta-alaa on enemmän niissä.Iltalehti kirjoitti:Yksi kuollut ammuskelussa Etelä-Ruotsissa
22.1.2009 22:04 (Päivitetty 22.1.2009 22:17)
Göteborgin eteläpuolella Ruotsissa on sattunut vakava ampumavälikohtaus.
Expressen-lehden nettisivujen mukaan ammuskelussa on kuollut yksi henkilö.
Välikohtaus tapahtui hieman ennen iltayhdeksää Suomen aikaa. Aftonbladet-lehti kertoo, että ammuskelun uhri oli mies, ja että hänet löydettiin tajuttomana asuintalon edestä.
Toinen mies haavoittui. Hänet on kuljetettu sairaalahoitoon.
Hieman miehen löytymistä kadulla oli oleskellut 6-8 henkilön ryhmä. Poliisi ei vielä tiedä, mitä tapahtui ennen ampumista, eikä miksi miestä ammuttiin. Vainajaa oli ammuttu päähän.
- Tilanne on kaoottinen. Tunnelma siellä on täysin hysteerinen, kertoi Björ Blixter Göteborgin poliisista Expressenille.
Saa nähdä, mitä tästä selviää. Viime aikoina Ruotsi on muutenkin tuntunut turvattoman oloiselta kaiken maailman terroristeineen ja ampumavälikohtauksineen. Liekkö tässäkin kyseessä jokin jengijuttu.