Kuoleman pelko, mitä se on.

[Hessu52]

Ensi perjantaina tulee TV-1 kanavalta 21.30 Strada ohjelmassa juttua kuoleman pelosta, eli mitä se on ja kuinka erilaiset henkilöt sen kokevat.

Muutaman kerran itse siinä rajoilla käyneenä, pelkoni on kadonnut, tai sanotaanko enneminkin niin, että kunnioitan kuolemaa ja sen olemusta, mutta en enää sitä itse kuolemista pelkää.

Olen jutellut parin sellaisen henkilön kanssa, jotka ovat kokeneet todellakin oikean kuoleman, eli sydän on pysähtynyt toviksi aikaa, mutta he eivät ole minulle koskaan kertoneet, millaista se oikein oli, kunhan ovat vain hymyilleet minun mielestäni aika omituisesti.

Nämä henkilöt eivät tunne mietenkään toisiaan, tuskin ovat kadullakaan vastakkain osuneet, sillä välimatka heidän kotiensa välillä on melkoinen, mutta heidän suhteensa kuolemiseen ovat melkein identtiset, eli jotain kait heille on silloin tapahtunut, mutta herättyään takaisin henkiin, kumpikaan ei puhu kuolemasta, tai kuolemisesta ei hyvää eikä pahaa, vaan hymyilevät samalla tavalla oudosti kumpikin.

No, jokaisella meistä se on joskus edessään, kellä aikaisemmin ja kenellä sitten joskus pitemmän ajan päästä, mutta varmaa on se, että tuon asian pääsemme jokainen yksin kokemaan.

[Mike Manner]

Ja...

[PaulaDrew]

Miksi teilaava suhtautuminen mielenkiintoiseen aiheeseen ja keskustelunavaukseen, herra Manner?

Olen joskus ajatellut, että kaikki pelko on oikeastaan kuolemanpelkoa, koska mitä muuta on syytä pelätä? Esimerkiksi kipu itsessään ei ole haitallista, mutta se voi johtaa kuolemaan. Jos pelkään potkuja työstä, pelkään etten saa rahaa ja kuolen nälkään ja kylmään. Luulen, että päinvastoin kuin psykologian saralla usein mainitaan, lapsikin tajuaa kuolevaisuutensa ja pelkää siksi mörköä sängyn alla. Uskon myös, että useimmat tuntevat pelkoa eniten silloin, kun heillä menee hyvin, koska menetettävää on niin paljon ja haluaisi nauttia siitä mahdollisimman pitkään. Kuolemanpelko saa ihmiset keräämään omaisuutta ja omaisuus tuntemaan pelkoa entistä enemmän.

Kuolemanpelolla markkinoidaan tavaraa ja uskontoja, pelkoa hallitakseen ja sen voittaakseen ihmiset tekevät uskomattomia typeryyksiä, iso määrä ahdistuneita ei uskalla nukkua öisin koska pelkää kuolevansa unessa jne. Minusta kuolemanpelko on mielenkiintoinen aihe. Myös tuon Hessun mainitseman ohjelman varmaan katson, miksipä se ei murhaharrastajaa kiinnostaisi.

[Mike Manner]

Miksi teilaava suhtautuminen mielenkiintoiseen aiheeseen ja keskustelunavaukseen, herra Manner?

Pohjustus oli käytännössä monologi ilman yhtäkään "täkyä"...

Olen joskus ajatellut, että kaikki pelko on oikeastaan kuolemanpelkoa, koska mitä muuta on syytä pelätä?

Hyvinkin montaa pienempää haittaa...
Aina ei tarvitse vetää hankalimman kautta, tyylillä "ei siihen kuole, niin ihan sama".

Esimerkiksi kipu itsessään ei ole haitallista, mutta se voi johtaa kuolemaan. Jos pelkään potkuja työstä, pelkään etten saa rahaa ja kuolen nälkään ja kylmään.

Viittaan edelliseen.

Luulen, että päinvastoin kuin psykologian saralla usein mainitaan, lapsikin tajuaa kuolevaisuutensa ja pelkää siksi mörköä sängyn alla.

Luulen, että lapsi pelkää sitä mörköä sen takia, että siitä ei mitään hyvää seuraa ja se on sitä kautta asia, joka huolestuttaa.

Uskon myös, että useimmat tuntevat pelkoa eniten silloin, kun heillä menee hyvin, koska menetettävää on niin paljon ja haluaisi nauttia siitä mahdollisimman pitkään.

