Hätäkeskuspäivystäjälle vaaditaan sakkorangaistusta

Ei nyt osunut silmään että ois tällästä täällä ollut, joten laittelenpa aikani kuluksi..
IS 13.02.2009 20:57
Hätäkeskuksen päivystäjä ei reagoinut - nainen ammuttiin
Oululaiselle hätäkeskuspäivystäjälle vaaditaan sakkorangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tapauksen käsittely alkoi perjantaina Oulun käräjäoikeudessa.
Huhtikuussa 2006 hätäkeskukseen soittanut nainen oli kertonut, että hänen miehensä uhkaa ampua hänet. Päivystäjänä ollut nainen ei ryhtynyt soiton perustella minkäänlaisiin toimiin, vaan oli kehottanut naista soittamaan uudelleen.
Pari päivän kuluttua hätäkeskukseen soittanut nainen kuoli miehen ammuttua häntä. Henkirikos tapahtui Vuolijoella Kainuussa.
Oikeudessa syytettynä ollut nainen on kiistänyt syyllisyytensä rikokseen. Oulun käräjäoikeus antaa päätöksen asiassa helmikuun lopussa.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1644237

-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6833
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Re: Hätäkeskuspäivystäjälle vaaditaan sakkorangaistusta
Hmm...Onkohan kyseessä tämä tapaus: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=1297nöyhtä kirjoitti:Huhtikuussa 2006 hätäkeskukseen soittanut nainen oli kertonut, että hänen miehensä uhkaa ampua hänet. Päivystäjänä ollut nainen ei ryhtynyt soiton perustella minkäänlaisiin toimiin, vaan oli kehottanut naista soittamaan uudelleen.
Pari päivän kuluttua hätäkeskukseen soittanut nainen kuoli miehen ammuttua häntä. Henkirikos tapahtui Vuolijoella Kainuussa.
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6833
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
Ta-daa! Iltalehden uutisen luettua käy ilmi, että kyseessä on juuri tuosta 80-vuotiaan Erkin tekemästä murhasta.
- Mitä minun täytyy tehdä? Tarvitsen neuvoa! itki hätääntynyt venäläissyntyinen naislääkäri hätäkeskuksen päivystäjälle kaksi päivää ennen surmaansa Kainuun Vuolijoella huhtikuussa 2006.
Päivystäjän vastauksen mukaan poliisipartiota ei voinut lähettää paikalle vain "odottelemaan" tappamisella uhannutta aviomiestä.
Päivystäjä kehotti 58-vuotiasta venäläisnaista soittamaan hätänumeroon uudestaan tilanteen pahentuessa.
- Kun tilanne on vakava, en pysty enää soittamaan, hätääntynyt nainen vastasi.
- Yrittäkää kuitenkin vain soittaa, kokenut naispäivystäjä jatkoi.
Venäläisnainen lopetti puhelun typertyneenä ja epätoivoisena. Kaksi päivää myöhemmin 80-vuotias, sairaalloisesta mustasukkaisuudesta kärsinyt vuolijokelaismies tappoi puolisonsa talon kuistilta ampumalla.
Pariskunnalla oli vireillä avioero kuusivuotisesta liitosta, ja nainen oli hakenut lähestymiskieltoa muutamaa päivää ennen surmaa.
http://www.iltalehti.fi/oulu/200902149087849_ou.shtml

