Pelastaisitko tuntemattoman lapsen vai lemmikkisi?

[MotiivitOn]

En ole ikinä lasta omistanut, joten en tiedä millainen tunneside sellaiseen olentoon voi kehittyä, mutta tällä hetkellä en pidä lapsista, itseänikin inhosin muksuna, mutta jostain syystä lapset yleensä pitää minusta.
Kumma juttu.

Voimakkain aikuisiän tunneside minulla on ollut koiraani. Anteeksi vain eksät ja perheenjäsenet.

Talosta silti pelastaisin muksun ja lopettaisin koirani kärsimykset, koska se olisi yleisesti hyväksyttävämpää tehdä niin, kuin toisinpäin.

[Spider]

En ole ikinä lasta omistanut, joten en tiedä millainen tunneside sellaiseen olentoon voi kehittyä, mutta tällä hetkellä en pidä lapsista, itseänikin inhosin muksuna, --

Meinas tulla Batteryt nenän kautta ulos. No hyvä vaan että tästäkin ketjusta jotain huumoria saa...

Ihmeelliseksi tämä topicci muutoin on mennyt: ihmiset kehuvat vuoroin omaa moraaliaan ja samaan hengenvetoon toivovat toiselle lapsettomuutta tai muuta "mukavaa". hohhoijaa.

Mitä helvetin väliä sillä on jos joku kohtelee yhtä kunnioittavasti (ja vielä nimenomaan kunnioittavasti) sekä eläintä että ihmistä, kun maailma on täynnä ihmisiä joille muiden olentojen, olivat eläimiä tai ihmisiä, kärsimys on yhdentekevää?

[Meike R.]

Tein muuten aiheesta myös ystäväpiirissäni gallupin. (Uskokaa pois, siellä ei ketään uhkailtu ja provosoitu).

On selvää omankin galluppini pohjalta, että ne kenellä on omia lapsia JA/TAI pieniä sisaruksia, vastaavat pelastavansa ihmisen,

ja ne ketkä omistavat lemmikin mutta eivät lapsia/pieniä sisaruksia vastaavat pelastavansa eläimen.

Kokeilkaapa tehdä vastaava omille tutuillenne, veikkaampa että samankaltaiseen tulokseen pääsette.

[Jekku]

Minä en ymmärrä tätä, että täällä nämä suuressa oikeuden- ja moraalintunnossaan toivovat toiselle ihmiselle tulipalossa kuolemaa ja lapsettomuutta YHDEN GALLUPIN TÄHDEN. Tämä pistää minun moraalini koville. Itse olen oman koirani pelastanut jäistäkin oman henkeni uhalla ja se on minulle rakkain asia tässä maailmassa, niin en kyllä sitä jättäisi palamaan ja kuolemaan tuskallisesti. Lemmikit luottavat omistajiinsa ja hakevat niistä turvaa ja minun asiani on luoda turvallinen ympäristö lemmikilleni, aivan samalla tavalla, kuin toisilla on luoda se omille lapsilleen. Ja jos minun koirani kuolisi, varmasti surisin sitä yhtä paljon kuin oman lapsen kuolemaa.

[Spider]

Edellisessä postauksessa oli (yllättäen) yksi aika keskeinen pointti, ja se oli tämä: minun asiani on luoda turvallinen ympäristö lemmikilleni.
Minusta on päivänselvää että ihminen joka on koiraansa tms. lemmikkiä vuosia kasvattanut, vaalinut ja hoitanut ja siihen syvästi kiintynyt, kokee sitä kohtaan myös vastuuntuntoa - samalla tavalla kuin "omista" ihmisistään ympärillään. Minun mielestäni on siis mahdollista kantaa lemmikistään huolta ja murhetta ihan samalla tavalla kuin lapsistaan ilman, että siinä on mitään kummallista. Joku ilmaisee tämän niin että rakastaa lemmikkiään kuin omaa lastaan, ja saa siitä paskaryöpyn niskaansa.
Samasta syystä tulee tunne että palavasta talosta kantaisi mieluummin ulos oman lemmikin kuin täysin vieraan, jonka terveyttä ja elämää kohtaan ei tunne samaa vastuuta.

Mielestäni moraalisesti oikea ratkaisu tässä kysytyssä tilanteessa edelleen on valita ihminen, ja uskon että tosi tilanteessa lähes kaikki niin tekisivät.
Mutta ymmärrän miksi fiilispohjalta haluaisi tehdä toisin.