...Tavallaan joo.
Kun on enemmän hävittävää, niin pelkokin kasvaa. Onko se sitten kuoleman pelko, on toinen juttu.

Kuolemanpelko saa ihmiset keräämään omaisuutta ja omaisuus tuntemaan pelkoa entistä enemmän.

...Hmmm... Itse olen ainakin käsittänyt asiat niin, että pelolla on passivoiva vaikutus.
Pelko saa ihmiset epäröimään ja epäröinti puolestaan toteuttaa ihmisten pahimmat pelot.

Kuolemanpelolla markkinoidaan tavaraa ja uskontoja, pelkoa hallitakseen ja sen voittaakseen ihmiset tekevät uskomattomia typeryyksiä, iso määrä ahdistuneita ei uskalla nukkua öisin koska pelkää kuolevansa unessa jne.

Totta.

Minusta kuolemanpelko on mielenkiintoinen aihe.

Totta tämäkin.
Aihe, jossa ainakin riittää spekuloitavaa

[Jan1]

Mielenkiintoinen aihe. Vaikka onhan tästä varmaankin jossain muuallakin kirjoitettu..=)

Olen joskus ajatellut, että kaikki pelko on oikeastaan kuolemanpelkoa, koska mitä muuta on syytä pelätä?

Itse ajattelen, asiaa muutamaan otteeseen mietiskeltyäni, että pelot pohjimmiltaan ovat tuntemattoman pelkoa. Ihminen on evoluution tuote, ja siinä kaavassa kuolemalla on aika olennainen osa. Jos mikään ei kuolisi, niin mikään ei myöskään kehittyisi. Kuolema ajatuksena ei ole mikään miellyttävä, itsestään tietoisen olennon on aika hankala taipua hyväksymään oman olemassaolonsa päättyminen ja tietoisuuden sammuminen. Vaikka suurimmalle osalle ihmisistä näin käy esimerkiksi aina nukkuessa.. Ja välillä tuntuu ettei tämä valveillaolokaan aina mitään kovin tietoista toimintaa ole..

No, kuolemanpelon hillintäänhän on keinoja, kuka uskoo lähtevänsä helvettiin, kuka taivaseen, joku arvelee syntyvänsä uudelleen, toisesta tulee isona mänty. Kuitenkin, makaapa uskomukset sitten pakanallisella, kristillisellä tai ihan puhtaan tieteellisellä pedillä, kaikki ovat vain uskoa, tietoahan "tuolta puolen" ei ole takaisinpäin tullut..

Lienee jokaisen oma asia, miten tulevan kuolemansa käsittelee. Tuleehan se, kuten aloittaja mainitsi, joka tapauksessa. Kaikki eivät sitä käsittele lainkaan. Minä toivoisin kuoleman olevan tajunnan sammumisen, ikuinen elämä (siis tajunnan ikuinen olemassaolo, energia itsessäänhän ei mihinkään häviä) on itse asiassa aika pelottava ajatus. Kun nykyäänkin kaiken sen vähänkin tekemisen taustamotiivina on ajan rajallisuus, niin mitäs hiton ideaa siinä ikuisuudessa kellumisessa olisi..

[rimma]

Kyllä minusta tämä on hyvä aihe ja varmasti herättää keskustelua.

Se on hassua huomata miten tosiaan silloin kun menee todella huonosti ei tavallaan mieti kuolemaa ja sen aiheuttamaa pelkoa. Kun taas menee hyvin alkaa sitä miettiä enemmän. Johtun siitä että hyvinä päivinä on niin paljon enemmän menetettävää kun huonona. Vaikka periaatteessa muuten elämässä olisi täysin sama sisältö kumpanakin aikana.

Millaiset ihmiset sitten pelkäävät kuolemaa kun tuntuu että toiset eivät pelkää ollenkaan? Onko heikko jos pelkää vai pelkääkö kuoleman lopullisuutta? Ehkä tämä lopullisuus on tässä se suurin asia. Kun esim. suhteessa tulee puheeksi avioliitto se alkaa joiakin epäilyttää sen lopullisuuden vuoksi. Ehkä tässäkin niin.

Hartaasti uskovat ihmiset taas elävät koko elämänsä päästäkseen taivaaseen kuoltuaan. En ole koskaan kuullut että yksikään kovasti uskova olisi pelännyt kuolemaa. Näitä varmasti kuitenkin on mutta niistä ei vaan puhuta? Sellaisina hetkinä kun usko on koetuksella saattaa tulla tunne että entä jos sittenkin on perustanut elämänsä jollekkin mikä ei koskaan toteudu. Tai sitten ei. Ehkä tosi uskovainen ei epäile koskaan. En tiedä.