Nythän on menossa lakialoite tästäkin, jos menee läpi (mikä mielestäni hyvä) voi jo suunittelusta tulla rangaistus. Tosin jos itse istuisin hätäkeskuksessa ja joku soittaisi, pyytäen apua tai edes neuvoa mitä tehdä, niin partio lahtisi paikalle. Poliisit voisivat sitten neuvoa turvakotia tai vastaavaa, tosin olisin jo itsekkin neuvonut poistumaan kotoa turvallisenpaan paikkaan. Partio olisi löytänyt mieheltä myös aseen ja jos uhkaa toisen henkeä, ase olisi todennäköisesti otettu pois? Tässä taas suomen rangaistus taso tulee esiin, sakko, ihmisen hengenvaaran vähättelystä. Jippii!Retku kirjoitti:Murhan valmistelu ei ole vielä rikos, mutta oli siellä varmasti jo totain tapahtunut kun uhri kerran hätäkeskukseen soitti. Olisi ollut varmaan ihan paikallaan käydä tarkistamassa tilanne. Villi veikkaus on, että sakkoja tulee.
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
-
Mike Manner
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3147
- Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am
Laiton uhkaus on, mutta siihen kun ei riitä "-mä tapan sut" lausahdukset yhdistettynä kieroutuneeseen mielenlaatuun ja aseitakaan ei ilmeisesti haettu pois kun kouluammuskeluja ei ollut vielä tapahtunut...Retku kirjoitti:Murhan valmistelu ei ole vielä rikos
Eli jos Jokelasta ja Kauhajoesta jotain hyvää tuli, niin poliisi alkoi hoitaa virkaansa tuonkin homman osalta.
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
-
Loka
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5206
- Liittynyt: Ti Kesä 12, 2007 10:28 pm
- Paikkakunta: On The Edge
Tunsin tuon Natalia Lintusen siten, että hän oli lapseni omalääkäri ja juttelin monet kerran niitä näitä hänen kanssaan myös lääkärikäyntien sivussa. Koska huhuja liikkui murhan aikoihin, voinen sen verran paljastaa että Natalia tahtoi erota mutta mies ei "suostunut" vaan uhkasi tappaa jos lähtee. Mies oli pienellä eläkkeellä ja "puilla paljailla," kun taas nainen oli suhteellisen varakas lääkäri jonka opinnot oli aviomies aikoinaan kustantanut Suomessa. No, haluan korostaa että kyse on ammattikunnan sisällä jutelluista huhuista, faktaksi en voi mitään lausua.
"aikoinaan mies kustantanut" mitä sitten, onko se syy miksi saa toisen ampua? Uskon että jos mies ei halunnut erota, ei syy ollut pelkästään rahallinen menetys! Näitä sairaita miehiähän on suomikin pullollaan, " ei haluta erota, niin ammun sitten vaimon ja monesti vielä lapsetkin" meininki!
kohtalo sekoittaa kortit ja me vain pelaamme
Mitä sitten voi tehdä jos joku uhkailee ja näille uhkailuille ei ole todistajia?
Nyt saa kyllä joku neuvoa, nimittäin...
Tunnen (no en nyt sentään kovin hyvin) erään henkilön joka
-Uhkailee väkivallalla.
-Uhannut ampua vaimonsa. Vaimo pääsi pakoon kun pysäytti ohiajavan auton ja tunki itsensä kyytiin.
-On yrittänyt puukottaa yhtä henkilöä joka kuitenkin onnistui vääntämään puukon hänen kädestään.
-Puhuu toisinaan ihan sekavia.
Mielestäni tämä henkilö kuuluisi pakkohoitoon mutta kun näille uhkailuille ei ole todistajia ja puukkohippakin on jo vanhentunut. Ja tällä henkilöllä on ase.

MotiivitOn
- Rico Tubbs
- Viestit: 1271
- Liittynyt: Ti Syys 02, 2008 8:10 am
^Onko aseelle hyväksyttäviä perusteita?
Ilmoitus poliisille, että on uhkaillut (vaikka ei olisikaan kuin sana sanaa vastaan) ja siitä että aseen omistamisen perusteet ei varmaankaan täyty. Toden näköisesti luvat otetaan uudelleen harkintaan, mutta siitä en tiedä sitten paljonko se auttaa, jos kaveri on aiemminkin ollut jo puukkohippasilla.
Varmaan näiden tilanteiden aiheuttajaan olisi myös syytä puuttua (alkoholi?) sen lisäksi että kaveri ei ole sovelias omistamaan edes teelusikkaa (Suomessa on tapettu mies teelusikalla).

"Remember, the faint-hearted never fucked a pig!" -Brigadier Graeme Lamb (DSF)-
-
MotiivitOn
- Rico Tubbs
- Viestit: 1271
- Liittynyt: Ti Syys 02, 2008 8:10 am