[rimma]

.. jos minun koirani kuolisi, varmasti surisin sitä yhtä paljon kuin oman lapsen kuolemaa.

Oletetaan nyt että olet itse kasvattanut lastasi ensin vaikkapa 10 vuotta ja sitten lapsi kuoleen tavalla taikka toisella. Kyllä se suru olisi niin ylitse muiden itselläni että ei mitään rajaa. Siinä ei paljon yksi kora jaksaisi enää itkettää.

Olen melkein varma että jos oltaisiin oikeasti tuossa tilanteessa niin lapsi veisi voiton. Vai onko esim. sinulle käynyt niin että lapsi ja koira on kuollut? Kumpaa surit enemmän? Et voi siis tietää.
Voisin myös veikata että naisilla on tässä tilanteessa hieman erilainen suhtautuminen koska lasta ensinnäkin kantaa vatsassaan niin kauan että jonkinlainen tunneside ehtii muodostua. Ei tarvitse edes olla omaa lasta kun se silti saattaa vaikuttaa vastaukseen.

En siltikään menisi tämän gallupin perusteella tuomitsemaan ketään koska jokainen ei ota tätä välttämättä niin raskaasti kun jotkut on ottaneet. Mielipiteen vapaus kuitenkin on olemassa. Harva vastanneista varmaan on ollut ihan oikeasti tuollaisessa tilanteessa jotta joutuu valitsemaan kumpaa lähtisi pelastamaan taikka vastaamaan kumpaa itki enemmän, lasta vaiko koiraa.

[Jekku]

Jaa niin ja olen kyllä ihan nainen Ja minä en ymmärrä miten se on siltä lapselta pois jos rakastan koiraani yhtä paljon? Ei se sitä tarkoita, että joku on huono äiti/isä jos rakastaa lemmikkiään yhtä paljon kuin lastaan ja pitää sitä eläintäkin tietyllä tapaa lapsenaan. Ei ole olemassa mitään "vakiomäärää" minkä verran mitäkin pitää surra, ei voi toinen ihminen sanoa, että sinun _täytyy_ tuntea näin tässä tilanteessa, koska se on oikein. Harva ihminen tässä maailmassa tekee mitään sen takia, että se on oikein, kyllä ne tunteet siinä ottavat vallan. Moraalikäsitys on myös yksi raamatun luoma käsite ja sen takia ihmiset eivät osaa kyseenalaistaa sitä ja automaattisesti eriäviä mielipiteitä pidetään vääränä ja ihmistä pahana. Minä kunnioitan kaikkea elävää yhtä paljon, enkä nosta ihmistä eläimen yläpuolelle. Ja olen kokenut läheisten kuolemia valitettavan paljon tähän päivään mennessä, joten tiedän mistä puhun.

[Kotipeikko]

Jekku puhuu asiaa!
Rimma, mitä ihmettä tällä tarkoitat:

Voisin myös veikata että naisilla on tässä tilanteessa hieman erilainen suhtautuminen koska lasta ensinnäkin kantaa vatsassaan niin kauan että jonkinlainen tunneside ehtii muodostua.

Eli nainen rakastaa lastaan täysin, vain jos lapsen on myös kantanut? Uskon, että adoptoitua lasta voi rakastaa aivan yhtä paljon ja tunneside muodostuu aivan samalla tapaa. Mutta, jos mies juoksee pelastamaan perheen koiran ja nainen lapsen, niin ongelmahan on ratkaistu. Itse toivon, että jos isäni olisi joutunut valitsemaan minut tai perheen koiran, että hän olisi valinnut minut, vaikka ei minua kantanutkaan mahassaan.
Kuten aiemmin sanoin, en varmasti kykenisi jättämään naapurin lasta liekkeihin, mutta en koskaan voisi tuomita sellaisia, joille se oma lemmikki ainakin periaatteessa on tärkein. Minullekin koirani on aina tärkeämpi, kuin suurin osa ihmisistä.

[ABC]

En ole ikinä lasta omistanut, joten en tiedä millainen tunneside sellaiseen olentoon voi kehittyä, mutta tällä hetkellä en pidä lapsista, itseänikin inhosin muksuna, mutta jostain syystä lapset yleensä pitää minusta.
Kumma juttu.