Koska itse olen nuori niin voin todella myöntää pelkääväni kuolemaa. tämä ehkä johtunee siitä että en ole kamalasti vielä kerennyt elämääni elää. Uskoisin että vanhana on jo tavallaan lähempänä kuolemaa ja elämää on eletty jo niin paljon että tavallaan alkaa hyväksyä väistämättä tulevan kuoleman. Nyt asioita on vielä niin paljon kesken että pelottaa loppuuko tämä kesken. Vanhana voin sitten hyvillä mielin odottaa tulevaa ja huokaista helpotuksesta. Jos vanhaksi asti saan elää.
(Tulipas taas selitettyä)

[PaulaDrew]

^
Minäkin pelkään sitä, etten ehdi saada tarpeeksi kokemuksia, viettää tarpeeksi paljon kauniita kesäpäiviä ja tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja asioita jne. Tavallaan se on hölmöä, koska kokemuksilla ei ole mitään merkitystä ihmisen kuoltua (kai), mutta ellei niin ajattelisi, olisi sama ampua itsensä saman tien. En ajattele kuolemanpelkoa heikkoutena, vaan asiana joka vahvistaa elämänhalua, miten se kenelläkin sitten ilmenee. Pelko voi myös passivoida, kuten M. Manner sanoi, mutta kuvittelisin että silloin on kyse äkillisestä, konkreettisesta vaarasta tai pelon kasvamisesta mielenterveydelliseksi ongelmaksi asti.

Itselläni olen analysoinut myös murhaharrastuksen kuolemanpelon voittamiseen liittyväksi. Kun kuolemaa ja väkivaltaa koskevista asioista lukee ja niitä yrittää hahmottaa, on helpompi olla pelkäämättä jotain määrittelemätöntä kamalaa, joka voi vaania missä tahansa tuolla ulkona. Tai jotain sellaista.

Tosin taisin kyllä jättää ison osan peloista huomaamatta, kun lokeroin kaiken kuolemanpeloksi. Onhan ihmisillä paljon irrationaalisia pelkoja, joille ei ole mitään perustetta. Joku esimerkiksi pelkää polviaan tai sieniä, en tiedä voidaanko ne sitten palauttaa kuolemanpelkoon.

[Hessu52]

Niin Rimma, tuo on aika mielenkiintoien katsantokanta, että kun ihminen kuolee, häneltä saattaa jäädä jotain kesken, siis mitä jää kesken.

Kun isäni kuoli, häneltä jäi ruoan laitto kesken, sillä hän sai kuolettavan halvauksen kesken perunankuorimista.

Onko se kuollessa enää niin tärkeää, jos kotain jää kesken?

Olisiko ihminen vain niin itsekäs, ettei haluaisi lähteä tästä totutusta tomumajastaan minnekään, vaan haluaa pitää siitä kiinni, vaikka se on niin ulkoisesti kuin sisäisetikin jo ihan puhki kulunut.

Sitäkö se pelko on, että on hillitön halu pitää "sieluaan" väkisin kiinni ulkoisessa olemuksessaan ja se, että jotain, mitä se sitten onkaan, jää kesken?

Pelkkää itsekästä menettämisen pelkoako?

[rimma]

Niin Rimma, tuo on aika mielenkiintoien katsantokanta, että kun ihminen kuolee, häneltä saattaa jäädä jotain kesken, siis mitä jää kesken.

Kun isäni kuoli, häneltä jäi ruoan laitto kesken, sillä hän sai kuolettavan halvauksen kesken perunankuorimista.

Onko se kuollessa enää niin tärkeää, jos kotain jää kesken?

Olisiko ihminen vain niin itsekäs, ettei haluaisi lähteä tästä totutusta tomumajastaan minnekään, vaan haluaa pitää siitä kiinni, vaikka se on niin ulkoisesti kuin sisäisetikin jo ihan puhki kulunut.

Sitäkö se pelko on, että on hillitön halu pitää "sieluaan" väkisin kiinni ulkoisessa olemuksessaan ja se, että jotain, mitä se sitten onkaan, jää kesken?

Pelkkää itsekästä menettämisen pelkoako?

Niin tuskin se puoliksi luettu kirja ensimmäisenä surettaa kun kuolema korjaa. En sitä tarkoittanutkaan.

