Isä kidutti lapsiaan Guantanamon tyyliin Yhdysvalloissa.

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5194
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Isä kidutti lapsiaan Guantanamon tyyliin Yhdysvalloissa.

Viesti Kirjoittaja Damien »

Iltalehti:

"Lapsiaan sähköpannoin ja vedellä kiduttanut amerikkalaisisä tuomittiin 16 vuodeksi vankeuteen.

39-vuotias David Liskany pakotti kolme poikaansa ja tytärtään käyttämään sähköpantoja, joita yleensä käytetään koirien kouluttamisessa.

Jos lapset eivät totelleet, isä antoi näille sähköiskuja. Isä kaatoi myös vettä lastensa kasvoille, kunnes nämä olivat tukehtua. Tämä kidutustapa tunnetaan vesilautailuna ja sitä käytettiin muun muassa Guantanamossa terroriepäiltyjen kuulusteluissa.

- Ainoa asia, jota ette tehneet, oli se, ettette peittäneet lastenne kasvoja kankaalla, mutta käytännössä kyseessä on vesilautailu, tuomari sanoi.

Kidutus tuli ilmi sen jälkeen kun Ohion osavaltiossa Xeniassa asuvan perheen poika katosi lumimyrskyssä. Poika oli kävellyt 30 kilometriä päästäkseen sukulaisensa luo.

Sukulainen ilmoitti poliisille ja lapset kertoivat sosiaalityöntekijöille mitä isä oli heille tehnyt.
Lapset ovat iältään 5, 12 ja 14-vuotiaita
. "

Sama pallinaama tuomittu jo siis vuonna 2000 vanhimman poikansa hyväksikäytöstä.
Vaimo oli puolustanut miestään oikeudessa:
"I don't feel incarcerating him is going to help him,".
"He does not pose a threat to society, he did pose a threat to my children at one point in time."

Mitä helvettiä? :D
Jälleen yksi psykoottinen punaniska jäänyt kiinni.
Kummastuttaa kuinka paljon viime ja tänä vuonna on
ympäri maailmaa paljastunut todella sairaita lapsiin(yleensä omiin),
kohdistuneita rikoksia.
Eipä olisi Suomessa tainnut kuuttatoista vuotta tulla.

David Liskany:
Kuva
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
markja
Adrian Monk
Viestit: 2911
Liittynyt: La Elo 18, 2007 3:44 am
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja markja »

Mutta eihän hän tehnyt mitään pahaa tai laitonta? Miten voi tuo kaikki olla laillista, jos jenkki tekee sitä Guantanamossa, mutta laitonta, jos jenkki tekee sitä jossain perähikiälän osavaltiossa?

Vittumainen tuomari olisi vain todennut, että toiminta on yleinen käytäntö USA:ssa ja niin kauan kunnes viralliset tahot tuomitsevat siihen syyllistyneet USA:n viranomaiset, ei hänkään voi tuomita siihen syyllistyneitä tavallisia kansalaisiakaan, koska lainhan pitää olla kaikille sama.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5194
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Damien »

markja kirjoitti:Mutta eihän hän tehnyt mitään pahaa tai laitonta? Miten voi tuo kaikki olla laillista, jos jenkki tekee sitä Guantanamossa, mutta laitonta, jos jenkki tekee sitä jossain perähikiälän osavaltiossa?

Vittumainen tuomari olisi vain todennut, että toiminta on yleinen käytäntö USA:ssa ja niin kauan kunnes viralliset tahot tuomitsevat siihen syyllistyneet USA:n viranomaiset, ei hänkään voi tuomita siihen syyllistyneitä tavallisia kansalaisiakaan, koska lainhan pitää olla kaikille sama.
Mutta yhdysvaltain laithan ei koske Guantanamossa koska se
ei sijaitse yhdysvalloissa eikä sinne kukaan pääse tarkkailemaan
ihmisoikeuksia. :)
Olisi pitänyt kaverin mennä kiduttamaan lapsiaan Kuubaan.
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
esmes-
Javier Pena
Viestit: 1815
Liittynyt: Ke Tammi 23, 2008 9:28 am

Viesti Kirjoittaja esmes- »

veikkaan että tällasia tapauksia sattuu nykyään paljon vähemmän ku aikasemmin. uutisointi vaan lisää mielikuvaa että kokoajan tapahtuisi jokapuolella. nykysin lapset käy kodin ulkopuolella tarhassa, koulussa, missä ovat muidenkin ku omien vanhempien huollettavana. lasten pahoinpitelyä rajoittavat lait ovat vielä suht tuoreita. nykysin nää tyypit jäävät kiinni ja saavat rangaistuksen, ennen tapahtui samanverran ja todennäköisesti enemmänkin kun ei sanktioita tullut eikä tekijän naamaa julkaistu lehdissä (=julkinen häpeä).
eli parempaan suuntaan mennään tässäkin vaikkei kaikkea lapsiin kohdistuvaa sadismia välttämättä tulla ikinä kokonaan kitkemään.
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Sasse75
Sabrina Duncan
Viestit: 356
Liittynyt: Ma Helmi 04, 2008 3:48 pm

Viesti Kirjoittaja Sasse75 »

Ei jumalauta mitä tyyppejä tämä maa päällään kantaa... :evil:

Mikä ihme saa vaimon puolustamaan tuollaista miestä ja vielä antamaan äijän kohdella lapsiaan noin?
Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5194
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 12:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Damien »

Sasse75 kirjoitti:Ei jumalauta mitä tyyppejä tämä maa päällään kantaa... :evil:

Mikä ihme saa vaimon puolustamaan tuollaista miestä ja vielä antamaan äijän kohdella lapsiaan noin?
A thing called lööv...teettää hulluja asioita.
Läheisyysriippuvuus mitä todennäköisimmin ollut
kyseessä ja varmaan miehessä ollut narsistin vikaa.
Taitavia kavereita manipuloimaan ovat mokomat..
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
rokka
Remington Steele
Viestit: 218
Liittynyt: Ti Helmi 05, 2008 4:50 pm

Olis taas kirveelle töitä

Viesti Kirjoittaja rokka »

Saunan takana paikka vapaana tälle hirviölle :evil:
Hyi helskutti, mikä eläin. Mikä saa ihmisen vahingoittamaan ja satuttamaan omia jälkeläisiään?? Ei ymmärrä!? Eikö se oo jo evoluution vastaista?
-Heittämällä läpi-
Avatar
LauraPalmer
Susikoski
Viestit: 39
Liittynyt: To Joulu 25, 2008 6:11 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Viesti Kirjoittaja LauraPalmer »

sähköpanta!?! ihan kuin jostain tosi huonosta kauhuelokuvasta...
v-a-45
Javier Pena
Viestit: 1873
Liittynyt: Su Helmi 08, 2009 11:40 am

Viesti Kirjoittaja v-a-45 »

no kyllä naamastakin jo näkyy ettei hissi kulje ylös asti. toivottavasti linnassa koikeillaan samaa "iskälle" ja mikä nainen/äiti todellakaan puolustaa tälläistä kurinpitoa? ellei itsekkin ole sairas tai hyvin alistettu? onneksi pojalla oli rohkeutta ja voimia hakea apua!
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Vastaa Viestiin