Se johtuu siitä, että näet heidät omina persooninaan, etkä söpöinä edustajina lajista nimeltä lapsi. Ihminen on oma persoonansa syntymästään saakka (niin kuin kaikki korkeammat nisäkkäät, jotka ovat älykkäitä), ja heitä pitäisi sellaisina kohdella.

Olen itse lapsesta asti inhonnut ihmisiä, jotka lässyttävät lapsille. Itse lässytän koirille, ja näen usein niiden naamasta miten se ärsyttää niitä!

Lapsille ei tulisi mieleenkään lässyttää. Myöskään lasten mukahauska höntittäminen tai heille nauraminen, kun he eivät vielä ymmärrä kaikkea, ei ole mielestäni hauskaa.

Enkä jaksa teeskennellä pitäväni kaikista lapsista, osa on kusipäisiä kakaroita. Valitettavasti omena ei putoa kauaksi puusta. Älykkäissä koirissa kusipäisyys on helpompi hyväksyä, kun sen voi kuitata sillä, että ne ovat geneettisiä voittajia... Ihmisten suhteen tilanne on valitettavasti monimutkaisempi, vaikka moni tuntuu päinvastaista uskovan, ja siirtää sen asenteen lapsilleenkin.

[Jekku]

Ja osa porukastahan täällä sanoi, että pelastaa lapsen, koska ei halua saada syytettä heitteillejätöstä. Tätä kun lähtee ajattelemaan, niin eikös se sitten ole pahimmanlaatuista itsekkyyttä, kun tekee sen vain siksi, että itse pääsisi pulasta? Aika kaksipiippuinen juttu tämä "oikeanlainen" moraali.

[kukkuu]

Ihan samoin kuin liikenteessä pitää voida luottaa kanssaihmisiin ja heidän kykyynsä toimia oikein, ettei joku saa päähänsä ajaa vasenta kaistaa koska se on hänen mielestä oikeutettua, niin pitää voida luottaa ihmisten toimivan kriisitilanteissakin oikein. Voidaanhan tätä asettelua laajentaa siten että vierekkäiset talot palavat ja kummankin sisällä on lapsi ja koira ristikkäisistä perheistä. Pelastajat lähtevät kumpaankin taloon ja tulos on että toinen pelastaa oman koiran ja toinen vieraan lapsen. Sekö sitten olisi oikein?

[Jekku]

Ihan samoin kuin liikenteessä pitää voida luottaa kanssaihmisiin ja heidän kykyynsä toimia oikein, ettei joku saa päähänsä ajaa vasenta kaistaa koska se on hänen mielestä oikeutettua, niin pitää voida luottaa ihmisten toimivan kriisitilanteissakin oikein.

Minun mielestä tätä asiaa ei voi oikein rinnastaa liikennesääntöihin Paitsi tietysti siinä tapauksessa jos sinulla on se kuoleva lapsi/koira tms takapenkillä ja pitää päästä äkkiä sairaalaan/lääkäriin, minne nyt siinä tapauksessa ollaankin menossa.

[ABC]

Harvapa tulee ajatelleeksi, että jonain päivänä voi itse maata kadulla ja se ainoa vastaantulija onkin se kiusatuksi joutunut tyyppi...

Tämän keskusteluketjun vallitseva ajatus on se, että tuossa tilanteessa vika on siinä vastaantulevassa kiusatussa, mikäli ei siinä kadulla maatessaan saa apua.

Joo. Monella on vielä paljon kasvamista jäljellä, käytetyistä äänensävyistä päätellen.

Ei kyllä tarvitse ihmetellä ketjun luettuaan, miksi Konginkankaan rekkakuski tuomittiin käytännössä koko onnettomuudesta, vaikka tuomion oikea osoite olisi ollut jossain ihan muualla. Ja se oli sentään selkeämpi tapaus.

Suomessa on vallitsevana syntipukki-ajattelu. Mitään pahaa ei voi tapahtua ilman, että se on jonkun syytä. Jos muita syyllisiä ei löydy, sanansaattaja ammutaan.

On paradoksaalista, että juuri se asenne, joka näkyy toisille keskustelijoille pahaa toivovien kommenteissa, on alunperin johtanut siihen, että osa keskustelijoista pelastaisi mieluummin sen koiran.

Te kaikki olette joskus olleet lapsia. Olitteko te silloin täysin viattomia ja söpöjä?