Lähinnä idea oli että koska on vain yksi elämä niin jokainen haluaa varmasti elää sen täysillä ja tehdä siitä yhdestä ja ainoasta elämästä mukavan, kokemusrikkaan ja jollakin tapaa hyödyllisen. Hyödyllä tarkoitan esim. tänne jääviä asioita joihin on hyvällä tapaa vaikuttanut.

Itsekyyttä voidaan miettiä myös näin että onko itsekästä haluta luopua koskaan rakastamastaan lemmikistä ja jättä sitä yksin? Entä itsekästä toivoa että lapseni saa kasvaa aikuiseksi äidin ollessa elossa? Itsekästä saada kirjoittaa kirja loppuun jonka aloitit koska joku voi joskus sen avulla pärjätä tai tajuta jotakin tärkeää? Itsekästä on miettiä että en koskaan halua kuolla koska elämäni on arvokkaampaa kun muilla mutta asioiden loppuunviennin halu ei ole itsekkyyttä.

Se on hyvä pointti että kun kuolee ei millän tekemisillä ole enää väliä itselleen, mutta muille saattaakin olla(toivottavasti). Jos tosiaan et kerennyt syödä viimesä ateriaa se ei sinänsä haittaa mutta jos jäi kertomatta jotaki tärkeää läheiselle se haittaa minun kuoleman jälkeen sitä toista ihmitä.
En tätä paremmin osaa selittää mutta koska kaikki vaikuttaa kaikkeen niin jotkut asiat on tärkeää saada loppuun ennen kun jättää tämän maailman taakseen.

[Maybrick]

Olen varma (kokemusteni ja kuulemani perusteella) että mm. monen unettomuudesta kärsivän ihmisen vaiva juontaa nimenomaan kuolemanpelkoon. Siis kuolemaan nukkuessa jne. Mikä siinä pelottaa, ei ole yhtä selvää, vaihtelee yksilön mukaan.
Sinänsä kuolema on mielestäni ainoa reilu ja tasapuolinen asia elämässä, koska se kohtaa jokaista lopulta. Mielestäni menestyksellä tai aikaansaannoksilla ei ole mitään merkitystä tai arvoa. Kaikki saavutukset ja ponnistelut ovat ihan turhaa ja tarpeetonta. Toisilla vain on enemmän energiaa elämiseen ja he suorittavat elämänsä aikana jatkuvasti arvokkaina pitämiään asioita. Toiset eivät jaksa. Molemmat kuolevat lopulta saavutuksineen tai niiden puuttumisineen, mikä on hyvä.

[susse]

Tuo on pakko katoa,itse meinaan kärsin sairaalloisesta kuoleman pelosta.(joka paniikkihäiriöksikin nimetty)Lähinnä äkkikuolemasta/sydänpysähdyksen pelosta.Ei ole kivaa se.Ilman lääkettä aivan helvettiä,joskus muistan kun valvoin ja valvoin.olin varma että jos nukahdan en enää herää.Ja se pelko kun yltyy tot.pakokauhuksi..ilman mtn lääkettä siinähän tulee oikeastikin ihan fyysisiä sydän oireita.Se mun kiinnostaa mistä se juontaa juurensa,joku psykologinen syyhän moiselle pitää olla.Mutta tässä sitä voi olla turha tässä alkaa ruotimaan.

[rimma]

"Elämän pelko on ihmisen pelkoa irtaantua ja itsenäistyä, pelkoa kohdata elämä erillisenä yksinäisenä yksilönä. Kuoleman pelko puolestaan on pelkoa riippuvuudesta, sulautumisesta kasvottomaan massaan".

Voisi kuvitella että tuollainen suunnaton kuolemanpelko ja siitä johtuvat paniikkihäiriöt kontrolloivat elämää melkoisen pahasti. Tavallaan ei elä enää sitä hetkeä elääkseen vaan pelkää kuollakseen jatkuvasti.

[Maybrick]

Se mun kiinnostaa mistä se [kuoleman pelko] juontaa juurensa,joku psykologinen syyhän moiselle pitää olla.Mutta tässä sitä voi olla turha tässä alkaa ruotimaan.

Niinhän sanotaan, että hyvä omatunto on paras päänalunen. Ainakin lapsilla illalla mieleen tulevat ajatukset omista pahoista teoista ja laiminlyönneistä estävät tehokkaasti uneen pääsyn.