Loppujen lopuksi kysymys on vain itsesyytösten määrästä. Tuollaisessa tilanteessa jota kysymys koskee, ihminen pelastaa ensi sijassa itsensä, ei sitä lasta tai eläintä. Jos oman eläimen jättäminen aiheuttaisi kovempaa tuskaa, niin silloin sitä jättäisi sen lapsen. Niillä, joille esim. koira on kuin läheinen ihminen, ei kysymys ole valinnasta koiran ja vieraan lapsen välillä, vaan tutun lapsen ja vieraan lapsen. Tunteita ei voi pakottaa, ja nyt tosiaan puhutaan hyvin voimakkaista tunteista, jotka aiheuttavat psyykkisiä ongelmia jälkeenpäin, teki oikeastaan miten päin tahansa.

Ja toinen asia mikä vaikuttaa on, näkeekö ihmisen arvokkaampana kuin muut älykkäät lajit. Osa porukasta tuntuu uskovan ihmisen olevan jotenkin lähtökohtaisesti arvokkaampi kuin muut eläimet. Käsitys, jota yritetään legitimoida uskonnolla tai oman lajin puolustamisella. Mutta se asenne on johtanut planeetan tilanteeseen, jossa kaikki lajit uhkaavat tuhoutua yhden apinalajin takia. Jos ihminen olisi niin perkeleen älykäs ja onnistunut eläinlaji, niin miksi se ei osaa säännellä omia toimiaan sillä suurella älyllään?

[Jekku]

Loppujen lopuksi kysymys on vain itsesyytösten määrästä. Tuollaisessa tilanteessa jota kysymys koskee, ihminen pelastaa ensi sijassa itsensä, ei sitä lasta tai eläintä. Jos oman eläimen jättäminen aiheuttaisi kovempaa tuskaa, niin silloin sitä jättäisi sen lapsen. Niillä, joille esim. koira on kuin läheinen ihminen, ei kysymys ole valinnasta koiran ja vieraan lapsen välillä, vaan tutun lapsen ja vieraan lapsen. Tunteita ei voi pakottaa, ja nyt tosiaan puhutaan hyvin voimakkaista tunteista, jotka aiheuttavat psyykkisiä ongelmia jälkeenpäin, teki oikeastaan miten päin tahansa.

Ja toinen asia mikä vaikuttaa on, näkeekö ihmisen arvokkaampana kuin muut älykkäät lajit. Osa porukasta tuntuu uskovan ihmisen olevan jotenkin lähtökohtaisesti arvokkaampi kuin muut eläimet. Käsitys, jota yritetään legitimoida uskonnolla tai oman lajin puolustamisella. Mutta se asenne on johtanut planeetan tilanteeseen, jossa kaikki lajit uhkaavat tuhoutua yhden apinalajin takia. Jos ihminen olisi niin perkeleen älykäs ja onnistunut eläinlaji, niin miksi se ei osaa säännellä omia toimiaan sillä suurella älyllään?

En voi tähän sanoa enää mitään muuta kuin, että oon ihan samaa mieltä.

[esmes-]

ihminen on eläimen irvikuva. muut nisäkkäät tuntuvat toimivan monissa asioissa paljon empaattisemmin ja perustellummin ku jotkut ihmiset. evoluutiolla kun ei ymmärtääkseni ole tapana kehittyä vertikaalisesti "ylöspäin", vaan se pyrkii laajenemaan horisontaalisesti luoden mahdollisimman monenlaisia elukoita, että edes jollakin olisi loppupeleissä mahdollisuus selvitä vaikka ympäristö muuttuukin.

ainoa asia jossa ollaan muiden eläinten yläpuolella on se että ainoastaan ihminen kykenee järjestelmällisesti tappamaan toisiaan ja tuhoamaan ympäristöään, riistämään kaikkea ja kaikkia. kun taas useimmat muut elukat pääsääntöisesti elelee symbioosissa ja jonkinasteisessa tasapainossa ympäristönsä kanssa.

en kykene näkemään ihmistä irrallisena luonnosta enkä varsinkaan mitenkään ylivertaisena olentona. ihmisellä ei lajina ole mitään itseisarvoa, se arvo tulee siitä miten ihminen toimii. eläimen kohdalla voin olla varma että se toimii luonnon sääntöjen mukaan, ihmisestä ei koskaan tiedä.