[katupoika]

Suosittelen kaikille jonkun kotikasvin hankkimista. Sitä kun hoitaa, kattoo miten se kasvaa ja kukoistaa, ja lopulta vääjäämättä kuolee ja kuihtuu pois, oppii elämästä aika paljon. Joskus vuosia sitten ajattelin omaa kuolemaani ja pidin sitä jollain tapaa epämiellyttävänä asiana. Nyttemmin on tajunnut sen mistä elämässä on kyse eikä oman kuolemani ajattelu enää hetkauta yhtään. Syntymää seuraa vääjäämättä kuolema. Kuolemassa ei ole mitään pelättävää, kun todella sisäistää ton ja myös sen, että pyrkii nauttimaan elämästä. Sit kun hetki koittaa, niin kaikki on hyvin. Ja ymmärtää oman aikansa olevan täysi eikä rupea kuvittelemaan itsestään liikoja ja katkerana vaadi pidempää ikää ja uutta mahdollisuutta. Elämästä, kuten monista muistakin asioista elämässä täytyy osata myös luopua hyvillä mielin. Ja luopumista helpottaa ymmärrys siitä, että sen hetki tulee vääjäämättä ennemmin tai myöhemmin.

Oikeestihan meidän kenenkään elämällä ei ole mitään vitun väliä minkään suhteen. Me vaan synnytään tänne ja kohta jo kuollaan pois. Joten ei auta muu kuin fiilistellä vaan vitusti tätä pientä ohikiitävää hetkeä, jota elämäksi kutsutaan.

Ja jos kotikasvin tsiigaamisen sijaan haluaa lukea hyviä keloja kirjoista, niin suosittelen ettimään käsiin hyviä zen-filosofiasta kertovia kirjoja. Elämähän on oikeesti aivan saatanan yksinkertaista, kun vaan unohtaa kaiken ulkopuolelta tulevan paskan.

[joey]

Kuolemanpelko johtuu siitä, että ihminen pitää itseään erityisenä.

Ei siis pelkästään erityisenä suhteessa muihin eläinlajeihin (joku täälläkin taisi puhua herrarodusta), vaan myös suhteessa muihin ihmisiin. Toki enolle voi tulla haimasyöpä ja naapurille sydänkohtaus, mutta herrajumala, ei minulle!
Toisaalta se, että ihminen pitää itseään niin erinomaisena, on mahdollistanut ihmisrodun hämmästyttävän kehityksen. Jos ihminen tajuaisi kuolevansa, ei tulisi opiskeltua kymmentä vuotta, ei hankittua mittavaa omaisuutta, ei ylipäätään tavoiteltua yhtään mitään, kun tajuaisi tiedostaa sen että kaiken kuitenkin menettää.

Toki voidaan keskustella siitä, onko kaiken mahdollisen tavoitteleminen ja materian haaliminen juuri sitä elämän ainutkertaisuuden fiilistelyä, josta katupoika tuossa yllä puhui. Minusta ei ole. Toki erinäisistä harrastuksistani johtuen eräänlaista materiantavoittelua harrastan minäkin, mutten missään nimessä koe niiden tuovan elämääni sitä suositeltavaa sisältöä. Sen haen muualta. Itse kerään tietynlaista materiaa siksi, että tämä täällä viettämäni vajaa vuosisata olisi mahdollisimman mukava minulle henkilökohtaisesti. Kateutta tai kunniaa en tavaroilla hae. (Enkä myöskään, käsi sydämellä, haali turhaa roinaa josta kellekään ei ole hyötyä jälkeenpäin. Terveisiä vaan isälle, tosi kiva periä se parituhatosainen kynäkokoelma "jota ei muuten sitten heitetä koskaan roskiin". Jee.)

Itse en ole mistään tuntenut niin suurta täyttymystä kuin siitä, että saan kasvattaa onnellisia, järkevästi käyttäytyviä yksilöitä ja että sitä kautta saan tavallaan nähdä kätteni jäljen elävän. Toistaiseksi eläimiä, tulevaisuudessa toivottavasti myös ihmisiä. Ihan jo senkin takia, että ne eläimethän eivät tänne jää ainakaan kovin pitkäksi aikaa minun jälkeeni. Sen sijaan ensiluokkaisesti kasvatettu ja viisaudella kyllästetty penska poikii lisää samanlaisia vielä silloinkin, kun itse olen ollut jo pitkään tomua. En koe tämän tarpeeni johtuvan siitä, että haluaisin itse ajatusteni kautta elää ikuisesti. Pikemminkin kyse on siitä, että haluan olla hyödyksi. Mahdollisimman pitkään vielä kuolemanikin jälkeen.